Naistenpäivää

Tänään sain ennenaikaisesti naistenpäivän ruusun, se ilahdutti tietysti. Iloitsin muutamista lähelläni elävistä mukavista, mutkattomista ja mutkikkaista naisista, joiden seura elvyttää, virkistää, helpottaa. Joiden kanssa voi enimmäkseen nauraa ja joskus itkeäkin.

Silti mietin naistenpäivän mieltä. Voisi sitä tasapuolisesti ruusuttaa kaikki ihmiset. Jokainen ihminen on ruusun arvoinen.

Ihmistenpäivää!

Haikuttaa

Taisteluhaudan
pohjalta ateisti:
"Jumalatonta."

***

Mikä on haiku?
Paikka, jossa putoaa
lumihiutale.

***

Katson taivasta.
Pilvet kertovat tämän
kaupungin unet.

***

Kolme toivomusta?

Jos nyt ja tässä lausuisin mistä tällä hetkellä haaveilen, niin tunnustan ainakin seuraavat haaveet:
1. että pystyn luomaan oman puutarhan yrttitarhoineen
2. että polvi paranee
ja
3. että selviän tästä keväästä hyvin (muutama kriteeri mielessä, osa sitä tyyliä etten sairastu uupumukseen...).

Minästä luopumiset

Miksiköhän blogeissa törmää "Tää sanoo nyt näin" -tyyppiseen tapaan viitata itseen? Onko kyseessä ironia vai subjektiuden kielto? Vai kokeilu molemmilla?

Lapsi leikkiessään puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. Behavioristi kommentoi rakastelua: Sää sait, sainko määki?

Minä kirjoitan mielelläni yksikön ensimmäisessä persoonassa. En siis ole persoonan kieltäjä:)

Äh, ei oikeen irtoa. Narsisti kirjoittaa, vaikkei olisi sanottavaakaan.

Tää menis nyt syömään ravitsevaa kouluruokaa.

Huimat sattumat

Miksi todellisuus on sellainen, että se välitä toimii kuin huono draama? Miksi kummalliset yhteensattumat kasautuvat elämässä? Miksi joskus tulee sellainen tunne, että elämä ei voisi mennä toisin kuin se menee? Miksi silti välillä tuntuu siltä, että olemisen virrassa on kiva kölliä?

Polvi

Olin ollut liian kauan polvillani. Vasen polvi petti. Kirjoitin vakuutusyhtiölle tapahtumakuvauksen: miten, missä, milloin, kenelle tapahtui. Mietin sanaa tapaturma, enkä saanut siitä tolkkua.

Kun kuljin kyynärsauvoilla omenatarhassa, sauvojen jääpiikit puhkoivat lumiseen maahan aukkoja, joista kevätesikot nousivat kukkimaan.

Omaksuin ontuvan naisen roolin. Käytin invapaikkoja kuin omiani. Totuin olemaan huonojalkainen ja odotin, että minua palvellaan.

Opin paljon polvestani. Vaihdoin ystävien kanssa sairaskertomuksia ja kuulin satayksi tarinaa polvileikkauksista. Ruumiin kartta muodostuu kuin maailmankin: lapsena kävin Jugoslaviassa, Nordkapp on minulle pohjoisen raja. Vieläkään en tunne lantionseutua, en syviä lihaksiani.

Magneettikuvaushuoneen vieressä kasvoi neidonhiuspuu. Se ei kärsinyt säteilystä.

En ole muistanut tarkistaa, mitä Aristoteles sanoi polvista. Ehkä se ei olekaan tärkeää.

Neidonhiuspuu

Veljeni ja hänen vaimonsa lahjoittivat minulle Weimarin kaupungin tunnuksen kaulakoruna. Ginkgo biloba viittaa Goethen samannimiseen runoon. Minua miellyttää ajatus idän ja lännen kohtaamisesta. Weimarissa eli Goethen lisäksi myös Nietzsche. Maailma on yhtäaikaa kovin pieni ja valtavan suuri.

Jos osaisin kunnolla saksaa, yrittäisin kääntää.

GINKGO BILOBA
(Johann Wolfgang von Goethe)

Dieses Baums Blatt, der von Osten
Meinem Garten anvertraut,
Gibt geheimen Sinn zu kosten,
Wie's den Wissenden erbaut.

Ist es ein lebendig Wesen,
Das sich in sich selbst getrennt?
Sind es zwei, die sich erlesen,
Daß man sie als eines kennt?

Solche Fragen zu erwidern
Fand ich wohl den rechten Sinn:
Fühlst Du nicht an meinen Liedern,
Daß ich eins und doppelt bin?

Yritän vaikken osaakaan:

Lehti puusta itäisestä
puutarhaani uskottu
salaisuudet kertoo sille
ken on tietoon kutsuttu.

Se onko yhtä olemusta
josta kaksi sukeutuu
vai yhteenkietoutuneet kaksi
joista yksi muodostuu?

Luulen itse löytäneeni
vastauksen oikean:
etkö kuule laulustani
kaksinaisen laulajan?

Erityisesti viimeiseen säkeeseen en ole tyytyväinen.