Melko uudessa kaupungissa

Kasvun ihme

2011-06-16T16:35:00.004+03:00

Kaikki kasvaa. Kesäkurpitsat, ruusupavut ja härkäpavut kasvavat ihan silmissä. Kun kasvattaa jotain, iloitsee sekä lämmöstä että sateesta. Kasvattaminen on sitä, että antaa tilaa kasvulle, varaa käyttöön valoa, ravinteita ja suunnan johon kurottautua. Loput kasvi tekee itse.

Epäile vaan

2011-01-11T12:49:00.000+02:00

Sanoja

2010-11-26T11:55:00.002+02:00

Mietin kauniita sanoja. Parru kuulostaa siltä mitä se onkin, jykevältä ja hienolta. Vuolas ja puokama soivat kauniisti vokaalien vuoksi. Haltijoista olen aina pitänyt, ja suruvaipoista. Kiitollisuus ja arvokkuus resonoivat oikein.

Kuu

2010-11-22T12:59:00.003+02:00

Eilinen täysikuu oli vangitseva. Oli pakko yrittää kuvata sitä (vaikka kamera ei oikein riittänyt), pakko katsella, pakko seurata sen kirkasta katsetta.

Kuuhun liittyy paljon, niin salaliittoteorioita kuin lapsuusmuistojakin. Kuorossa olen laulanut ainakin kahta hauskaa kuulaulua. Kuu muistuttaa minua myös joistakin ihmisistä ja ramadanin kaltaisista kulttuurisista käytännöistä. Se liittyy niin antiikin Kreikan ja muihinkin jumaluuksiin kuin maanantaihinkin. Kuunkiertoja elämä täynnä.

Aikuisten leikit

2010-10-12T19:01:00.002+03:00

Tapahtuipa päivänä eräänä, että tutussa harrastusryhmässäni yksi ryhmäläisistä oli kysynyt vetäjältä luvan aloittaa yhteisellä leikillä. Heittelimme sitten lankakerää ja kukin kertoi vuorollaan jostain elämänsä hyvästä asiasta (kuin kiitospäivän aterialla konsanaan). Lankakerästä muodostui "tukiverkko". Epäilemättä opimme toinen toisistamme asioita, joista muuten ei olisi ollut hajuakaan. Varmaan vaikutukset olivat lopulta enemmän myönteisiä kuin kielteisiä.

Huomasin, että vaikka itse useinkin leikitän ihmisiä, ei aina ole helppoa olla leikitettävänä. Yhteishenkeä kohottavaksi tarkoitettu harjoitus sai minut tuntemaan myös ulkopuolisuutta ja varovaisuutta. Voi olla, että tilanteeseen vaikutti sekin, että mielessä ei juuri sillä hetkellä pyörinyt juurikaan mukavia asioita, ja pakenin tilannetta kertomalla äärimmäisen yhdentekeviä asioita. Jotkut ryhmäläiset itkivät tehdessään tunnustuksiaan. Mietin, kuinka tärkeää olisi opettaa jokaiselle kansalaiselle sekin taito, että itsestään ei ole pakko jakaa mitään toisille jos ei tahdo - tungetteleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Rehellisyys ei sitä vaadi.

Pohdiskelin sitäkin, olenko tiukkis ja tosikko. No, sitä ei tarvitse edes kysyä - olenhan minä. Heittäytyminen tilanteisiin ei vain ole minun juttuni. Jään reflektoimaan omaa ja muiden oloa, katsomaan miten kaikki tilanteessa voivat, sekin huvitti vähän, kuinka naiset kilpailivat lastenlapsillaan ja miehillään. Jäin vain miettimään, miten tilanteen koki se, joka oli sairas tai jolla ei ollut miestä tai lasta tai työpaikan hauskoja sattumuksia. Tosikoista ei ole aikuisten leikkeihin.

Hyvä matkatoveri

2010-10-04T09:39:00.002+03:00

Elämän matkalle emme ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Eikö olekin mukavaa jakaa jonkun matkatoverin kanssa ajatuksia, ideoita, kokemuksia? Eikö olekin hienoa, kun joku kulkee hetken vierellä tai hymyilee ja heiluttaa kättään ohittaessaan? Eikö olekin onni, että aina ei tarvitse raivata umpimetsästä tietä vaan voi kulkea polkuja ja ylittää siltoja? Että askeleet ovat jättäneet jälkiä ja että kuljemme niissä samoissa urissa vahvistaen ihmisen läsnäoloa, ja voimme samalla huomata jälkiä myös eläimistä tai huomata harakan hurmaavan lentoradan?

Tänään

2010-09-29T09:56:00.002+03:00

Tänään hengitän.

En ajattele maailmaa sairastamisen kautta, mutta teen asioita, jotka edistävät tervehtymistäni.

Tänään elän aistit auki ja näen ja kuulen sekä luonnon ympärilläni että muita ihmisiä. Kuuntelen enemmän kuin puhun.

Tänään harjoittelen hiljaisuuden, läsnäolon, pysähtymisen ja hitauden taitoa. Olen kiitollinen ja avoin.

Tänään hengitän.

Elämän hidastaminen

2010-09-15T15:07:00.002+03:00

Kun on tarpeeksi kiireitä, oppii hidastamaan kuluvaa hetkeä. Silloin yhteen hetkeen mahtuu enemmän.

Kiireinenkin voi olla elämässään läsnä. Katolisen katekismuksen mukaan emme voi pidentää emmekä leventää elämäämme, vaan syventää sitä. Ajasta voi tulla tiivistä ja merkityksellistä.

Tätä opettelen nyt.

Mitä ajatuksia tänä kesänä liikkuu mielessäni?

2010-07-18T10:11:00.003+03:00

Kirjoitin ison otsikon, mutta pieniä ajatuksia seuraa. Ei tässä helteessä paljon ajatustoimintaa tapahdu, kunhan selviytyy päivästä toiseen.

Silti pinnan alla tapahtuu. Mieli kehrää omaa "kaiken teoriaansa", yrittää linkittää maailman asioita kokonaisuudeksi. Totuuden ongelma askarruttaa, klassinen "mitä voi tietää".

Eilen ovella käynyt kaupustelija (mukanaan lappu, jossa luki käsinkirjoitettuna samaan tyyliin kuin jo vuosia sitten puolalaisilla "opiskelijoilla", jotka möivät "taidetta", että tämä kuuro tyttö keräsi rahaa kuuloleikkaukseen) käynnisti mielessä eettisen pohdinnan: kun maailman kurjuus tulee kotiovelle, mitä teen? Annanko kerjäläiselle rahaa? Katsonko silmiin ja kiellän silti avun? Luultavasti luonnostaan "parempi" ihminen ei miettisi motiiveja vaan auttaisi epäilemättä väärinkäytöksiä. Mutta minä: jään miettimään ihmiskauppaa ja kaikenlaista muuta kurjuutta, jossa hyväksikäytetään naiivia suhtautumistamme ja sokeuttamme. En ostanut käsinmaalattua tervetulotaulua, jota en olisi halunnut omistaa.

Samoin olen jäänyt miettimään tavallisemmissakin kaupantekotilanteissa, että siinä ihmissuhteet välineellistyvät helposti. Kauppias kiinnostuu rahasta sinusta - jos et ole hyvä ja mielellään ylihintaa maksava asiakas, hän ei enää olekaan mukava. Talousjäörjestelmämme perustuu kategorisen imperatiivin vastaiselle käyttäytymiselle ja saa aikaan laskelmoinnin oletuksia sekä maksettua ystävyyttä. Mieluummin kävisin kauppaa tavaroista ja hyödykkeistä kuin ystävällisyydestä. Ihmissuhteiden vääristyminen yhdellä alueella tuntuu vääristävän sitä muillakin. On silti myyjiä, jotka kykenevät olemaan aidosti lämpimiä ja pitävät ihmisten kanssa olemisesta.

Kulttuureja olen myös miettinyt, ja niiden alueita. Itä/länsi -erottelu ei riitä. Kulttuuripiirejä on paljon, ja ne menevät osin päällekkäin. Vanhoista korkeakulttuureista on edelleen jälkiä sivilisaatiossa. Tähän tekisi mieli perehtyä.

Paljosta muustakin voisi kirjoittaa, yhteiskunnasta, ihmissuhteista, rakkaudesta, parantamisesta. Näitä kaikkia olen mietiskellyt myös. Taiteesta ja tieteestä.

Kesän kukka sinulle

2010-06-21T09:39:00.003+03:00

"Olen varannut aikaa tänään,
kuten kaikkina päivinä,
tyhjän toimittamiseen."
(Raymond Carver)

Kätevä emäntä, kommunikaatiotyylit ja suunnistaminen

2010-06-04T11:25:00.003+03:00

Sketsisarjassa Kätevä emäntä esiintyy lauma postilaatikolla kilpailevia naisia. Milloin kilpaillaan siitä, kenen lapset ovat saaneet aikaisimmin hampaansa, milloin siitä, kuka on valvonut yönsä pisimpään tai tehnyt eniten leipomuksia. Lievää liioittelua leijuu ilmassa.

Deborah Tannen on analysoinut miesten ja naisten, tyttöjen ja poikien kommunikaatiotyylien eroja. Tannen teki suunnilleen ensimmäiseksi huomionsa siitä, että miehet eivät kysy neuvoa, vaan ajavat mieluummin harhaan. Tannenin mukaan miehet puheessa useammin luiskahtavat hakemaan keskinäistä yhteyttä kilpailemalla joko siitä, kenellä on suurin tai paras tavara tai siitä, kuka tietää eniten. Naiset taas pyrkivät hakemaan yhteyttä jakamalla intiimejä salaisuuksia ja mokailujaan sekä yhteisiä kokemuksia. Jopa pikkupojat ja pikkutytöt tunnistettavasti "valehtelevat" näissä kehyksissä: tytöt kertovat, että heilläkin on samanlaista kuin ensimmäisellä kertojalla ja pojat taas - no, tiedättehän te.

Tannenin mukaan kuvioita muuntelee hiukan tilanne. Esimerkiksi siskot kilpailevat ja heidän välillään näkee hierarkiset suhteet selvästi (sisko, saanko mä mennä leikkimään sun pihalle?).

Kätevän emännän perheenäitien humoristisuus nousee heidän liioitellusta kilpailuvietistään. Muutenkin sarjassa nostetaan huumorin tarkasteltaviksi monenlaisia valtaa käyttäviä puheita (tää ei nyt kuule skulaa). Pyrkimys esittää itsensä pätevänä, osaavana, taitavana ja menestyksekkäänä sekä nolojen tilanteiden samastuttavuus nostavat sarjan yhdeksi suosikeistani. Kätevät vinkit luovat arkeen uusia näkökulmia.

Miehet ja naiset suunnistavat keskimäärin eri tavalla. Naiset etsivät kiintopisteitä, miehet hahmottavat reitin kokonaisuutena. Kuten puhetavoissa, myös suunnistamisessa on silti yksilöidenkin välisiä eroja. On miehiä, jotka osaavat kysyä tietä (ja kysyvätkin). On naisia, jotka eivät millään myöntäisi tietämättömyyttään. On monenlaisia tapoja etsiä yhteyttä ihmisten välillä.

Huumorintaju on yksi arvostetuimmista piirteistä vastakkaisessa sukupuolessa. Halutuinta kuitenkin näyttää olevan naisissa se, että he nauravat miesten jutuille ja miehissä se, että he ovat nokkelia ja hauskoja. Ehkä siksi Rosa Meriläisen nauru sittenkin sopii yhteen Simo Frangenin kanssa.

Pieniä ajatuksia ja aihioita

2010-05-31T09:38:00.003+03:00

Pieni on suurta.

Pienet kysymykset ovat suuria kysymyksiä. Ne ratkaisevat.

Pienen ihmisen asialla? Varo jälkiä.

Yksityisin on yleisintä, sanotaan. Päteekö päinvastainen?

Yksityiskohdista rakentuu elämä.

Ei ole metsää ilman puita, vaikka pelkät puut eivät vielä olekaan metsä.

Metsään voi mennä mielessäänkin. Eksyykö siellä?

Tietovirtaan hukkuessa elämä alkaa pikselöityä. Kohina lisääntyy suurilla herkkyyksillä.

Zuumaile vaan. Hukkaat sen, mitä on lähellä. Tuumaile joskus ilman kameraa sinun ja maailmasi välissä. (Tuumaile joskus ilman sanoja sinun ja maailmasi välissä.)

Olen tottunut käyttämään analogioita asioita ymmärtääkseni. Miten ajatuksissa siirrytään digiaikaan?

Hiljaisuus ei vain puhu, se huutaa ja kuiskaa ja ärjyy ja vihjaa.

Viranomaishoitaja?

Tuumaustauko. Kuinka pitkä on ajatus?

Päivän ilonaihelistaus

2010-05-27T08:47:00.002+03:00

1. Linnunlaulun riemukkuus ja into
2. se että Kuunkuiskaajat eivät menestyneet eli saatan päästä korvamadosta eroon vähitellen
3. mukavan työn antoisat ihmissuhteet ja vuorovaikutus
4. se että juhlapuheeseen on jo alustava idea
5. opiskelu joka pitää vireänä ja tuntuu mielekkäältä
6. terveys
7. maan möyriminen ja sen aiheuttama fyysinen väsymys
8. ikkunalautaviljelmillä siementen itäminen nopeasti
9. ystävät
10. se että puoliso pitää ruohonleikkuusta

Sielunliikutuksia

2010-05-26T08:42:00.000+03:00

Aamulla lueskelin Ciceroa, keskusteluja Tusculumissa. Stoalaisilla oli mielenkiintoisia ajatuksia tunteista ja mielenliikutuksista. Enimmäkseen he väittivät, että järjen hallitsema sielu ei joudu hillitsemättömien tunteiden valtaan ja että esimerkiksi viha, pelko, kateus tai himo ovat vieraita viisaalle.

Voi olla, että järjen ohjaama sielu ei liikoja anna yksittäisten liiallisten tunteiden vaikuttaa harkintaansa ja järkeensä (myönsihän Cicerokin sen, että mielenliikkeitä voi olla myös myönteisiä, kuten varovaisuus tai haluaminen, joten ei ihan tunteettomaksi tarvitse viisaankaan ryhtyä tämän teorian mukaan). Silti joskus tuntuu siltä, että kovin kapea on todellisuus, jos lainkaan ei anneta tunteiden liikuttaa meitä. Iloitsen siitä, että runoilijasielut kokevat asioita syvästi ja tunteiden skaala on laaja. Jos olisimme kaikki järkeviä, kannattaisiko taide?

Liioitella voi kaikkea, myös järjen ohjausta.

Kolme tarinantynkää

2010-04-20T12:48:00.003+03:00

Paikka: kalusteeton asunto kerrostalossa, jossakin isohkossa kaupungissa. Tuuli heiluttaa valkeaa ikkunaverhoa, joka on ainut sisustus. Leveällä ikkunalaudalla istuu nuori nainen, joka lukee kirjaa.

Kolme mahdollista jatkoa:

1. Huoneessa tapahtuu kohtaaminen. Nainen tapaa jonkun, rakastetun tai muukalaisen. Miehen tai naisen, ystävän tai satunnaisen matkatoverin. Ehkä tarina on rakkaustarina, ehkä jotain muuta. Tarina jatkuu muualla.

2. Huoneessa käy toisia, mutta kukaan ei kohtaa, ei odotukset eivätkä ihmiset. Tapahtuu väärinkäsityksiä ja ohipuhumista. Lopuksi nainen heittää kirjansa ulos avoimesta ikkunasta ja katsoo kaukaisuuteen.

