Miksi nuorisomme voi huonosti? Miksi mielenterveyssyistä eläkkeelle jäävien (nuorehkojen ihmisten) määrä kasvaa?
Juutun miettimään kysymystä, johon en voi tietää oikeaa vastausta. Uumoilen syiden olevan jonkin seuraavista:
- säästötoimet lapsiperheiden tuessa laman jälkeen (ja sitten siitä tuli maan tapa)
- aikamme uusliberalistinen henki ja usko siihen, että jokaisen tulee pärjätä omillaan
- työelämän jatkuva, yhäti jatkuva kurjistuminen ja töiden uusjako: jolla on, sille annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan pois ihmisoikeudetkin
- suomalaisen kasvatuskulttuurin häpeään, syyllisyyteen ja itsevihaan kannustava perinne ja sitä uudistava uusvälinpitämättömyys
- meihin rakennetut väkivallan ylisukupolviset taakat, joista yksi rypäs tulee kansalaissodan, seuraava talvi- ja erityisesti jatkosodan traumoista
- tähän puutteenalaisuuteen (eli rakkauden ja hyväksynnän puutteeseen) liittyvä uskomus siitä, että oman sisäisen tyhjyyden voi täyttää joko ruualla, juomalla tai kerskakulutuksella
- jumalauskon vaurioituneisuus ja siihen liittyvät ahdistukset, jotka estävät ainakin osaa meistä turvautumasta uskonnon parhaisiin perinteisiin turvanamme ja lohtunamme
- liian nopea muutos teollistuneeseen, teknillis-edistyneeseen kulttuuriin, minkä seurauksena luontosuhteemme ei ole käynyt läpi tarvittavaa siirtymää naiivista etnisesti hyväksytystä luonnon hyödyntämisestä kohti tiedostavampaa ja viisaampaa luontosuhdetta
- tämän kaiken osin aikaansaama perimmäisen yksinäisyyden tunne, jonka taustalla on turvattomien kiintymyssuhteiden pitkällinen historiallinen ketju
Ei, en osaa kirjoittaa tästä. Ahdistun, ajatus ei kulje. Uskon lujasti siihen, että muutos on mahdollinen, että emme ole tuomittuja rakkaudettomaan ja vastuuttomaan monikotimaisten yritysten irtisanomisten meille opettamaan avuttomuuteen. Mutta miten? Kenellä näinä aikoina on energiaa muuttaa mitään, vastustaa mitään niin, että se ei jää ruikutukseksi? Ei minulla.
Niin, ja sitten inhoan hankkeita ja hankerahan helppoutta. Siitä lisää toiste.
tiistai 9. joulukuuta 2008
tiistai 2. joulukuuta 2008
Kuin kuvastimessa
Vasta 1800-luvulla peileistä tuli täysin kirkkaita. Sitä ennen ensimmäiset lasipeilitkin olivat jossain määrin vääristäviä tai sumeita. Paavalin ajan peilit oli tehty metallista, eivätkä ne heijastaneet todellisuutta kuin heikosti, vähän sinne päin. Kuin yrittäisi meikata järven pintaa katsellen.
Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.
Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.
Metafora sumeasta kuvastimesta ihmisen tietämisen tapana on silti kaunis. Vaikka peilimme olisivat kirkastuneet, eivät ne silti täysin kuvasta sitä, mikä on. Ja vääristäviä peilejäkin riittää, muuallakin kuin huvipuistojen peilitaloissa.
Omaa todellisuuskuvaansa tarjoaa myös uusi sivusto: et-opetus. Tämän peilin mukaan koulujen uskontotunneilla opetetaan väärin, ei-naturalistisesti. ET-opetuksessa sen sijaan opetetaan kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Miksemme pysty kuvittelemaan kuolemaamme
Vapaa referaatti Scientific Americanin jutusta Never Say Die (Jesse Bering)
Lähes jokainen ihminen kuvittelee mielensä olemassaolon jatkuvan ruumiin kuoltua.
Ilmeisesti tämä ajattelutaipumus ei johdu uskonnosta, olemattomuudenpelosta tai mielenfilosofisista päätelmistä vaan tietoisuuden luonteesta, väittää Jesse Bering artikkelissaan.
Sosiaalipsykologiassa on esitetty teoria siitä, että kuolemanpelon torjuminen ja minän katoamisen ajatuksen pitäminen pois mielestä on tärkein syy kuolemattomuususkomuksiin. Siispä esimerkiksi kirjoittamisen salainen motiivi on pitää yllä ajatusta omasta eräänlaisesta kuolemattomuudesta.
Tämän vastaisesti Bering esittää, että suurin syy kuolemattomuusajatuksiin on ihmisen kognitiivinen rakenne ja esi-isiltämme periytyvä taipumus ajatella irrationaalisesti suhteessa omaan tietoisuuteemme. On yksinkertaisesti vaikeaa tai mahdotonta ajatella olevansa kuollut: "minä" kokemassa kuoleman johtaa ajatukseen siitä, että kokeva minuus säilyy vielä kuolemassakin. Goethe huomautti,että jokainen kantaa kuolemattomuuden todistusta itsessään; ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuolemaa ei ole.
Beringin tutkimuksessa eräs kuoleman lopullisuuteen uskova koehenkilö kuvasi kuolleen miehen ajatuksia tyyliin "tietysti Richard tajuaa olevansa kuollut, nyt hän vihdoin tajuaa, että kuolema on kaiken loppu". Psykologisen jatkuvuuden ajatus on siis vahva jopa näennäisen naturalistisesti ajattelevilla ihmisillä.
Kuolema ei muistuta mitään aikaisemmin kokemaamme. Siksi sen ajatteleminen on vaikeaa. Lapset vertaavat kuolemisen tuntuvan unelta tai hämäryydeltä.
Barrettin mukaan kuoleman lopullisuuden tajuamisesta ei ole mitään evolutionaalista hyötyä.
Kulttuuri, ympäristö ja kasvatus voi voimistaa psykologiseen jatkuvuuteen uskomista, kövi ilmi lapsilla Espanjassa 2005 tehdystä tutkimuksesta, jossa vertailtiin katolista ja maallista koulua käyvien lasten ajattelun kehitystä kuolutta hiirtä koskevan tarinan avulla.
Lapsen on kehityksessään opittava persoonan pysyvyys eli se, että ihmiset pysyvät olemassa, vaikka emme näe heitä. Tämän kyvyn yksi kääntöpuoli saattaa olla se, että ulotamme persoonan pysyvyyden vielä ruumiin kuolemankin ylitse - vaikka tietoisesti ajattelisimme sielun ja ruumiin yhteydestä toisin.
Lähde:
Never Say Die: Why We Can't Imagine Death
Why so many of us think our minds continue on after we die
By Jesse Bering
Lähes jokainen ihminen kuvittelee mielensä olemassaolon jatkuvan ruumiin kuoltua.
Ilmeisesti tämä ajattelutaipumus ei johdu uskonnosta, olemattomuudenpelosta tai mielenfilosofisista päätelmistä vaan tietoisuuden luonteesta, väittää Jesse Bering artikkelissaan.
Sosiaalipsykologiassa on esitetty teoria siitä, että kuolemanpelon torjuminen ja minän katoamisen ajatuksen pitäminen pois mielestä on tärkein syy kuolemattomuususkomuksiin. Siispä esimerkiksi kirjoittamisen salainen motiivi on pitää yllä ajatusta omasta eräänlaisesta kuolemattomuudesta.
