Tarvitsen toimeen tullakseni monenlaisia varmuuksia. Jollakin tasolla mitään täydellisen varmaa ei ole, silti on toimittava ikään kuin varmoja tosiasioita olisi, kuin omat merkityksen kokemuksemme olisivat luotettava ja vakaa perusta tehdä oikeita valintoja.
Ainakin minä käytän sanaa varmuus, kun kuvaan vähintään melko suurta varmuuden astetta. Olen esimerkiksi käytännössä sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että en ole vain aivot lasimaljassa (jo ihan siitä syystä, että mihin tässä ajatuskokeessa oikein tarvitaan aivojakaan). Olen varma huomisesta - siis teen huomiseksikin suunnitelmia enkä elä vain tätä hetkeä.
Liiallinen epävarmuus lamauttaa. Jos en pysty päättämään, tekisinkö töitä vai heiluisinko tietoverkoissa, en tee kumpaakaan. Elämä on tätä: on tehtävä asioita, vaikkei olekaan varma kaiken tekemisensä kaikista seurauksista. Omenan tai banaanin valitsemiseen ei kannata käyttää tuntia. Olin myös riittävän varma siitä, että lukitsin aamulla oven, enkä siis kääntynyt takaisin kotiin varmistamaan asiaa.
Tämäkin mekanismi voi häiriytyä. Esimerkiksi tietyntyyppinen pakkoneurootikko ei koskaan koe varmuutta tunteena. Ei esimerkiksi synny riittävää varmuutta siitä, että nyt kädet ovat puhtaat, ja peseminen jatkuu. Tai ihminen ei ole riittävän varma siitä, että omat taikauskoiset ajatukset eivät voi vahingoittaa muita, ja jatkaa pelkäämistä.
YUseat ihmiset vierastavat liiallista itsevarmuutta ja ennen kaikkea fanaattista varmuutta omista totuuksista. Kuitenkin kognitiivinen dissonanssi saa meidät väistämättä puolustamaan verisimmin niitä totuuksia, joiden murenemista pelkäämme eniten. Opin eniten oman ajatteluni heikoista kohdista, kun/jos tajuan hermostuvani kritiikistä kohtuuttomasti. Usein oivallukset, jotka ovat tulollaan, aiheuttavat ensin vahvaa torjuntaa, jopa yritystä käännyttää muita. Toisaalta on luonnollista, että haluamme vakuuttaa muutkin siitä totuudesta, joka on vapauttanut juuri meidät.
Jokainen käännyttäjä yrittää vakuuttaa ensi sijassa itsensä. Tämän tajuaminen auttaa tuntemaan myötätunnon hivenen silloinkin, kun ensimmäinen reaktio on ärsyyntyminen.
3 kommenttia:
Tekstisi puhuttelee monella tavalla. Olen omassa elämässäni todennut varmuuden käyttökelpoisuuden paljolti samaan tapaan kuin sinäkin. Ajattelutapani on kuitenkin että jätän pari prosenttia vajaaksi sadasta, ja olen asioista vain 98-prosenttisen varma. Varmuuden vuoksi :)
Valinta tai valitsematta jättäminen usein riski joka on vain otettava ja sitten seurauksien kanssa elettävä jos havaitsee virheen tehneensä.
Liiallinen itsevarmuus - Tällä hetkellä epäilen sellaista henkilöä narsistiksi koska juuri luen heistä kertovaa teosta :D
Kiitos Rita.
En ole varma tuosta narsismi/liika itsevarmuus -kytkennästä. Se saattaa sopia osaan tapauksia. Joskus voi olla kuitenkin niinkin, että sama ihminen on eri aikaan elämäänsä erilainen suhteessa varmuuksiin. Esimerkiksi nuorten ihmisten ehdottomuus tuntuu jotenkin kuuluvan asiaan. Tätä pitää miettiä lisää:)
Niin, siksi sanoinkin "tällä hetkellä" koska tajuan virittäytyneeni epäilemään kaikkia. Kuten sanottu, pidän kaikkeen varmuuteeni parin prosentin erehtymismarginaalin. Eikä epäily vielä ole samaa kuin tuomitseminen.
Nuorten itsevarmuus... jaa. Muistan itsekin hamassa nuoruudessani osanneeni ja tienneeni kaiken. Aika äkkiä siitä luulosta paranin, ihan jo siinä vaiheessa kun menin lukioon.
Lähetä kommentti