Tänään

Tänään olen halannut useita ihmisiä, saanut myönteistä palautetta, antanut sellaista muille, rukoillut eurovaalien puolesta kevätkirkossa ja miettinyt jossain välissä, onko fundamentalismiin pakko liittää kehäpäätelmiä, nauranut itselleni ainakin kerran varauksetta, hoitanut monia ihmissuhdeasioita, varannut ajan gynegologille, tilannut aurinkolasit ja kylvänyt iisoppia sekä persiljaa ruukkuun parvekkeelle sekä ostanut lisää kehäkukan siemeniä. Ja juonut timjamiteetä yskään!

Tämäkin on ollut hyvä päivä, vaikka maailma ei ole valmis. Kanssaihmisten vuoksi tulevaisuus tuntuu toiveikkaalta. Markku Ojanen vakuuttaa Hyvinvoinnin käsikirjassaan, että elämä on parhaimmillaan, kun ikäviä asioita on suhteessa paljon vähemmän kuin myönteisiä. Mutta raskaita ja ankariakin asioita tarvitaan, muuten kaikkeen hyväänkin turtuu. Itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Joskus on menetettävä jotain, jotta näkee sen arvon.

Musikaalisuuden ja kiintymyksen yhteinen geeni?

Liisa Ukkolan tuore väitöstutkimus on äärimmäisen kiinnostava. Ukkola on tutkinut Helsingin yliopiston lääketieteen ja Sibelius-akatemian yhteisessä hankkeessa musikaalisen tuottavuuden (luovuuden) geneettistä perimää, ja on osoittanut yhteyden musiikillisen luovuuden ja AVPRIA-geenin välillä. Sama geeni liittyy kiintymyssuhteisiin, esimerkiksi aviolliseen uskollisuuteen miehillä.

Usein evoluutiopsykologisissa selityksissä musiikki selitetään herkästi suurinpiirtein yhtä tärkeäksi kuin riikinkukon pyrstö. Darwinin hypoteesi oli ymmärtääkseni, että musiikki edistää parivalintaa (osoittamalla että yksilöllä on niin paljon voimia että niitä riittää myös turhuuteen).

Musikaalisuus ja erityisesti korkeatasoinen, luova musiikin harjoitus näyttää siis olevan vieläkin tärkeämpi. Voisiko yhteys olla tunnetaitoihin? Musiikillinen älykkyys/luovuus taitaa tarvita kykyä erottaa sävelkorkeuksia ja äänen värejä. Samojen kykyjen merkitys kommunikaation onnistumisessa on suuri. Sekä kyky tuottaa että tulkita näitä eroja tietoisesti lienee yhteydessä sekä musikaalisuuteen että sosiaaliseen älyyn.

Luen parhaillani Mary Shelleyn klassikkoa Frankenstein. En ole voinut olla huomaamatta, miten tärkeänä piirteenä eri henkilöiden luonteen analysoinnissa Shelleyn henkilöt pitävät heidän soinnukasta tai karkeaa ääntään. (Miten epäreilua tämä onkaan erilaisista äänihäiriöistä kärsiviä kohtaan! Evoluutio ei ole varustanut meitä näihin poikkeuksiin, siihen tarvitaan korkeampia aivoalueita - no kai sekin on evoluution varustusta, mutta silti...)

Ukkolan mukaan musiikillinen luovuus on pitkälti perinnöllistä. Hyvä musiikkikasvatus auttaa kuitenkin ihmisiä toteuttamaan tätä luontaista taipumusta helpommin, uskon. Eläköön suomalainen musiikkiopisto- ja musiikkiluokkaperinne! Miten paljon hyvää ne ovatkaan saaneet aikaan!

Ahaa?

- "Ahaa", sanoi Ihaa.
- "Terveysruoka on pahaa.
Vaan muupa kasvattaa mahaa."
Hän kulki pitkin pihaa
ja ajatteli rahaa.
Polttaisiko sahaa?
Aatokset kuin vahaa -
ne auringossa suli.
Takatalvi tuli.
Kelpasi syödä lihaa.
Näin ajatteli Ihaa,
koe sinäkin sama ahaa.

