Järki ja tunne, kaksi toisiaan täydentävää voimaa

Pitäisi lukea Humea. Jotenkin tuntuu siltä, että hänen kirjojensa viisaus saattaisi osittain kestää nykyisen neurobiologisen tietämyksen tuomaa valoa.

Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.

Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.

Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.

Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.