perjantai 28. maaliskuuta 2008

Mystiikan tie ja totuus

Voiko mystikko koskaan olla väärässä?

Mystiikka on kokemuksellista. Kokemus itsessään on totta. Mutta tulkintamme kokemuksista voi olla monella tapaa harhautunutta. Varsinkin kun mystinen kokemus on kielennetty, kuvattu muille, se helposti alkaa saada merkityksiä, jotka ruokkivat itse itseään. Mutta sille ei voi mitään: muuten kokemus ei olisi kommunikoitavissa lainkaan.

Mystistä kokemusta kuvaillaan osoittamalla sen suuntaan. Viittaamalla, vihjaamalla, kiertelemällä. Vertauskuvin ja metaforin. Toisaalta mystisellä kokemuksella lienee universaaleja piirteitä. Sisältäpäin löytyvä maailma on samanaikaisesti äärimmäisen henkilökohtainen ja äärimmäisen yleinen. Rajattomuuden kokemus voidaan jopa nähdä aivokuvissa päälakilohkon kehonkartan alueen passiivisuutena. Läsnäolokokemuksia voidaan tuottaa tahallisesti ohimolohkoja ärsyttämällä, vaikkakaan tämä ei kaikilla koehenkilöillä tuota yhtäläistä kokemusta.

Voisi miettiä, millä ehdoilla kokemus jonkin suuremman (tai vaikka kuolleen omaisen) läsnäolosta voisi olla yksilön itsensäkin mielestä harhakuvitelmaa. Hallusinoimista ei yleensä pidetä luotettavan tiedon lähteenä. Tuntuu silti siltä, että mystinen kokemus on erityyppinen kokemus kuin varsinainen hallusinointi. Kukaan tuskin sotkee sitä normaalitajuntaan.

Uskonnollisissa perinteissä mystiikan tielle ei yleensä lähdetä yksin, vaan kokeneen opettajan johdolla. Mietiskely tapahtuu ohjatusti, perinteen viitoittamana. Silti mystisiä perinteitä on monia, erilaisia.

Voin ankarasti pinnistellen jollakin hyvin kapealla tavalla ymmärtää esim. morsius- tai kärsimysmystiikkaa. Varmaan ne aukaisevat jonkin kanavan inhimilliselle kokemukselle. Mutta ovatko ne mitenkään sen ylevämpiä, syvällisempiä kuin vaikkapa seksuaalinen nautinto an sich tai masokismi ja syyllisyydessä vellominen? Helpompi on ymmärtää vaikkapa buddhalaista tai tietynlaista kristillistä mietiskelyä, tai suufilaisuutta (Hämeen-Anttilankin hyvin tuntema perinne). Niissä hakeudutaan ensisijaisesti luopumaan oman minän rajallisuudesta, kokemaan jumalyhteyttä.

Myös mystiikalla on omat kognitiiviset ennakkoehtonsa. On oletettava minä tai minättömyys, Jumala tai jumaluus, kaikkeus.

Mystikko on ekspertti mystisen kokemuksen hankkimisessa. Vasta rationaliteettiin liittyneenä se kokemus tuo eksperttiyden myös muissa uskoon ja uskonnollisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Parhaat mystikot ovat olleet melko taitavia pohtimaan uskoaan ja kokemustaan myös verbaalisesti ja analysoivasti. Pelkkä mystinen kokemus ilman tulkintaa ei elä ihmisessä, ei kanna, ei tuota eettistä ja esteettistä reflektiota, joka rikastaa kokemuksen kulttuurisesti merkittäväksi ja kommunikoitavaksi.

Minun ei pitäisi kirjoittaa tästä aiheesta, josta en oikeastaan tiedä mitään. Harvat henkilökohtaiset välähdykseni mystisestä todellisuuden osasta ovat kyllä olleet vaikuttavia, mutta en ole niitä itse pahemmin halunnut jakaa muille.

2 kommenttia:

dudivie kirjoitti...

mystisellä kokemuksella lienee universaaleja piirteitä nii i
on lohduttavaa, etta
Sisältäpäin löytyvä maailma on samanaikaisesti äärimmäisen henkilökohtainen ja yleinen

Rajattomuuden kokemus voidaan nähdä aivokuvissa kehonkartan alueen passiivisuutena

mika on lasnaolokokemus, ihmisenko?
voisiko sen liittaa paranoiaan, joilloin kognitiivisia ehtoj a ei etsita

mainitsisitko jonkun taitavan kokemuksestaan kertoneen mystikon?

miten yhdistat vai yhdistatko näitä meedion kokemaan

karhurannanesa kirjoitti...

Kokemukset tulevat ja menevät. Mystisiin huippukokemuksiin jämähtäminen on yksi sudenkuoppa henkisellä polulla. Näistä kokemuksista voidaan helposti rakentaa epäjumalankuvia, joita sitten vuosienkin päästä kumarrellaan ja muistellaan kaiholla.

Omasta vinkkelistä ainoa millä on merkitystä on tietyllä rauhan ja onnellisuuden kasvulla. Yhteydet maailmankaikkeuteen tulevat ja menevät.