Aamuviideltä pikkukaupungissa ei ole kovin pimeää. Koivujen rungot heijastavat markettien lastauslaiturien ja harvakseltaan tönöttävien katulamppujen valjua valoa. En ole yksin maailmassa: kerrostalon ikkunoista näkee, että joku valvoo jo. Kadunlakaisija kävelee kärrynsä kanssa zeniläistä rauhaa huokuen.
Koulutuspäivä pidetään Olympiastadionilla. Ikkunasta näkee vihreän nurmen. Tuntuu siltä, kuin paikka olisi yhtä aikaa väärä ja oikea.
Opin toisia asioita kuin olisi ehkä pitänyt. Intialainen ruoka maistuu hyvältä. Teetä en tunnista, olisiko se chaita. Keskustelemme pöydässä trendikahveista.
Kävelen linja-autoasemalle. Matka on opiskeluajoista pidentynyt, tahtini ei ole yhtä rivakka vaikka tuuli sitä onkin. Eduskuntatalon rappusia laskeutuu joukko herroja. Ne tunnistaa pönäkästä olemuksesta ja mustista villaisista takeista. Muutenkin pääkaupunkilaiset ovat pukeutuneet arvokkaasti ja statustietoisesti. Nuhruistun sisäisestikin siitä havainnosta.
Bussi kiitää pimeyden läpi. Rekkoja ohitettaessa tulee ohitettua oikealta aaverekka, joka hetken päästä häviää näkyvistä. Jään tuijottelemaan ikkunaan heijastuvia kuvia, tapahtumien varjoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka unohdan saman tien vaikken aikonut. Luen Mazzarellaa ruotsiksi, huomaan makustelevani hänen lauseitaan kuin lausuisin niitä itselleni. Toimin siis välillä kuten behavioristit uskoivat kaikkien lukijoiden toimivan.
Seuraavana päivänä saan kuulla, että veljeni on vaihtanut nimeä. Minä en ole koskaan vaihtanut etu- tai sukunimeäni. Olen liian kiintynyt identiteettiini, ehkä. Nimeä vaihtamalla saattaa ehkä tulla toiseksi ihmiseksi. Veljestäni on tullut onnellinen. Hänellä on parantavat kädet.
1 kommentti:
Tästä tykkään. Tarpeeksi väljyyttä tulkita. Kuvia elämästä. "Behavioristit" poistaisin:)
Kirjoita tuolla tapaa. Saat varman lukijan, lukijan varmasti.
Lähetä kommentti