Epävarmuuden hellässä huomassa

Ohikulkevan hetken ajan viihdyn tässä tilassa. Kun olen tietoisesti epävarma siitä, mikä on välitön tulevaisuus, katse tarkentuu mahdollisuuksiin. En pelkää kauheasti. Vaikka olenkin murehtijain sukua, joskus tekee hyvää luottaa siihen, että monenlainen tulevaisuus on mahdollinen ja silti hyvä. Suunnitelmia on tehtävä, vaikka varmuutta ei ole.

Niin turvallisuushakuinen kuin olenkin, on muistettava, että elämään ei sisälly takuuta. Terveydestä ei voi olla varma, ei työstä, ei rakkaudesta tai läheisistä. Perunasadonkin voi halla viedä. Että silti uskaltaa kiintyä, sitoutua, heittäytyä - se on elämän laki. Elämä ei ole nuorallakävelyä, mutta kuilun yllä tasapainoilua silti.

Milloinkahan olen valmis vielä ihan oikeasti myöntämään kuolevaisuudenkin? Voiko sitä koskaan kohdata täysillä vai tappeleeko aina vastaan, loppuun asti?

Hajatelmia

Humen giljotiini on huonoa diskurssianalyysiä. Ihmiset päättelevät tosiasioista arvoja, aina.

Riita seuraa siitä, että sama tosiasiaväite oikeuttaa eri henkilöille eri johtopäätökset.

Diskurssi ei ole koskaan muutaman lauseen mittainen. Tosiasiat linkittyvät kokonaisuuksiksi.

Kun riidellään tekstissä, saatetaan riidellä sekä diskurssin pelisäännöistä että maailmasta. Viisautta on erottaa toisistaan nämä kaksi.

Relativistinkin totuusvaade saattaa herkkään korvaan kuulostaa huudolta.

"Et sinä noin voi ajatella." Persoonaa koskeva loukkaus. Millä sanoilla paino kulloinkin on, ratkaisee loukkauksen suuruuden.

"Et sinä noin voi ajatella". Lause voi olla myös performatiivi, jolla kerrotaan omasta kyvyttömyydestä nähdä maailma toisin.

Tunnen oman epävarmuuden sietokykyni aina paremmaksi kuin muut sen arvioisivat lausumieni perusteella. Siltikään se ei ole järin suuri.

Kumpi on pahempaa, puhua vihassa kohti vai ohi? Haluan aina tulla kuulluksi.

Se, jonka vanhemmat saivat vain riidassa yhteyden keskenään, hakee konfliktia. Se, jonka vanhemmat riidassa kuiskivat epätoivoaan toistensa ohi, ei viihdy hienotunteisen kuttuilun tilassa.

On ongelmia, jotka paisuvat puhumalla. On toisia, joita ei muu kutista kuin puhe.

"Ihminen" tavattavissa

Tommy Hellstenin, tuon kaupallisen teologian perusidean transsendoineen oppineen mentorin, liikeidea on tavallaan loistava. Myydään tradenomeille ajattelua ja kuuntelua. Opetetaan muutaman tuhannen euron lukukausimaksusta vertaisryhmät pohdiskelemaan ja harjoittelemaan keskenään ihmisyyden perustaitoja. Rekisteröidään sanat "ihminen tavattavissa" ja myydään käsitettä markkinoilla.

Mitähän muita hauskoja sanayhdistelmiä voisikaan rekisteröidä liikemerkiksi? Ehdotuksia: Kuuntelun koulu, Kasvamaan yhdessä, Läsnäolon taito / taika, Elä ihmeessä, Kasvun paikka, Ihmisyyden korkeakoulu, Eksistentiaalinen Akatemia, Liikuttumislyseo, Ihmisenä kasvamassa, Ajatustarha, Elämän puutarha, Hyvän ja pahan tiedon hedelmäsalaatti, Kirjoittamalla terveeksi, Metodi, Matka Itseen...