3. Nuori nainen maalaa huoneen seinälle kuvan. Hän herää siihen. Kahvilassa hän tapaa henkilön, joka on nähnyt unta naisen maalaamasta kuvasta. Nainen ei kerro tälle henkilölle unestaan vaan lähtee kotiinsa ja kuuntelee musiikkia täysillä. Hän kirjoittaa tarinan naisesta, joka näkee unta tyhjästä huoneesta.

Taustalla soi surumielinen sellomusiikki.

Nelivärinäköä?

2010-04-09T10:09:00.003+03:00

Jo pariin kertaan olen törmännyt epämääräisiin tietoihin siitä, että osalla ihmisiä tai ainakin naisia saattasi olla tetrakromaattinen näkö eli neljää eri lajia tappisoluja. Nyt uusimmassa Scientific American Mindissa kerrottiin, että apinauroksille (joilla on vain kahdenlaisia värinäkösoluja) on geenimanipulaation avulla onnistuttu siirtämään viruksen avulla ihmisen geeninpalasia, jotka ovat siirtyneet osaan apinoiden vanhoja näkösoluja ja näin urosapinoistakin tuli kolmivärinäköön kykeneviä eli yhtä hyviä erottamaan kypsät ja raa'at hedelmät kuin naarasapinat ovat luonnostaan. Kirjoittaja pohti tulevaisuutta ja esitti mahdollisuutta tehdä ihmisistä tetrakromaattisesti näkeviä. Transhumanismia?

Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, millaisena tetrakromaattisesti näkevät ihmiset maailman näkevät. Monilla lajeilla on tetrakromaattinen näkö, joka on kehittynyt eri alkuperästä kuin ihmisten värinäkö, ja esimerkiksi perhoset näkevät ultravioletin sävyjä, joita ihminen ei erota sinisestä. Nelivärinäkökykyisten naisten kyvystä erottaa erilaisia sävyjä en ole löytänyt mitään kunnollista tietoa. Ultraviolettia he tuskin silti näkevät.

Kun vanhat filosofiset ajatuskokeet joutuivat olettamaan Maryn, väritutkijan joka ei ollut koskaan nähnyt värejä (mikä jatuskoe on minusta aina ollut epäuskottava ja vaikeasti kuviteltavissa, vaikka koko ajatuskokeen idea onkin enemmän pohtia kvalioita kuin itse värinäköä), voisi siis nykyään ehkä olla mahdollista saada ihmiset aikuisiällä näkemään oikeasti värejä, joita he eivät ole aiemmin havainneet. Ehken silti olisi valmis kokeelliseen leikkaukseen, jossa silmiini pistetään vaarattoman viruksen mukana uusia näköpigmenttisoluja. Mutta jos nelivärinäköön todella kykenee jopa pari prosenttia naisista, niin huh! Onkohan heidän värimakunsa erilainen kuin meidän tavallisten kolmivärinäkevien?

Kuule

2010-02-15T09:27:00.001+02:00

Kuule! Merkitys
laskeutuu kaiken ylle
kuin puhdas lumi.

Kuuntelen ja rauhoitun

2010-02-08T12:46:00.000+02:00

Haikupäivä

2010-02-05T10:08:00.001+02:00

Lumi kinostuu.
Sydämen routakerros
kaipaa lämpöä.

Korkean hangen
alla piileskelevät
vuokot, krookukset.

Kalpea valo,
outo hehku taivaalla.
Kevään odotus.

Puiden profiilit
eivät kerro liikoja:
muodon, vahvuuden.

Helmikuuta jo
eletään, silti tunnen
vuoden uudeksi.

Ohjeita puutarhanhoitajille ja tilallisille

2010-02-01T08:29:00.002+02:00

Hoida maata.
Palauta maalle voima, jonka siltä saat.

Anna kasvulle tilaa ja valoa. Älä anna taimien tukahtua.

Älä aloita esikasvatusta liian aikaisin. Odota, että valo riittää. Mieti jokaiselle taimelle paikka, jossa se viihtyy. Muista, että osa siemenistä tarvitsee pitkän itämisajan ja kylmäkäsittelyn virittyäkseen kasvuun.

Suojele kasvu maailman tuulilta. Karaise kuitenkin sopivasti.

Suosi moninaisuutta, niin kasvusto pysyy terveenä. Muista perhoskasvit ja tuoksut. Ei ihminen elä pelkästä perunasta.

Tuuleta kellari ajoittain, puhdista se ja anna valon päästä nurkkiin.

Pitkästä aikaa

2010-01-20T16:11:00.003+02:00

Joskus on niin paljon menossa, ettei sitä ehdi kirjata, vain elää.

Voi katsella pilvien kulkua taivaalla.
Ihmetellä pieniä asioita, ja suuria linjojakin.

Kuunnella maaiilmankaikkeuden sfäärien musiikkia, kuinka se resonoi kaikessa mikä elää.

Voi uskoa siihen, että leikki on totta ja tosi leikkiä, ja kumpikin sekä keveitä että kovin painavia.

Rauhallisena hetkenä yllättää tietoisuus siitä, mikä kaikki on yhtä, yhteydessä, liittynyt toisiin.

Ja äkkiä mielenrauha laskeutuu kuin aamuinen sumu talvisen pellon ylle.

Sininen ja valkoinen - yksi tarina

2009-12-03T09:15:00.002+02:00

Hänen päässään soi sinnikkäästi
"värit ovat vapauden",
kun hän sovitti sinistä sukkanauhaa
valkoisen mekkonsa alle.

Hän muistaisi hääpäivänsä aina:
itsenäisyyden muistopäivän.

Ihmisen kolme kerrosta

2009-11-26T08:40:00.005+02:00

Voiko yleinen pikkulintu (avis parvus vulgaris) laulaessaan valehdella
Tuntevatko muurahaiset poluillaan totuuden ja valheen eron
Pelkääkö jääkarhu ilmastonmuutosta

Muistammeko me, että olemme myös eläimiä
Löydämmekö lihaksista ja luista sekä jänteistä voiman, joka ei kysele vaan tottelee vaistojaan
Tunnemmeko mielihyvän, kun lajitoveri rapsuttaa ja tulee liki
Ilon, joka on puhdasta ja vilpitöntä
kivun nälän himon
hartaan ihmetyksen

Että emme eläisi vain siinä kerroksessa,
jossa huoli elää kasvustona kuin home,
vaan joskus näkisimme olevamme eläimiä,
joskus puhdasta henkeä,
enkelienkin sukua

Laulaessamme tuntisimme kouraisun vatsanpohjassa,
kaiun taivaassa.

Sinulle joka olet rauhaton

2009-11-20T09:30:00.001+02:00

Istu hetkeksi ja kuuntele. Maailmassa on kauneutta, rauhaa, armoa.

Lääkärietiikkaa

2009-11-18T08:06:00.003+02:00

Suomessa on olemassa järjestö Lääkärit ilman sponsoreita. Jäsenten hankinta on ollut hidasta, mutta järjestön idea on loistava: yrittää edes vähentää lääketeollisuuden ja terveydenhuollon välistä riippuvuuksien verkostoa. Nykyisin iso osa lääkärikoulutuksista on lääketehtaiden sponsoroimaa. Kiitollisuudenvelasta ja hyvistä suhteista voi olla sekä hyötyä että haittaa. - En tiedä, millaiseen eettiseen sankaruuteen kykenisin itse, jos olisin lääkäri. Lääketieteen etiikka on muutenkin täynnä hankalia kysymyksiä, ja esimerkiksi Duodecimin sivuilla on sangen kiinnostavia eettisiä tapauksia.

Katso myös
Lääkärit ilman sponsoreita
Duodecim

Eilisissä uutisissa Suomen korruptoitumattomuus oli pudonnut sijalle 6. Ei Suomessa kai juuri lahjota virkamiehiä, mutta on hyvä, jos totuttuja käytäntöjä joskus vähän pöyhitään.

Lyhyt kohtaaminen Mefiston kanssa

2009-10-27T16:17:00.003+02:00

Hänen kanssaan oli niin hauskaa. Hän vietteli sanoillaan, sai minut tuntemaan itseni fiksummaksi kuin massat. Hän osasi puhua kuin guru, ja kätkätti sitten päälle postmodernilla naurullaan - joko menit retkuun sinäkin? Hän oli todellakin älykäs. En osannut kumota hänen argumenttejaan, kun hän ohimennen henkevästi perusteli, miksi moraalia ei ole tai ainakin se on vain rahvasta varten. Hän pilkkasi lääkäreitä. poliitikkoja, tuomareita, moraalifilosofeja, hän pyörsi puheensa heti kun aloin melkein ymmärtää; hän ei päästänyt minua, ei maailmaa vähällä. Maailmanlopustakin hän väänsi sanaleikin, katsoi onko minussa pokkaa huvittua. Vankka maa jalkojeni alla alkoi muuttua lentohiekaksi. Oli pakko ottaa tukea seinästä.

Nauroin mukana, kunnes alkoi tuntua pahalta. Margareta oli poistunut jo aiemmin, todennut ettei pidä uudesta ystävästäni. Minun tuli ikävä Margaretan lämmintä hymyä. Mefiston pistävän ivan takaa näin vain tyhjyyden, enkä enää halunnut hänen silmistään peiliä itselleni. Ehkä tapaan hänet jälleen, mutta antaapa edes ajan kulua hiukan ennen sitä.

Hitaat blogit ja tila Blogistaniassa

2009-10-21T14:30:00.005+03:00

Rakas lukija,
Tat
ihan ensimmäiseksi pahoittelen, että olen niin satunnainen kirjoittaja. Toiseksi pahoittelen sitä, että aivan liian harvoin jaksan kuvittaa tekstini tai tarjota visuaalisia täkyjä, ja etten koskaan itse maalaa, ota valokuvia tai edes kuvankäsittele mitään. Kolmanneksi pahoittelen sitä, että ehdin aivan liian harvoin kommentoida muiden blogeja ja joskus tuntuu siltä, että aivan liian harvoin ehdin lukeakaan blogeja, joita haluaisin.

En lupaa muuttaa mitään. En halua tehdä blogikirjoittamisesta suoritusta, eikä minulla ole joka päivä aikaa istua vapaa-ajalla koneen äärellä. Nytkin välistä tunnen, että olisi hyvä mieluummin käydä metsässä tai olla suorassa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mutta - koska joskus on sillä tavalla ahne olo, että tekee mieli kurkistaa, mitä kuuluu tutuille blogisteille, joskus tulee halua kirjoittaa jotakin, minkä uskoo kiinnostavan ainakin muutamaa muutakin ihmistä maailmassa (joskus vaan on vaikea tietää, löytävätkö juuri ne harvinaiset oliot juuri silloin paikalle), ja siksi en ihan ole valmis lopettamaankaan.

Kun tänään mietin elämääni, se tuntuu ihan ihmisen elämän kokoiselta. Juuri nyt tuntuu siltä, että huolet ja murheet, joita kohdalleni on osunut, ovat passelin kokoisia. Elämässä on painovoimaa ja armoa (kuten Simone Weil asian kauniisti ilmaisi); keveällä ja raskaalla on oikeat mittasuhteet.

Kirjoittaminen ja lukeminen on aina auttanut minua. Se on tuonut muita ihmisiä lähemmäksi, auttanut syvemmin löytämään ihmisyyden yhteistä ydintä. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat lähentäneet minua myös itseeni ja lisänneet itsetuntemustani, vaikka tuskinpa se vieläkään kovin suurta on. Matka jatkuu.

Kanssaihminen, sinä joka juuri nyt luet tämän - sinussa on jotain minua, minussa on jotain sinua. Muuten et lukisi tätä nyt. Se olet sinä.

Mitä opin tällä viikolla

2009-10-01T08:14:00.003+03:00

Opin, että Kalle Holmbergin tytär ei kehdannut tunnustaa, että jatkojohtoleikin syynä oli salaa isän levyltä kuunneltu kappale Sinun täytyy astua johtoon.

Opin, että luumut ja sherry sopivat yhteen.
Opin, että Jari Tervon Koljatti kertoo melkoisista sisäisistä maailmoista ja onnistuu käsittääkseni melkoisen hyvin tavoittamaan keskustalaisen vallankäyttäjän fenomenologian - olematta tylsä.
Opin, että Stig Larssonin kirjassaan Miehet jotka vihaavat naisia kuvaama strategia siitä, että julkisuusmyllyä voi pyörittää tekemällä median naurunalaiseksi keskittämällä kaikki huomio yhteen isoon skuuppiin ja unohtamalla "pikkuasiat" kuten pitkäaikainen hyvävelijärjestelmä ja maantapainen korruptio - niin, että tämä strategia on täysin valittavissa tänään, tässä ja nyt. Ja että paras tapa saada kansa antamaan anteeksi vaalirahoituksen synnit on kyllästyttää se keskustelulla; sankari se, joka ei jaksa jauhaa vanhoja ja vanhasia.
Opin, että fiktion ja faktan välinen ero on hiuksenhieno.

Jos perustaisin uskonnon...

2009-09-09T11:18:00.003+03:00

...ottaisin uhreikseni teekkareita. Kauppatieteilijät olisivat toisekis paras vaihtoehto, mutta insinöörin aivot sopisivat parhaiten kulttijäsenyydelle: ajattelutapaa olisi helppo manipuloida näennäisen loogisin perustein, ja monien uskonnollinen yleissivistys olisi sen verran alhainen, että kaikki uskontojen uhrien vahingollisina pitämät toimintatavat voisivat osua ja upota kohtalaisen hyvin.

Valikoisin näistä uhreista uskollisimmat ja pistäisin heidät puoli-ilmaiseen työhön. Ohjelmoijia kun tarvitaan aina. Palkitsisin teekkareitani kannustamalla ja kehumalla ahkerimpia. Imartelisin jäseniä vihjaamalla, että he ovat valittuja yli-ihmisiä. Tätä en kertoisi kuin sisäpiirille.

Ehken pistäisi lahkoni lapsia dieetille, ettei yhteiskunta jossain vaiheessa puuttuisi puuhiini. Kotikouluun ehkä pistäisin heidät, ja pitkää matematiikkaa opiskelemaan. Naiset voisivat miehiensä ohessa tehdä töitä kotikonttorissa - sen verran tasa-arvoinen olen.

Jos olisin tarpeeksi härski perustaakseni uskonnon, voisin rikastua. Rahat käyttäisin humanitaarisiin tarkoituksiin, tai niin minä ainakin sanoisin. Kahdenkymmenen vuoden päästä olisin soluttanut omat takaporttini kaikkiin valtionhallinnon tietokoneohjelmiin kilpailutuksen ansiosta kaikki urakat saaneiden firmojeni uskollisten ja taitavien työntekijöiden uurastuksen tuloksena. Jossakin vaiheessa aika iso määrä verotuloja ja palkkatuloja siirtyisi yhdellä tilisiirrolla tililleni Cayman-saarille.

Tällaista ei onneksi voisi tapahtua Suomessa. Olemmehan liian valistuneita emmekä lankea palvomaan uskonnollisia johtajia. Mutta voihan ajatuksilla leikkiä uskonrauhaa rikkomatta, voihan?

Seuraava linkki liittyy painajaisuneen, johon heräsin tiistaina.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Alakulo

2009-09-03T15:47:00.005+03:00

Kurottui sielu toivomaan ettei
loppuisi rakkauden huume.
Kulottui metsä sadetta vailla,
karrelle poltti tuo kuume.

Valtava hehku ei lämmitä pitkään
vaan äkkiä loppuun palaa.
Sekö on rangaistus siitä kun kerran
rakastaa liikaa ja salaa?

