Abrahamin uhri

Nuori Abraham kuului fundamentalistiseen kirkkokuntaan. Lapsesta asti hänelle oli opetettu oikeita arvoja ja kuuliaisuutta Jumalalle.

Nyt Abraham oli elämänsä vaikeimman kysymyksen edessä. Hän oli löytänyt rakkauden, Isakin. Isakin sylistä hän löysi maanpäällisen taivaan. Mutta täytyikö hänen luopua tästä rakkaudesta saadakseen hyväksynnän taivaalliselta isältään? Tätäkö usko häneltä todella vaati? Elämää ilamn rakkauden tuomaa lohdutusta ja turvaa? Ikuista yksinäisyyttä?

Murheellisin mielin hän pohti, josko Jumala tekisi hänelle sen mitä patriarkka-Abrahamille - ilmoittaisi viime hetkellä, että älä suotta uhraa rakkauttasi vaan juhli sitä, elä se todeksi, mutta vain jos hän olisi valmis sen uhraamaan. Tätä testiä Abraham ei uskaltanut Jumalalleen tehdä. Entä jos Jumala ei sitä läpäisisikään?

Mitä onni on?

Luin tänään yhdeltä istumalta Petri Tammisen pikkukirjan Mitä onni on.

Niin paljon kuin elämässäni olen kysymystä pohtinut ja pohdituttanut, vastaus pakenee. On niin paljon, mistä luopuminen tuntuisi epäonnelta; toisaalta kuinka tärkeää on olla onnellinen? Ei se ainakaan mikään ihmisen velvollisuus voi olla. On lupa myös epäonnistua. Tärkeämpää lienee, ettei tunne olevansa kenenkään muun onnen esteenä - ja ainahan sitä on, jossain mielessä, jos on kenellekään vähimmässäkään määrin tärkeä.

Onko onnea tärkeämpää kokea merkityksellisyyttä? Tai yhteyttä?

Tamminen jaksaa kirjoittaa hauskaa tekstiä arjesta ja pienistä ihmisistä. Tarinan Liisa-vaimoa alkaa ymmärtää, minäkertojan äärimmäinen itseensäkäpertynyt puuhastelu paljastaa, ettei hänellä ole hajuakaan onnesta. Siispä siitä on luontevaa kirjoittaa kirja. Onnesta tulee hanke. Projektielämässä lilluminen tuottaa hauskoja irtohuomioita pienistä asioista. Kirjailija kirjoittaa ja etsii onneaan Tanskanmaalta saakka. Ehkä onni (ja elämä) onkin aina toisaalla.

Pidin erityisesti tavasta, jolla Tamminen kuvasi unettomia öitä. Jos voisin muutamalle ystävälle antaa lahjaksi kunnon yöunen, olisinpa hetken onnellinen minäkin. Enkä nytkään ole onneton - ei, liian paljon pidän tästä kaikesta elämän liepeillä olevasta röhnästä, liian paljon on sellaista, mitä en haluaisi menettää. liian paljon sellaista, mikä saa aikaan kiitollisuutta ja iloa.

Kulissit

Nuorena ajattelin tyypillisen pikkuisen radikaalien ja prototyyppisellä tavalla kriittisten ikäryhmäni edustajien tavoin: kulissit merkitsivät ensisijaisesti teeskentelyä, varsinkin tietysti avioliitoissa ja perheissä.

Mitä ajattelen tänään? Yhden uuden näkökulman on tuonut oleskelu kirjaimellisissa kulisseissa, teatteriharrastuksen piirissä. Kulisseissa tapahtuu itse asiassa tavattoman paljon tärkeitä, merkittäviä asioita, kohtaamisia, huumorintäyttämiä hetkiä. Kulissien rakentaminen on tietoinen palvelutehtävä. Yleisölle halutaan luoda nautittava elämys, jonka suhteen molemmin puolin (sekä lavalla että sen ulkopuolella) tunnustetaan sen illusatorinen luonne.

Elämä tarvitsee tuekseen hyvät lavasteet. Kitsch ei vie merkitystä siltä, mikä on tärkeää, se vain korostaa, tuo näkyväksi, ehkä häivyttää näkyvistä ankean "todellisuuden" mutta ehkä myös luo uutta todellisuutta. Jos kulissit ovat koristeelliset ja kauniit, sekin on totta, vaikka läheltä katsoen huomaakin kuinka halvoista materiaaleista ne on luotu - taidolla ja rakkaudella.

Kauneuden tarve on perustarve. Ihmisillä on oikeus valita tyylinsä mukaiset kulissit. Kaikelle elämälleen. On myös lupa valita, kenet päästää kulissien taakse.

Koulutusohjelma

Ammattilaisia kutsutaan kouluttautumaan helvetin purkajiksi. Aiempi kokemus demonien manaamisesta ja vierailuista toisten henkilökohtaisissa helveteissä katsotaan eduksi koulutukseen valittavilta.

Helvetin purkutyö käsittää henkilökohtaisten helvettien kerrostumien huolellista ja kerroksellista, hidasta raivaustyötä. Purkajan on oltava äärimmäisen varovainen mutta myös rohkea. Tarkoitus on päästä kiinni perustuksiin ja järkyttää niitä. Jokainen helvetti on kuitenkin rakennettu hiekalle, vaikka ensin muulta näyttäisi ja vaikka pilarit olisivat kuinka syvällä.

Työhön vaaditaan enemmän tunnekykyjä kuin älyä. Tärkeää on taluttaa asukki helvetistään ulos niin että hän pystyy jättämään sen taakseen lopullisesti. Vaikka asukki näyttäisi kuinka kiintyneeltä helvettiinsä, se ei ole hänen kotinsa. Koti-ikävä ohjaa hänet kyllä oikeaan suuntaan, mutta siihen hän tarvitsee Purkajan apua. Purkajan on siis ehdottomasti uskottava pelastukseen. Hänen epäuskonsa helvetin perimmäiseen voimaan on tärkein työkalu sen purkamiseksi niin että siitä tulee vain ohut tomupilvi ja etäinen kangastus.

Jos tunnet kutsumusta työhön, sitä riittää varmasti. Työmiehiä on vähän, mutta työtä on paljon. Aloita kuitenkin purkamalla oma helvettisi ensin. Vaikka se olisi kuinka pieni, se voi häiritä muuta purkutyötä ja pahimmillaan alkaa kasvaa.