Vapaa referaatti Scientific Americanin jutusta Never Say Die (Jesse Bering)
Lähes jokainen ihminen kuvittelee mielensä olemassaolon jatkuvan ruumiin kuoltua.
Ilmeisesti tämä ajattelutaipumus ei johdu uskonnosta, olemattomuudenpelosta tai mielenfilosofisista päätelmistä vaan tietoisuuden luonteesta, väittää Jesse Bering artikkelissaan.
Sosiaalipsykologiassa on esitetty teoria siitä, että kuolemanpelon torjuminen ja minän katoamisen ajatuksen pitäminen pois mielestä on tärkein syy kuolemattomuususkomuksiin. Siispä esimerkiksi kirjoittamisen salainen motiivi on pitää yllä ajatusta omasta eräänlaisesta kuolemattomuudesta.
Tämän vastaisesti Bering esittää, että suurin syy kuolemattomuusajatuksiin on ihmisen kognitiivinen rakenne ja esi-isiltämme periytyvä taipumus ajatella irrationaalisesti suhteessa omaan tietoisuuteemme. On yksinkertaisesti vaikeaa tai mahdotonta ajatella olevansa kuollut: "minä" kokemassa kuoleman johtaa ajatukseen siitä, että kokeva minuus säilyy vielä kuolemassakin. Goethe huomautti,että jokainen kantaa kuolemattomuuden todistusta itsessään; ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuolemaa ei ole.
Beringin tutkimuksessa eräs kuoleman lopullisuuteen uskova koehenkilö kuvasi kuolleen miehen ajatuksia tyyliin "tietysti Richard tajuaa olevansa kuollut, nyt hän vihdoin tajuaa, että kuolema on kaiken loppu". Psykologisen jatkuvuuden ajatus on siis vahva jopa näennäisen naturalistisesti ajattelevilla ihmisillä.
Kuolema ei muistuta mitään aikaisemmin kokemaamme. Siksi sen ajatteleminen on vaikeaa. Lapset vertaavat kuolemisen tuntuvan unelta tai hämäryydeltä.
Barrettin mukaan kuoleman lopullisuuden tajuamisesta ei ole mitään evolutionaalista hyötyä.
Kulttuuri, ympäristö ja kasvatus voi voimistaa psykologiseen jatkuvuuteen uskomista, kövi ilmi lapsilla Espanjassa 2005 tehdystä tutkimuksesta, jossa vertailtiin katolista ja maallista koulua käyvien lasten ajattelun kehitystä kuolutta hiirtä koskevan tarinan avulla.
Lapsen on kehityksessään opittava persoonan pysyvyys eli se, että ihmiset pysyvät olemassa, vaikka emme näe heitä. Tämän kyvyn yksi kääntöpuoli saattaa olla se, että ulotamme persoonan pysyvyyden vielä ruumiin kuolemankin ylitse - vaikka tietoisesti ajattelisimme sielun ja ruumiin yhteydestä toisin.
Lähde:
Never Say Die: Why We Can't Imagine Death
Why so many of us think our minds continue on after we die
By Jesse Bering
6 kommenttia:
Kiintoisaa, en ehdi kommentoida juuri - ehkä joku...
Mielenkiintoista, mutta en ihan allekirjoita tuota näkökulmaa. Tuossa nimittäin samaistetaan tietoisuus ja mieli, enkä olisi niinkään varma siitä, että ne ovat sama asia. Tietoisuus on se osa meissä, joka on tietoinen esimerkiksi näkemisestämme, ajattelemisestamme ja olemisestamme. Se ei edellytä ajattelua, vaan se on olemassa silloinkin, kun mieli on aivan hiljaa.
Jos näin on kuin nyt kuvaan, se tekee koko kysymyksen kuolemasta paljon mielenkiintoisemmaksi tarkastella. En halua nyt tässä yrittää kehitellä mitään valmista vastausta asiaan.
Kuolemme jatkuvasti myös elämämässä. Kuolemme menneisyydelle, sillä elämme jatkuvassa nykyisyyden virrassa, ja siinä määrin kuin päästämme irti menneisyyteen viittaavista ajatuksista ja muodoista, me myös kuolemme. Siksi kuolema ei ole meille vieras tälläkään puolen.
Kiitos Juhana kommentista. En oikeastaan itse juuri pohtinut artikkelin sisältöä, se vaan kiinnosti kovasti; uudentyyppinen kulma tärkeään kysymykseen. Kognitiivinen uskontotukimus on silti rajallista näkökulmiltaan.
Tietoisuus ja mieli ovat varmaan eri asioita. Tietoisuus häilyy koko ajan, muuttuu, sen tilat vaihtelevat. En ole aina tietoinen ajatuksistani. Minusta on moneksi - ehkä muotoilisin toisin tuon menneisyydelle kuolemisen ajatuksen, vaikka siinä onkin intuitiivisesti jotain koskettavaa.
Ehkä vierasta on silti menettää yksikön ensimmäisen persoonan näkökulma. Lakata olemasta minä. Identiteetin muuttuessa se mikä pysyy on kuitenkin jonkinlainen minän jatkuvuuden virta, ja se ei kuole ennen kuin...?
En minä tiedä mitä kuolema on. Tiedän itsestäni, että taipumus ajatella persoonan (oman ja toisten) jatkuvan kuoleman rajan yli (jossakin ei-ruumiillisessa muodossa, jota en kuitenkaan osaa täsmentää) tuntuu kovin luonnolliselta.
Tässä sulle kommenttia päreeseesi vähän laajemmaltikin.
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/11/kuolemisiin.html
taysinpalvellut. kuollut.
Kiitoksia kommentoijille. Piti Raunolle vastata pitemmästikin siellä omassa blogissansa, mutta sitten sen asian kairos meni melkein ohi ja kommentoijia oli jo pilvin pimein muutenkin. Ajatuksia kirjoitus kuitenkin herätti (sekin.
Lähetä kommentti