Auringon säde kylmässä kieppuu,
varjoissa asuvat haamut.
En näe valossa kangastusta,
vain yksin vietetyt aamut.

Matalilla mailla kaunein sumu
hohkaa hallan uhkaa.
Alavan mielen pohjalla kumu:
olet vain tomua, tuhkaa.

(Kuva: Thomas Keith)

Yksinäisyydestä

2009-08-27T14:22:00.002+03:00

Olen lukenut (näemmä aloitan aika usein tekstini näin, mutta taidan myös omaksua paljon ajatuksia siten, että ensin luen jotain...) viime aikoina muutaman kirjan, joissa kuvataan nuorten ihmisten yksinäisyyden kokemuksia. Jotenkin mielessä on pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka harmi on se, että nuoret yksinäiset eivät tiedä, kuinka paljon maailmassa on olemassa heidän sukulaissielujaan. Tai kuinka yleistä yksinäisyyden tunne on, ja kuinka jo tuntemalla kokemuksellista yksinäisyyttä ihmisten keskellä osallistuukin aika yhteiseen tunteeseen.

Yksinäisyyden tunteet ovat jotain, minkä kanssa on pakko elää. Ja sitten hetkittäin: et ole sittenkään yksin. Kosminen vilu ei kestä toisen ihmisen antaman läheisyyden lämmön painoa, vaan hellittää, antaa periksi ja kaikkoaa.

Uskollinen puutarhuri

2009-08-20T14:55:00.003+03:00

Uskollinen puutarhuri oli kesän paras elokuvaelämys. Vieläkin tulee aavistuksen kaihoisa olo, kun mietin John le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan tunnelmaa ja päähenkilöiden sankaruutta. Musiikki varsinkin oli sellaista, että haluaisin kuunnella toistekin. Onneksi on YouTube!

Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?

Lomalta paluu

2009-08-18T11:18:00.002+03:00

Taisi olla tarpeeksi pitkä loma, kun töihin on myös kiva palata. Olo on energinen, kiinnostunut, vielä riittää puhtia tarttua asioihin. Työkavereita oli kiva tavata ja muutenkin myönteinen adrenaliiniryöppy saa aikaan melkein ylitehokkaan olon.

Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.

Kiroilusta

2009-07-24T11:22:00.002+03:00

Kiroilu lievittää kipua, tutkitusti. Mutta siihen turtuu. Harvoin kiroileva hyötyy kiroilusta enemmän kuin usein kiroileva. Kiroile siis harkiten.

Kirous ja siunaus ovat vastakohtia. Ilman metafyysisiä taustaoletuksiakin lienee ihmiselle hyväksi useammin siunata kuin kirota. "Sinua siunata tahdon/ jos olet väsynyt työstä/ tai levottomasta yöstä/ sinua siunata tahdon."

Musiikin voima

2009-07-16T11:54:00.002+03:00

Scientific Americanista poimittu pikku-uutinen kertoi, että musiikki herättää kaikissa ihmisissä hyvin samanlaisia tunteita. Se on Oliver Sacksin mukaan varmin tapa saada ihmiset viritettyä samaan mielentilaan. Musiikki yhdistää, liikuttaa, sen kautta ymmärrämme toisiamme.

Musiikki on universaali kieli, se saattaa olla ihmiskunnan protokieli ja kaikki vauvat ymmärtävät musiikin rakenteita ja harmoniaa synnynnäisesti. Musiikkia käytetään itsehoitona mielialan muuttamiseen ja se soveltuu sosiaalisten siteiden lujittamiseen. Mielimusiikki on tehokas mielialan muuttaja altzheimer-potilailla. Yhdessä musisoiminen yhdistää.

Hereillä?

2009-06-20T18:54:00.002+03:00

Valvomisen ja heräämisen metafora on voimakas sekä uskonnollisessa että muussakin kielessä. Mietin heräämisen hetkiä: seksuaalisen, älyllisen, rakastumisen, hetkellisen ymmärryksen. Onhan näitä elämän varrella ollut, mutta voiko aina olla hereillä? Tarvitaanko myös unta, unityötä, alitajunnan horroksessa tekemää valmistelua?

Silti heräämisen hetket, vaikka olisivat pieniä ja arkisiakin, ovat merkityksellisiä. Milloin viimeksi sinä...

Kesäkuu

2009-06-15T12:38:00.000+03:00

Omenankukat
varisevat keinumaan
nokkosten syliin.

Puutarha/Paratiisi

2009-06-01T17:33:00.002+03:00

Jotkut ajatukset ovat sitkeitä ja tulevat vastaan monesta suunnasta. Kuten paratiisin ja puutarhan yhteys. Aamuteeveestä kuuntelin nuorehkon uskontotieteen väikkärintekijän mietteitä erilaisista paratiisikuvista yli kulttuurin rajojen. Puutarha on yleisin arkkityyppi, ja tutkija arveli tällä olevan evolutiivinen tausta: olemme kaikki kotoisin puutarhasta.

Seuraava saman viikonlopun aikana kuultu yhteys oli eilen Lewis-sarjassa (joka on muuten yksi tämän hetken suosikkejani). Uskonnollinen, suvaitsematon kristillinen yhteisö oli siinä nimeltään the Garden. Getsemanen puutarha liittyi myös teemaan, tosin yhteys jäi aika ohueksi (kiusaukset ennen uhrausta).

Muistelin jo lauantaiaamuna 80-luvulla kuuntelemiani Risto Vuorisen luentoja, joissa hän palautti paratiisifantasian lapsuuden symbioosivaiheen. Paratiisin puutarha on kuva yhteydestä, joka on rikkomaton. Kaipuumme tilaan, johon emme oikeasti haluaisi kokonaan palata, heijastuu myös uskontojen kuvissa taivaasta. Kaikkiin tarpeisiimme vastataan, yhteys on täydellinen, ei minulta mitään puutu. Tätä kaipaamme tangojen tunnistamassa rakkaudenikävässämmekin.

Mutta oikeassa puutarhassa on mukavaa. Aktiivinen puuhastelu antaa välistä tilaa ja aikaa myös sielulle pysähtyä ja katsoa kauas. Kroppa kertoo itsestään ajoittain jotta muistan olevani rajallinen olio joka kaipaa työn hessa myös lepoa. Kaikki ympärillä elää, itää, rehottaa, muuttuu. Kuinka moni tuttu mainos hyödyntääkään puutarhakuvastoa luodakseen paratiisihalun?

Tänään

2009-05-29T20:39:00.002+03:00

Tänään olen halannut useita ihmisiä, saanut myönteistä palautetta, antanut sellaista muille, rukoillut eurovaalien puolesta kevätkirkossa ja miettinyt jossain välissä, onko fundamentalismiin pakko liittää kehäpäätelmiä, nauranut itselleni ainakin kerran varauksetta, hoitanut monia ihmissuhdeasioita, varannut ajan gynegologille, tilannut aurinkolasit ja kylvänyt iisoppia sekä persiljaa ruukkuun parvekkeelle sekä ostanut lisää kehäkukan siemeniä. Ja juonut timjamiteetä yskään!

Tämäkin on ollut hyvä päivä, vaikka maailma ei ole valmis. Kanssaihmisten vuoksi tulevaisuus tuntuu toiveikkaalta. Markku Ojanen vakuuttaa Hyvinvoinnin käsikirjassaan, että elämä on parhaimmillaan, kun ikäviä asioita on suhteessa paljon vähemmän kuin myönteisiä. Mutta raskaita ja ankariakin asioita tarvitaan, muuten kaikkeen hyväänkin turtuu. Itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Joskus on menetettävä jotain, jotta näkee sen arvon.

Musikaalisuuden ja kiintymyksen yhteinen geeni?

2009-05-28T20:41:00.004+03:00

Liisa Ukkolan tuore väitöstutkimus on äärimmäisen kiinnostava. Ukkola on tutkinut Helsingin yliopiston lääketieteen ja Sibelius-akatemian yhteisessä hankkeessa musikaalisen tuottavuuden (luovuuden) geneettistä perimää, ja on osoittanut yhteyden musiikillisen luovuuden ja AVPRIA-geenin välillä. Sama geeni liittyy kiintymyssuhteisiin, esimerkiksi aviolliseen uskollisuuteen miehillä.

Usein evoluutiopsykologisissa selityksissä musiikki selitetään herkästi suurinpiirtein yhtä tärkeäksi kuin riikinkukon pyrstö. Darwinin hypoteesi oli ymmärtääkseni, että musiikki edistää parivalintaa (osoittamalla että yksilöllä on niin paljon voimia että niitä riittää myös turhuuteen).

Musikaalisuus ja erityisesti korkeatasoinen, luova musiikin harjoitus näyttää siis olevan vieläkin tärkeämpi. Voisiko yhteys olla tunnetaitoihin? Musiikillinen älykkyys/luovuus taitaa tarvita kykyä erottaa sävelkorkeuksia ja äänen värejä. Samojen kykyjen merkitys kommunikaation onnistumisessa on suuri. Sekä kyky tuottaa että tulkita näitä eroja tietoisesti lienee yhteydessä sekä musikaalisuuteen että sosiaaliseen älyyn.

Luen parhaillani Mary Shelleyn klassikkoa Frankenstein. En ole voinut olla huomaamatta, miten tärkeänä piirteenä eri henkilöiden luonteen analysoinnissa Shelleyn henkilöt pitävät heidän soinnukasta tai karkeaa ääntään. (Miten epäreilua tämä onkaan erilaisista äänihäiriöistä kärsiviä kohtaan! Evoluutio ei ole varustanut meitä näihin poikkeuksiin, siihen tarvitaan korkeampia aivoalueita - no kai sekin on evoluution varustusta, mutta silti...)

Ukkolan mukaan musiikillinen luovuus on pitkälti perinnöllistä. Hyvä musiikkikasvatus auttaa kuitenkin ihmisiä toteuttamaan tätä luontaista taipumusta helpommin, uskon. Eläköön suomalainen musiikkiopisto- ja musiikkiluokkaperinne! Miten paljon hyvää ne ovatkaan saaneet aikaan!

Ahaa?

2009-05-28T15:05:00.003+03:00

- "Ahaa", sanoi Ihaa.
- "Terveysruoka on pahaa.
Vaan muupa kasvattaa mahaa."
Hän kulki pitkin pihaa
ja ajatteli rahaa.
Polttaisiko sahaa?
Aatokset kuin vahaa -
ne auringossa suli.
Takatalvi tuli.
Kelpasi syödä lihaa.
Näin ajatteli Ihaa,
koe sinäkin sama ahaa.

Lähdöt

2009-05-26T09:12:00.002+03:00

Hermann Hessen runo Vaiheet (Stufen) on viime päivinä ollut mielessä. Siitä on olemassa kaksikin käännöstä, kumpikaan ei ole täysin alkuperäisen runon tavoittava - mutta kauniita ja puhuttelevia ovat nekin. Runo puhuu lähdön lumouksesta, siirtymisistä, elämän jatkuvasta kutsusta. Muutos on elämän laki, mihinkään ei tule takertua. "Der Weltgeist will nicht fesseln uns und engen,/ Er will uns Stuf um Stufe heben, weiten."

Runo englanniksi

Ja saksaksi

"Toukokuun 19:nä aamupäivällä klo 10½ 1838"

2009-05-19T08:56:00.002+03:00

Kierkegaardin Gaudeten vuosipäivä. Satuin saamaan Lehtisen Kierkegaard-kirjan lahjaksi viime viikolla, lueskelen sitä hitaasti ja mietin autenttista elämäntapaa.

Muistan omasta nuoruudestani voimakkaan eetoksen, ajatuksen uskollisuudesta itseä kohtaan. Se elää vieläkin, mutta ei ehkä yhtä vahvana. Rakastin Potokin kirjaa Nimeni on Asher Lev; sen päähenkilöllä oli intohimo, taide, ja sen vuoksi hän oli valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Nuorena kaipasin suuria passioita, sellaisia haaveita joihin jaksaisi sitoutua. Olisi ollut rehvakasta Waltarin tavoi kokea elämänsä motoksi nöyryys ja intohimo. Mutta ei. Suurten intohimojen sijaan olen saanut elämän, jossa on paljon pieniä intohimoja. Olisi teeskentelyä muuttua joksikin toiseksi. Pienet tarinat, pienet kohtaamiset, pienet totuudet riittävät.

En ole koskaan kokenut yhtä, erityistä kääntymisen hetkeä. Sen verran pietistisissä piireissä kasvoin, että olisi ollut hauska kokea uskoontulo, muutos. Yritin kyllä. Mutta se ei ollut minun tieni. Itselleni uskollisena olen kokenut hitaita muutoksia, yrittänyt olla rehellinen sille mitä ajattelen.

Yhden avainkokemuksen elämästäni muistan nopeasti ajatellen. Vaikean elämänjakson keskellä menin avantouinnille. Oli pimeä talvi-iltapäivä, ahdistus ja tuska näversivät oloa. Ja sitten äkillinen muutos, armo. Valahdin kylmään veteen, johon jätin taakkani, ja nousin siitä ylös uutena ihmisenä, silti samana. Revontulet valaisivat taivaan ylläni. Hiljaisuus puhui.

Työtoveri kysäisi aamulla jotain metamorfoosista. Kaikki liittyy kaikkeen. Sellaiseen todellisuuteen meidät on heitetty. Merkitykset syntyvät, ei niitä tarvitse tehdä.

Autenttisuus: omassa elämässään läsnäoloa?

Seksi ja pakko

2009-05-18T12:51:00.002+03:00

Millainen olisi hyvä seksuaalista pakottamista koskeva lainsäädäntö?

Tällä hetkellä Suomessa ainakin kaksi tunnettua naista, Anna Kontula ja Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, neuvovat raiskattuja naisia olemaan tekemättä rikosilmoitusta silloin kun teolle ei ole todistajia, koska heitä ei uskota ja oikeudenkäynti on raskas. Erityisesti prostituoidun raiskaamisesta ei anneta tuomioita. Toisaalta julkisuuden hyväosaisten raiskaajien toiminta jää usein seurauksitta.

Näin voi olla. Silti oikeusvaltiossa on myös tärkeä periaate, että syyllisyys on todistettava. Tuntuisi hirvittävältä ajatella, että oikeudenkäynnissä naisen sana olisi aina painavampi kuin miehen. Silloinhan kuka tahansa nainen voisi aina syyttää ketä tahansa miestä raiskauksesta. On parempi, että joskus syyllinen jää rankaisematta kuin että rangaistaan viattomia varmuuden vuoksi.

Kärsimystähän raiskauksesta seuraa aina. Kosto ei sitä vähennä. En usko, että kukaan normaali, terve mies ei tajuaisi, että raiskaus vahingoittaa uhriaan. Väkivaltainen ja julma kohtelu jättää jälkensä aina.

En hyväksy yhteiskuntaa, jossa sukupuoli määrittää uskottavuuden. Mieskin voi olla uhri. Voisi silti olla hyvä asia, jos naisia rohkaistaisiin hyvien asianajajien tuella oikeudenkäynteihin silloinkin, kun näyttö ehkä ei riitä tuomioon. Asenteet eivät koskaan muutu, jos nykykäytäntöihin alistutaan. Ja miehellekin pitää olla mahdollista puhdistaa maineensa, jos hän vaikka joskus olisikin viaton.

Ok?

2009-05-14T13:24:00.002+03:00

Työkaveri antoi minulle luettavaksi joskus saamaansa koulutusmateriaalia, joka perustui Taibi Kahlerin transaktioanalyysin pohjalta tekemiin persoonallisuustyyppeihin. Kiinnostuin teemasta ja lueskelin netistä lisää. Teinpä yhden oppimistyylitestinkin, mutta onnistuin olemaan kaikessa täysin keskiväliä. Voiko tylsempää tulosta enää olla kuin täysin nelikentän keskellä!

Transaktioanalyysi on Bernen kehittämä malli, jonka mukaan onnistunut kommunikaatio ja elämä vaatii asenteen minä olen ok, sinä olet ok. Olen joskus muinoin lukenut Harrisin kirjan aiheesta ja pidin siitä kovin. Useinhan epäonnistunut kommunikaatio voidaan selittää sillä, että emme puhukaan aikuinen-aikuinen -tasolla, vaan lapsina tai arvostelevina vanhempina.

Kahlerin kuvaamat "hiostajat" (Drivers) ovat viestejä, joita voimme antaa joko itsellemme tai muille. Ne voivat toimia motivaattoreina ja vahvuuksina, mutta myös nujertaa itsetuntoa. Tällaisia hiostajia on viisi.

Olet ok, jos olet täydellinen.
Olet ok, jos miellytät.
Olet ok, jos yrität kovasti.
Olet ok, jos olet vahva.
Olet ok, jos kiirehdit.

Miksi on niin vaikea muistaa, että kelpaamme ihmisinä, vaikka emme olisikaan täydellisiä, vaikka kaikki eivät meistä pitäisikään, vaikka joskus antaisimme periksi tai olisimme heikkoja? Tai jos pysähtyisimme ja antaisimme kiireen mennä ohi? Läksy lukijalle ja kirjoittajalle: Muista sanoa jollekulle läheiselle, että tämä on arvokas ihan sellaisenaan.

Harris kirjoittaa kirjassaan armosta. Hänen mukaansa kristinuskon tärkein viesti on hengellinen kokemus, jossa emme anna sisäisen vanhempamme tulla väliin latelemaan ehtoja sille, että olemme hyväksyttyjä. Usko armollisessa muodossaan puhuttelee sekä lasta että aikuista meissä.

Virikkeenä olen käyttänyt mm. Pelastakaa lapset -verkkolehden sivuilta löytämääni materiaalia. Harrisin kirjan nimi on Minulla menee hyvin, entä sinulla?

Kaksoisolentoni

2009-05-07T18:16:00.002+03:00

Hän katsoo minuun peilistä ja hymyilee
kuin tietäisi mun toisen mieleni.
Hän jossain kaksoisplaneetalla majailee
ja toisinajattelee aatteeni.

En tiedä mitä voisin tehdä toisin
ja jos niin tekisin niin kuinka voisin -
vaan ajatuksissani olen joku muu
ja silloin kaikki jälleen kirkastuu.

En tiedä onko klooniani missään
vai olenko siis itse kuitenkin
tuo Toinen joka aatoseetterissään
on joskus kaikkein todellisin.

Ajatuksia vappuihmisistä ja solipsisteista

2009-04-30T13:51:00.002+03:00

Vappuihmiset

Ne on hauskoja kuin serpentiini
sen lailla ne roikkuu kaulassa kiinni
ja seuraavan päivän olokin on fiini -
ei siihen auta kuin kuohuviini.

Solipsistit

Niiden mukana maailma syntyy ja lakkaa,
ne ihan omaa päätään seinään hakkaa.
Ne ei voi salaisuuksia kellekään kuiskata,
ei tulla kaapista ulos, ei pelissä fuskata.

Huonot runoilijat

Ne riimejä vääntää ja luulee että
runo on siinä kuin mettä tai vettä.
Ne omaan nilkkaansa kompastuu
ja riimin pakottamina myös kastuu.
Kellä on huonosta runosta vastuu?
Sillä joka säkeiden tielle astuu.

Hauskaa vappua!

Totuus metsästä?

2009-04-27T13:47:00.002+03:00

En tiedä mitään metsänhoidosta. Olen siis huono metsänomistaja, jonka tulisi luottaa Asiantuntijoiden neuvoihin. Kuitenkin pieni ja sangen helposti johdateltava järkeni ohjaa minua epäilemään vallitsevaa metsätotuutta. Miksi metsä harsuuntuisi, vaikka sitä harvennettaisiinkin vain yläharvennuksella? Eivätkö isot ja paksut puut ole jo ehtineet siementää tarpeeksi? Miksi tavallisten metsänomistajien käsissä ei ole saada metsästään parasta mahdollista tuottoa eli tuottaa myös tukki-, ei vain kuitupuuta? Onko metsänhoidosta olemassa riippumatonta tutkimusta? Tiedämmekö me suomalaiset, miten metsiä tulee hoitaa? Joko virheistä on opittu?

Odotan neuvoja ja viisaita kommentteja. Tiedän, etten tiedä tästä mitään.

Autiot

2009-04-24T08:11:00.003+03:00

1

Kahdeksankymmentäluvulla
minulla oli kämppis, joka soitti kovaa Dingon Autiotaloa.
Soitin hälytyspuhelun puhelinkopista. Ei siihen aikaan ollut kännyköitä.
Hänen koiransakin oli ressukka.

Seuraava asukas alakerran huoneessa oli siisti sihteerityttö.

2

Unessa
Risto Autio soitti minulle enkä
tiennyt kuka hän on.

3

Maa oli alkukeväästä autio ja tyhjä.
Mutta Puutarhuri otti siemenensä ja
teki taikojaan,
ja maa alkoi haista elämältä. Miten väkevä tuoksu.
Mullan uumenissa levänneet bakteerit ja kastemadot ryhtyivät töihin
ja kaikki alkoi kasvaa.
Iloitsin ensimmäisestä vihreästä alusta,
halusin kirjoittaa sen näkemisen blogiini.

Valeikkunasta katsoen

2009-04-20T14:48:00.003+03:00

Kirjallisuus on valeikkuna, trombe d'oeil. Jos se on kirjoitettu hyvin, se tuntuu melkein todellisemmalta kuin oikea todellisuus. Taitava kirjailija maalaa valeikkunan, josta haluan kurkistaa sisälle. Ja tiedän tai arvaan, mitä näkymäni ulkopuolella on, miten ilma väreilee ja minne tie jatkuu, mitä on vuorien takana.

Luin Leena Krohnin Valeikkunan viikonloppuna yhteen menoon ja malttamatta lopettaa. Tiesin, ettei kirja ole totta, se oli kirjoitettu niin, että silmää ei huijattu. Mutta hetkittäin en tiennyt, miten epätotta se oli ja mikä oli fiktiossa olevaa fiktiota ja mikä sen maailman sisäistä totta.

Possessiivisuffiksien tarve

2009-04-16T14:04:00.001+03:00

Eikö olekin tärkeää, että säilytämme kauniissa suomessamme possessiivisuffiksit? Käykäämme hiljaiseen kapinaan kaikkia sellaisia kirjoitelmia vastaan, jotka pärjäävät possessiivisuffikseitta, boikotoikaamme kahviautomaatteja, jotka ilmoittavat "teidän kaakao on valmis". Kielemme tarvitsee omistusliitteensä. Älkäämme antako niiden hävitä kokonaan...

Maarit Verronen: Karsintavaihe

2009-04-15T15:59:00.003+03:00

Pääsiäisenä luin montakin kirjaa, mutta kummallisimmin mieltä jäi kaihertamaan Maarit Verrosen uusin kirja. Karsintavaiheen aiheena on dystopia, jossa eletään uusliberalismin äärimmäisimmillään todeksi globaalissa maailmassa. Päähenkilö Lumi on darwinilainen selviytyjä, joka kuitenkin jollakin hauraalla tavalla onnistuu pitämään kiinni moraalisesta integriteetistään, vaikka joutuu hengissä pysyäkseen mm. toimimaan ystäviensä ilmiantajana turvallisuusyhtiöille. Tarina oli kaunis eikä tavallaan yhtä ahdistava kuin vaikkapa Orwellin 1984, mutta jäi pyörimään päässä. Kuinka pitkälle ihmiset oikeasti olisivat valmiit myymään itseään? Kuinka lähellä olemme jo tätä Karsintavaiheen maailmaa?

Karsintavaiheessa ihmisiä katosi tiedostoista ja maailmasta, työtätekevät tavalliset ihmiset olivat korvattavaa massaa, jaksamispillereistä kehitettiin yhä uusia ja tehokkaampia versioita, joita testattiin koeihmisillä. Ihmiset uskoivat kovan työn ja yritteliäisyyden merkitykseen. Suurin osa tavoitteli asioita, jotka olivat vääränlaisia; Lumi oli yksi harvoista, jotka ymmärsivät luonnon, toisten ihmisten ja rakkauden sekä ystävyyden arvon.

Dystopioita lukiessaan joutuu miettimään, koskeeko moraali myös äärimmäisiä olosuhteita. Oikeudenmukaisuutta ei voi olla ääriolosuhteissa, jokainen joutuu elämään moraalisessa helvetissä. Olen onnekas, kun en ole koskaan joutunut tekemään päätöksiä, joita Lumi sai eteensä. Vastaavan kokemuksen välitti minulle nuori ystäväni luettuaan Puhdistuksen. Taitaa olla harvinaista elää paikassa ja ajassa, jossa on mahdollista elää suhteellisen normaalia elämää. Toisaalta...

"Minän" ongelma

2009-03-31T09:17:00.002+03:00

Kuka olet?

Psykologiassa tunnetaan monta tapaa hahmottaa minän arvoitusta. Minäkuvalla voidaan tulkita olevan erilaisia osa-alueita, kuten suoritusminäkuva, sosiaalinen minäkuva tai fyysinen minäkuva. Minäihanne ja yliminäkin seikkailevat mukana. Psykoanalyysistä on peräisin egon käsite, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea ihmisen tietoisinta ja (itselle) tunnistetuinta minän osaa, joka pyrkii toimimaan realiteettien mukaisesti. Joskus puhutaan valeminästä, eli roolista, jonka avulla ihminen suojaa ydinminäänsä. Identiteetin käsitteen avulla saadaan mukaan pysyvän persoonallisuuden ja pysyvähköjen roolien kehitys.

Neuropsykologia on valottanut minän arvoitusta monin tavoin. Kuuluisat potilaskertomukset opettavat meille, mitä tapahtuu, jos jokin ei olekaan kunnossa. Oliver Sacks on esimerkiksi kuvannut Christineä, joka ei tuntenut olevansa kunnolla olemassa, koska hänen aivojensa yhteys kehotietoisuuteen oli vaurioitunut (terveisiä vaan Descartesille!). Vain aniharvoin hän saattoi tuntea tuulen poskellaan. Sacks on kuvannut myös muistinsa menettäneitä ja siten itsensä, oman tarinansa hukanneita ihmisiä koskettavasti. Antonio Damasio on kuvannut neurologian perusteella ihmisen tietoisuuden kerroksia: meillä on ensin orastava olemassaolon pohjavire, sen päälle rakentuu kehotietoisuus, sitten elämänkerrallinen ja refleksiivinen tietoisuus suurine filosofisine kysymyksineen. Moni neurologi kannattaa myös ajatusta monesta itsestä: ihminen on modulaarinen, käsitys eheästä minästä on jotain, jota rakennamme ja pidämme yllä joka hetki.

Myös uskonnoissa puhutaan itsestä. Buddhalaisuuden anatta-opin mukaan kaikki meissä muuttuu joka hetki, eikä mitään sielua ole. Minän harhasta on vapauduttava siinä missä muistakin takertumisista. Minän kuolettaminen taas kuuluu todella moneen uskonnolliseen perinteeseen. "...en enää minä, vaan Kristus minussa". Suufilaisillakin on tästä mielenkiintoinen versio. Silti uskonnot voi karkeasti jakaa minättömiin ja minän säilyttäviin. Kristinuskon taivaassa säilyy henkilökohtainen jatkuvuus, ja tähän kuuluu sekin, että ruumis nousee ylös (toki erilaisena kuin maanpäällinen ruumis) - ilman kehoa ei pärjää taivaassakaan.

Niin, mikä on se "sinä itse", joka olet?

Ajatuspäiväkirjaa

2009-03-30T10:46:00.003+03:00

Pyhimyksiä ihaillaan, ei rakasteta.
Pahiksia pelätään muttei kunnioiteta.
Ihmistä me kaikki etsimme.

Messias on henkilö, joka voi pelastaa kaikki muut ihmiset paitsi itsensä. (Olisiko messiaan pelastaja metamessias?) Joukko-opillisesti tästä saa kiinnostavan paradoksin halutessaan, mutta messiaan itsensä kannalta väite on masentava.

Onnelliseksi tuleminen ei ole pakollista. Mielekäs elämä on mahdollista muutenkin.

Painovoima tekee ajasta hitaampaa, väittävät gravitaation ja kvanttifysiikan tutkijat. Tästä Simone Weil olisi pitänyt. Satelliitit elävät nopeutettua todellisuutta, ja sen huomaa.

GPS-laite ohjaa melkein minne vain. Mutta matkallaan GPS-keskukseen tutkija eksyi navigaattorinsa harhaanjohtamana.

Kun humanisti katsoo tiedeohjelmia, hän tulkitsee aina väärin näkemänsä ja kuulemansa.

Perusmetaforia

2009-03-30T09:06:00.002+03:00

Lueskelin Lakoffin ja Johnsonin ajatuksia primaareista sensomotorisista metaforista kielen taustalla ja ajatus karkasi lentoon.

1. Kaavioiden tekijöiden kannattaisi käyttää hyväksi sitä sesomotorista perusmetaforaa, että korkea on enemmän. Siis pylväsdiagrammi on aika selkeämpi pysty- kuin vaakasuunnassa. (Ajatellaan vaikka sitä, kuinka Piaget'n kokeissa lapsen on erikseen opittava uskomaan, että korkeammassa lasissa ei ole enemmän mehua kuin leveässä).

2. hypoteesi Ajatus voisi selittää myös musiikkia: alavireisyys yhdistyy huonoon mielialaan. Mollit ja matalaääniset soittimet soveltuvat surumusiikiksi. Rytmikin hidastuu. Sävelkulut johtavat usein alaspäin.

3. Läheisyyden metaforan (läheiset käsitteet - kaukaiset käsitteet, eli lainataan metafora etäisyydestä) lisäksi ajatuksiin voisi soveltua järjestyksen ja epäjärjestyksen käsitteet sekä kartalla/sisällä asioissa oleminen vs pihalla oleminen. Voi olla, että nämäkin ovat mukana herrojen teoksissa, mutta lukemassani katkelmassa oli vain noin kolmisenkymmentä yleismaailmallista yhteistä metaforaa.

4. Pimeän ja valon metaforat sovelletaan ajattelussa todella moneen paikkaan. "Se tyyppi oli ihan hämärä", "hän on sitten valoisa ihminen", "hänen karismansa loistaa", "ajatukseni olivat tosi pimeitä", "idea kirkastui minulle, valaistuin", jne.

Koirien kieli

2009-03-27T09:29:00.003+02:00

Susanna Kangasvuon kirjoitus rauhoittavista signaaleista kertoo koirien luontaisesta viestinnästä, jota me ihmiset usein luemme väärin tai sammutamme vääränlaisella komentelulla. En ole kiinnittänyt aiemmin huomiota tähän ilmiöön, tuskin olen osannut oikealla tavalla rauhoittaa esimerkiksi hyppivää koiraa vaan olen palkinnut sitä hätääntymällä ja huitomalla.

Mitähän olisivat ihmisiä rauhoittavat signaalit? Ne, joilla saataisiin tilanne tulkittua toisin, ei-uhkaavaksi? Sosiaalisia eläimiähän mekin olemme!

Puhutaan...

2009-03-27T09:11:00.003+02:00

Talouselämä-lehden jutussa Outi Kokko pohtii oikean keskustelukulttuurin tärkeyttä työpaikoilla. Vaikeina aikoina yhteisöllisyys on koetteilla. Meiltä suomalaisilta tuntuu puuttuvan tapoja tukea toisiamme ja puhua vaikeista asioista. Mieluummin ollaan hiljaa ja jurotetaan kukin yksinämme. Voisiko olla sellaista yhteisöllistä huumoria ja keskinäistä tukea, jonka avulla selvittäisiin tästä lamasta synkistelemättä ja toivo ja motivaatio säilyttäen?

Tuen pyytäminen toisilta on vaikeaa. Kömpelöä meille pohjoisen asukeille on sekin, miten voi tukea toista, kun tämä on ahdistunut tai pelkää. On helpompaa jättää rauhaan, ettei vain tunkeutuisi toisen reviirille.

Säröt ja murtumat

2009-03-25T12:55:00.002+02:00

Aikuisuuteen kuuluu luitten haurastuminen. Murtumien parantuminen kestää, ja luutuminen on epävarmaa. Nuoret eivät ole niin hauraita, tässä suhteessa.

Maailmankuvaan liittyy henkinen luukato. Jotenkin tuntuu, että iän myötä alkaa melkein kaivata säröjä ja murtumakohtia. Aukkoja kaikkitietävyydessä, omassa ja muiden. Sellaista tuntua, joka liittyy kehitteillä oleviin ajatuksiin, entisten totuuksien liukenemiseen.

Tämä hauraus tuntuu minusta paljon vankemmalta kuin jääräpäisyys ja selkärankainen omien ajatusten takana seisominen.

Joskus kauan sitten nuorena muistan saaneeni puheilmaisun kurssin opettajalta palautetta itsestäni. Hänestä minun olisi syytä harjoitella taipumista, etten murtuisi. Olin silloin kai niin varma. Sisäinen epävarmuuteni oli hyvin verhoiltu itsevarman esitystyylin naamion taakse. Vaikutin ylpeältä ja tietävältä, vaikka olin tavattoman arka ja pelokas. Ei tuo palaute minua murtanut, pikemminkin se tuntui siltä, että tuo opettaja oli nähnyt jotain olennaista. Joskus opettajatkin opettavat jotain, millä on väliä.

Kiitos Rita

2009-03-24T19:29:00.004+02:00

En ole tottunut saamaan blogipalkintoja, mutta kiitos muistamisesta, Rita, huomaavaisen blogikulttuurin henkilöitymä! Edellisen ystävällisen muistamisen saadessani en edes oikein tiennyt, mitä sillä tehdään (kiitos silti edelleen PeeÄR-mies, e ole unohtanut!).

Taidan odottaa, kunnes olen sopivalla tavalla löytänyt sellaisia fantastisia blogeja, joita haluan nostaa esille. Nyt en ennätä selailla ja etsiä, vaikka heti tuleekin mieleen monenlaisia ajatuksia. Todella monet ihmiset bloggaavat suorastaan terveellisen ja tervehdyttävän mukavaa tekstiä, jota olisi kiva muistaa palkinnolla. Palataan asiaan!

vampyyrejä, sattumia

2009-03-22T19:09:00.002+02:00

Nuoret lukevat fantasiaromaaneistaan vampyyreistä ja ihmissusista. Minusta tuntuu, että tyyppi on tuttu: vampyyrit eivät hallitse impulssejaan ja ovat siksi vaarallisia läheisilleen. Heillä on vain jano, ei ikinä nälkä. Syntyessään he olivat ihmisiä. Sitten jokin muutti heidät. Ehkä pitäisi lukea fantasiaromaaneja itsekin.

Mietin merkityksellisiä sattumia. Todellisuus on luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi. En kuitenkaan kirjoita esimerkkejä, koska ne tuntuvat henkilökohtaisilta. Jung oivalsi jotain tärkeää elämästä.

Ihmiset kirjoittavat ja kuvaavat kameroillaan nykyään hyvin, ainakin monet. Elämä ei jää tutkimattomaksi. Se saa merkityksen ja arvon. Kuvien ja kirjoitusten virta on olemassa, ja johtaa kummallisiin kohtaamisiin. Platon olisi viihtynyt online, vaikka kirjoitettua sanaa pitikin huonona keskusteluna.

Mentaalisessa sanakirjassani tänään esiintyvät seuraavat sanat: perinnöllisyys, astangajooga, kasvihuoneet ja koirien kieli.

Kävelyllä, eilen

2009-03-16T11:07:00.002+02:00

Kuuntelin linnunlaulua ja vastalurituksia,
pysähdyin vanhalle puusillalle nojailemaan ja hengittelemään.
Kiireestä voi ja pitää ottaa lomaa.
Hitaus tekee hyvää.
Tietoisuus aisteista, kropasta, vuotavasta lapikkaastakin -
päässä soi laulu, paremmin kuin jos olisin laulanut ääneen.

Eksistentiaalista tietoa

2009-03-04T09:45:00.003+02:00

(Kuva: Lost in the mist, tekijä jjjohn, flickr.com, some rights reserved)

En voi valita uskoa, jonka joku toinen on minulle valinnut. Tämä päätös minun on tehtävä yksin, itse olen myös vastuussa valinnastani ja sen seurauksista sille, kuka ja mitä minä olen.

Eksistentialistille varmuus on aina huonon uskon merkki. Tämä väärän varmuuden epäautenttisuus leimaa kuitenkin vain niitä asioita, jotka ovat eksistenssimme kannalta tärkeitä. Tieteellä ei ole mitään sanottavaa tästä.

Eksistentiaalinen kokemukseni on ainut tuomari, johon luotan. Muuta en voi. Toisen ihmisen eksistentiaalinen kokemus johtaa hänet eri tulokseen. Abraham ja Jaakob tekivät hyvin erilaisia eksistentiaalisia valintoja. En voi sanoa, kumpi oli oikeassa. Sydämeni on Jaakobin puolella. Mutta en ole ollut heidän tilanteissaan. En siis tiedä, mitä itse valitsisin.

Todellisuus on absurdi, siis etymologisesti kuuromykkä. Se ei kerro minulle oikeaa valintaa. Valittava on silti. Sitä elämä on, ihmisenä. Todellisuuden ja maailmankaikkeuden äärettömässä hiljaisuudessa kuulen oman ääneni.

Onni ja hyvä tuuli

2009-03-04T09:30:00.003+02:00

Onnellisuuteen johtava tie on eilisen Hesarin tiedeuutisen mukaan mietiskely, joka auttaa ihmistä pääsemään eroon liiasta ärtymyksestä, pelosta ja vihasta. Hallinta ja keskittyminen lisääntyvät ja halut/päämäärät maltillistuvat ja joustavoituvat.

Toinen tie hyvään mielialaan terveillä yksilöillä on uusimman Scientific American Mindin kuvaaman Emily Proninin alkuunpaneman tutkimushankkeen tulosten mukaan nopea ajattelu. Vaihtelu ja monipuolisuus tuovat hyvää mieltä ja innostusta, toistuvat ajatukset taas ahdistavat. Ajatuksen nopeus ja esimerkiksi nokkela ja nopea huumori nostavat mielialaa. Tämän säännön poikkeus ovat yksilöt, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ehkä tässä on selitys sille, miksi stressi joskus johtaa melko hyväänkin fiilikseen, kun aikapaineessa pystyykin yllättäen keskittymään nopeaan ongelmanratkaisuun.

Yhteistä näille molemmille uutisille on keskittyminen. Ehkä osalla mietiskelemättömiä yksilöitä keskittyminen on parhaimmillaan, kun ajattelee nopeita ja vaihtelevia ajatuksia. (Pronin ehdottaa myös, että hidas, vaihteleva ajattelu johtaa mielenrauhaan ja tyyneen onnellisuuteen, hidas toistuva ajattelu taas masennukseen.)

Arkiterapiaksi voisi siis hyvinkin sopia nopea, nokkela, ajatuksia virittävä komedia.

Varmuudesta, epävarmuudesta

2009-02-23T15:07:00.002+02:00

Tarvitsen toimeen tullakseni monenlaisia varmuuksia. Jollakin tasolla mitään täydellisen varmaa ei ole, silti on toimittava ikään kuin varmoja tosiasioita olisi, kuin omat merkityksen kokemuksemme olisivat luotettava ja vakaa perusta tehdä oikeita valintoja.

Ainakin minä käytän sanaa varmuus, kun kuvaan vähintään melko suurta varmuuden astetta. Olen esimerkiksi käytännössä sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että en ole vain aivot lasimaljassa (jo ihan siitä syystä, että mihin tässä ajatuskokeessa oikein tarvitaan aivojakaan). Olen varma huomisesta - siis teen huomiseksikin suunnitelmia enkä elä vain tätä hetkeä.

Liiallinen epävarmuus lamauttaa. Jos en pysty päättämään, tekisinkö töitä vai heiluisinko tietoverkoissa, en tee kumpaakaan. Elämä on tätä: on tehtävä asioita, vaikkei olekaan varma kaiken tekemisensä kaikista seurauksista. Omenan tai banaanin valitsemiseen ei kannata käyttää tuntia. Olin myös riittävän varma siitä, että lukitsin aamulla oven, enkä siis kääntynyt takaisin kotiin varmistamaan asiaa.

Tämäkin mekanismi voi häiriytyä. Esimerkiksi tietyntyyppinen pakkoneurootikko ei koskaan koe varmuutta tunteena. Ei esimerkiksi synny riittävää varmuutta siitä, että nyt kädet ovat puhtaat, ja peseminen jatkuu. Tai ihminen ei ole riittävän varma siitä, että omat taikauskoiset ajatukset eivät voi vahingoittaa muita, ja jatkaa pelkäämistä.

YUseat ihmiset vierastavat liiallista itsevarmuutta ja ennen kaikkea fanaattista varmuutta omista totuuksista. Kuitenkin kognitiivinen dissonanssi saa meidät väistämättä puolustamaan verisimmin niitä totuuksia, joiden murenemista pelkäämme eniten. Opin eniten oman ajatteluni heikoista kohdista, kun/jos tajuan hermostuvani kritiikistä kohtuuttomasti. Usein oivallukset, jotka ovat tulollaan, aiheuttavat ensin vahvaa torjuntaa, jopa yritystä käännyttää muita. Toisaalta on luonnollista, että haluamme vakuuttaa muutkin siitä totuudesta, joka on vapauttanut juuri meidät.

Jokainen käännyttäjä yrittää vakuuttaa ensi sijassa itsensä. Tämän tajuaminen auttaa tuntemaan myötätunnon hivenen silloinkin, kun ensimmäinen reaktio on ärsyyntyminen.

Järki ja tunne, kaksi toisiaan täydentävää voimaa

2009-02-13T19:42:00.002+02:00

Pitäisi lukea Humea. Jotenkin tuntuu siltä, että hänen kirjojensa viisaus saattaisi osittain kestää nykyisen neurobiologisen tietämyksen tuomaa valoa.

Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.

Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.

Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.

Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.

Kaikki maailman työläiset

2009-02-10T20:16:00.002+02:00

Making up appearances

2009-02-07T19:47:00.000+02:00

Meikkaaminen tarkoittaa muuttumista joksikin Toiseksi. Se on eron tekemistä Luonnollisen ja Konstruoidun välillä ja jälkimmäisen arvon nostamista. Se on kohottamista, ylevöittämistä, ikuisen nuoruuden ylistystä. "On vain kahdenlaisia naisia, rumia ja maalattuja" (Oscar Wilde); meikkaaminen on kauneuden ja ei-yksilöllisyyden valintaa. Korostamalla "parhaita" piirteitä, peittämällä sen mikä tekee ihmisestä yksilön, meikkaajan kynä kieltää todellisuuden ja valitsee fiktion.

Huulten punaaminen on huomiosignaali. Ei ole väliä, mitä suu sanoo, kunhan amorinkaari piirtyy harmonisen symmetrisenä. Naisen kuuluu näkyä (mutta ei ihmisenä vaan Naisena, ideaalina, fantasmana), ei kuulua. Meikattuna nainen sanoo "Kyllä" naiseuden ikiaikaiselle idealle, "Ei" omalle seksuaalisuudelleen tai itselleen. Valokynän hehku merkitsee minän häivyttämistä. Omat kasvoni häviävät tuttuine yksilöllisine piirteineen, juonteineen, epätasaisuukksineen ja peilistä minua katsoo Kuka tahansa. Hei, meikkaaminenhan on buddhalaisuutta! Minä koostuu. Ilmenen sellaisena, mitä en ole, siis olen se, jona ilmenen. Todellisuus voi olla tätäkin.

Meikkaaminen on sovitusta, sopimista, ajan realiteetin kieltämistä. Se on roolileikkiä ja teeskentelyä: itsensä keksimistä uudenlaisena. Se on inhimillistä toimintaa, sotaa kaaosta ja entropiaa vastaan. Se on sovinnaisista sovinnaisinta toimintaa, jota ohjaa yhteinen kulttuurinen näky kauneudesta jonakin sellaisena, joka vaatii stailausta ja itsekuria ja kieltäymystä sekä aikaa, pääomistamme rajallisinta.

Näin Free dictionary määrittelee make up -verbin merkityksen:
make up
1. To put together; construct or compose: make up a prescription.
2. To constitute; form: Ten years make up a decade.
3.
a. To alter one's appearance for a role on the stage, as with a costume and cosmetics.
b. To apply cosmetics.
4. To devise as a fiction or falsehood; invent: made up an excuse.
5.
a. To make good (a deficit or lack): made up the difference in the bill.
b. To compensate for: make up for lost time.
6. To resolve a quarrel: kissed and made up.
7. To make ingratiating or fawning overtures. Used with to: made up to his friend's boss.
8. To take (an examination or course) again or at a later time because of previous absence or failure.
9. To set in order: make up a room.
10. Printing To select and arrange material for: made up the front page.

Lyhyt kiitosrukous ihmisyydestä

2009-02-07T10:24:00.002+02:00

Kiitos, Elämän perimmäinen voima, että teit minusta ihmisen, et jumalaa.
Kiitos, että saan elää haavoittuvassa, kuolevassa, tuntevassa kehossa.
Kiitos mielestä kaikkine kykyineen, sen taidosta elää kehoa kuin kotia.
Kiitos, että saan ihmetellä ja jäädä kysymään.
Kiitos, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, ei ainakaan vastauksia suuriin kysymyksiin.
Kiitos, että saan tuntea ilon ja surun, hyvän ja pahan, itsessäni ja muissa.
Kiitos muista ihmisistä, joiden kanssa saan jakaa tätä elämää.
Kiitos luonnollisista ihmeistä, jokapäiväisen elämän lahjasta.
Kiitos siitä, että Sinä (jos olet sinä) et tarvitse kiitollisuuttani vaan annat lahjasi vaikken teekään mitään, tai ainakaan kaikkea, oikein.
Kiitos siitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.
Kiitos pitkästymisen hetkistä, kiitos kiireestä, kiitos ahdistuksesta ja huolista.
Kiitos onnen ja rakkauden hetkistä. Kiitos armollisuudestasi.
Kiitos kaipuusta ja tyytymättömyydestä.

Kiitän Sinua myös seuraavista asioista juuri nyt:
liskoista
lumen muodoista puiden oksilla
kosketuksista
tästä päivästä, eilisestä ja huomisesta
alennusmyynneistä
meikkivoiteesta joka oli kadonnut mutta löytyi
naurunrypyistä
huonoista työasennoista joiden ansiosta tiedostan niska- ja hartianseutuni
yllättävistä kohtaamisista
logiikasta
ja

toivosta.

Keskusteluja

2009-02-04T19:37:00.002+02:00

Olen tällä viikolla läynyt monta sangen kiinnostavaa keskustelua yllättävissä tilanteissa. Tässä joitain aiheita:
Mitä oikeastaan on kauneus?
Voisiko olla tietoisuutta ilman aivoja?
Mikä ero on henkisyydellä ja hengellisyydellä?
Miten sairauksiin tulisi suhtautua?
Voivatko miehet ymmärtää taidetta? Ja onko todellakaan olemassa putkiaivoja?
Miksi emme useammin kerro meille rakkaille ihmisille, että he ovat arvokkaita suorituksista riippumatta, sellaisinaan?
Olisiko hauskaa olla kuolematon?
Onko taivas samanlainen paikka kuin Turku? (Älkää kysykö...)
Voiko taivaassa pitkästyä?

Tekijänoikeudet ja taidekasvatus

2009-02-03T18:38:00.002+02:00

Tällä hetkellä Suomessa moni hyvä ja luova projekti jää kouluissa toteuttamatta tekijänoikeuslainsäädännön vuoksi.

Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?

Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.

Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.

Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.

Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.

Aamuisia hyvin pieniä ajatuspoikasia

2009-01-26T09:17:00.005+02:00

Opin eniten silloin kun minua ei opeteta.

Opetan eniten silloin kun en yritä opettaa.

Harvat asiat ovat yhtä tärkeitä kuin hengittäminen. Mutta suhteellisuudentajua tarvitaan hengitykseenkin keskittyessä. Ettei paniikkihäiriö iske.

Ajattelen maailman paremmaksi. En ajattele sitä liikaa.

Peruskurssin ymmärtää vasta, kun on pitkällä opinnoissa. Oli sitten kyse vaikka elämästä.

Pilvien liikkeellä on väliä.

Nihilisti parka, kaipaa niin kovasti, että joka lohduttaisi ja toisi merkityksen elämään.

Ahdistus opettaa minulle aina jotain. Paikallaanoloa. Jos kestän siinä hetkessä, vahvistun. Suden hetki on kuuntelemista varten. En nuku elämäni ohi.

Itsehillintä ja viisaus. Puuttuvat, tarpeelliseksi tunnistetut hyveet. Itseironian taju puuttuu puolestaan aina vain muilta; kuten järki Descartes'n aikaan.

Elämä ei ole läksy, joka tulisi oppia. Tämänkin läksyn olen elämältä oppinut.

Kuka on solipsistin muusa? Sivupersoonako?

Yksi sivupersoonistani on solipsisti. Hän ei usko minuun.

Heittelen sanoja kuin kiviä. Tulee aika jolloin ne on kerättävä.

Tämä aika

2009-01-24T15:55:00.002+02:00

Olin eilen kenkäkaupassa. Olisin ostanut kotimaiset Kuoma-lenkkarit, mutta omaa kokoani oli vain punaisia ja mustia tarralenkkareita. Siis aikuisille tarralenkkareita!

Työikäisille markkinoidaan ripulilääkettä julistaen, etä on oma päätöksesi, jos et pysty töihin normaalisti. Tämä on minusta medikalisaatiota, ei se, että vaikka vakavaan masennukseen syö lääkkeitä. Lisäksi mainos on armoton kuva siitä, millaisien pelkojen avulla meitä ohjaillaan. On oltava vahva, väsymätön, aina kunnossa (välttyäkseen putoamasta systeemistä?). Otin minäkin toisaalta eilen flunssarokotteen.

Mutta samaan aikaan kaikki on myös toisin. En jaksa tuohtua kaikesta tästä, lateksimaalista ja viipaloidusta leivästä ja hometalokulttuurista, kun kuuntelen Vox Silentiin kaikuvaa laulua. Mieli tyyntyy pakostakin. Eikä se haittaa. Miserere...Outoa miten musiikki ei vanhene. John Dowlandkin puhuttelee yhä, luuttu soi kauniisti ihmisäänen vastaäänenä.

Lisää Dowlandia

2009-01-23T10:59:00.005+02:00

Tästä

John Dowland lohduttaa yhä synkkää mieltä

2009-01-23T10:26:00.003+02:00

Älä kuole ennen kuin aikasi on tullut
(vapaa, mahdollisesti virheellinen raakakäännös/harjoitustulkinta)

Älä kuole ennen kuin aikasi koittaa, poloinen mies,
nosta katseesi, joka lakaisee maan pintaa,
älä suostu Epätoivon suudeltavaksi Toivoa halveksien;
se vanha noita on iloa vailla, ruikuttaa riemua osakseen.
Tahdothan raukkaparka sittenkin
säilyttää elämäsi, itsesikin:
Hänelle joka pitää sinusta kiinni
toivo iloa, jotta hän sinut vapauttaisi,
käskisi mennä pois eikä haluaisi enää nähdä sinua,
kiirehdi sinä nopeasti väärästä pois
niin hän lakkaa tahtolaulunsa.

Midi-versioon tästä

Dye not before thy day
Structure: g-minor, 4/2, 3/2 rhythm, 1 Strophe.
Comment: Contrasting sections: sustained lines, then dance-like. Text must come from a masque or play.
Text:

Die not before thy day, poor man condemned,
But lift thy low looks from the huumble earth,
Kiss not Despair and see sweet Hope contemned:
The hag hath no delight, but moan for mirth,
O fie poor fondling fie be willing,
To preserve thyself from killing:
Hope thy keeper glad to free thee,
Bids thee go and will not see thee,
Hie thee quickly from thy wrong,
So she ends her willing song.

Lähde

Ylistys tällekin päivälle

2009-01-22T20:19:00.004+02:00

(omistettu Elizabeth Alexanderille)

Tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa joku korjaa traktoriaan, pyyhkii hihaansa öljyä kädestään; opettaja jossain on pikkuisen paremmalla tuulella, kuuntelee kärsivällisesti oppilastaan; paikallisbussit kulkevat, naiset istuvat katsellen ulos ikkunasta muuttuvaa taivasta tulevaa enteillen; ihmiset kohtaavat, jälleen.

Heräsimme tähän aamuun ja kukaan ei ollut murhannut presidenttiä, askel ei tuntunut raskaalta, uskaltauduimme aloittamaan lauseen, kirjoittamaan runon. Tiesimme pystyvämme melkein mihin vaan. Tulevaisuus aukesi edessämme tienä jota on mahdollista kulkea.

Jollakin soi vielä korvissaan juhlakonsertin kumu, puheen kaiku. Presidentin arvokkuudesta tuntui tarttuneen jotain omaan arkeemme, tämän maailman toivon rakennusaineeksi. Mekin nostimme katseemme pystympään. Ryhti oikeni, eikä hävettänyt elää osana tätä sukupolvea.

Talvi on valoa täynnä ja huomisia edessä vielä monta. Ei pelota uskoa ihmisiin, ihmiseen. Tällaisena päivänä tietää, mikä on tärkeää. Että voi uskoa, toivoa, rakastaa.

Varmuudesta

2009-01-21T19:06:00.003+02:00

Uskon, että varmuus on yksi ihmisen ajattelun peruskategorioista. Varmuus on ennen kaikkea tunne, sisäinen tila, joka mahdollistaa toiminnan. Varmuuden tunteella ei ole kovin paljon tekemistä totuuden kanssa. Olen usein ollut varma sellaisesta, mikä ei ollutkaan totta.

Inhimillinen päätöksenteko vaatii varmuustilan. Teen päätöksen, puntaroin sitä; tietyllä hetkellä olen riittävän varma tehdäkseni päätöksen. Varmuus kasvaa, kun päätös on tehty.

Nuoret ihmiset ovat varmempia kuin vanhemmat. Erityisesti maailmankatsomuksellisissä kysymyksissä tietty varmuus on karissut iän myötä. Muut ihmiset onnistuvat helpostikin järistyttämään varmoja "totuuksiani". Varmuudella on asteensa. Kun olen epävarmin, mesoan eniten (ja kritiikki loukkaa pahimmin, ärsyttää...). Kognitiivisen dissonanssin tutkija Festinger tutki ilmiötä lahkolaisissa, jotka ryhtyivät julistamaan oikeaa oppia siinä vaiheessa, kun heidän uskonsa oli koetuksella. (Olisiko sama ilmiö näkynyt esim. vasemmistolaisen 70-luvun puutumisena taisteluksi oikeaoppisesta kommunismista? Tai kirkon historiassa, kun uskonpuhdistus jäykistyi puhdasoppisuuden aikaan? Oliko pietistin uskonvarmuus paluuta uskon fides qua -puoleen?)

Puhunko koko ajan varmuudesta samassa merkityksessä? En ole varma.

Epävarmuuden sietokyky on nykyisin muotia. Siitä huolimatta uskon sen olevan oikea ilmiö ja hyödyllinenkin. On suunnistauduttava osin tuntemattomassa maastossa - sitä on elämä. Varmuutta voi siis olla liikaa tai liian vähän. Liika varmuus johtaa asenteeseen, jota voisi ehkä kutsua dogmaattiseksi. Liian vähäinen varmuus taas johtaa epäröintiin, mahdottomuuteen tehdä päätöksiä tai toimia.

Arjen varmuuksiin riittää "beyond reasonable doubt" -asenne, joskus jopa se, että ei ole rationaalista syytä epäillä.

Eikö skeptikkokin ole tavallaan varma skepsismistä?

Koen varmuuden jollakin tavalla samanlaisena kuin hyväksynnän ja paheksunnan tunteet. Ihminen ei pääse hyvän ja pahan tuolle puolen ennen kuin kuolema tai Atzheimer meidät sinne kuljettaa. Samalla tavalla elämme tiettyjen epävarmuuksien ja suhteellisten, tilapäisten varmuuksien varassa, koska ihmisinä totuus ei ole meille koti vaan päämäärä (illusorinen tai ei...).

Pystyinkö todellakin kirjoittamaan varmuudesta mainitsematta Wittgensteiniä? Näemmä en.

Pieniä tiedeuutisia

2009-01-17T11:01:00.002+02:00

1. Tetriksen peluu heti traumaattisen kokemuksen jälkeen voi auttaa siihen, että posttraumaattista stressireaktiota ei synny.
2. Oksitosiini voi lisätä miesten kykyä muistaa kasvoja.
3. Autismin lisääntymiseen etsitään nyt entistä ahkerammin syitä ympäristötekijöistä.
4. Uudetkin antipsykoottiset lääkkeet voivat lisätä sydänkuolemariskiä.
5. Valtameri on vaarallisempi ympäristö haille kuin ihmiselle.
6. 7-11 vuoden iässä lapset oppivat kyynisyyttä, mutta vasta vaiheen lopulla he tunnistavat myös itsepetoksen mahdollisuuden.

Tiedeuutisten selailu on hauskaa. Ajantaju menee, tekisi mieli jatkaa aina vaan...

Profeetta Aamos julisti...

2009-01-15T15:33:00.001+02:00

Filistean kaupungeille
6 Näin sanoo Herra: -- Koska Gaza on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. Kokonaisia kyliä he ovat tyhjentäneet ja luovuttaneet niiden väen edomilaisille. [1:6-8: Jes. 14:29-31+ : 2. Aik. 21:16,17]
7 Sen tähden minä sinkoan tulen Gazan muureihin, ja se nielee kaupungin palatsin. [Jer. 47:5]
8 Minä tuhoan hallitsijan Asdodista ja vallanpitäjän Askelonista. Minä ojennan käteni Ekronia kohti, ja viimeisetkin filistealaiset hukkuvat, sanoo Herra Jumala. [Jer. 25:20]

Surullista.

hiljainen hetki

2009-01-14T13:39:00.001+02:00

Joskus on pakko pysähtyä. Varsinkin kun on kiire.

Vatsataudin jälkeen

2009-01-08T15:34:00.003+02:00

Kun on ollut sairas, ja paranee, kaikki tuntuu hetken tuoreemmalta ja oikeammalta. Ruoka maistuu hyvältä (paitsi kahvi). Ensimmäinen lusikallinen mustikkavadelmasoppaa on taivaallisen hyvä. On ilo kulkea ulkona ja tuntea jaksavansa kävellä. On levännyt ja hyvä kokonaisvointi - kun tauti lopulta on voitettu.

Haluaisin säilyttää tämän tuoreen asenteen. Pelkään, että kohta unohdan, miten ihanaa on normaali arki. Mutta vielä nautiskelen tästä olotilasta, hymyilen ja nauran enemmän kuin aikoihin, ahmin elämää.

Sairastaessa jaksoi sentään lukea jotain. Katri Lipsomin Kosmonautti oli kiva yllätys kuulaassa tyylissään, samoin pienenpieni kirjanen, Alan Bennettin Epätavallinen lukija.

Nyt alkaa päähän taas mahtua uusia ajatuksia. Kuhisee, ajatukset hakevat hahmoaan. Mitä olen viime päivinä ajatellut? Jakautuneita persoonallisuuksia, dogmatiikkaa, yhtä ja toista vielä sanoiksi pukematonta.

Lukuromaaneista Plantingaan

2008-12-26T11:26:00.002+02:00

Loma-ajan yksi nautintoja on sukeltaa lukuromaanien pariin, jäädä tarinoiden imuun. Lukuromaani on hauska genre, naisille mitä ilmeisimmin suunnattu romaanilaji, joka ei ole aivan viihderomaanin tasoa kliseisyyden asteessaan mutta johon kuuluu kuitenkin tietty perusoptimismi, maailman myöntäminen ja siunaaminen; lukuromaanit ovat hyväntahtoisia kieltämättä elämään kuuluvaa pimeää puolta tai väistämätöntä murhetta ja huolta. Ehkä amerikkalaisen kultakauden elokuvissa oli jotain samaa. Lukuromaani on säilyttänyt suvaitsevan ja elämänmyönteisen eetoksen aikana, jolloin älyköt harrastavat paljon nihilistisempää otetta olemiseen. Siksi pidän lukuromaaneista, vaikka koko sana onkin hassu. Mitä muuta romaanille voi tehdä kuin lukea sen?

Deborah Smithin uusimman löysin anopin joululukemistopinosta. Tarinan myötä minussa laimeni elämäntapaoppaita kohtaan tuntemani ärtymys. Hyvä romaani muuttaa aavistuksen ennakkoluulojamme...Yksi henkilöistä oli selvinnyt hengissä pahasta lapsuudestaan lukemalla Pealen optimismikirjaa Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Menestysteologian vieraannuttama myytti ihmisestä oman elämänsä sankarina saattaa olla joskus myös hyvästä. Pakkohan se on myöntää. Ehkä illuusio on joskus tikapuu, jolla voi oikeasti kohota taivaisiin tai ainakin ylemmäksi oman elämänsä notkosta. Ihmisen mieli on yllättävän voimakas. Usko pelastaa, koska se saa aikaan tekoja.

Joulupäivänä käperryin lukemaan myös n&n-lehden uusinta numeroa. Uskontokritiikkijutuissa oli hauskoja pätkiä, jotka herättivät paljon ajatuksia puoleen jos toiseenkin. Tomperin ajatukset Pascalin vedonlyönnistä tavoittivat hyvin humanismin moraalisen eetoksen. Jäin miettimään myös taas kerran Plantingan hassua argumenttia teistien episteemisestä perustellummuudesta. Jos siis Jumala on olemassa, ihmiset voivat uskoa järkensä luotettavuuteen. Tämähän muistuttaa Descartesin perustelua aistien luotettavuuden takuuna olevasta Jumalasta. Jatkaakseni Plantingan aloittamaa päättelyketjua minun on kuitenkin tehtävä erilaisia päätelmiä. Jos teismi ontologisena ja metodisena alkuoletuksena johtaa järjen luotettavuuteen, niin silloin ihmisten järjellään tekemät päätelmät tieteessä ja muutenkin ovat suhteellisen luotettavia. Siis teistin tulisi luottaa tieteen ja ajattelun ja järkeilyn tuloksiin. Jos se (inhimillinen ajattelu) taas kumoaa oman ennakkoehtonsa, niin silloinhan teismi olisi itsensäkumoavaa?

Toisaalta en usko Plantingan alkuehtoihin. Evoluutioteoriasta ei seuraa järjen epäluotettavuus. Pikemminkin voisi ajatella, että maailmassa pärjätäkseen kullakin lajilla täytyy olla vähintään jossakin määrin luotettava tapa saada tietoa maailmassa hengissä selvitäkseen. Tämähän on itsestäänselvyys. Evoluutioajattelu melkein edellyttää tietynlaisen episteemisen realismin (ainakin kriittisessä muodossaan). Jos siis ihminen on kehittynyt uskomaan yliluonnollisiin olentoihin kuten henkiin, jumaliin ja sieluun, sekin voi olla luotettavaa tietoa.

En ole lukenut Plantingaa juurikaan. Voihan olla, että järjen luotettavuus koskee vain kristittyjä. Silloin jokaisen kristityn tulisi olla samaa mieltä luonnontieteen tosiasioista. Näin ei ole. Siis: joko vain joku joukko kristityistä on aidosti uudistisyntyneitä eikä meillä ole mitään keinoa saada selville järjen avulla mikä niistä, tai teistinen reformoitu alku-uskomus kumoutuu koska se johtaa täysin kokemuksiemme vastaiseen lopputulokseen. Tai sitten meidän on uskoteltava yksimielisyys sinne, missä sitä ei ole.

Taitaa olla aika mennä tekemään lisää rosollia. Palauttanee maan tasolle. Taitavat teistit ja ateistit sentään olla yksimielisiä rosollinteon kaltaisista asioista?

Joulun tähti on ehdoton...

2008-12-25T11:20:00.005+02:00

Kuusenhakumatkalla meren rannassa yksinäinen kirkas tähti loisti eteläkaakossa (ei-niin-oppinut arvaus, suunnat eivät ole vahvuuteni). Ihmettelin sen loistoa, tuntui melkein artefaktilta. Puoliso muistutti Fregen iltatähti/aamutähti -esimerkistä ja totesi, että eikös se ole Venus. Löysin tähtitaivaalta sentään Otavankin. Teoksen tunnusta siellä ei näkynyt.

Vaikka mieli oli kyllästetty jouluassosiaatioilla, ne viipyivät. Mutta pian tähtitaivas toi mieleeni kaikki ne aiemmat tilanteet, joissa olin ihmettynyt tähdistä ja kokenut vähintään kvasipyhiä hetkiä. Sitten Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala alkoi puhua tähtitaivaan kautta, ja vasta viimeiseksi tuikki mielen näyttämöllä Betlehemin tähti. Mikä sytytti hermoverkoissani Juicen klassikon, Sika-laulun ja lapset laulamaan epävireisesti: Joulun tähti on ehdoton...

JOPOKO-hanke

2008-12-25T11:11:00.003+02:00

JOPOKO-hanke (Joulu Poliittisesti Korrektiksi -hanke) on uusi, joulun kehittämiseen suunnattu hanke, jonka rahoitus on vielä auki.

Hankkeen tarkoitus on joulunvieton heteronormatiivisen ja rasistisen piilosisällön dekonstruointi ja joulun rekonstruinti poliittisesti korrektilla tavalla.

Esimerkiksi hankkeeseen sitoutuneiden yhteisöjen tulisi miettiä joulun peruskarakteereja avoimen sukupuolineutraalisti. Voisiko joulupukki olla joka toinen vuosi nainen? Miksei joulukuvaelman hahmoja voisi miehittää ja naisittaa vapaammin? Musta tyttöjeesus seimessä avaisi silmät huomaamaan jouluun sisältyvän piilosyrjinnän. Pienten poikien tulisi saada olla enkeleitä, Lucia-kulkuelaisia tai Marioita, tyttöjen tulisi vapaasti voida olla paimenia tai tonttupoikia.

Hankkeen pilotointijaksoon haetaan nyt yhteisöjä, joista halukkaat yhteidön edustajat voisivat osallistua ykkösvaiheen ideointiin ja osaamiskartoitukseen. Hankkeen vision ja mission tunnettuuden edistämiseen on haettu rahoitusta opetusministeriöltä. Myös EU-rahoitusta on haettu, ja tarkoitus on edetä ensin Suomessa, sitten monikotimaiselta pohjalta.

Mythos ja logos

2008-12-14T18:07:00.002+02:00

Ainakin Karen Armstrong esittää, että mythos ja logos osattiin erottaa erilaisina tietämisen tapoina jo arkaaisina aikoina. Uskoisin, että siihen jollakin tasolla pystyvät jopa nykyiset fundamentalistit (oli sitten kyse red-letter Christianeista, raamattuvyöhykkeen junteista, eri sortin ortodoksijuutalaisista tai jopa Jehovan todistajista) tai ainakin enemmistö heistä. Usko on kuitenkin eniten orientaatiojärjestelmä, ei tapa selvittää, mitä ilmaston omituistumiselle tehtäisiin. Joillekin se voi sitten olla veruke hyväksyä epätodet ja todeksi toivotut tiedot (kuten että ei tässä mitään hätää, jatkakaa vaan kuluttamista, ei ilmasto oikeasti lämpene - täysin epäraamatullinen kanta muuten, jos ollaan johdonmukaisia), mutta sen ohella ihmiset tekevät suodatustyötä koko ajan: tämän otan todesta, tätä en. Niin sen kuuluukin olla. Kaikki uskonnot ovat kahvilauskontoja (väite Jakobsilta).

Opin paljon lukiessani A.J.Jakobsin kirjaa Raamatullinen vuosi. Lisäksi minulla oli lukiessa hauskaa.

Mythoksesta ja logoksesta vielä sen verran, että tieteissäkin on mythoksensa. Eivät tieteilijätkään ihan niin skientistejä ole, että luulisivat teorioidensa olevan sama kuin totuus.

Komeetta on kaunis

2008-12-14T17:28:00.003+02:00

Päivän kateudenaiheeni on luonnontieteilijöiden ymmärrys isoista ja pienistä asioista, ja heidän pääsynsä maailman kauneuteen. Humanistina voin käydä hetken terävästä tai viisaasta (kunhan en jää kiinni kaikesta siitä, mitä en tiedä tai ymmärrä), mutta (hyvien) luonnontieteilijöiden tarkkaa otetta todellisuudesta minulla ei ole. On vain arkikokemus: aamut, joiden taivas valaistuu täsmällisen eri tavalla joka ikinen päivä, kaupunki yläkerran ikkunasta tarkasteltuna, hidas kävely uteliaana, kurkistelu portinpielistä sisäpihoille. Ihmiset, heidän kasvojensa uurteiden kertoma tarina. Sisälläni soiva musiikki.

Fiktiiviset henkilöt

2008-12-12T19:03:00.002+02:00

- Päivää. Miksiköhän en ole saanut tekijänpalkkiotani?
- Päivää. Ja kukahan te olette?
- Herra Dennett, tämän kirjan kirjoittaja.
- Jaahah. Todistakaahan, että te olette olemassa, niin palataan asiaan.
- Kuinka niin?
- Kirjassannehan todetaan, että minä on pelkkää fiktiota. Emme voi maksaa tekijänpalkkioita henkilöille, joita ei ole olemassa.
- Minähän tarkoitin lähinnä sitä, että jossakin mielessä olemme kaikki eräänlaisia biologisia koneita jotka vain luulevat olevansa persoonia ja tajunnallisia olentoja.
- ja kukahan mahtaa olla se minä, josta te nyt puhutte? Uusi fiktio?
- Ymmärrätte tahallanne väärin!
- Meidän yhtiömme ei maksa mitään sellaisille henkilöille, joiden tajunta on vain epifenomenaalista. Hehän eivät oikeastaan kärsi lainkaan rahojen puutteesta. Sekin on vain fiktiota.
- No ei kai sitten voi mitään. Näkemiin.
- Ihan kuin olisin juuri kuvitellut tähän jonkun fiktiivisen henkilön. Mielenkiintoista.

Kun joululaulutkaan eivät auta

2008-12-11T15:39:00.002+02:00

Kävin eilen laulamassa ruotsinkielisiä kauneimpia joululauluja. Päädyin sinne usoraan töistä, oli mennyt tavallista myöhempään. Välistä juuri tällaisina hetkinä musiikki reväyttää stressin pois, tuo uuden vireen. Nyt jotenkin ei. Vika ei ollut ohjelmassa, lesitykset olivat upeita/liikuttavia. Olin vain itse liian poissa. Nukuin pitkän yön, aamulla jaksoin taas nauraa hyville asioille. Uni on parantaja vailla vertaa.

Mikä tässä ajassa on vialla...

2008-12-09T19:05:00.003+02:00

Miksi nuorisomme voi huonosti? Miksi mielenterveyssyistä eläkkeelle jäävien (nuorehkojen ihmisten) määrä kasvaa?

Juutun miettimään kysymystä, johon en voi tietää oikeaa vastausta. Uumoilen syiden olevan jonkin seuraavista:

- säästötoimet lapsiperheiden tuessa laman jälkeen (ja sitten siitä tuli maan tapa)
- aikamme uusliberalistinen henki ja usko siihen, että jokaisen tulee pärjätä omillaan
- työelämän jatkuva, yhäti jatkuva kurjistuminen ja töiden uusjako: jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan pois ihmisoikeudetkin
- suomalaisen kasvatuskulttuurin häpeään, syyllisyyteen ja itsevihaan kannustava perinne ja sitä uudistava uusvälinpitämättömyys
- meihin rakennetut väkivallan ylisukupolviset taakat, joista yksi rypäs tulee kansalaissodan, seuraava talvi- ja erityisesti jatkosodan traumoista
- tähän puutteenalaisuuteen (eli rakkauden ja hyväksynnän puutteeseen) liittyvä uskomus siitä, että oman sisäisen tyhjyyden voi täyttää joko ruualla, juomalla tai kerskakulutuksella
- jumalauskon vaurioituneisuus ja siihen liittyvät ahdistukset, jotka estävät ainakin osaa meistä turvautumasta uskonnon parhaisiin perinteisiin turvanamme ja lohtunamme
- liian nopea muutos teollistuneeseen, teknillis-edistyneeseen kulttuuriin, minkä seurauksena luontosuhteemme ei ole käynyt läpi tarvittavaa siirtymää naiivista etnisesti hyväksytystä luonnon hyödyntämisestä kohti tiedostavampaa ja viisaampaa luontosuhdetta
- tämän kaiken osin aikaansaama perimmäisen yksinäisyyden tunne, jonka taustalla on turvattomien kiintymyssuhteiden pitkällinen historiallinen ketju

Ei, en osaa kirjoittaa tästä. Ahdistun, ajatus ei kulje. Uskon lujasti siihen, että muutos on mahdollinen, että emme ole tuomittuja rakkaudettomaan ja vastuuttomaan monikotimaisten yritysten irtisanomisten meille opettamaan avuttomuuteen. Mutta miten? Kenellä näinä aikoina on energiaa muuttaa mitään, vastustaa mitään niin, että se ei jää ruikutukseksi? Ei minulla.

Niin, ja sitten inhoan hankkeita ja hankerahan helppoutta. Siitä lisää toiste.

Kuin kuvastimessa

2008-12-02T19:03:00.003+02:00

Vasta 1800-luvulla peileistä tuli täysin kirkkaita. Sitä ennen ensimmäiset lasipeilitkin olivat jossain määrin vääristäviä tai sumeita. Paavalin ajan peilit oli tehty metallista, eivätkä ne heijastaneet todellisuutta kuin heikosti, vähän sinne päin. Kuin yrittäisi meikata järven pintaa katsellen.

Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.

Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.

Miksemme pysty kuvittelemaan kuolemaamme

2008-11-26T10:39:00.002+02:00

Vapaa referaatti Scientific Americanin jutusta Never Say Die (Jesse Bering)

Lähes jokainen ihminen kuvittelee mielensä olemassaolon jatkuvan ruumiin kuoltua.

Ilmeisesti tämä ajattelutaipumus ei johdu uskonnosta, olemattomuudenpelosta tai mielenfilosofisista päätelmistä vaan tietoisuuden luonteesta, väittää Jesse Bering artikkelissaan.

Sosiaalipsykologiassa on esitetty teoria siitä, että kuolemanpelon torjuminen ja minän katoamisen ajatuksen pitäminen pois mielestä on tärkein syy kuolemattomuususkomuksiin. Siispä esimerkiksi kirjoittamisen salainen motiivi on pitää yllä ajatusta omasta eräänlaisesta kuolemattomuudesta.

Tämän vastaisesti Bering esittää, että suurin syy kuolemattomuusajatuksiin on ihmisen kognitiivinen rakenne ja esi-isiltämme periytyvä taipumus ajatella irrationaalisesti suhteessa omaan tietoisuuteemme. On yksinkertaisesti vaikeaa tai mahdotonta ajatella olevansa kuollut: "minä" kokemassa kuoleman johtaa ajatukseen siitä, että kokeva minuus säilyy vielä kuolemassakin. Goethe huomautti,että jokainen kantaa kuolemattomuuden todistusta itsessään; ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuolemaa ei ole.

Beringin tutkimuksessa eräs kuoleman lopullisuuteen uskova koehenkilö kuvasi kuolleen miehen ajatuksia tyyliin "tietysti Richard tajuaa olevansa kuollut, nyt hän vihdoin tajuaa, että kuolema on kaiken loppu". Psykologisen jatkuvuuden ajatus on siis vahva jopa näennäisen naturalistisesti ajattelevilla ihmisillä.

Kuolema ei muistuta mitään aikaisemmin kokemaamme. Siksi sen ajatteleminen on vaikeaa. Lapset vertaavat kuolemisen tuntuvan unelta tai hämäryydeltä.

Barrettin mukaan kuoleman lopullisuuden tajuamisesta ei ole mitään evolutionaalista hyötyä.

Kulttuuri, ympäristö ja kasvatus voi voimistaa psykologiseen jatkuvuuteen uskomista, kövi ilmi lapsilla Espanjassa 2005 tehdystä tutkimuksesta, jossa vertailtiin katolista ja maallista koulua käyvien lasten ajattelun kehitystä kuolutta hiirtä koskevan tarinan avulla.

Lapsen on kehityksessään opittava persoonan pysyvyys eli se, että ihmiset pysyvät olemassa, vaikka emme näe heitä. Tämän kyvyn yksi kääntöpuoli saattaa olla se, että ulotamme persoonan pysyvyyden vielä ruumiin kuolemankin ylitse - vaikka tietoisesti ajattelisimme sielun ja ruumiin yhteydestä toisin.

Lähde:
Never Say Die: Why We Can't Imagine Death
Why so many of us think our minds continue on after we die

By Jesse Bering

Roolileikkejä

2008-11-25T10:27:00.003+02:00

(Kuva: Sampo Kaikkonen)
On monta tapaa elää monta elämää.

Yksi on kuvitella itsensä mahdollisiin maailmoihin. Kirjoittaa ne eläviksi, herättää henkiin itsensä jossakin muualla, jonkun toisen housuissa.

Toinen on näytellä. Kun on rooliasussa ja se alkaa tuntua toiselta iholta, laskee leikkiäkin roolinsa sisältä, on jokin muu. Ja sitten voi kuitenkin palata takaisin itsekseen. (And if I got to trouble I would be another me...)

Kolmas on uusi alku. Joku muuttaa eri maahan, toinen menee naimisiin tai eroaa, vaihtaa miestä/naista, ammattia, uskontoa, nimeä tai tyyliä. Tatuoi pakaraan perhosen. Rakastumallakin voi tulla joksikin toiseksi, vahvemmaksi, viisaammaksi.

Neljäs on eläminen muiden kautta. Toisten elämän varastaminen tai siinä vierailu. Uusia ihmisiä tuntemalla muuttuu joksikin, mitä ei aiemmin ollut.

Viides on lukemisen tie. Se on edelliselle sukua. Elokuvat ja teatteri ja kaikki muu vastaava avaa saman samastumisen polun.

Blogissakin voisi olla joku muu. Mutta samalla on kuitenkin vanha itsensä.

Sen löytää aina edestään, vaikka kuinka luuli muualle ja muuksi menneensä.

Logiikan harjoitus

2008-11-20T10:24:00.003+02:00

Oletetaan seuraavat premissit.

1. Yhteiskunnan lakeja tulee noudattaa. Syrjiä ei saa.
2.a. Nainen voi olla pappi.
2.b. Nainen ei voi olla pappi.
3. a. Nainen ei voi olla naisen kanssa naimisissa.
3.b. Nainen voi olla naisen kanssa naimisissa.
4.a. Pappi ei saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
4. b. Pappi saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
5. Pappi/kristitty ei saa hylätä puolisoaan.
6. On olemassa vähintään yksi pappi, joka on naimisissa ja vaihtaa sukupuoltaan.

Jos valitaan premissit 1, 2b, 3a, 4a ja 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, mihin päädytään? (Ainut looginen vaihtoehto olisi joko kieltää sukupuolenkorjaus tai vaatia sukupuolenkorjaajalta itsesyrjintää eli vapaaehtoista eroa virastaan.)

Jos valitaan premissit 1, 2a, 3b/4b sekä 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, ongelmaa ei seuraa.

Ongelma ei tietenkään ole looginen. Eettisesti olisi erittäin arveluttavaa hylätä premissit 1 tai 5. Voidaan olettaa myös lisäpremissejä:
7. Ihmisellä on velvollisuuksia itseään kohtaan: oman sukupuolisuuden kieltäminen on väärin.
8. Ihmisellä on velvollisuuksia myös muita kohtaan: erityisesti hyväosaisilta ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevalta on voitava odottaa, että hän ei suostu syrjinnän kohteeksi vaan puolustaa oikeuksiaan (huolimatta siitä, että kaikki eivät pidä asiasta) siksikin, että näin autetaan muita vastaavassa asemassa olevia.

Ikävä kuoroon

2008-11-19T09:26:00.000+02:00

Myytti romanttisesta kuolemasta

2008-11-11T19:20:00.002+02:00

Vastikään katselin opiskelijoiden kanssa filmiä tappavista lahkoista. Lahkolaiset olivat aidosti valmiita kuolemaan ja tappamaankin johtajansa puolesta.

Onko asioita, joiden puolesta kannattaa kuolla? Yhä vähemmän. Mutta on paljon asioita, joiden puolesta ja takia kannattaa elää.

Rakastavaisten kaksoisitsemurhissa en ole koskaan nähnyt juuri muuta kuin väärinkäytettyä valtaa. Haluta nähdä rakkaansa kuolleena? Voiko itsekkäämpää, paskamaisempaa halua olla. Kirjoittakoot kirjailijat siitäkin, mutta soisin niin, ettei kukaan minulle läheinen joutuisi sellaisen rakkauden pauloihin, jossa kuolema ja hävitys estetisoituu. (Ymmärrän juuri ja juuri tuon ajatuksen viehätyksen, ihminen kun olen. Mutta kuinka monta turhaa uhria tuollakin myytillä on? Kuinka moni itsemurhaaja leikkii ajatuksella siitä, kuinka kaunis on kuoltuaan, joko näkynä tai tarinana - ja kuinka kaukana totuus on tuosta ajatusleikistä?)

Tottakai vainaja voi olla kaunis. Kaunein on vanhus, joka on kuollut luonnollisen kuoleman oman aikansa tultua päätökseen. Kaunis on vanha iho, kaunis aukirevähtänyt katse, niin toisenlainen kuin pikkuvauvan, vasta maailmaan tulleen. Vaikka molemmat tuntuvat katsovan jonnekin, minne me emme näe.

Äänen katoaminen

2008-11-11T19:11:00.002+02:00

Googlasin otsikon hakusanalla, kun ääni oli kolmatta päivää kadoksissa. Löysin pohdintaa koneellisesta äänestyksestä ja kurkunpään tulehduksesta ynnä muista äänihäiriöistä.

Yhteys on ehkä olemassa noiden kahden asian välillä. Hyvässä, terveessä maailmassa jokaisen ääni kuuluu. Ja tulee kuulluksi.

Jos menettäisin ääneni, olisin ehkä joku toinen. Ääneni on minulle tavattoman tärkeä. Se on tapa olla yhteydessä maailmaan. Kirjoittaessani en ole ihan varma siitä, kuuluuko tekstissä minun ääneni. On kuin koko ajan puhuisi syntetisaattorin koneäänellä. Jotakin uupuu. Sävyt, hitauden vaihtelut. (Kuinka monella erilaisella äänellä voi sanoa: minä rakastan sinua?)

Äänessä on osa ihmisen voimaa. Jopa kuiskauksessa.

Lukemisen ihmeellinen ote

2008-11-06T20:37:00.003+02:00

Jäin vahingossa lukemaan loppuun Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan.

Näyte kirjan upeasta, ajatteluttavasta, rauhallisesta proosasta:

"Ne olivat dramaattisia iltapäiviä - ja draaman aihe oli Bill, joka ei koskaan ikävystyttänyt minua, koska hänen lähellään ollessani minä tunsin hänen painonsa. Se mies oli painava elämästä. Usein me ihailemme vain elämän keveyttä. Ihmiset jotka näyttävät painottomilta ja huolettomilta, jotka leijuvat sen sijaan että kävelisivät, vetävät meitä puoleensa torjuessaan tavallisen maan vetovoiman. Heidän huolettomuutensa matkii onnellisuutta, mutta Billissä ei sellaista ollut. Hän oli aina ollut kallio, massiivisen iso ja täynnä magneettista voimavarausta. Hän veti minua puoleensa enemmän kuin koskaan ennen. Minä laskin aseet ja lakkasin kadehtimasta, koska hän kärsi. En ollut koskaan tutkinut tuota tunnetta, en edes myöntänyt sitä itselleni, mutta silloin myönsin. Minä olin kadehtinut häntä - pystyvää, itsepäistä, hekumallista Billiä, joka oli tehnyt ja tehnyt kunnes oli tuntenut tehneensä kylliksi. Olin kadehtinut häneltä Lucillea. Ja Violetia. Olin kadehtinut häneltä markia, ja vain siksi että poika oli hengissä. Totuus oli katkera, mutta Billin tuska paljasti hänen luonteestaan uudenlaisen haurauden, ja tuo epävarmuus teki meistä tasavertaisempia."

Pidän tietysti kirjasta myös esineenä. Paksu kirja on lupaus, runsauden sarvi, lapsuuden ahmimisiästä (mikä sopii myös kirjan yhteen teemaan) sisäistetty hyvä objekti.

Tarina on tyly ja surullinen. Hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Hyvät ihmiset onnistuvat jotenkin kasvattamaan lapsistaan vaihdokkaita tai aavepoikia. Rakkaus ei kestä elämän painoa. Hyvät yritykset ja kärsivällinen hellyys ei kannattele lapsesta asti jakautunutta poikaa. Edes taide ei kestä, ainakaan kaikki. Mutta paljon jää. Yksityisten ja yhteisten muistojen hauraat kerrostumat reunustavat totuuden jäljittämisen polkua, valheet ja teeskennellyt identiteetit katoavat, menettävät merkityksen jota niillä ei ehkä koskaan ollut sellaisinaan. Rakastan Hustvedtin yksinkertaista, vanhanaikaista moraalista paatosta ja sitä herkkyyttä, jolla hän kuvaa monenlaisia ihmisiä: Billin Dan-veljeä, erinäisiä suurkaupungin lietteistä nousevia hahmoja, joilla silti on inhimillinen arvokkuutensa, jopa niitä, joiden osaksi jää olla ihmisiä ilman myötätunnon kykyä (ja jotka sitä kautta ovat menettäneet jonkin perimmäisen yhteyden toisiin ihmisiin). Pidän sitä, että tarina tunnustaa inhimillisen perspektiivin keskeneräisyyden ja useiden tarinoiden rinnakkaisen ehkä-olemassaolon.

Olin niin kuvitellut nukkuvani päiväunet, mutta romaani riisti sen hetken minulta. Luopuessaan saa:)

Marraskuuta

2008-11-05T20:40:00.003+02:00

Aamuviideltä pikkukaupungissa ei ole kovin pimeää. Koivujen rungot heijastavat markettien lastauslaiturien ja harvakseltaan tönöttävien katulamppujen valjua valoa. En ole yksin maailmassa: kerrostalon ikkunoista näkee, että joku valvoo jo. Kadunlakaisija kävelee kärrynsä kanssa zeniläistä rauhaa huokuen.

Koulutuspäivä pidetään Olympiastadionilla. Ikkunasta näkee vihreän nurmen. Tuntuu siltä, kuin paikka olisi yhtä aikaa väärä ja oikea.

Opin toisia asioita kuin olisi ehkä pitänyt. Intialainen ruoka maistuu hyvältä. Teetä en tunnista, olisiko se chaita. Keskustelemme pöydässä trendikahveista.

Kävelen linja-autoasemalle. Matka on opiskeluajoista pidentynyt, tahtini ei ole yhtä rivakka vaikka tuuli sitä onkin. Eduskuntatalon rappusia laskeutuu joukko herroja. Ne tunnistaa pönäkästä olemuksesta ja mustista villaisista takeista. Muutenkin pääkaupunkilaiset ovat pukeutuneet arvokkaasti ja statustietoisesti. Nuhruistun sisäisestikin siitä havainnosta.

Bussi kiitää pimeyden läpi. Rekkoja ohitettaessa tulee ohitettua oikealta aaverekka, joka hetken päästä häviää näkyvistä. Jään tuijottelemaan ikkunaan heijastuvia kuvia, tapahtumien varjoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka unohdan saman tien vaikken aikonut. Luen Mazzarellaa ruotsiksi, huomaan makustelevani hänen lauseitaan kuin lausuisin niitä itselleni. Toimin siis välillä kuten behavioristit uskoivat kaikkien lukijoiden toimivan.

Seuraavana päivänä saan kuulla, että veljeni on vaihtanut nimeä. Minä en ole koskaan vaihtanut etu- tai sukunimeäni. Olen liian kiintynyt identiteettiini, ehkä. Nimeä vaihtamalla saattaa ehkä tulla toiseksi ihmiseksi. Veljestäni on tullut onnellinen. Hänellä on parantavat kädet.

Abrahamin uhri

2008-10-21T20:31:00.005+03:00

Nuori Abraham kuului fundamentalistiseen kirkkokuntaan. Lapsesta asti hänelle oli opetettu oikeita arvoja ja kuuliaisuutta Jumalalle.

Nyt Abraham oli elämänsä vaikeimman kysymyksen edessä. Hän oli löytänyt rakkauden, Isakin. Isakin sylistä hän löysi maanpäällisen taivaan. Mutta täytyikö hänen luopua tästä rakkaudesta saadakseen hyväksynnän taivaalliselta isältään? Tätäkö usko häneltä todella vaati? Elämää ilamn rakkauden tuomaa lohdutusta ja turvaa? Ikuista yksinäisyyttä?

Murheellisin mielin hän pohti, josko Jumala tekisi hänelle sen mitä patriarkka-Abrahamille - ilmoittaisi viime hetkellä, että älä suotta uhraa rakkauttasi vaan juhli sitä, elä se todeksi, mutta vain jos hän olisi valmis sen uhraamaan. Tätä testiä Abraham ei uskaltanut Jumalalleen tehdä. Entä jos Jumala ei sitä läpäisisikään?

Mitä onni on?

2008-10-21T19:17:00.002+03:00

Luin tänään yhdeltä istumalta Petri Tammisen pikkukirjan Mitä onni on.

Niin paljon kuin elämässäni olen kysymystä pohtinut ja pohdituttanut, vastaus pakenee. On niin paljon, mistä luopuminen tuntuisi epäonnelta; toisaalta kuinka tärkeää on olla onnellinen? Ei se ainakaan mikään ihmisen velvollisuus voi olla. On lupa myös epäonnistua. Tärkeämpää lienee, ettei tunne olevansa kenenkään muun onnen esteenä - ja ainahan sitä on, jossain mielessä, jos on kenellekään vähimmässäkään määrin tärkeä.

Onko onnea tärkeämpää kokea merkityksellisyyttä? Tai yhteyttä?

Tamminen jaksaa kirjoittaa hauskaa tekstiä arjesta ja pienistä ihmisistä. Tarinan Liisa-vaimoa alkaa ymmärtää, minäkertojan äärimmäinen itseensäkäpertynyt puuhastelu paljastaa, ettei hänellä ole hajuakaan onnesta. Siispä siitä on luontevaa kirjoittaa kirja. Onnesta tulee hanke. Projektielämässä lilluminen tuottaa hauskoja irtohuomioita pienistä asioista. Kirjailija kirjoittaa ja etsii onneaan Tanskanmaalta saakka. Ehkä onni (ja elämä) onkin aina toisaalla.

Pidin erityisesti tavasta, jolla Tamminen kuvasi unettomia öitä. Jos voisin muutamalle ystävälle antaa lahjaksi kunnon yöunen, olisinpa hetken onnellinen minäkin. Enkä nytkään ole onneton - ei, liian paljon pidän tästä kaikesta elämän liepeillä olevasta röhnästä, liian paljon on sellaista, mitä en haluaisi menettää. liian paljon sellaista, mikä saa aikaan kiitollisuutta ja iloa.

Kulissit

2008-10-18T11:05:00.002+03:00

Nuorena ajattelin tyypillisen pikkuisen radikaalien ja prototyyppisellä tavalla kriittisten ikäryhmäni edustajien tavoin: kulissit merkitsivät ensisijaisesti teeskentelyä, varsinkin tietysti avioliitoissa ja perheissä.

Mitä ajattelen tänään? Yhden uuden näkökulman on tuonut oleskelu kirjaimellisissa kulisseissa, teatteriharrastuksen piirissä. Kulisseissa tapahtuu itse asiassa tavattoman paljon tärkeitä, merkittäviä asioita, kohtaamisia, huumorintäyttämiä hetkiä. Kulissien rakentaminen on tietoinen palvelutehtävä. Yleisölle halutaan luoda nautittava elämys, jonka suhteen molemmin puolin (sekä lavalla että sen ulkopuolella) tunnustetaan sen illusatorinen luonne.

Elämä tarvitsee tuekseen hyvät lavasteet. Kitsch ei vie merkitystä siltä, mikä on tärkeää, se vain korostaa, tuo näkyväksi, ehkä häivyttää näkyvistä ankean "todellisuuden" mutta ehkä myös luo uutta todellisuutta. Jos kulissit ovat koristeelliset ja kauniit, sekin on totta, vaikka läheltä katsoen huomaakin kuinka halvoista materiaaleista ne on luotu - taidolla ja rakkaudella.

Kauneuden tarve on perustarve. Ihmisillä on oikeus valita tyylinsä mukaiset kulissit. Kaikelle elämälleen. On myös lupa valita, kenet päästää kulissien taakse.