maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kesän kukka sinulle


"Olen varannut aikaa tänään,
kuten kaikkina päivinä,
tyhjän toimittamiseen."
(Raymond Carver)

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kätevä emäntä, kommunikaatiotyylit ja suunnistaminen


Sketsisarjassa Kätevä emäntä esiintyy lauma postilaatikolla kilpailevia naisia. Milloin kilpaillaan siitä, kenen lapset ovat saaneet aikaisimmin hampaansa, milloin siitä, kuka on valvonut yönsä pisimpään tai tehnyt eniten leipomuksia. Lievää liioittelua leijuu ilmassa.

Deborah Tannen on analysoinut miesten ja naisten, tyttöjen ja poikien kommunikaatiotyylien eroja. Tannen teki suunnilleen ensimmäiseksi huomionsa siitä, että miehet eivät kysy neuvoa, vaan ajavat mieluummin harhaan. Tannenin mukaan miehet puheessa useammin luiskahtavat hakemaan keskinäistä yhteyttä kilpailemalla joko siitä, kenellä on suurin tai paras tavara tai siitä, kuka tietää eniten. Naiset taas pyrkivät hakemaan yhteyttä jakamalla intiimejä salaisuuksia ja mokailujaan sekä yhteisiä kokemuksia. Jopa pikkupojat ja pikkutytöt tunnistettavasti "valehtelevat" näissä kehyksissä: tytöt kertovat, että heilläkin on samanlaista kuin ensimmäisellä kertojalla ja pojat taas - no, tiedättehän te.

Tannenin mukaan kuvioita muuntelee hiukan tilanne. Esimerkiksi siskot kilpailevat ja heidän välillään näkee hierarkiset suhteet selvästi (sisko, saanko mä mennä leikkimään sun pihalle?).

Kätevän emännän perheenäitien humoristisuus nousee heidän liioitellusta kilpailuvietistään. Muutenkin sarjassa nostetaan huumorin tarkasteltaviksi monenlaisia valtaa käyttäviä puheita (tää ei nyt kuule skulaa). Pyrkimys esittää itsensä pätevänä, osaavana, taitavana ja menestyksekkäänä sekä nolojen tilanteiden samastuttavuus nostavat sarjan yhdeksi suosikeistani. Kätevät vinkit luovat arkeen uusia näkökulmia.

Miehet ja naiset suunnistavat keskimäärin eri tavalla. Naiset etsivät kiintopisteitä, miehet hahmottavat reitin kokonaisuutena. Kuten puhetavoissa, myös suunnistamisessa on silti yksilöidenkin välisiä eroja. On miehiä, jotka osaavat kysyä tietä (ja kysyvätkin). On naisia, jotka eivät millään myöntäisi tietämättömyyttään. On monenlaisia tapoja etsiä yhteyttä ihmisten välillä.

Huumorintaju on yksi arvostetuimmista piirteistä vastakkaisessa sukupuolessa. Halutuinta kuitenkin näyttää olevan naisissa se, että he nauravat miesten jutuille ja miehissä se, että he ovat nokkelia ja hauskoja. Ehkä siksi Rosa Meriläisen nauru sittenkin sopii yhteen Simo Frangenin kanssa.