Puhutaan...

Talouselämä-lehden jutussa Outi Kokko pohtii oikean keskustelukulttuurin tärkeyttä työpaikoilla. Vaikeina aikoina yhteisöllisyys on koetteilla. Meiltä suomalaisilta tuntuu puuttuvan tapoja tukea toisiamme ja puhua vaikeista asioista. Mieluummin ollaan hiljaa ja jurotetaan kukin yksinämme. Voisiko olla sellaista yhteisöllistä huumoria ja keskinäistä tukea, jonka avulla selvittäisiin tästä lamasta synkistelemättä ja toivo ja motivaatio säilyttäen?

Tuen pyytäminen toisilta on vaikeaa. Kömpelöä meille pohjoisen asukeille on sekin, miten voi tukea toista, kun tämä on ahdistunut tai pelkää. On helpompaa jättää rauhaan, ettei vain tunkeutuisi toisen reviirille.

Säröt ja murtumat

Aikuisuuteen kuuluu luitten haurastuminen. Murtumien parantuminen kestää, ja luutuminen on epävarmaa. Nuoret eivät ole niin hauraita, tässä suhteessa.

Maailmankuvaan liittyy henkinen luukato. Jotenkin tuntuu, että iän myötä alkaa melkein kaivata säröjä ja murtumakohtia. Aukkoja kaikkitietävyydessä, omassa ja muiden. Sellaista tuntua, joka liittyy kehitteillä oleviin ajatuksiin, entisten totuuksien liukenemiseen.

Tämä hauraus tuntuu minusta paljon vankemmalta kuin jääräpäisyys ja selkärankainen omien ajatusten takana seisominen.

Joskus kauan sitten nuorena muistan saaneeni puheilmaisun kurssin opettajalta palautetta itsestäni. Hänestä minun olisi syytä harjoitella taipumista, etten murtuisi. Olin silloin kai niin varma. Sisäinen epävarmuuteni oli hyvin verhoiltu itsevarman esitystyylin naamion taakse. Vaikutin ylpeältä ja tietävältä, vaikka olin tavattoman arka ja pelokas. Ei tuo palaute minua murtanut, pikemminkin se tuntui siltä, että tuo opettaja oli nähnyt jotain olennaista. Joskus opettajatkin opettavat jotain, millä on väliä.

Kiitos Rita

En ole tottunut saamaan blogipalkintoja, mutta kiitos muistamisesta, Rita, huomaavaisen blogikulttuurin henkilöitymä! Edellisen ystävällisen muistamisen saadessani en edes oikein tiennyt, mitä sillä tehdään (kiitos silti edelleen PeeÄR-mies, e ole unohtanut!).

Taidan odottaa, kunnes olen sopivalla tavalla löytänyt sellaisia fantastisia blogeja, joita haluan nostaa esille. Nyt en ennätä selailla ja etsiä, vaikka heti tuleekin mieleen monenlaisia ajatuksia. Todella monet ihmiset bloggaavat suorastaan terveellisen ja tervehdyttävän mukavaa tekstiä, jota olisi kiva muistaa palkinnolla. Palataan asiaan!

vampyyrejä, sattumia

Nuoret lukevat fantasiaromaaneistaan vampyyreistä ja ihmissusista. Minusta tuntuu, että tyyppi on tuttu: vampyyrit eivät hallitse impulssejaan ja ovat siksi vaarallisia läheisilleen. Heillä on vain jano, ei ikinä nälkä. Syntyessään he olivat ihmisiä. Sitten jokin muutti heidät. Ehkä pitäisi lukea fantasiaromaaneja itsekin.

Mietin merkityksellisiä sattumia. Todellisuus on luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi. En kuitenkaan kirjoita esimerkkejä, koska ne tuntuvat henkilökohtaisilta. Jung oivalsi jotain tärkeää elämästä.

Ihmiset kirjoittavat ja kuvaavat kameroillaan nykyään hyvin, ainakin monet. Elämä ei jää tutkimattomaksi. Se saa merkityksen ja arvon. Kuvien ja kirjoitusten virta on olemassa, ja johtaa kummallisiin kohtaamisiin. Platon olisi viihtynyt online, vaikka kirjoitettua sanaa pitikin huonona keskusteluna.

Mentaalisessa sanakirjassani tänään esiintyvät seuraavat sanat: perinnöllisyys, astangajooga, kasvihuoneet ja koirien kieli.

Kävelyllä, eilen

Kuuntelin linnunlaulua ja vastalurituksia,
pysähdyin vanhalle puusillalle nojailemaan ja hengittelemään.
Kiireestä voi ja pitää ottaa lomaa.
Hitaus tekee hyvää.
Tietoisuus aisteista, kropasta, vuotavasta lapikkaastakin -
päässä soi laulu, paremmin kuin jos olisin laulanut ääneen.

Eksistentiaalista tietoa

(Kuva: Lost in the mist, tekijä jjjohn, flickr.com, some rights reserved)

En voi valita uskoa, jonka joku toinen on minulle valinnut. Tämä päätös minun on tehtävä yksin, itse olen myös vastuussa valinnastani ja sen seurauksista sille, kuka ja mitä minä olen.

Eksistentialistille varmuus on aina huonon uskon merkki. Tämä väärän varmuuden epäautenttisuus leimaa kuitenkin vain niitä asioita, jotka ovat eksistenssimme kannalta tärkeitä. Tieteellä ei ole mitään sanottavaa tästä.

Eksistentiaalinen kokemukseni on ainut tuomari, johon luotan. Muuta en voi. Toisen ihmisen eksistentiaalinen kokemus johtaa hänet eri tulokseen. Abraham ja Jaakob tekivät hyvin erilaisia eksistentiaalisia valintoja. En voi sanoa, kumpi oli oikeassa. Sydämeni on Jaakobin puolella. Mutta en ole ollut heidän tilanteissaan. En siis tiedä, mitä itse valitsisin.

Todellisuus on absurdi, siis etymologisesti kuuromykkä. Se ei kerro minulle oikeaa valintaa. Valittava on silti. Sitä elämä on, ihmisenä. Todellisuuden ja maailmankaikkeuden äärettömässä hiljaisuudessa kuulen oman ääneni.

Onni ja hyvä tuuli

Onnellisuuteen johtava tie on eilisen Hesarin tiedeuutisen mukaan mietiskely, joka auttaa ihmistä pääsemään eroon liiasta ärtymyksestä, pelosta ja vihasta. Hallinta ja keskittyminen lisääntyvät ja halut/päämäärät maltillistuvat ja joustavoituvat.

Toinen tie hyvään mielialaan terveillä yksilöillä on uusimman Scientific American Mindin kuvaaman Emily Proninin alkuunpaneman tutkimushankkeen tulosten mukaan nopea ajattelu. Vaihtelu ja monipuolisuus tuovat hyvää mieltä ja innostusta, toistuvat ajatukset taas ahdistavat. Ajatuksen nopeus ja esimerkiksi nokkela ja nopea huumori nostavat mielialaa. Tämän säännön poikkeus ovat yksilöt, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ehkä tässä on selitys sille, miksi stressi joskus johtaa melko hyväänkin fiilikseen, kun aikapaineessa pystyykin yllättäen keskittymään nopeaan ongelmanratkaisuun.

Yhteistä näille molemmille uutisille on keskittyminen. Ehkä osalla mietiskelemättömiä yksilöitä keskittyminen on parhaimmillaan, kun ajattelee nopeita ja vaihtelevia ajatuksia. (Pronin ehdottaa myös, että hidas, vaihteleva ajattelu johtaa mielenrauhaan ja tyyneen onnellisuuteen, hidas toistuva ajattelu taas masennukseen.)

Arkiterapiaksi voisi siis hyvinkin sopia nopea, nokkela, ajatuksia virittävä komedia.