Lähdöt

Hermann Hessen runo Vaiheet (Stufen) on viime päivinä ollut mielessä. Siitä on olemassa kaksikin käännöstä, kumpikaan ei ole täysin alkuperäisen runon tavoittava - mutta kauniita ja puhuttelevia ovat nekin. Runo puhuu lähdön lumouksesta, siirtymisistä, elämän jatkuvasta kutsusta. Muutos on elämän laki, mihinkään ei tule takertua. "Der Weltgeist will nicht fesseln uns und engen,/ Er will uns Stuf um Stufe heben, weiten."

Runo englanniksi

Ja saksaksi

"Toukokuun 19:nä aamupäivällä klo 10½ 1838"

Kierkegaardin Gaudeten vuosipäivä. Satuin saamaan Lehtisen Kierkegaard-kirjan lahjaksi viime viikolla, lueskelen sitä hitaasti ja mietin autenttista elämäntapaa.

Muistan omasta nuoruudestani voimakkaan eetoksen, ajatuksen uskollisuudesta itseä kohtaan. Se elää vieläkin, mutta ei ehkä yhtä vahvana. Rakastin Potokin kirjaa Nimeni on Asher Lev; sen päähenkilöllä oli intohimo, taide, ja sen vuoksi hän oli valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Nuorena kaipasin suuria passioita, sellaisia haaveita joihin jaksaisi sitoutua. Olisi ollut rehvakasta Waltarin tavoi kokea elämänsä motoksi nöyryys ja intohimo. Mutta ei. Suurten intohimojen sijaan olen saanut elämän, jossa on paljon pieniä intohimoja. Olisi teeskentelyä muuttua joksikin toiseksi. Pienet tarinat, pienet kohtaamiset, pienet totuudet riittävät.

En ole koskaan kokenut yhtä, erityistä kääntymisen hetkeä. Sen verran pietistisissä piireissä kasvoin, että olisi ollut hauska kokea uskoontulo, muutos. Yritin kyllä. Mutta se ei ollut minun tieni. Itselleni uskollisena olen kokenut hitaita muutoksia, yrittänyt olla rehellinen sille mitä ajattelen.

Yhden avainkokemuksen elämästäni muistan nopeasti ajatellen. Vaikean elämänjakson keskellä menin avantouinnille. Oli pimeä talvi-iltapäivä, ahdistus ja tuska näversivät oloa. Ja sitten äkillinen muutos, armo. Valahdin kylmään veteen, johon jätin taakkani, ja nousin siitä ylös uutena ihmisenä, silti samana. Revontulet valaisivat taivaan ylläni. Hiljaisuus puhui.

Työtoveri kysäisi aamulla jotain metamorfoosista. Kaikki liittyy kaikkeen. Sellaiseen todellisuuteen meidät on heitetty. Merkitykset syntyvät, ei niitä tarvitse tehdä.

Autenttisuus: omassa elämässään läsnäoloa?

Seksi ja pakko

Millainen olisi hyvä seksuaalista pakottamista koskeva lainsäädäntö?

Tällä hetkellä Suomessa ainakin kaksi tunnettua naista, Anna Kontula ja Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, neuvovat raiskattuja naisia olemaan tekemättä rikosilmoitusta silloin kun teolle ei ole todistajia, koska heitä ei uskota ja oikeudenkäynti on raskas. Erityisesti prostituoidun raiskaamisesta ei anneta tuomioita. Toisaalta julkisuuden hyväosaisten raiskaajien toiminta jää usein seurauksitta.

Näin voi olla. Silti oikeusvaltiossa on myös tärkeä periaate, että syyllisyys on todistettava. Tuntuisi hirvittävältä ajatella, että oikeudenkäynnissä naisen sana olisi aina painavampi kuin miehen. Silloinhan kuka tahansa nainen voisi aina syyttää ketä tahansa miestä raiskauksesta. On parempi, että joskus syyllinen jää rankaisematta kuin että rangaistaan viattomia varmuuden vuoksi.

