JOPOKO-hanke

JOPOKO-hanke (Joulu Poliittisesti Korrektiksi -hanke) on uusi, joulun kehittämiseen suunnattu hanke, jonka rahoitus on vielä auki.

Hankkeen tarkoitus on joulunvieton heteronormatiivisen ja rasistisen piilosisällön dekonstruointi ja joulun rekonstruinti poliittisesti korrektilla tavalla.

Esimerkiksi hankkeeseen sitoutuneiden yhteisöjen tulisi miettiä joulun peruskarakteereja avoimen sukupuolineutraalisti. Voisiko joulupukki olla joka toinen vuosi nainen? Miksei joulukuvaelman hahmoja voisi miehittää ja naisittaa vapaammin? Musta tyttöjeesus seimessä avaisi silmät huomaamaan jouluun sisältyvän piilosyrjinnän. Pienten poikien tulisi saada olla enkeleitä, Lucia-kulkuelaisia tai Marioita, tyttöjen tulisi vapaasti voida olla paimenia tai tonttupoikia.

Hankkeen pilotointijaksoon haetaan nyt yhteisöjä, joista halukkaat yhteidön edustajat voisivat osallistua ykkösvaiheen ideointiin ja osaamiskartoitukseen. Hankkeen vision ja mission tunnettuuden edistämiseen on haettu rahoitusta opetusministeriöltä. Myös EU-rahoitusta on haettu, ja tarkoitus on edetä ensin Suomessa, sitten monikotimaiselta pohjalta.

Mythos ja logos

Ainakin Karen Armstrong esittää, että mythos ja logos osattiin erottaa erilaisina tietämisen tapoina jo arkaaisina aikoina. Uskoisin, että siihen jollakin tasolla pystyvät jopa nykyiset fundamentalistit (oli sitten kyse red-letter Christianeista, raamattuvyöhykkeen junteista, eri sortin ortodoksijuutalaisista tai jopa Jehovan todistajista) tai ainakin enemmistö heistä. Usko on kuitenkin eniten orientaatiojärjestelmä, ei tapa selvittää, mitä ilmaston omituistumiselle tehtäisiin. Joillekin se voi sitten olla veruke hyväksyä epätodet ja todeksi toivotut tiedot (kuten että ei tässä mitään hätää, jatkakaa vaan kuluttamista, ei ilmasto oikeasti lämpene - täysin epäraamatullinen kanta muuten, jos ollaan johdonmukaisia), mutta sen ohella ihmiset tekevät suodatustyötä koko ajan: tämän otan todesta, tätä en. Niin sen kuuluukin olla. Kaikki uskonnot ovat kahvilauskontoja (väite Jakobsilta).

Opin paljon lukiessani A.J.Jakobsin kirjaa Raamatullinen vuosi. Lisäksi minulla oli lukiessa hauskaa.

Mythoksesta ja logoksesta vielä sen verran, että tieteissäkin on mythoksensa. Eivät tieteilijätkään ihan niin skientistejä ole, että luulisivat teorioidensa olevan sama kuin totuus.

Komeetta on kaunis

Päivän kateudenaiheeni on luonnontieteilijöiden ymmärrys isoista ja pienistä asioista, ja heidän pääsynsä maailman kauneuteen. Humanistina voin käydä hetken terävästä tai viisaasta (kunhan en jää kiinni kaikesta siitä, mitä en tiedä tai ymmärrä), mutta (hyvien) luonnontieteilijöiden tarkkaa otetta todellisuudesta minulla ei ole. On vain arkikokemus: aamut, joiden taivas valaistuu täsmällisen eri tavalla joka ikinen päivä, kaupunki yläkerran ikkunasta tarkasteltuna, hidas kävely uteliaana, kurkistelu portinpielistä sisäpihoille. Ihmiset, heidän kasvojensa uurteiden kertoma tarina. Sisälläni soiva musiikki.

Fiktiiviset henkilöt

- Päivää. Miksiköhän en ole saanut tekijänpalkkiotani?
- Päivää. Ja kukahan te olette?
- Herra Dennett, tämän kirjan kirjoittaja.
- Jaahah. Todistakaahan, että te olette olemassa, niin palataan asiaan.
- Kuinka niin?
- Kirjassannehan todetaan, että minä on pelkkää fiktiota. Emme voi maksaa tekijänpalkkioita henkilöille, joita ei ole olemassa.
- Minähän tarkoitin lähinnä sitä, että jossakin mielessä olemme kaikki eräänlaisia biologisia koneita jotka vain luulevat olevansa persoonia ja tajunnallisia olentoja.
- ja kukahan mahtaa olla se minä, josta te nyt puhutte? Uusi fiktio?
- Ymmärrätte tahallanne väärin!
- Meidän yhtiömme ei maksa mitään sellaisille henkilöille, joiden tajunta on vain epifenomenaalista. Hehän eivät oikeastaan kärsi lainkaan rahojen puutteesta. Sekin on vain fiktiota.
- No ei kai sitten voi mitään. Näkemiin.
- Ihan kuin olisin juuri kuvitellut tähän jonkun fiktiivisen henkilön. Mielenkiintoista.

Kun joululaulutkaan eivät auta

Kävin eilen laulamassa ruotsinkielisiä kauneimpia joululauluja. Päädyin sinne usoraan töistä, oli mennyt tavallista myöhempään. Välistä juuri tällaisina hetkinä musiikki reväyttää stressin pois, tuo uuden vireen. Nyt jotenkin ei. Vika ei ollut ohjelmassa, lesitykset olivat upeita/liikuttavia. Olin vain itse liian poissa. Nukuin pitkän yön, aamulla jaksoin taas nauraa hyville asioille. Uni on parantaja vailla vertaa.

Mikä tässä ajassa on vialla...

Miksi nuorisomme voi huonosti? Miksi mielenterveyssyistä eläkkeelle jäävien (nuorehkojen ihmisten) määrä kasvaa?

Juutun miettimään kysymystä, johon en voi tietää oikeaa vastausta. Uumoilen syiden olevan jonkin seuraavista:

- säästötoimet lapsiperheiden tuessa laman jälkeen (ja sitten siitä tuli maan tapa)
- aikamme uusliberalistinen henki ja usko siihen, että jokaisen tulee pärjätä omillaan
- työelämän jatkuva, yhäti jatkuva kurjistuminen ja töiden uusjako: jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan pois ihmisoikeudetkin
- suomalaisen kasvatuskulttuurin häpeään, syyllisyyteen ja itsevihaan kannustava perinne ja sitä uudistava uusvälinpitämättömyys
- meihin rakennetut väkivallan ylisukupolviset taakat, joista yksi rypäs tulee kansalaissodan, seuraava talvi- ja erityisesti jatkosodan traumoista
- tähän puutteenalaisuuteen (eli rakkauden ja hyväksynnän puutteeseen) liittyvä uskomus siitä, että oman sisäisen tyhjyyden voi täyttää joko ruualla, juomalla tai kerskakulutuksella
- jumalauskon vaurioituneisuus ja siihen liittyvät ahdistukset, jotka estävät ainakin osaa meistä turvautumasta uskonnon parhaisiin perinteisiin turvanamme ja lohtunamme
- liian nopea muutos teollistuneeseen, teknillis-edistyneeseen kulttuuriin, minkä seurauksena luontosuhteemme ei ole käynyt läpi tarvittavaa siirtymää naiivista etnisesti hyväksytystä luonnon hyödyntämisestä kohti tiedostavampaa ja viisaampaa luontosuhdetta
- tämän kaiken osin aikaansaama perimmäisen yksinäisyyden tunne, jonka taustalla on turvattomien kiintymyssuhteiden pitkällinen historiallinen ketju

Ei, en osaa kirjoittaa tästä. Ahdistun, ajatus ei kulje. Uskon lujasti siihen, että muutos on mahdollinen, että emme ole tuomittuja rakkaudettomaan ja vastuuttomaan monikotimaisten yritysten irtisanomisten meille opettamaan avuttomuuteen. Mutta miten? Kenellä näinä aikoina on energiaa muuttaa mitään, vastustaa mitään niin, että se ei jää ruikutukseksi? Ei minulla.

Niin, ja sitten inhoan hankkeita ja hankerahan helppoutta. Siitä lisää toiste.

Kuin kuvastimessa

Vasta 1800-luvulla peileistä tuli täysin kirkkaita. Sitä ennen ensimmäiset lasipeilitkin olivat jossain määrin vääristäviä tai sumeita. Paavalin ajan peilit oli tehty metallista, eivätkä ne heijastaneet todellisuutta kuin heikosti, vähän sinne päin. Kuin yrittäisi meikata järven pintaa katsellen.

Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.

Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.