Jotkut ajatukset ovat sitkeitä ja tulevat vastaan monesta suunnasta. Kuten paratiisin ja puutarhan yhteys. Aamuteeveestä kuuntelin nuorehkon uskontotieteen väikkärintekijän mietteitä erilaisista paratiisikuvista yli kulttuurin rajojen. Puutarha on yleisin arkkityyppi, ja tutkija arveli tällä olevan evolutiivinen tausta: olemme kaikki kotoisin puutarhasta.
Seuraava saman viikonlopun aikana kuultu yhteys oli eilen Lewis-sarjassa (joka on muuten yksi tämän hetken suosikkejani). Uskonnollinen, suvaitsematon kristillinen yhteisö oli siinä nimeltään the Garden. Getsemanen puutarha liittyi myös teemaan, tosin yhteys jäi aika ohueksi (kiusaukset ennen uhrausta).
Muistelin jo lauantaiaamuna 80-luvulla kuuntelemiani Risto Vuorisen luentoja, joissa hän palautti paratiisifantasian lapsuuden symbioosivaiheen. Paratiisin puutarha on kuva yhteydestä, joka on rikkomaton. Kaipuumme tilaan, johon emme oikeasti haluaisi kokonaan palata, heijastuu myös uskontojen kuvissa taivaasta. Kaikkiin tarpeisiimme vastataan, yhteys on täydellinen, ei minulta mitään puutu. Tätä kaipaamme tangojen tunnistamassa rakkaudenikävässämmekin.
Mutta oikeassa puutarhassa on mukavaa. Aktiivinen puuhastelu antaa välistä tilaa ja aikaa myös sielulle pysähtyä ja katsoa kauas. Kroppa kertoo itsestään ajoittain jotta muistan olevani rajallinen olio joka kaipaa työn hessa myös lepoa. Kaikki ympärillä elää, itää, rehottaa, muuttuu. Kuinka moni tuttu mainos hyödyntääkään puutarhakuvastoa luodakseen paratiisihalun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti