maanantai 15. helmikuuta 2010

Kuule

Kuule! Merkitys
laskeutuu kaiken ylle
kuin puhdas lumi.

maanantai 8. helmikuuta 2010

perjantai 5. helmikuuta 2010

Haikupäivä

Lumi kinostuu.
Sydämen routakerros
kaipaa lämpöä.

Korkean hangen
alla piileskelevät
vuokot, krookukset.

Kalpea valo,
outo hehku taivaalla.
Kevään odotus.

Puiden profiilit
eivät kerro liikoja:
muodon, vahvuuden.

Helmikuuta jo
eletään, silti tunnen
vuoden uudeksi.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Ohjeita puutarhanhoitajille ja tilallisille



Hoida maata.
Palauta maalle voima, jonka siltä saat.

Anna kasvulle tilaa ja valoa. Älä anna taimien tukahtua.

Älä aloita esikasvatusta liian aikaisin. Odota, että valo riittää. Mieti jokaiselle taimelle paikka, jossa se viihtyy. Muista, että osa siemenistä tarvitsee pitkän itämisajan ja kylmäkäsittelyn virittyäkseen kasvuun.

Suojele kasvu maailman tuulilta. Karaise kuitenkin sopivasti.

Suosi moninaisuutta, niin kasvusto pysyy terveenä. Muista perhoskasvit ja tuoksut. Ei ihminen elä pelkästä perunasta.

Tuuleta kellari ajoittain, puhdista se ja anna valon päästä nurkkiin.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pitkästä aikaa




Joskus on niin paljon menossa, ettei sitä ehdi kirjata, vain elää.

Voi katsella pilvien kulkua taivaalla.
Ihmetellä pieniä asioita, ja suuria linjojakin.

Kuunnella maaiilmankaikkeuden sfäärien musiikkia, kuinka se resonoi kaikessa mikä elää.

Voi uskoa siihen, että leikki on totta ja tosi leikkiä, ja kumpikin sekä keveitä että kovin painavia.

Rauhallisena hetkenä yllättää tietoisuus siitä, mikä kaikki on yhtä, yhteydessä, liittynyt toisiin.

Ja äkkiä mielenrauha laskeutuu kuin aamuinen sumu talvisen pellon ylle.

torstai 3. joulukuuta 2009

Sininen ja valkoinen - yksi tarina

Hänen päässään soi sinnikkäästi
"värit ovat vapauden",
kun hän sovitti sinistä sukkanauhaa
valkoisen mekkonsa alle.

Hän muistaisi hääpäivänsä aina:
itsenäisyyden muistopäivän.

torstai 26. marraskuuta 2009

Ihmisen kolme kerrosta

Voiko yleinen pikkulintu (avis parvus vulgaris) laulaessaan valehdella
Tuntevatko muurahaiset poluillaan totuuden ja valheen eron
Pelkääkö jääkarhu ilmastonmuutosta

Muistammeko me, että olemme myös eläimiä
Löydämmekö lihaksista ja luista sekä jänteistä voiman, joka ei kysele vaan tottelee vaistojaan
Tunnemmeko mielihyvän, kun lajitoveri rapsuttaa ja tulee liki
Ilon, joka on puhdasta ja vilpitöntä
kivun nälän himon
hartaan ihmetyksen

Että emme eläisi vain siinä kerroksessa,
jossa huoli elää kasvustona kuin home,
vaan joskus näkisimme olevamme eläimiä,
joskus puhdasta henkeä,
enkelienkin sukua

Laulaessamme tuntisimme kouraisun vatsanpohjassa,
kaiun taivaassa.