Viime kesä oli muutosten aikaa. Kun E soitti ja ehdotti, että hakisin hänen vapautuvaa virkaansa, epäröin ensin. Toisaalta tilaisuus houkutti. Anoppi olisi iloinen, jos asettuisimme länsirannikolle. Mökkikin on tässä vierellä. Kenties ostaisimme lopulta haaveidemme talon? Kun mies oli kannustava, päätös hakemisesta syntyi aika pikaisesti. Kuuntelin kehon tuntemuksia: muutoksen pelosta huolimatta viesti oli kuitenkin se, että kadun, jos jätän hakematta.
Kaikki kävi nopeasti. Aika tiheni kesällä. Päivääkään ei mennyt huolettoman tapahtumattomuuden vallassa. Työhaastattelun jälkeen sain pian tiedon valituksi tulosta, sitten tein virkavapaa-anomuksen entiseen työpaikkaan. Haikeaa oli jättää taakseen työkaverit, ystävät, kuoro, ohjaamani nuoret. Tiesin, että voin palata, mutta silti hirvitti.
Muuton järjestelyt ja uuden asunnon haku veivät valtaosan loppukesästä. Päädyimme ostamaan vanhan maalaistalon. Siinä on valtavasti työtä, ennen kuin siellä voi asua. Nyt opettelemme hiirten pyydystämisen taitoja ja suunnittelemme tulevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti