Lukuromaaneista Plantingaan

Loma-ajan yksi nautintoja on sukeltaa lukuromaanien pariin, jäädä tarinoiden imuun. Lukuromaani on hauska genre, naisille mitä ilmeisimmin suunnattu romaanilaji, joka ei ole aivan viihderomaanin tasoa kliseisyyden asteessaan mutta johon kuuluu kuitenkin tietty perusoptimismi, maailman myöntäminen ja siunaaminen; lukuromaanit ovat hyväntahtoisia kieltämättä elämään kuuluvaa pimeää puolta tai väistämätöntä murhetta ja huolta. Ehkä amerikkalaisen kultakauden elokuvissa oli jotain samaa. Lukuromaani on säilyttänyt suvaitsevan ja elämänmyönteisen eetoksen aikana, jolloin älyköt harrastavat paljon nihilistisempää otetta olemiseen. Siksi pidän lukuromaaneista, vaikka koko sana onkin hassu. Mitä muuta romaanille voi tehdä kuin lukea sen?

Deborah Smithin uusimman löysin anopin joululukemistopinosta. Tarinan myötä minussa laimeni elämäntapaoppaita kohtaan tuntemani ärtymys. Hyvä romaani muuttaa aavistuksen ennakkoluulojamme...Yksi henkilöistä oli selvinnyt hengissä pahasta lapsuudestaan lukemalla Pealen optimismikirjaa Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Menestysteologian vieraannuttama myytti ihmisestä oman elämänsä sankarina saattaa olla joskus myös hyvästä. Pakkohan se on myöntää. Ehkä illuusio on joskus tikapuu, jolla voi oikeasti kohota taivaisiin tai ainakin ylemmäksi oman elämänsä notkosta. Ihmisen mieli on yllättävän voimakas. Usko pelastaa, koska se saa aikaan tekoja.

Joulupäivänä käperryin lukemaan myös n&n-lehden uusinta numeroa. Uskontokritiikkijutuissa oli hauskoja pätkiä, jotka herättivät paljon ajatuksia puoleen jos toiseenkin. Tomperin ajatukset Pascalin vedonlyönnistä tavoittivat hyvin humanismin moraalisen eetoksen. Jäin miettimään myös taas kerran Plantingan hassua argumenttia teistien episteemisestä perustellummuudesta. Jos siis Jumala on olemassa, ihmiset voivat uskoa järkensä luotettavuuteen. Tämähän muistuttaa Descartesin perustelua aistien luotettavuuden takuuna olevasta Jumalasta. Jatkaakseni Plantingan aloittamaa päättelyketjua minun on kuitenkin tehtävä erilaisia päätelmiä. Jos teismi ontologisena ja metodisena alkuoletuksena johtaa järjen luotettavuuteen, niin silloin ihmisten järjellään tekemät päätelmät tieteessä ja muutenkin ovat suhteellisen luotettavia. Siis teistin tulisi luottaa tieteen ja ajattelun ja järkeilyn tuloksiin. Jos se (inhimillinen ajattelu) taas kumoaa oman ennakkoehtonsa, niin silloinhan teismi olisi itsensäkumoavaa?

Toisaalta en usko Plantingan alkuehtoihin. Evoluutioteoriasta ei seuraa järjen epäluotettavuus. Pikemminkin voisi ajatella, että maailmassa pärjätäkseen kullakin lajilla täytyy olla vähintään jossakin määrin luotettava tapa saada tietoa maailmassa hengissä selvitäkseen. Tämähän on itsestäänselvyys. Evoluutioajattelu melkein edellyttää tietynlaisen episteemisen realismin (ainakin kriittisessä muodossaan). Jos siis ihminen on kehittynyt uskomaan yliluonnollisiin olentoihin kuten henkiin, jumaliin ja sieluun, sekin voi olla luotettavaa tietoa.

En ole lukenut Plantingaa juurikaan. Voihan olla, että järjen luotettavuus koskee vain kristittyjä. Silloin jokaisen kristityn tulisi olla samaa mieltä luonnontieteen tosiasioista. Näin ei ole. Siis: joko vain joku joukko kristityistä on aidosti uudistisyntyneitä eikä meillä ole mitään keinoa saada selville järjen avulla mikä niistä, tai teistinen reformoitu alku-uskomus kumoutuu koska se johtaa täysin kokemuksiemme vastaiseen lopputulokseen. Tai sitten meidän on uskoteltava yksimielisyys sinne, missä sitä ei ole.

Taitaa olla aika mennä tekemään lisää rosollia. Palauttanee maan tasolle. Taitavat teistit ja ateistit sentään olla yksimielisiä rosollinteon kaltaisista asioista?

Joulun tähti on ehdoton...

