perjantai 26. marraskuuta 2010

Sanoja


Mietin kauniita sanoja. Parru kuulostaa siltä mitä se onkin, jykevältä ja hienolta. Vuolas ja puokama soivat kauniisti vokaalien vuoksi. Haltijoista olen aina pitänyt, ja suruvaipoista. Kiitollisuus ja arvokkuus resonoivat oikein.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kuu


Eilinen täysikuu oli vangitseva. Oli pakko yrittää kuvata sitä (vaikka kamera ei oikein riittänyt), pakko katsella, pakko seurata sen kirkasta katsetta.

Kuuhun liittyy paljon, niin salaliittoteorioita kuin lapsuusmuistojakin. Kuorossa olen laulanut ainakin kahta hauskaa kuulaulua. Kuu muistuttaa minua myös joistakin ihmisistä ja ramadanin kaltaisista kulttuurisista käytännöistä. Se liittyy niin antiikin Kreikan ja muihinkin jumaluuksiin kuin maanantaihinkin. Kuunkiertoja elämä täynnä.