Mitä ajattelin tällä viikolla

Viikon tärkeitä tapahtumia tai mieltä askarruttaneita ajatuksia ovat olleet
1. Alexin kuolema.
Puhuva papukaija 100 sanan sanavarastoineen kuoli 36 vuoden ikäisenä. Aivan liian varhain. On tärkeää, että me ihmiset edes yritämme ymmärtää muita lajeja. Osa pystyy jopa jakamaan kielen alkeet kanssamme. Olkoonkin, että Alex ei kertonut, miltä tuntuu olla papukaija - silti hän (vai se?) kommunikoi tarpeitaan ja tunteitaan. Se on jo enemmän kuin mihin jotkut ihmiset pystyvät.
2. Burma-tekstarit ja sähköpostiviestit
Ilman muuta vastustan Myanmarin hirmuhallintoa, mutta en silti pukeutunut myuötätunnon osoitukseksi punaiseen paitaan. Skeptisenä henkilönä epäilen, että kaiken takana ovat puhelinyhtiöt, jotka yrittävät saada meitä lähettämään ketjutekstareita.
3. Mediakritiikki
Vihreä Lanka -lehteä lukiessani sain viime viikon perjantaina ärtymyskohtauksen. Lehden nokkelat toimittajat moittivat Hesaria Kaisaniemi-kokonaisuuden laajuudesta. Siis: vihreä toimittaja on närkästynyt siitä, että valtalehti on kiinnostunut puistoista ja niiden merkityksestä kaupunkiluonnolle ja ihmisten osallistumiselle lähiympäristön asioiden suunnitteluun. Ja että Helsingin paikallislehti on kiinnostunut paikallisista asioista. Muutkin jutut ärsyttivät, mutta tuo eniten. Aikuisuuttako on, että alan tulla allergiseksi pikkunäppärälle näennäiskriittisyydelle? Vai vain tiukkapipoistumista ja huumorintajun katoamista?

Alkuja

Viime kesä oli muutosten aikaa. Kun E soitti ja ehdotti, että hakisin hänen vapautuvaa virkaansa, epäröin ensin. Toisaalta tilaisuus houkutti. Anoppi olisi iloinen, jos asettuisimme länsirannikolle. Mökkikin on tässä vierellä. Kenties ostaisimme lopulta haaveidemme talon? Kun mies oli kannustava, päätös hakemisesta syntyi aika pikaisesti. Kuuntelin kehon tuntemuksia: muutoksen pelosta huolimatta viesti oli kuitenkin se, että kadun, jos jätän hakematta.

Kaikki kävi nopeasti. Aika tiheni kesällä. Päivääkään ei mennyt huolettoman tapahtumattomuuden vallassa. Työhaastattelun jälkeen sain pian tiedon valituksi tulosta, sitten tein virkavapaa-anomuksen entiseen työpaikkaan. Haikeaa oli jättää taakseen työkaverit, ystävät, kuoro, ohjaamani nuoret. Tiesin, että voin palata, mutta silti hirvitti.

Muuton järjestelyt ja uuden asunnon haku veivät valtaosan loppukesästä. Päädyimme ostamaan vanhan maalaistalon. Siinä on valtavasti työtä, ennen kuin siellä voi asua. Nyt opettelemme hiirten pyydystämisen taitoja ja suunnittelemme tulevaa.