Elämän matkalle emme ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Eikö olekin mukavaa jakaa jonkun matkatoverin kanssa ajatuksia, ideoita, kokemuksia? Eikö olekin hienoa, kun joku kulkee hetken vierellä tai hymyilee ja heiluttaa kättään ohittaessaan? Eikö olekin onni, että aina ei tarvitse raivata umpimetsästä tietä vaan voi kulkea polkuja ja ylittää siltoja? Että askeleet ovat jättäneet jälkiä ja että kuljemme niissä samoissa urissa vahvistaen ihmisen läsnäoloa, ja voimme samalla huomata jälkiä myös eläimistä tai huomata harakan hurmaavan lentoradan?
1 kommentti:
Niin nättiä puhetta taas Riikka:)
Lähetä kommentti