Aamulla lueskelin Ciceroa, keskusteluja Tusculumissa. Stoalaisilla oli mielenkiintoisia ajatuksia tunteista ja mielenliikutuksista. Enimmäkseen he väittivät, että järjen hallitsema sielu ei joudu hillitsemättömien tunteiden valtaan ja että esimerkiksi viha, pelko, kateus tai himo ovat vieraita viisaalle.
Voi olla, että järjen ohjaama sielu ei liikoja anna yksittäisten liiallisten tunteiden vaikuttaa harkintaansa ja järkeensä (myönsihän Cicerokin sen, että mielenliikkeitä voi olla myös myönteisiä, kuten varovaisuus tai haluaminen, joten ei ihan tunteettomaksi tarvitse viisaankaan ryhtyä tämän teorian mukaan). Silti joskus tuntuu siltä, että kovin kapea on todellisuus, jos lainkaan ei anneta tunteiden liikuttaa meitä. Iloitsen siitä, että runoilijasielut kokevat asioita syvästi ja tunteiden skaala on laaja. Jos olisimme kaikki järkeviä, kannattaisiko taide?
Liioitella voi kaikkea, myös järjen ohjausta.
7 kommenttia:
viha pelko kateus ja himo ovat eteenpäin vieviä tunteita ..ei niitä paljon tarvita mutta kuitenkin
järkeä ei ole, sillä järki voi sanoa sinulle "tapa" eikæ se ole oikein
En halua tulla stoalaiseksi, mutta sen verran menen ideaan mukaan että kerron havainneeni itsestäni seuraavaa: Sitä mukaa kun on karttunut kokemusta ja vuosia ja elämäntaitoja - sanokaamme viisautta - yhä vähemmän tunnen pelkoa, yhä harvemmin suutun.
Ehkä kyse on oikeasta suhteesta: että antaa harkinnan ja intuition ja oman elämänkokemuksen vaikuttaa. Järki ja tunteet toimivat tasapainoisesti yhdessä. Monenlaiset tunteet tulevat ja menevät, mutta kuten Rita kirjoitti, viisas tuntee erilaisia tunteita kuin se, joka ei opi kokemuksistaan.
Stoalaisuuden mukaan pelon korvaa viisaalla varovaisuus. Osaa tulkita varoitusmerkit ja varautua "vaaraan", oli se sitten vaikka hankala ihminen tai varovaisuutta vaativa tilanne.
Huomaan itse useimmiten suuttumuksen valahtavan aika äkkiä pois, usein huumorin ja tunteen tunnistamisen kautta. Enemmän suutahdan kuin suutun.
Stoalaisessa tunteiden luokittelussa toivottaviin ja ei-toivottuihin ilo jäi hyvien tuntemusten puolelle. Aikuisuuden yksi huomattava piirre on ollut, että pysyvän onnen tavoittelun sijaan ilo yllättää tai sävyttää arkea liki päivittäin. Eilen ilahduin uudesta kalliokieloesiintymästä tontillamme. Mistä te olette ilahtuneet viime aikoina?
Ninnin kommentista vielä:
arvojen ohjaama järki ei sano "Tapa!". Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat; puhdas järkeily ei ole luotettava moraalinen kompassi. Ymmärrän itse järjen laajemmin, osana sitä kehon ja tunteiden kanssa tasapainossa olevaa päättelykoneistoa joka saa meidät arvojen ja päämäärien kautta tekemään oikeita tekoja ja harkitsemaan seurauksia.
Sain opiskelijaltani muuten eilen aika samantyyppisen kommentin hyve-etiikasta kuin Ninni kirjoitti. Opiskelijani totesi, että ei olisi hyvä, jos kaikki ihmiset olisivat täydellisen kohtuullisia ja muutenkin tasaisen hyveellisiä. Osa elämän rikkaudesta tulee siitä, että olemme erilaisia ja joskus mokailemmekin. Onneksi ei taida olla vaaraa, että ihmisistä yhtäkkiä tulisi täydellisen hyveellisiä (minkään mittapuun mukaan):)
mielenkiintoista ma riikka. miten sina kasitat "hyveellisyyden" onko se jotenkin tietynlaista hyveellisyytta, kenties armeliaisuutta, kuuluvatko siihen kaikki hyvat sanat, oletko uskonnollinen
Ninni, minä käsitän hyveellisyyden aika avarasti, aristotelisesti: hyveellinen ihminen on se, joka hallitsee elämänsä, on rohkea, oikeudenmukainen ja kohtuullinen sekä viisas. Ei liian kiltti, ei liian suuttuvainen. Elämässä eri asioiden väliilä vallitsee tasapaino. Siis erilainen kuin minä:)
En tiedä, voiko ihminen olla liian hyvä. Varmaan se riippuu hyvyyden määritelmästä.
Tuohon uskonnollisuuteen en osaa vastata lyhyesti...
Lähetä kommentti