Kierkegaardin Gaudeten vuosipäivä. Satuin saamaan Lehtisen Kierkegaard-kirjan lahjaksi viime viikolla, lueskelen sitä hitaasti ja mietin autenttista elämäntapaa.
Muistan omasta nuoruudestani voimakkaan eetoksen, ajatuksen uskollisuudesta itseä kohtaan. Se elää vieläkin, mutta ei ehkä yhtä vahvana. Rakastin Potokin kirjaa Nimeni on Asher Lev; sen päähenkilöllä oli intohimo, taide, ja sen vuoksi hän oli valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Nuorena kaipasin suuria passioita, sellaisia haaveita joihin jaksaisi sitoutua. Olisi ollut rehvakasta Waltarin tavoi kokea elämänsä motoksi nöyryys ja intohimo. Mutta ei. Suurten intohimojen sijaan olen saanut elämän, jossa on paljon pieniä intohimoja. Olisi teeskentelyä muuttua joksikin toiseksi. Pienet tarinat, pienet kohtaamiset, pienet totuudet riittävät.
En ole koskaan kokenut yhtä, erityistä kääntymisen hetkeä. Sen verran pietistisissä piireissä kasvoin, että olisi ollut hauska kokea uskoontulo, muutos. Yritin kyllä. Mutta se ei ollut minun tieni. Itselleni uskollisena olen kokenut hitaita muutoksia, yrittänyt olla rehellinen sille mitä ajattelen.
Yhden avainkokemuksen elämästäni muistan nopeasti ajatellen. Vaikean elämänjakson keskellä menin avantouinnille. Oli pimeä talvi-iltapäivä, ahdistus ja tuska näversivät oloa. Ja sitten äkillinen muutos, armo. Valahdin kylmään veteen, johon jätin taakkani, ja nousin siitä ylös uutena ihmisenä, silti samana. Revontulet valaisivat taivaan ylläni. Hiljaisuus puhui.
Työtoveri kysäisi aamulla jotain metamorfoosista. Kaikki liittyy kaikkeen. Sellaiseen todellisuuteen meidät on heitetty. Merkitykset syntyvät, ei niitä tarvitse tehdä.
Autenttisuus: omassa elämässään läsnäoloa?
1 kommentti:
Nättiä puhetta.
peeR
Lähetä kommentti