Tällä hetkellä Suomessa moni hyvä ja luova projekti jää kouluissa toteuttamatta tekijänoikeuslainsäädännön vuoksi.
Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?
Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.
Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.
Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.
Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.
6 kommenttia:
Onko myös luokassa esitettynä julkisesti esitettyä?
Luultavasti on, sikäli kuin tekijänoikeuslakia oikein tulkitsin. Esim. vuokravideoita tai omia elokuvanauhoituksia ei laillisesti saa näyttää luokassa edes suljetussa tilaisuudessa. Musiikista en tiedä, missä raja menee.
Hei teitillen,
Vuokravideota ei saa julkisesti näyttää - so. siis koulussakaan - on kuitenkin mahdollista, että opettaja katsoo esim. videon ja kertoo oppilaille olevansa 'tiettyyn' aikaan 'siinä luokassa' katsomassa videota, jolloin...ymmärtänette:)
tarkennan : opettaja katsoo itse vuokraamansa videon...jne.
Lueskelin noita tekijänoikeuspyäliä, ja ne tuntuvat kieltävän myös tuontyyppiset kiertoyritykset. Tosiasiallisesti ihan varmasti lakia ja varsinkin sen henkeä rikotaan todella monissa kouluissa.
(niitä videoita olen oppilaille näyttänyt)
Lähetä kommentti