Nufit on ohi. Kokemus oli uusi ja aika voimakas. Erityisesti opiskelijoiden näkökulmasta: he tuntuivat ottavan kaiken osin tunteella ja palolla. Ainakin syntyi vakava kipinä älylliseen vuorovaikutukseen. Keskustelu jatkui vielä bussissa kotimatkalla vuolaana ja humoristisena. Pari nuorinta matkalaista taisivat saada filosofisen herätyksen. Ideat sinkoilivat ilmassa. Kehittelemmekö väittelyperinnettä eteenpäin? Vai jotain muuta?
Olen mieheni kanssa usein joutunut väittelemään väittelemisen mielestä. Hän kritisoi erityisesti televisiossa näkemiään äidinkielen väittelykisoja, joissa retoriikka tuntuu olevan tärkeämpää kuin asia, substanssi. Hetkittäin Nufitin Sokrates-kisa vahvisti tuota näkemystä. Dialogisuuden kaunis ihanne hävisi taistelun tuoksinnassa. Sellaisessakin väittelyssä on tietysti oma viehätyksensä. Adrenaliinitasot kohosivat ja harvoin näkee ihmisiä niin keskittyneinä johonkin asiaan kuin väittelykisassa.
Sitä nuoremme jäivät miettimään, voisiko olla jokin rauhanomaisempi keskustelun muoto, jossa myös voisi kisailla. Ehkä he oikeasti kaipaavat eniten älyllistä vireyttä, ei niinkään kilpailua tai paremmuusjärjestykseen asettamista. Oli kyllä upea nähdä niin iso määrä nuoria, joita kiinnostivat monenlaiset asiat. Eikä ollut hullumpaa nöhdä ohimennen myös filosofianopettajakollegoita!
4 kommenttia:
Niin eihän filosofian ongelmia retoRiikalla ratkaista;)
vaikka retorinen leikki kivaa oliskin
vaikka retorinen leikki kivaa oliskin
Hei hyvä Marja ja peeär-mies,
Kiitos pohdinnoistanne.
Kyllä kilpailuajatus on vierasta
minustakin. Dialogisuus ja
siihen sisältyvä mahdollinen
substanssi on tärkeintä.
Ehkä filosofisen juoksukilpailun
voittaa se, joka juoksee hitaimmin,
tulee viimeisenä maaliin ( Wittgenstein)
Mutta toisaalta, miksei voisi
leikkimielisesti kilpailla?
Voiko kilpailua leikkiä, niin
että siitä ei de facto tulisi
kilpailua.
Dialogisuus on muuten kovin vaikeaa:)
Ystävällisesti Matti
Lähetä kommentti