Tarvitsen toimeen tullakseni monenlaisia varmuuksia. Jollakin tasolla mitään täydellisen varmaa ei ole, silti on toimittava ikään kuin varmoja tosiasioita olisi, kuin omat merkityksen kokemuksemme olisivat luotettava ja vakaa perusta tehdä oikeita valintoja.
Ainakin minä käytän sanaa varmuus, kun kuvaan vähintään melko suurta varmuuden astetta. Olen esimerkiksi käytännössä sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että en ole vain aivot lasimaljassa (jo ihan siitä syystä, että mihin tässä ajatuskokeessa oikein tarvitaan aivojakaan). Olen varma huomisesta - siis teen huomiseksikin suunnitelmia enkä elä vain tätä hetkeä.
Liiallinen epävarmuus lamauttaa. Jos en pysty päättämään, tekisinkö töitä vai heiluisinko tietoverkoissa, en tee kumpaakaan. Elämä on tätä: on tehtävä asioita, vaikkei olekaan varma kaiken tekemisensä kaikista seurauksista. Omenan tai banaanin valitsemiseen ei kannata käyttää tuntia. Olin myös riittävän varma siitä, että lukitsin aamulla oven, enkä siis kääntynyt takaisin kotiin varmistamaan asiaa.
Tämäkin mekanismi voi häiriytyä. Esimerkiksi tietyntyyppinen pakkoneurootikko ei koskaan koe varmuutta tunteena. Ei esimerkiksi synny riittävää varmuutta siitä, että nyt kädet ovat puhtaat, ja peseminen jatkuu. Tai ihminen ei ole riittävän varma siitä, että omat taikauskoiset ajatukset eivät voi vahingoittaa muita, ja jatkaa pelkäämistä.
YUseat ihmiset vierastavat liiallista itsevarmuutta ja ennen kaikkea fanaattista varmuutta omista totuuksista. Kuitenkin kognitiivinen dissonanssi saa meidät väistämättä puolustamaan verisimmin niitä totuuksia, joiden murenemista pelkäämme eniten. Opin eniten oman ajatteluni heikoista kohdista, kun/jos tajuan hermostuvani kritiikistä kohtuuttomasti. Usein oivallukset, jotka ovat tulollaan, aiheuttavat ensin vahvaa torjuntaa, jopa yritystä käännyttää muita. Toisaalta on luonnollista, että haluamme vakuuttaa muutkin siitä totuudesta, joka on vapauttanut juuri meidät.
Jokainen käännyttäjä yrittää vakuuttaa ensi sijassa itsensä. Tämän tajuaminen auttaa tuntemaan myötätunnon hivenen silloinkin, kun ensimmäinen reaktio on ärsyyntyminen.
maanantai 23. helmikuuta 2009
perjantai 13. helmikuuta 2009
Järki ja tunne, kaksi toisiaan täydentävää voimaa
Pitäisi lukea Humea. Jotenkin tuntuu siltä, että hänen kirjojensa viisaus saattaisi osittain kestää nykyisen neurobiologisen tietämyksen tuomaa valoa.
Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.
Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.
Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.
Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.
Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.
Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.
Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.
Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.
tiistai 10. helmikuuta 2009
lauantai 7. helmikuuta 2009
Making up appearances
Meikkaaminen tarkoittaa muuttumista joksikin Toiseksi. Se on eron tekemistä Luonnollisen ja Konstruoidun välillä ja jälkimmäisen arvon nostamista. Se on kohottamista, ylevöittämistä, ikuisen nuoruuden ylistystä. "On vain kahdenlaisia naisia, rumia ja maalattuja" (Oscar Wilde); meikkaaminen on kauneuden ja ei-yksilöllisyyden valintaa. Korostamalla "parhaita" piirteitä, peittämällä sen mikä tekee ihmisestä yksilön, meikkaajan kynä kieltää todellisuuden ja valitsee fiktion.
Huulten punaaminen on huomiosignaali. Ei ole väliä, mitä suu sanoo, kunhan amorinkaari piirtyy harmonisen symmetrisenä. Naisen kuuluu näkyä (mutta ei ihmisenä vaan Naisena, ideaalina, fantasmana), ei kuulua. Meikattuna nainen sanoo "Kyllä" naiseuden ikiaikaiselle idealle, "Ei" omalle seksuaalisuudelleen tai itselleen. Valokynän hehku merkitsee minän häivyttämistä. Omat kasvoni häviävät tuttuine yksilöllisine piirteineen, juonteineen, epätasaisuukksineen ja peilistä minua katsoo Kuka tahansa. Hei, meikkaaminenhan on buddhalaisuutta! Minä koostuu. Ilmenen sellaisena, mitä en ole, siis olen se, jona ilmenen. Todellisuus voi olla tätäkin.
Meikkaaminen on sovitusta, sopimista, ajan realiteetin kieltämistä. Se on roolileikkiä ja teeskentelyä: itsensä keksimistä uudenlaisena. Se on inhimillistä toimintaa, sotaa kaaosta ja entropiaa vastaan. Se on sovinnaisista sovinnaisinta toimintaa, jota ohjaa yhteinen kulttuurinen näky kauneudesta jonakin sellaisena, joka vaatii stailausta ja itsekuria ja kieltäymystä sekä aikaa, pääomistamme rajallisinta.
Näin Free dictionary määrittelee make up -verbin merkityksen:
make up
1. To put together; construct or compose: make up a prescription.
2. To constitute; form: Ten years make up a decade.
3.
a. To alter one's appearance for a role on the stage, as with a costume and cosmetics.
b. To apply cosmetics.
4. To devise as a fiction or falsehood; invent: made up an excuse.
5.
a. To make good (a deficit or lack): made up the difference in the bill.
b. To compensate for: make up for lost time.
6. To resolve a quarrel: kissed and made up.
7. To make ingratiating or fawning overtures. Used with to: made up to his friend's boss.
8. To take (an examination or course) again or at a later time because of previous absence or failure.
9. To set in order: make up a room.
10. Printing To select and arrange material for: made up the front page.
Huulten punaaminen on huomiosignaali. Ei ole väliä, mitä suu sanoo, kunhan amorinkaari piirtyy harmonisen symmetrisenä. Naisen kuuluu näkyä (mutta ei ihmisenä vaan Naisena, ideaalina, fantasmana), ei kuulua. Meikattuna nainen sanoo "Kyllä" naiseuden ikiaikaiselle idealle, "Ei" omalle seksuaalisuudelleen tai itselleen. Valokynän hehku merkitsee minän häivyttämistä. Omat kasvoni häviävät tuttuine yksilöllisine piirteineen, juonteineen, epätasaisuukksineen ja peilistä minua katsoo Kuka tahansa. Hei, meikkaaminenhan on buddhalaisuutta! Minä koostuu. Ilmenen sellaisena, mitä en ole, siis olen se, jona ilmenen. Todellisuus voi olla tätäkin.
Meikkaaminen on sovitusta, sopimista, ajan realiteetin kieltämistä. Se on roolileikkiä ja teeskentelyä: itsensä keksimistä uudenlaisena. Se on inhimillistä toimintaa, sotaa kaaosta ja entropiaa vastaan. Se on sovinnaisista sovinnaisinta toimintaa, jota ohjaa yhteinen kulttuurinen näky kauneudesta jonakin sellaisena, joka vaatii stailausta ja itsekuria ja kieltäymystä sekä aikaa, pääomistamme rajallisinta.
Näin Free dictionary määrittelee make up -verbin merkityksen:
make up
1. To put together; construct or compose: make up a prescription.
2. To constitute; form: Ten years make up a decade.
3.
a. To alter one's appearance for a role on the stage, as with a costume and cosmetics.
b. To apply cosmetics.
4. To devise as a fiction or falsehood; invent: made up an excuse.
5.
a. To make good (a deficit or lack): made up the difference in the bill.
b. To compensate for: make up for lost time.
6. To resolve a quarrel: kissed and made up.
7. To make ingratiating or fawning overtures. Used with to: made up to his friend's boss.
8. To take (an examination or course) again or at a later time because of previous absence or failure.
9. To set in order: make up a room.
10. Printing To select and arrange material for: made up the front page.
Lyhyt kiitosrukous ihmisyydestä
Kiitos, Elämän perimmäinen voima, että teit minusta ihmisen, et jumalaa.
Kiitos, että saan elää haavoittuvassa, kuolevassa, tuntevassa kehossa.
Kiitos mielestä kaikkine kykyineen, sen taidosta elää kehoa kuin kotia.
Kiitos, että saan ihmetellä ja jäädä kysymään.
Kiitos, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, ei ainakaan vastauksia suuriin kysymyksiin.
Kiitos, että saan tuntea ilon ja surun, hyvän ja pahan, itsessäni ja muissa.
Kiitos muista ihmisistä, joiden kanssa saan jakaa tätä elämää.
Kiitos luonnollisista ihmeistä, jokapäiväisen elämän lahjasta.
Kiitos siitä, että Sinä (jos olet sinä) et tarvitse kiitollisuuttani vaan annat lahjasi vaikken teekään mitään, tai ainakaan kaikkea, oikein.
Kiitos siitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.
Kiitos pitkästymisen hetkistä, kiitos kiireestä, kiitos ahdistuksesta ja huolista.
Kiitos onnen ja rakkauden hetkistä. Kiitos armollisuudestasi.
Kiitos kaipuusta ja tyytymättömyydestä.
Kiitän Sinua myös seuraavista asioista juuri nyt:
liskoista
lumen muodoista puiden oksilla
kosketuksista
tästä päivästä, eilisestä ja huomisesta
alennusmyynneistä
meikkivoiteesta joka oli kadonnut mutta löytyi
naurunrypyistä
huonoista työasennoista joiden ansiosta tiedostan niska- ja hartianseutuni
yllättävistä kohtaamisista
logiikasta
ja
toivosta.
Kiitos, että saan elää haavoittuvassa, kuolevassa, tuntevassa kehossa.
Kiitos mielestä kaikkine kykyineen, sen taidosta elää kehoa kuin kotia.
Kiitos, että saan ihmetellä ja jäädä kysymään.
Kiitos, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, ei ainakaan vastauksia suuriin kysymyksiin.
Kiitos, että saan tuntea ilon ja surun, hyvän ja pahan, itsessäni ja muissa.
Kiitos muista ihmisistä, joiden kanssa saan jakaa tätä elämää.
Kiitos luonnollisista ihmeistä, jokapäiväisen elämän lahjasta.
Kiitos siitä, että Sinä (jos olet sinä) et tarvitse kiitollisuuttani vaan annat lahjasi vaikken teekään mitään, tai ainakaan kaikkea, oikein.
Kiitos siitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.
Kiitos pitkästymisen hetkistä, kiitos kiireestä, kiitos ahdistuksesta ja huolista.
Kiitos onnen ja rakkauden hetkistä. Kiitos armollisuudestasi.
Kiitos kaipuusta ja tyytymättömyydestä.
Kiitän Sinua myös seuraavista asioista juuri nyt:
liskoista
lumen muodoista puiden oksilla
kosketuksista
tästä päivästä, eilisestä ja huomisesta
alennusmyynneistä
meikkivoiteesta joka oli kadonnut mutta löytyi
naurunrypyistä
huonoista työasennoista joiden ansiosta tiedostan niska- ja hartianseutuni
yllättävistä kohtaamisista
logiikasta
ja
toivosta.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Keskusteluja
Olen tällä viikolla läynyt monta sangen kiinnostavaa keskustelua yllättävissä tilanteissa. Tässä joitain aiheita:
Mitä oikeastaan on kauneus?
Voisiko olla tietoisuutta ilman aivoja?
Mikä ero on henkisyydellä ja hengellisyydellä?
Miten sairauksiin tulisi suhtautua?
Voivatko miehet ymmärtää taidetta? Ja onko todellakaan olemassa putkiaivoja?
Miksi emme useammin kerro meille rakkaille ihmisille, että he ovat arvokkaita suorituksista riippumatta, sellaisinaan?
Olisiko hauskaa olla kuolematon?
Onko taivas samanlainen paikka kuin Turku? (Älkää kysykö...)
Voiko taivaassa pitkästyä?
Mitä oikeastaan on kauneus?
Voisiko olla tietoisuutta ilman aivoja?
Mikä ero on henkisyydellä ja hengellisyydellä?
Miten sairauksiin tulisi suhtautua?
Voivatko miehet ymmärtää taidetta? Ja onko todellakaan olemassa putkiaivoja?
Miksi emme useammin kerro meille rakkaille ihmisille, että he ovat arvokkaita suorituksista riippumatta, sellaisinaan?
Olisiko hauskaa olla kuolematon?
Onko taivas samanlainen paikka kuin Turku? (Älkää kysykö...)
Voiko taivaassa pitkästyä?
tiistai 3. helmikuuta 2009
Tekijänoikeudet ja taidekasvatus
Tällä hetkellä Suomessa moni hyvä ja luova projekti jää kouluissa toteuttamatta tekijänoikeuslainsäädännön vuoksi.
Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?
Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.
Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.
Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.
Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.
Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?
Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.
Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.
Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.
Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)