Yksinäisyydestä

Olen lukenut (näemmä aloitan aika usein tekstini näin, mutta taidan myös omaksua paljon ajatuksia siten, että ensin luen jotain...) viime aikoina muutaman kirjan, joissa kuvataan nuorten ihmisten yksinäisyyden kokemuksia. Jotenkin mielessä on pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka harmi on se, että nuoret yksinäiset eivät tiedä, kuinka paljon maailmassa on olemassa heidän sukulaissielujaan. Tai kuinka yleistä yksinäisyyden tunne on, ja kuinka jo tuntemalla kokemuksellista yksinäisyyttä ihmisten keskellä osallistuukin aika yhteiseen tunteeseen.

Yksinäisyyden tunteet ovat jotain, minkä kanssa on pakko elää. Ja sitten hetkittäin: et ole sittenkään yksin. Kosminen vilu ei kestä toisen ihmisen antaman läheisyyden lämmön painoa, vaan hellittää, antaa periksi ja kaikkoaa.

Uskollinen puutarhuri

Uskollinen puutarhuri oli kesän paras elokuvaelämys. Vieläkin tulee aavistuksen kaihoisa olo, kun mietin John le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan tunnelmaa ja päähenkilöiden sankaruutta. Musiikki varsinkin oli sellaista, että haluaisin kuunnella toistekin. Onneksi on YouTube!

Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?

Lomalta paluu

Taisi olla tarpeeksi pitkä loma, kun töihin on myös kiva palata. Olo on energinen, kiinnostunut, vielä riittää puhtia tarttua asioihin. Työkavereita oli kiva tavata ja muutenkin myönteinen adrenaliiniryöppy saa aikaan melkein ylitehokkaan olon.

Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.