Hajatelmia

Humen giljotiini on huonoa diskurssianalyysiä. Ihmiset päättelevät tosiasioista arvoja, aina.

Riita seuraa siitä, että sama tosiasiaväite oikeuttaa eri henkilöille eri johtopäätökset.

Diskurssi ei ole koskaan muutaman lauseen mittainen. Tosiasiat linkittyvät kokonaisuuksiksi.

Kun riidellään tekstissä, saatetaan riidellä sekä diskurssin pelisäännöistä että maailmasta. Viisautta on erottaa toisistaan nämä kaksi.

Relativistinkin totuusvaade saattaa herkkään korvaan kuulostaa huudolta.

"Et sinä noin voi ajatella." Persoonaa koskeva loukkaus. Millä sanoilla paino kulloinkin on, ratkaisee loukkauksen suuruuden.

"Et sinä noin voi ajatella". Lause voi olla myös performatiivi, jolla kerrotaan omasta kyvyttömyydestä nähdä maailma toisin.

Tunnen oman epävarmuuden sietokykyni aina paremmaksi kuin muut sen arvioisivat lausumieni perusteella. Siltikään se ei ole järin suuri.

Kumpi on pahempaa, puhua vihassa kohti vai ohi? Haluan aina tulla kuulluksi.

Se, jonka vanhemmat saivat vain riidassa yhteyden keskenään, hakee konfliktia. Se, jonka vanhemmat riidassa kuiskivat epätoivoaan toistensa ohi, ei viihdy hienotunteisen kuttuilun tilassa.

On ongelmia, jotka paisuvat puhumalla. On toisia, joita ei muu kutista kuin puhe.