Kärsimystähän raiskauksesta seuraa aina. Kosto ei sitä vähennä. En usko, että kukaan normaali, terve mies ei tajuaisi, että raiskaus vahingoittaa uhriaan. Väkivaltainen ja julma kohtelu jättää jälkensä aina.

En hyväksy yhteiskuntaa, jossa sukupuoli määrittää uskottavuuden. Mieskin voi olla uhri. Voisi silti olla hyvä asia, jos naisia rohkaistaisiin hyvien asianajajien tuella oikeudenkäynteihin silloinkin, kun näyttö ehkä ei riitä tuomioon. Asenteet eivät koskaan muutu, jos nykykäytäntöihin alistutaan. Ja miehellekin pitää olla mahdollista puhdistaa maineensa, jos hän vaikka joskus olisikin viaton.

Ok?

Työkaveri antoi minulle luettavaksi joskus saamaansa koulutusmateriaalia, joka perustui Taibi Kahlerin transaktioanalyysin pohjalta tekemiin persoonallisuustyyppeihin. Kiinnostuin teemasta ja lueskelin netistä lisää. Teinpä yhden oppimistyylitestinkin, mutta onnistuin olemaan kaikessa täysin keskiväliä. Voiko tylsempää tulosta enää olla kuin täysin nelikentän keskellä!

Transaktioanalyysi on Bernen kehittämä malli, jonka mukaan onnistunut kommunikaatio ja elämä vaatii asenteen minä olen ok, sinä olet ok. Olen joskus muinoin lukenut Harrisin kirjan aiheesta ja pidin siitä kovin. Useinhan epäonnistunut kommunikaatio voidaan selittää sillä, että emme puhukaan aikuinen-aikuinen -tasolla, vaan lapsina tai arvostelevina vanhempina.

Kahlerin kuvaamat "hiostajat" (Drivers) ovat viestejä, joita voimme antaa joko itsellemme tai muille. Ne voivat toimia motivaattoreina ja vahvuuksina, mutta myös nujertaa itsetuntoa. Tällaisia hiostajia on viisi.

Olet ok, jos olet täydellinen.
Olet ok, jos miellytät.
Olet ok, jos yrität kovasti.
Olet ok, jos olet vahva.
Olet ok, jos kiirehdit.

Miksi on niin vaikea muistaa, että kelpaamme ihmisinä, vaikka emme olisikaan täydellisiä, vaikka kaikki eivät meistä pitäisikään, vaikka joskus antaisimme periksi tai olisimme heikkoja? Tai jos pysähtyisimme ja antaisimme kiireen mennä ohi? Läksy lukijalle ja kirjoittajalle: Muista sanoa jollekulle läheiselle, että tämä on arvokas ihan sellaisenaan.

Harris kirjoittaa kirjassaan armosta. Hänen mukaansa kristinuskon tärkein viesti on hengellinen kokemus, jossa emme anna sisäisen vanhempamme tulla väliin latelemaan ehtoja sille, että olemme hyväksyttyjä. Usko armollisessa muodossaan puhuttelee sekä lasta että aikuista meissä.

Virikkeenä olen käyttänyt mm. Pelastakaa lapset -verkkolehden sivuilta löytämääni materiaalia. Harrisin kirjan nimi on Minulla menee hyvin, entä sinulla?

Kaksoisolentoni

Hän katsoo minuun peilistä ja hymyilee
kuin tietäisi mun toisen mieleni.
Hän jossain kaksoisplaneetalla majailee
ja toisinajattelee aatteeni.

En tiedä mitä voisin tehdä toisin
ja jos niin tekisin niin kuinka voisin -
vaan ajatuksissani olen joku muu
ja silloin kaikki jälleen kirkastuu.

En tiedä onko klooniani missään
vai olenko siis itse kuitenkin
tuo Toinen joka aatoseetterissään
on joskus kaikkein todellisin.