Kirjallisuus on valeikkuna, trombe d'oeil. Jos se on kirjoitettu hyvin, se tuntuu melkein todellisemmalta kuin oikea todellisuus. Taitava kirjailija maalaa valeikkunan, josta haluan kurkistaa sisälle. Ja tiedän tai arvaan, mitä näkymäni ulkopuolella on, miten ilma väreilee ja minne tie jatkuu, mitä on vuorien takana.
Luin Leena Krohnin Valeikkunan viikonloppuna yhteen menoon ja malttamatta lopettaa. Tiesin, ettei kirja ole totta, se oli kirjoitettu niin, että silmää ei huijattu. Mutta hetkittäin en tiennyt, miten epätotta se oli ja mikä oli fiktiossa olevaa fiktiota ja mikä sen maailman sisäistä totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti