Sanoja

Mietin kauniita sanoja. Parru kuulostaa siltä mitä se onkin, jykevältä ja hienolta. Vuolas ja puokama soivat kauniisti vokaalien vuoksi. Haltijoista olen aina pitänyt, ja suruvaipoista. Kiitollisuus ja arvokkuus resonoivat oikein.

Kuu

Eilinen täysikuu oli vangitseva. Oli pakko yrittää kuvata sitä (vaikka kamera ei oikein riittänyt), pakko katsella, pakko seurata sen kirkasta katsetta.

Kuuhun liittyy paljon, niin salaliittoteorioita kuin lapsuusmuistojakin. Kuorossa olen laulanut ainakin kahta hauskaa kuulaulua. Kuu muistuttaa minua myös joistakin ihmisistä ja ramadanin kaltaisista kulttuurisista käytännöistä. Se liittyy niin antiikin Kreikan ja muihinkin jumaluuksiin kuin maanantaihinkin. Kuunkiertoja elämä täynnä.

Aikuisten leikit

Tapahtuipa päivänä eräänä, että tutussa harrastusryhmässäni yksi ryhmäläisistä oli kysynyt vetäjältä luvan aloittaa yhteisellä leikillä. Heittelimme sitten lankakerää ja kukin kertoi vuorollaan jostain elämänsä hyvästä asiasta (kuin kiitospäivän aterialla konsanaan). Lankakerästä muodostui "tukiverkko". Epäilemättä opimme toinen toisistamme asioita, joista muuten ei olisi ollut hajuakaan. Varmaan vaikutukset olivat lopulta enemmän myönteisiä kuin kielteisiä.

Huomasin, että vaikka itse useinkin leikitän ihmisiä, ei aina ole helppoa olla leikitettävänä. Yhteishenkeä kohottavaksi tarkoitettu harjoitus sai minut tuntemaan myös ulkopuolisuutta ja varovaisuutta. Voi olla, että tilanteeseen vaikutti sekin, että mielessä ei juuri sillä hetkellä pyörinyt juurikaan mukavia asioita, ja pakenin tilannetta kertomalla äärimmäisen yhdentekeviä asioita. Jotkut ryhmäläiset itkivät tehdessään tunnustuksiaan. Mietin, kuinka tärkeää olisi opettaa jokaiselle kansalaiselle sekin taito, että itsestään ei ole pakko jakaa mitään toisille jos ei tahdo - tungetteleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Rehellisyys ei sitä vaadi.

Pohdiskelin sitäkin, olenko tiukkis ja tosikko. No, sitä ei tarvitse edes kysyä - olenhan minä. Heittäytyminen tilanteisiin ei vain ole minun juttuni. Jään reflektoimaan omaa ja muiden oloa, katsomaan miten kaikki tilanteessa voivat, sekin huvitti vähän, kuinka naiset kilpailivat lastenlapsillaan ja miehillään. Jäin vain miettimään, miten tilanteen koki se, joka oli sairas tai jolla ei ollut miestä tai lasta tai työpaikan hauskoja sattumuksia. Tosikoista ei ole aikuisten leikkeihin.

Hyvä matkatoveri

Elämän matkalle emme ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Eikö olekin mukavaa jakaa jonkun matkatoverin kanssa ajatuksia, ideoita, kokemuksia? Eikö olekin hienoa, kun joku kulkee hetken vierellä tai hymyilee ja heiluttaa kättään ohittaessaan? Eikö olekin onni, että aina ei tarvitse raivata umpimetsästä tietä vaan voi kulkea polkuja ja ylittää siltoja? Että askeleet ovat jättäneet jälkiä ja että kuljemme niissä samoissa urissa vahvistaen ihmisen läsnäoloa, ja voimme samalla huomata jälkiä myös eläimistä tai huomata harakan hurmaavan lentoradan?

Tänään

Tänään hengitän.

En ajattele maailmaa sairastamisen kautta, mutta teen asioita, jotka edistävät tervehtymistäni.

Tänään elän aistit auki ja näen ja kuulen sekä luonnon ympärilläni että muita ihmisiä. Kuuntelen enemmän kuin puhun.

Tänään harjoittelen hiljaisuuden, läsnäolon, pysähtymisen ja hitauden taitoa. Olen kiitollinen ja avoin.

Tänään hengitän.

Elämän hidastaminen

Kun on tarpeeksi kiireitä, oppii hidastamaan kuluvaa hetkeä. Silloin yhteen hetkeen mahtuu enemmän.

Kiireinenkin voi olla elämässään läsnä. Katolisen katekismuksen mukaan emme voi pidentää emmekä leventää elämäämme, vaan syventää sitä. Ajasta voi tulla tiivistä ja merkityksellistä.

Tätä opettelen nyt.

Mitä ajatuksia tänä kesänä liikkuu mielessäni?

Kirjoitin ison otsikon, mutta pieniä ajatuksia seuraa. Ei tässä helteessä paljon ajatustoimintaa tapahdu, kunhan selviytyy päivästä toiseen.

Silti pinnan alla tapahtuu. Mieli kehrää omaa "kaiken teoriaansa", yrittää linkittää maailman asioita kokonaisuudeksi. Totuuden ongelma askarruttaa, klassinen "mitä voi tietää".

Eilen ovella käynyt kaupustelija (mukanaan lappu, jossa luki käsinkirjoitettuna samaan tyyliin kuin jo vuosia sitten puolalaisilla "opiskelijoilla", jotka möivät "taidetta", että tämä kuuro tyttö keräsi rahaa kuuloleikkaukseen) käynnisti mielessä eettisen pohdinnan: kun maailman kurjuus tulee kotiovelle, mitä teen? Annanko kerjäläiselle rahaa? Katsonko silmiin ja kiellän silti avun? Luultavasti luonnostaan "parempi" ihminen ei miettisi motiiveja vaan auttaisi epäilemättä väärinkäytöksiä. Mutta minä: jään miettimään ihmiskauppaa ja kaikenlaista muuta kurjuutta, jossa hyväksikäytetään naiivia suhtautumistamme ja sokeuttamme. En ostanut käsinmaalattua tervetulotaulua, jota en olisi halunnut omistaa.

Samoin olen jäänyt miettimään tavallisemmissakin kaupantekotilanteissa, että siinä ihmissuhteet välineellistyvät helposti. Kauppias kiinnostuu rahasta sinusta - jos et ole hyvä ja mielellään ylihintaa maksava asiakas, hän ei enää olekaan mukava. Talousjäörjestelmämme perustuu kategorisen imperatiivin vastaiselle käyttäytymiselle ja saa aikaan laskelmoinnin oletuksia sekä maksettua ystävyyttä. Mieluummin kävisin kauppaa tavaroista ja hyödykkeistä kuin ystävällisyydestä. Ihmissuhteiden vääristyminen yhdellä alueella tuntuu vääristävän sitä muillakin. On silti myyjiä, jotka kykenevät olemaan aidosti lämpimiä ja pitävät ihmisten kanssa olemisesta.

Kulttuureja olen myös miettinyt, ja niiden alueita. Itä/länsi -erottelu ei riitä. Kulttuuripiirejä on paljon, ja ne menevät osin päällekkäin. Vanhoista korkeakulttuureista on edelleen jälkiä sivilisaatiossa. Tähän tekisi mieli perehtyä.

Paljosta muustakin voisi kirjoittaa, yhteiskunnasta, ihmissuhteista, rakkaudesta, parantamisesta. Näitä kaikkia olen mietiskellyt myös. Taiteesta ja tieteestä.

Kesän kukka sinulle

"Olen varannut aikaa tänään,
kuten kaikkina päivinä,
tyhjän toimittamiseen."
(Raymond Carver)

Kätevä emäntä, kommunikaatiotyylit ja suunnistaminen

Sketsisarjassa Kätevä emäntä esiintyy lauma postilaatikolla kilpailevia naisia. Milloin kilpaillaan siitä, kenen lapset ovat saaneet aikaisimmin hampaansa, milloin siitä, kuka on valvonut yönsä pisimpään tai tehnyt eniten leipomuksia. Lievää liioittelua leijuu ilmassa.

Deborah Tannen on analysoinut miesten ja naisten, tyttöjen ja poikien kommunikaatiotyylien eroja. Tannen teki suunnilleen ensimmäiseksi huomionsa siitä, että miehet eivät kysy neuvoa, vaan ajavat mieluummin harhaan. Tannenin mukaan miehet puheessa useammin luiskahtavat hakemaan keskinäistä yhteyttä kilpailemalla joko siitä, kenellä on suurin tai paras tavara tai siitä, kuka tietää eniten. Naiset taas pyrkivät hakemaan yhteyttä jakamalla intiimejä salaisuuksia ja mokailujaan sekä yhteisiä kokemuksia. Jopa pikkupojat ja pikkutytöt tunnistettavasti "valehtelevat" näissä kehyksissä: tytöt kertovat, että heilläkin on samanlaista kuin ensimmäisellä kertojalla ja pojat taas - no, tiedättehän te.

Tannenin mukaan kuvioita muuntelee hiukan tilanne. Esimerkiksi siskot kilpailevat ja heidän välillään näkee hierarkiset suhteet selvästi (sisko, saanko mä mennä leikkimään sun pihalle?).

Kätevän emännän perheenäitien humoristisuus nousee heidän liioitellusta kilpailuvietistään. Muutenkin sarjassa nostetaan huumorin tarkasteltaviksi monenlaisia valtaa käyttäviä puheita (tää ei nyt kuule skulaa). Pyrkimys esittää itsensä pätevänä, osaavana, taitavana ja menestyksekkäänä sekä nolojen tilanteiden samastuttavuus nostavat sarjan yhdeksi suosikeistani. Kätevät vinkit luovat arkeen uusia näkökulmia.

Miehet ja naiset suunnistavat keskimäärin eri tavalla. Naiset etsivät kiintopisteitä, miehet hahmottavat reitin kokonaisuutena. Kuten puhetavoissa, myös suunnistamisessa on silti yksilöidenkin välisiä eroja. On miehiä, jotka osaavat kysyä tietä (ja kysyvätkin). On naisia, jotka eivät millään myöntäisi tietämättömyyttään. On monenlaisia tapoja etsiä yhteyttä ihmisten välillä.

Huumorintaju on yksi arvostetuimmista piirteistä vastakkaisessa sukupuolessa. Halutuinta kuitenkin näyttää olevan naisissa se, että he nauravat miesten jutuille ja miehissä se, että he ovat nokkelia ja hauskoja. Ehkä siksi Rosa Meriläisen nauru sittenkin sopii yhteen Simo Frangenin kanssa.

Pieniä ajatuksia ja aihioita

Pieni on suurta.

Pienet kysymykset ovat suuria kysymyksiä. Ne ratkaisevat.

Pienen ihmisen asialla? Varo jälkiä.

Yksityisin on yleisintä, sanotaan. Päteekö päinvastainen?

Yksityiskohdista rakentuu elämä.

Ei ole metsää ilman puita, vaikka pelkät puut eivät vielä olekaan metsä.

Metsään voi mennä mielessäänkin. Eksyykö siellä?

Tietovirtaan hukkuessa elämä alkaa pikselöityä. Kohina lisääntyy suurilla herkkyyksillä.

Zuumaile vaan. Hukkaat sen, mitä on lähellä. Tuumaile joskus ilman kameraa sinun ja maailmasi välissä. (Tuumaile joskus ilman sanoja sinun ja maailmasi välissä.)

Olen tottunut käyttämään analogioita asioita ymmärtääkseni. Miten ajatuksissa siirrytään digiaikaan?

Hiljaisuus ei vain puhu, se huutaa ja kuiskaa ja ärjyy ja vihjaa.

Viranomaishoitaja?

Tuumaustauko. Kuinka pitkä on ajatus?