Pidän Hellstenin perusajatuksista. Omaperäisiä ne eivät ole, mutta populaari (paikkansapitämätönkin) itsen reflektoinnin apuvälineiden tarjoaminen voi aidosti parantaa jonkun koskaan psykologiaan perehtymättömän auto- tai huonekalukauppiaan sielua. Voipa vaikka olla, että hän löytää sielunsa. Ja jos yrityksen toimari haluaa kokea olevansa humaani, niin miksei maksamalla Firmalle muutama sata tuhatta koulutuksesta - henkilöstö luultavasti tykkää ja kyselee kotonakin puolisoilta, miksi sinä et koskaan kuuntele minua sillä lailla kuin siellä kurssilla opetettiin.

Monille ihmisille on vapauttavaa jo tieto siitä, että omaa lapsuutta voi kriittisesti puida. Terapiaan he eivät silti koskaan menisi, eihän heissä mitään varsinaista vikaa ole. Kevytterapia eli mentorointi sopii aikaamme kuin marinadi broileriin; parempaakaan ei osaa kaivata.


Kun kansa sitten alkaa nähdä olohuoneissaan sellaisiakin virtahepoja, jotka eivät ole todellisia, niin mitäs siitä. Onpahan opittu itkemään. Elämään on tullut Syvyyttä. Jukra, olen muutakin kuin työelämän pikku kurjistuva olento! Suunta sisimpään, niin maailma pelastuu.

Ilman muuta olen kateellinen Hellstenille. Minun otsarypyni eivät näytä yhtä söpöuiltä, enkä pysty suoltamaan vakavalla naamalla, kuinka kaksi ensimmäistä vuotta opetellaan hetkessä läsnäolemista. Jos sen saa 6000e/vuosi, niin kaipa se on sen väärti, kuten bensa ja lakoholikin aina - ei ole koskaan jäänyt hinnan takia osatmatta paitsi kerran Norjassa, kun tuli kysyttyä ryypyn hintaa.

Huomautus, jolla yritän vetäytyä kaikesta vastuusta ja korostaa tekstini kolumnistista luonnetta:
Kaikki tiedot perustuvat tv-dokumenttiin aiheesta, eli tekstini on vastuutonta yleistystä ja pohdintaa, jolle Virtahepoteollisuus on on virike.

Hybris

Luin viikonloppuna Lutheria. Iskipä tajuntaani heti hänen naljailunsa siitä, kuinka Vergilius on saanut paljon kehnoja jäljittelijöitä.

Toinen teksti, joka viritti ajatuksia, oli Lutherin pohdinta maallisesta regimentistä ja hallitsijan järjenkäytöstä. Burgundin Kaarle joutui antamaan tuomion tapauksesta, jossa mies oli vanginnut toisen ja suostutellut tämän vaimon makaamaan kanssaan luvaten vapauttaa sitten tämän miehen. Mies makasi vankinsa vaimon, ja tapatti sitten miehen ja palautti leskelle kuolleen ruumiin. Kaarlen tuomio: mies menköön lesken kanssa naimisiin. Häitä seuraavana päivänä Kaarle sitten teloitutti miehen, joten leski sai tämän perinnön. Tätä tuomiota Lutherin Mara ihailee. Kirjoista ei olisi löytynyt sellaista oikeudenmukaista ratkaisua, jonka viisas ruhtinas tuosta vaan keksii - ja me ihailemme tuomion sopivuutta ja kaikinpuolista kohtuullisuutta. Voi terveen järjen siunausta! Tätä on siis kristillinen rakkaudellisuus!

Muutenkin Maralla on selvät sävelet. Avionrikkojioen tappaminen on valtion velvollisuus, jollei se siitä huolehdi, niin paetkoon maanpakoon moiset rietastelijat, Jumalaa eivät kuitenkaan pääse pakoon. Kumma, että näistä eväistä on rakennettu lällyä luterilaista etiikkaa, jossa liki kaikki käy.