Kuusenhakumatkalla meren rannassa yksinäinen kirkas tähti loisti eteläkaakossa (ei-niin-oppinut arvaus, suunnat eivät ole vahvuuteni). Ihmettelin sen loistoa, tuntui melkein artefaktilta. Puoliso muistutti Fregen iltatähti/aamutähti -esimerkistä ja totesi, että eikös se ole Venus. Löysin tähtitaivaalta sentään Otavankin. Teoksen tunnusta siellä ei näkynyt.

Vaikka mieli oli kyllästetty jouluassosiaatioilla, ne viipyivät. Mutta pian tähtitaivas toi mieleeni kaikki ne aiemmat tilanteet, joissa olin ihmettynyt tähdistä ja kokenut vähintään kvasipyhiä hetkiä. Sitten Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala alkoi puhua tähtitaivaan kautta, ja vasta viimeiseksi tuikki mielen näyttämöllä Betlehemin tähti. Mikä sytytti hermoverkoissani Juicen klassikon, Sika-laulun ja lapset laulamaan epävireisesti: Joulun tähti on ehdoton...

JOPOKO-hanke

JOPOKO-hanke (Joulu Poliittisesti Korrektiksi -hanke) on uusi, joulun kehittämiseen suunnattu hanke, jonka rahoitus on vielä auki.

Hankkeen tarkoitus on joulunvieton heteronormatiivisen ja rasistisen piilosisällön dekonstruointi ja joulun rekonstruinti poliittisesti korrektilla tavalla.

Esimerkiksi hankkeeseen sitoutuneiden yhteisöjen tulisi miettiä joulun peruskarakteereja avoimen sukupuolineutraalisti. Voisiko joulupukki olla joka toinen vuosi nainen? Miksei joulukuvaelman hahmoja voisi miehittää ja naisittaa vapaammin? Musta tyttöjeesus seimessä avaisi silmät huomaamaan jouluun sisältyvän piilosyrjinnän. Pienten poikien tulisi saada olla enkeleitä, Lucia-kulkuelaisia tai Marioita, tyttöjen tulisi vapaasti voida olla paimenia tai tonttupoikia.

Hankkeen pilotointijaksoon haetaan nyt yhteisöjä, joista halukkaat yhteidön edustajat voisivat osallistua ykkösvaiheen ideointiin ja osaamiskartoitukseen. Hankkeen vision ja mission tunnettuuden edistämiseen on haettu rahoitusta opetusministeriöltä. Myös EU-rahoitusta on haettu, ja tarkoitus on edetä ensin Suomessa, sitten monikotimaiselta pohjalta.

Mythos ja logos

Ainakin Karen Armstrong esittää, että mythos ja logos osattiin erottaa erilaisina tietämisen tapoina jo arkaaisina aikoina. Uskoisin, että siihen jollakin tasolla pystyvät jopa nykyiset fundamentalistit (oli sitten kyse red-letter Christianeista, raamattuvyöhykkeen junteista, eri sortin ortodoksijuutalaisista tai jopa Jehovan todistajista) tai ainakin enemmistö heistä. Usko on kuitenkin eniten orientaatiojärjestelmä, ei tapa selvittää, mitä ilmaston omituistumiselle tehtäisiin. Joillekin se voi sitten olla veruke hyväksyä epätodet ja todeksi toivotut tiedot (kuten että ei tässä mitään hätää, jatkakaa vaan kuluttamista, ei ilmasto oikeasti lämpene - täysin epäraamatullinen kanta muuten, jos ollaan johdonmukaisia), mutta sen ohella ihmiset tekevät suodatustyötä koko ajan: tämän otan todesta, tätä en. Niin sen kuuluukin olla. Kaikki uskonnot ovat kahvilauskontoja (väite Jakobsilta).

Opin paljon lukiessani A.J.Jakobsin kirjaa Raamatullinen vuosi. Lisäksi minulla oli lukiessa hauskaa.

Mythoksesta ja logoksesta vielä sen verran, että tieteissäkin on mythoksensa. Eivät tieteilijätkään ihan niin skientistejä ole, että luulisivat teorioidensa olevan sama kuin totuus.

Komeetta on kaunis

Päivän kateudenaiheeni on luonnontieteilijöiden ymmärrys isoista ja pienistä asioista, ja heidän pääsynsä maailman kauneuteen. Humanistina voin käydä hetken terävästä tai viisaasta (kunhan en jää kiinni kaikesta siitä, mitä en tiedä tai ymmärrä), mutta (hyvien) luonnontieteilijöiden tarkkaa otetta todellisuudesta minulla ei ole. On vain arkikokemus: aamut, joiden taivas valaistuu täsmällisen eri tavalla joka ikinen päivä, kaupunki yläkerran ikkunasta tarkasteltuna, hidas kävely uteliaana, kurkistelu portinpielistä sisäpihoille. Ihmiset, heidän kasvojensa uurteiden kertoma tarina. Sisälläni soiva musiikki.

Fiktiiviset henkilöt

- Päivää. Miksiköhän en ole saanut tekijänpalkkiotani?
- Päivää. Ja kukahan te olette?
- Herra Dennett, tämän kirjan kirjoittaja.
- Jaahah. Todistakaahan, että te olette olemassa, niin palataan asiaan.
- Kuinka niin?
- Kirjassannehan todetaan, että minä on pelkkää fiktiota. Emme voi maksaa tekijänpalkkioita henkilöille, joita ei ole olemassa.
- Minähän tarkoitin lähinnä sitä, että jossakin mielessä olemme kaikki eräänlaisia biologisia koneita jotka vain luulevat olevansa persoonia ja tajunnallisia olentoja.
- ja kukahan mahtaa olla se minä, josta te nyt puhutte? Uusi fiktio?
- Ymmärrätte tahallanne väärin!
- Meidän yhtiömme ei maksa mitään sellaisille henkilöille, joiden tajunta on vain epifenomenaalista. Hehän eivät oikeastaan kärsi lainkaan rahojen puutteesta. Sekin on vain fiktiota.
- No ei kai sitten voi mitään. Näkemiin.
- Ihan kuin olisin juuri kuvitellut tähän jonkun fiktiivisen henkilön. Mielenkiintoista.

Kun joululaulutkaan eivät auta

Kävin eilen laulamassa ruotsinkielisiä kauneimpia joululauluja. Päädyin sinne usoraan töistä, oli mennyt tavallista myöhempään. Välistä juuri tällaisina hetkinä musiikki reväyttää stressin pois, tuo uuden vireen. Nyt jotenkin ei. Vika ei ollut ohjelmassa, lesitykset olivat upeita/liikuttavia. Olin vain itse liian poissa. Nukuin pitkän yön, aamulla jaksoin taas nauraa hyville asioille. Uni on parantaja vailla vertaa.

Mikä tässä ajassa on vialla...

Miksi nuorisomme voi huonosti? Miksi mielenterveyssyistä eläkkeelle jäävien (nuorehkojen ihmisten) määrä kasvaa?

Juutun miettimään kysymystä, johon en voi tietää oikeaa vastausta. Uumoilen syiden olevan jonkin seuraavista:

- säästötoimet lapsiperheiden tuessa laman jälkeen (ja sitten siitä tuli maan tapa)
- aikamme uusliberalistinen henki ja usko siihen, että jokaisen tulee pärjätä omillaan
- työelämän jatkuva, yhäti jatkuva kurjistuminen ja töiden uusjako: jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan pois ihmisoikeudetkin
- suomalaisen kasvatuskulttuurin häpeään, syyllisyyteen ja itsevihaan kannustava perinne ja sitä uudistava uusvälinpitämättömyys
- meihin rakennetut väkivallan ylisukupolviset taakat, joista yksi rypäs tulee kansalaissodan, seuraava talvi- ja erityisesti jatkosodan traumoista
- tähän puutteenalaisuuteen (eli rakkauden ja hyväksynnän puutteeseen) liittyvä uskomus siitä, että oman sisäisen tyhjyyden voi täyttää joko ruualla, juomalla tai kerskakulutuksella
- jumalauskon vaurioituneisuus ja siihen liittyvät ahdistukset, jotka estävät ainakin osaa meistä turvautumasta uskonnon parhaisiin perinteisiin turvanamme ja lohtunamme
- liian nopea muutos teollistuneeseen, teknillis-edistyneeseen kulttuuriin, minkä seurauksena luontosuhteemme ei ole käynyt läpi tarvittavaa siirtymää naiivista etnisesti hyväksytystä luonnon hyödyntämisestä kohti tiedostavampaa ja viisaampaa luontosuhdetta
- tämän kaiken osin aikaansaama perimmäisen yksinäisyyden tunne, jonka taustalla on turvattomien kiintymyssuhteiden pitkällinen historiallinen ketju

Ei, en osaa kirjoittaa tästä. Ahdistun, ajatus ei kulje. Uskon lujasti siihen, että muutos on mahdollinen, että emme ole tuomittuja rakkaudettomaan ja vastuuttomaan monikotimaisten yritysten irtisanomisten meille opettamaan avuttomuuteen. Mutta miten? Kenellä näinä aikoina on energiaa muuttaa mitään, vastustaa mitään niin, että se ei jää ruikutukseksi? Ei minulla.

Niin, ja sitten inhoan hankkeita ja hankerahan helppoutta. Siitä lisää toiste.

Kuin kuvastimessa

Vasta 1800-luvulla peileistä tuli täysin kirkkaita. Sitä ennen ensimmäiset lasipeilitkin olivat jossain määrin vääristäviä tai sumeita. Paavalin ajan peilit oli tehty metallista, eivätkä ne heijastaneet todellisuutta kuin heikosti, vähän sinne päin. Kuin yrittäisi meikata järven pintaa katsellen.

Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.

Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.