Päivän ilonaihelistaus

1. Linnunlaulun riemukkuus ja into
2. se että Kuunkuiskaajat eivät menestyneet eli saatan päästä korvamadosta eroon vähitellen
3. mukavan työn antoisat ihmissuhteet ja vuorovaikutus
4. se että juhlapuheeseen on jo alustava idea
5. opiskelu joka pitää vireänä ja tuntuu mielekkäältä
6. terveys
7. maan möyriminen ja sen aiheuttama fyysinen väsymys
8. ikkunalautaviljelmillä siementen itäminen nopeasti
9. ystävät
10. se että puoliso pitää ruohonleikkuusta

Sielunliikutuksia

Aamulla lueskelin Ciceroa, keskusteluja Tusculumissa. Stoalaisilla oli mielenkiintoisia ajatuksia tunteista ja mielenliikutuksista. Enimmäkseen he väittivät, että järjen hallitsema sielu ei joudu hillitsemättömien tunteiden valtaan ja että esimerkiksi viha, pelko, kateus tai himo ovat vieraita viisaalle.

Voi olla, että järjen ohjaama sielu ei liikoja anna yksittäisten liiallisten tunteiden vaikuttaa harkintaansa ja järkeensä (myönsihän Cicerokin sen, että mielenliikkeitä voi olla myös myönteisiä, kuten varovaisuus tai haluaminen, joten ei ihan tunteettomaksi tarvitse viisaankaan ryhtyä tämän teorian mukaan). Silti joskus tuntuu siltä, että kovin kapea on todellisuus, jos lainkaan ei anneta tunteiden liikuttaa meitä. Iloitsen siitä, että runoilijasielut kokevat asioita syvästi ja tunteiden skaala on laaja. Jos olisimme kaikki järkeviä, kannattaisiko taide?

Liioitella voi kaikkea, myös järjen ohjausta.

Kolme tarinantynkää

Paikka: kalusteeton asunto kerrostalossa, jossakin isohkossa kaupungissa. Tuuli heiluttaa valkeaa ikkunaverhoa, joka on ainut sisustus. Leveällä ikkunalaudalla istuu nuori nainen, joka lukee kirjaa.

Kolme mahdollista jatkoa:

1. Huoneessa tapahtuu kohtaaminen. Nainen tapaa jonkun, rakastetun tai muukalaisen. Miehen tai naisen, ystävän tai satunnaisen matkatoverin. Ehkä tarina on rakkaustarina, ehkä jotain muuta. Tarina jatkuu muualla.

2. Huoneessa käy toisia, mutta kukaan ei kohtaa, ei odotukset eivätkä ihmiset. Tapahtuu väärinkäsityksiä ja ohipuhumista. Lopuksi nainen heittää kirjansa ulos avoimesta ikkunasta ja katsoo kaukaisuuteen.

3. Nuori nainen maalaa huoneen seinälle kuvan. Hän herää siihen. Kahvilassa hän tapaa henkilön, joka on nähnyt unta naisen maalaamasta kuvasta. Nainen ei kerro tälle henkilölle unestaan vaan lähtee kotiinsa ja kuuntelee musiikkia täysillä. Hän kirjoittaa tarinan naisesta, joka näkee unta tyhjästä huoneesta.

Taustalla soi surumielinen sellomusiikki.

Nelivärinäköä?

Jo pariin kertaan olen törmännyt epämääräisiin tietoihin siitä, että osalla ihmisiä tai ainakin naisia saattasi olla tetrakromaattinen näkö eli neljää eri lajia tappisoluja. Nyt uusimmassa Scientific American Mindissa kerrottiin, että apinauroksille (joilla on vain kahdenlaisia värinäkösoluja) on geenimanipulaation avulla onnistuttu siirtämään viruksen avulla ihmisen geeninpalasia, jotka ovat siirtyneet osaan apinoiden vanhoja näkösoluja ja näin urosapinoistakin tuli kolmivärinäköön kykeneviä eli yhtä hyviä erottamaan kypsät ja raa'at hedelmät kuin naarasapinat ovat luonnostaan. Kirjoittaja pohti tulevaisuutta ja esitti mahdollisuutta tehdä ihmisistä tetrakromaattisesti näkeviä. Transhumanismia?

Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, millaisena tetrakromaattisesti näkevät ihmiset maailman näkevät. Monilla lajeilla on tetrakromaattinen näkö, joka on kehittynyt eri alkuperästä kuin ihmisten värinäkö, ja esimerkiksi perhoset näkevät ultravioletin sävyjä, joita ihminen ei erota sinisestä. Nelivärinäkökykyisten naisten kyvystä erottaa erilaisia sävyjä en ole löytänyt mitään kunnollista tietoa. Ultraviolettia he tuskin silti näkevät.

Kun vanhat filosofiset ajatuskokeet joutuivat olettamaan Maryn, väritutkijan joka ei ollut koskaan nähnyt värejä (mikä jatuskoe on minusta aina ollut epäuskottava ja vaikeasti kuviteltavissa, vaikka koko ajatuskokeen idea onkin enemmän pohtia kvalioita kuin itse värinäköä), voisi siis nykyään ehkä olla mahdollista saada ihmiset aikuisiällä näkemään oikeasti värejä, joita he eivät ole aiemmin havainneet. Ehken silti olisi valmis kokeelliseen leikkaukseen, jossa silmiini pistetään vaarattoman viruksen mukana uusia näköpigmenttisoluja. Mutta jos nelivärinäköön todella kykenee jopa pari prosenttia naisista, niin huh! Onkohan heidän värimakunsa erilainen kuin meidän tavallisten kolmivärinäkevien?

Edit 2014: Tämän kirjoittamisen jälkeen minulle on selvinnyt, että tetrakromaattisesti näkeviä naisia on luonnostaan olemassa. Jännää!

Kuule

Kuule! Merkitys
laskeutuu kaiken ylle
kuin puhdas lumi.

Kuuntelen ja rauhoitun

Haikupäivä

Lumi kinostuu.
Sydämen routakerros
kaipaa lämpöä.

Korkean hangen
alla piileskelevät
vuokot, krookukset.

Kalpea valo,
outo hehku taivaalla.
Kevään odotus.

Puiden profiilit
eivät kerro liikoja:
muodon, vahvuuden.

Helmikuuta jo
eletään, silti tunnen
vuoden uudeksi.

Ohjeita puutarhanhoitajille ja tilallisille

Hoida maata.
Palauta maalle voima, jonka siltä saat.

Anna kasvulle tilaa ja valoa. Älä anna taimien tukahtua.

Älä aloita esikasvatusta liian aikaisin. Odota, että valo riittää. Mieti jokaiselle taimelle paikka, jossa se viihtyy. Muista, että osa siemenistä tarvitsee pitkän itämisajan ja kylmäkäsittelyn virittyäkseen kasvuun.

Suojele kasvu maailman tuulilta. Karaise kuitenkin sopivasti.

Suosi moninaisuutta, niin kasvusto pysyy terveenä. Muista perhoskasvit ja tuoksut. Ei ihminen elä pelkästä perunasta.

Tuuleta kellari ajoittain, puhdista se ja anna valon päästä nurkkiin.

Pitkästä aikaa

Joskus on niin paljon menossa, ettei sitä ehdi kirjata, vain elää.

Voi katsella pilvien kulkua taivaalla.
Ihmetellä pieniä asioita, ja suuria linjojakin.

Kuunnella maaiilmankaikkeuden sfäärien musiikkia, kuinka se resonoi kaikessa mikä elää.

Voi uskoa siihen, että leikki on totta ja tosi leikkiä, ja kumpikin sekä keveitä että kovin painavia.

Rauhallisena hetkenä yllättää tietoisuus siitä, mikä kaikki on yhtä, yhteydessä, liittynyt toisiin.

Ja äkkiä mielenrauha laskeutuu kuin aamuinen sumu talvisen pellon ylle.