Kuka olet?
Psykologiassa tunnetaan monta tapaa hahmottaa minän arvoitusta. Minäkuvalla voidaan tulkita olevan erilaisia osa-alueita, kuten suoritusminäkuva, sosiaalinen minäkuva tai fyysinen minäkuva. Minäihanne ja yliminäkin seikkailevat mukana. Psykoanalyysistä on peräisin egon käsite, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea ihmisen tietoisinta ja (itselle) tunnistetuinta minän osaa, joka pyrkii toimimaan realiteettien mukaisesti. Joskus puhutaan valeminästä, eli roolista, jonka avulla ihminen suojaa ydinminäänsä. Identiteetin käsitteen avulla saadaan mukaan pysyvän persoonallisuuden ja pysyvähköjen roolien kehitys.
Neuropsykologia on valottanut minän arvoitusta monin tavoin. Kuuluisat potilaskertomukset opettavat meille, mitä tapahtuu, jos jokin ei olekaan kunnossa. Oliver Sacks on esimerkiksi kuvannut Christineä, joka ei tuntenut olevansa kunnolla olemassa, koska hänen aivojensa yhteys kehotietoisuuteen oli vaurioitunut (terveisiä vaan Descartesille!). Vain aniharvoin hän saattoi tuntea tuulen poskellaan. Sacks on kuvannut myös muistinsa menettäneitä ja siten itsensä, oman tarinansa hukanneita ihmisiä koskettavasti. Antonio Damasio on kuvannut neurologian perusteella ihmisen tietoisuuden kerroksia: meillä on ensin orastava olemassaolon pohjavire, sen päälle rakentuu kehotietoisuus, sitten elämänkerrallinen ja refleksiivinen tietoisuus suurine filosofisine kysymyksineen. Moni neurologi kannattaa myös ajatusta monesta itsestä: ihminen on modulaarinen, käsitys eheästä minästä on jotain, jota rakennamme ja pidämme yllä joka hetki.
Myös uskonnoissa puhutaan itsestä. Buddhalaisuuden anatta-opin mukaan kaikki meissä muuttuu joka hetki, eikä mitään sielua ole. Minän harhasta on vapauduttava siinä missä muistakin takertumisista. Minän kuolettaminen taas kuuluu todella moneen uskonnolliseen perinteeseen. "...en enää minä, vaan Kristus minussa". Suufilaisillakin on tästä mielenkiintoinen versio. Silti uskonnot voi karkeasti jakaa minättömiin ja minän säilyttäviin. Kristinuskon taivaassa säilyy henkilökohtainen jatkuvuus, ja tähän kuuluu sekin, että ruumis nousee ylös (toki erilaisena kuin maanpäällinen ruumis) - ilman kehoa ei pärjää taivaassakaan.
Niin, mikä on se "sinä itse", joka olet?
2 kommenttia:
Nuo Oliver Sacksin potilaskertomukset kyllä pistävät miettimään että -hups- mitä jos minunkin havaintoni ympäröivästä todellisuudesta ovat kovasti harhaisia... Gulps. Rauhoittava mittari on se kun huomaa olevansa suurin piirtein samanlainen kuin lajitoverit.
Olipa sinulla taas hieno kirjoitus!
Kiitos ajatuksien virittelystä. Jatkossa vierailen täällä useammin.
Lähetä kommentti