Vasta 1800-luvulla peileistä tuli täysin kirkkaita. Sitä ennen ensimmäiset lasipeilitkin olivat jossain määrin vääristäviä tai sumeita. Paavalin ajan peilit oli tehty metallista, eivätkä ne heijastaneet todellisuutta kuin heikosti, vähän sinne päin. Kuin yrittäisi meikata järven pintaa katsellen.
Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.
Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.
3 kommenttia:
Kävin katsomassa ET-sivustoa, ja kieltämättä paljon olisi kritisoitavaa.
Totean vain, että opettaja viime kädessä 'muokkaa' opetuksensa sisällön oman todellisuuskäsityksensä perusteella l. uskonnon opetus tai vaihtoehtoisesti ET:n opetus ei koskaan ole objektiiviseen tietoon - puhumattakaan totuuteen - perustuvaa, vaan toivottavasti valistuneen
opettajan suodattamaa.
Näin se juuri on - totuuteen pyrkimistä toki voimme tavoitella, mutta ah, tuskin voimme sanoa totuuden omistavamme. Kukaan. Kuvastimesta katsomme kaikki. Aika usein melko sumeasta.
Hei hyvä Ma-Riikka,
Kiitos kirjoituksistasi!
Niinpä - kuin kuvastimesta,
mutta hyvä, että ylipäätään
yritämme nähdä.
Laitoin sinne Feton sivuille pienen
huomion ko.asiasta. Miksi pitäisi edes olla objektiivinen, koska Diltheyn? tavoin luontoa selitämme, ihmistä ymmärrämme (jos ymmärrämme).
Mahdollisimman hyviä vointeja
sinne päin.
Ystävällisesti Matti
Lähetä kommentti