Luin viikonloppuna Lutheria. Iskipä tajuntaani heti hänen naljailunsa siitä, kuinka Vergilius on saanut paljon kehnoja jäljittelijöitä.
Toinen teksti, joka viritti ajatuksia, oli Lutherin pohdinta maallisesta regimentistä ja hallitsijan järjenkäytöstä. Burgundin Kaarle joutui antamaan tuomion tapauksesta, jossa mies oli vanginnut toisen ja suostutellut tämän vaimon makaamaan kanssaan luvaten vapauttaa sitten tämän miehen. Mies makasi vankinsa vaimon, ja tapatti sitten miehen ja palautti leskelle kuolleen ruumiin. Kaarlen tuomio: mies menköön lesken kanssa naimisiin. Häitä seuraavana päivänä Kaarle sitten teloitutti miehen, joten leski sai tämän perinnön. Tätä tuomiota Lutherin Mara ihailee. Kirjoista ei olisi löytynyt sellaista oikeudenmukaista ratkaisua, jonka viisas ruhtinas tuosta vaan keksii - ja me ihailemme tuomion sopivuutta ja kaikinpuolista kohtuullisuutta. Voi terveen järjen siunausta! Tätä on siis kristillinen rakkaudellisuus!
Muutenkin Maralla on selvät sävelet. Avionrikkojioen tappaminen on valtion velvollisuus, jollei se siitä huolehdi, niin paetkoon maanpakoon moiset rietastelijat, Jumalaa eivät kuitenkaan pääse pakoon. Kumma, että näistä eväistä on rakennettu lällyä luterilaista etiikkaa, jossa liki kaikki käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti