Kurottui sielu toivomaan ettei
loppuisi rakkauden huume.
Kulottui metsä sadetta vailla,
karrelle poltti tuo kuume.
Valtava hehku ei lämmitä pitkään
vaan äkkiä loppuun palaa.
Sekö on rangaistus siitä kun kerran
rakastaa liikaa ja salaa?
Auringon säde kylmässä kieppuu,
varjoissa asuvat haamut.
En näe valossa kangastusta,
vain yksin vietetyt aamut.
Matalilla mailla kaunein sumu
hohkaa hallan uhkaa.
Alavan mielen pohjalla kumu:
olet vain tomua, tuhkaa.
(Kuva: Thomas Keith)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti