Hitaat blogit ja tila Blogistaniassa

Rakas lukija,
Tat
ihan ensimmäiseksi pahoittelen, että olen niin satunnainen kirjoittaja. Toiseksi pahoittelen sitä, että aivan liian harvoin jaksan kuvittaa tekstini tai tarjota visuaalisia täkyjä, ja etten koskaan itse maalaa, ota valokuvia tai edes kuvankäsittele mitään. Kolmanneksi pahoittelen sitä, että ehdin aivan liian harvoin kommentoida muiden blogeja ja joskus tuntuu siltä, että aivan liian harvoin ehdin lukeakaan blogeja, joita haluaisin.

En lupaa muuttaa mitään. En halua tehdä blogikirjoittamisesta suoritusta, eikä minulla ole joka päivä aikaa istua vapaa-ajalla koneen äärellä. Nytkin välistä tunnen, että olisi hyvä mieluummin käydä metsässä tai olla suorassa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mutta - koska joskus on sillä tavalla ahne olo, että tekee mieli kurkistaa, mitä kuuluu tutuille blogisteille, joskus tulee halua kirjoittaa jotakin, minkä uskoo kiinnostavan ainakin muutamaa muutakin ihmistä maailmassa (joskus vaan on vaikea tietää, löytävätkö juuri ne harvinaiset oliot juuri silloin paikalle), ja siksi en ihan ole valmis lopettamaankaan.

Kun tänään mietin elämääni, se tuntuu ihan ihmisen elämän kokoiselta. Juuri nyt tuntuu siltä, että huolet ja murheet, joita kohdalleni on osunut, ovat passelin kokoisia. Elämässä on painovoimaa ja armoa (kuten Simone Weil asian kauniisti ilmaisi); keveällä ja raskaalla on oikeat mittasuhteet.

Kirjoittaminen ja lukeminen on aina auttanut minua. Se on tuonut muita ihmisiä lähemmäksi, auttanut syvemmin löytämään ihmisyyden yhteistä ydintä. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat lähentäneet minua myös itseeni ja lisänneet itsetuntemustani, vaikka tuskinpa se vieläkään kovin suurta on. Matka jatkuu.

Kanssaihminen, sinä joka juuri nyt luet tämän - sinussa on jotain minua, minussa on jotain sinua. Muuten et lukisi tätä nyt. Se olet sinä.

Mitä opin tällä viikolla

Opin, että Kalle Holmbergin tytär ei kehdannut tunnustaa, että jatkojohtoleikin syynä oli salaa isän levyltä kuunneltu kappale Sinun täytyy astua johtoon.



Opin, että luumut ja sherry sopivat yhteen.
Opin, että Jari Tervon Koljatti kertoo melkoisista sisäisistä maailmoista ja onnistuu käsittääkseni melkoisen hyvin tavoittamaan keskustalaisen vallankäyttäjän fenomenologian - olematta tylsä.
Opin, että Stig Larssonin kirjassaan Miehet jotka vihaavat naisia kuvaama strategia siitä, että julkisuusmyllyä voi pyörittää tekemällä median naurunalaiseksi keskittämällä kaikki huomio yhteen isoon skuuppiin ja unohtamalla "pikkuasiat" kuten pitkäaikainen hyvävelijärjestelmä ja maantapainen korruptio - niin, että tämä strategia on täysin valittavissa tänään, tässä ja nyt. Ja että paras tapa saada kansa antamaan anteeksi vaalirahoituksen synnit on kyllästyttää se keskustelulla; sankari se, joka ei jaksa jauhaa vanhoja ja vanhasia.
Opin, että fiktion ja faktan välinen ero on hiuksenhieno.

Jos perustaisin uskonnon...

...ottaisin uhreikseni teekkareita. Kauppatieteilijät olisivat toisekis paras vaihtoehto, mutta insinöörin aivot sopisivat parhaiten kulttijäsenyydelle: ajattelutapaa olisi helppo manipuloida näennäisen loogisin perustein, ja monien uskonnollinen yleissivistys olisi sen verran alhainen, että kaikki uskontojen uhrien vahingollisina pitämät toimintatavat voisivat osua ja upota kohtalaisen hyvin.

Valikoisin näistä uhreista uskollisimmat ja pistäisin heidät puoli-ilmaiseen työhön. Ohjelmoijia kun tarvitaan aina. Palkitsisin teekkareitani kannustamalla ja kehumalla ahkerimpia. Imartelisin jäseniä vihjaamalla, että he ovat valittuja yli-ihmisiä. Tätä en kertoisi kuin sisäpiirille.

Ehken pistäisi lahkoni lapsia dieetille, ettei yhteiskunta jossain vaiheessa puuttuisi puuhiini. Kotikouluun ehkä pistäisin heidät, ja pitkää matematiikkaa opiskelemaan. Naiset voisivat miehiensä ohessa tehdä töitä kotikonttorissa - sen verran tasa-arvoinen olen.

Jos olisin tarpeeksi härski perustaakseni uskonnon, voisin rikastua. Rahat käyttäisin humanitaarisiin tarkoituksiin, tai niin minä ainakin sanoisin. Kahdenkymmenen vuoden päästä olisin soluttanut omat takaporttini kaikkiin valtionhallinnon tietokoneohjelmiin kilpailutuksen ansiosta kaikki urakat saaneiden firmojeni uskollisten ja taitavien työntekijöiden uurastuksen tuloksena. Jossakin vaiheessa aika iso määrä verotuloja ja palkkatuloja siirtyisi yhdellä tilisiirrolla tililleni Cayman-saarille.

Tällaista ei onneksi voisi tapahtua Suomessa. Olemmehan liian valistuneita emmekä lankea palvomaan uskonnollisia johtajia. Mutta voihan ajatuksilla leikkiä uskonrauhaa rikkomatta, voihan?

Seuraava linkki liittyy painajaisuneen, johon heräsin tiistaina.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Alakulo

Kurottui sielu toivomaan ettei
loppuisi rakkauden huume.
Kulottui metsä sadetta vailla,
karrelle poltti tuo kuume.

Valtava hehku ei lämmitä pitkään
vaan äkkiä loppuun palaa.
Sekö on rangaistus siitä kun kerran
rakastaa liikaa ja salaa?

Auringon säde kylmässä kieppuu,
varjoissa asuvat haamut.
En näe valossa kangastusta,
vain yksin vietetyt aamut.

Matalilla mailla kaunein sumu
hohkaa hallan uhkaa.
Alavan mielen pohjalla kumu:
olet vain tomua, tuhkaa.


(Kuva: Thomas Keith)

Yksinäisyydestä

Olen lukenut (näemmä aloitan aika usein tekstini näin, mutta taidan myös omaksua paljon ajatuksia siten, että ensin luen jotain...) viime aikoina muutaman kirjan, joissa kuvataan nuorten ihmisten yksinäisyyden kokemuksia. Jotenkin mielessä on pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka harmi on se, että nuoret yksinäiset eivät tiedä, kuinka paljon maailmassa on olemassa heidän sukulaissielujaan. Tai kuinka yleistä yksinäisyyden tunne on, ja kuinka jo tuntemalla kokemuksellista yksinäisyyttä ihmisten keskellä osallistuukin aika yhteiseen tunteeseen.

Yksinäisyyden tunteet ovat jotain, minkä kanssa on pakko elää. Ja sitten hetkittäin: et ole sittenkään yksin. Kosminen vilu ei kestä toisen ihmisen antaman läheisyyden lämmön painoa, vaan hellittää, antaa periksi ja kaikkoaa.

Uskollinen puutarhuri

Uskollinen puutarhuri oli kesän paras elokuvaelämys. Vieläkin tulee aavistuksen kaihoisa olo, kun mietin John le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan tunnelmaa ja päähenkilöiden sankaruutta. Musiikki varsinkin oli sellaista, että haluaisin kuunnella toistekin. Onneksi on YouTube!

Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?

Lomalta paluu

Taisi olla tarpeeksi pitkä loma, kun töihin on myös kiva palata. Olo on energinen, kiinnostunut, vielä riittää puhtia tarttua asioihin. Työkavereita oli kiva tavata ja muutenkin myönteinen adrenaliiniryöppy saa aikaan melkein ylitehokkaan olon.

Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.