Tämän vastaisesti Bering esittää, että suurin syy kuolemattomuusajatuksiin on ihmisen kognitiivinen rakenne ja esi-isiltämme periytyvä taipumus ajatella irrationaalisesti suhteessa omaan tietoisuuteemme. On yksinkertaisesti vaikeaa tai mahdotonta ajatella olevansa kuollut: "minä" kokemassa kuoleman johtaa ajatukseen siitä, että kokeva minuus säilyy vielä kuolemassakin. Goethe huomautti,että jokainen kantaa kuolemattomuuden todistusta itsessään; ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuolemaa ei ole.
Beringin tutkimuksessa eräs kuoleman lopullisuuteen uskova koehenkilö kuvasi kuolleen miehen ajatuksia tyyliin "tietysti Richard tajuaa olevansa kuollut, nyt hän vihdoin tajuaa, että kuolema on kaiken loppu". Psykologisen jatkuvuuden ajatus on siis vahva jopa näennäisen naturalistisesti ajattelevilla ihmisillä.
Kuolema ei muistuta mitään aikaisemmin kokemaamme. Siksi sen ajatteleminen on vaikeaa. Lapset vertaavat kuolemisen tuntuvan unelta tai hämäryydeltä.
Barrettin mukaan kuoleman lopullisuuden tajuamisesta ei ole mitään evolutionaalista hyötyä.
Kulttuuri, ympäristö ja kasvatus voi voimistaa psykologiseen jatkuvuuteen uskomista, kövi ilmi lapsilla Espanjassa 2005 tehdystä tutkimuksesta, jossa vertailtiin katolista ja maallista koulua käyvien lasten ajattelun kehitystä kuolutta hiirtä koskevan tarinan avulla.
Lapsen on kehityksessään opittava persoonan pysyvyys eli se, että ihmiset pysyvät olemassa, vaikka emme näe heitä. Tämän kyvyn yksi kääntöpuoli saattaa olla se, että ulotamme persoonan pysyvyyden vielä ruumiin kuolemankin ylitse - vaikka tietoisesti ajattelisimme sielun ja ruumiin yhteydestä toisin.
Lähde:
Never Say Die: Why We Can't Imagine Death
Why so many of us think our minds continue on after we die
By Jesse Bering
tiistai 25. marraskuuta 2008
Roolileikkejä
(Kuva: Sampo Kaikkonen)On monta tapaa elää monta elämää.
Yksi on kuvitella itsensä mahdollisiin maailmoihin. Kirjoittaa ne eläviksi, herättää henkiin itsensä jossakin muualla, jonkun toisen housuissa.
Toinen on näytellä. Kun on rooliasussa ja se alkaa tuntua toiselta iholta, laskee leikkiäkin roolinsa sisältä, on jokin muu. Ja sitten voi kuitenkin palata takaisin itsekseen. (And if I got to trouble I would be another me...)
Kolmas on uusi alku. Joku muuttaa eri maahan, toinen menee naimisiin tai eroaa, vaihtaa miestä/naista, ammattia, uskontoa, nimeä tai tyyliä. Tatuoi pakaraan perhosen. Rakastumallakin voi tulla joksikin toiseksi, vahvemmaksi, viisaammaksi.
Neljäs on eläminen muiden kautta. Toisten elämän varastaminen tai siinä vierailu. Uusia ihmisiä tuntemalla muuttuu joksikin, mitä ei aiemmin ollut.
Viides on lukemisen tie. Se on edelliselle sukua. Elokuvat ja teatteri ja kaikki muu vastaava avaa saman samastumisen polun.
Blogissakin voisi olla joku muu. Mutta samalla on kuitenkin vanha itsensä.
Sen löytää aina edestään, vaikka kuinka luuli muualle ja muuksi menneensä.
torstai 20. marraskuuta 2008
Logiikan harjoitus
Oletetaan seuraavat premissit.
1. Yhteiskunnan lakeja tulee noudattaa. Syrjiä ei saa.
2.a. Nainen voi olla pappi.
2.b. Nainen ei voi olla pappi.
3. a. Nainen ei voi olla naisen kanssa naimisissa.
3.b. Nainen voi olla naisen kanssa naimisissa.
4.a. Pappi ei saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
4. b. Pappi saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
5. Pappi/kristitty ei saa hylätä puolisoaan.
6. On olemassa vähintään yksi pappi, joka on naimisissa ja vaihtaa sukupuoltaan.
Jos valitaan premissit 1, 2b, 3a, 4a ja 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, mihin päädytään? (Ainut looginen vaihtoehto olisi joko kieltää sukupuolenkorjaus tai vaatia sukupuolenkorjaajalta itsesyrjintää eli vapaaehtoista eroa virastaan.)
Jos valitaan premissit 1, 2a, 3b/4b sekä 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, ongelmaa ei seuraa.
Ongelma ei tietenkään ole looginen. Eettisesti olisi erittäin arveluttavaa hylätä premissit 1 tai 5. Voidaan olettaa myös lisäpremissejä:
7. Ihmisellä on velvollisuuksia itseään kohtaan: oman sukupuolisuuden kieltäminen on väärin.
8. Ihmisellä on velvollisuuksia myös muita kohtaan: erityisesti hyväosaisilta ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevalta on voitava odottaa, että hän ei suostu syrjinnän kohteeksi vaan puolustaa oikeuksiaan (huolimatta siitä, että kaikki eivät pidä asiasta) siksikin, että näin autetaan muita vastaavassa asemassa olevia.
1. Yhteiskunnan lakeja tulee noudattaa. Syrjiä ei saa.
2.a. Nainen voi olla pappi.
2.b. Nainen ei voi olla pappi.
3. a. Nainen ei voi olla naisen kanssa naimisissa.
3.b. Nainen voi olla naisen kanssa naimisissa.
4.a. Pappi ei saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
4. b. Pappi saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
5. Pappi/kristitty ei saa hylätä puolisoaan.
6. On olemassa vähintään yksi pappi, joka on naimisissa ja vaihtaa sukupuoltaan.
Jos valitaan premissit 1, 2b, 3a, 4a ja 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, mihin päädytään? (Ainut looginen vaihtoehto olisi joko kieltää sukupuolenkorjaus tai vaatia sukupuolenkorjaajalta itsesyrjintää eli vapaaehtoista eroa virastaan.)
Jos valitaan premissit 1, 2a, 3b/4b sekä 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, ongelmaa ei seuraa.
Ongelma ei tietenkään ole looginen. Eettisesti olisi erittäin arveluttavaa hylätä premissit 1 tai 5. Voidaan olettaa myös lisäpremissejä:
7. Ihmisellä on velvollisuuksia itseään kohtaan: oman sukupuolisuuden kieltäminen on väärin.
8. Ihmisellä on velvollisuuksia myös muita kohtaan: erityisesti hyväosaisilta ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevalta on voitava odottaa, että hän ei suostu syrjinnän kohteeksi vaan puolustaa oikeuksiaan (huolimatta siitä, että kaikki eivät pidä asiasta) siksikin, että näin autetaan muita vastaavassa asemassa olevia.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
tiistai 11. marraskuuta 2008
Myytti romanttisesta kuolemasta
Vastikään katselin opiskelijoiden kanssa filmiä tappavista lahkoista. Lahkolaiset olivat aidosti valmiita kuolemaan ja tappamaankin johtajansa puolesta.
Onko asioita, joiden puolesta kannattaa kuolla? Yhä vähemmän. Mutta on paljon asioita, joiden puolesta ja takia kannattaa elää.
Rakastavaisten kaksoisitsemurhissa en ole koskaan nähnyt juuri muuta kuin väärinkäytettyä valtaa. Haluta nähdä rakkaansa kuolleena? Voiko itsekkäämpää, paskamaisempaa halua olla. Kirjoittakoot kirjailijat siitäkin, mutta soisin niin, ettei kukaan minulle läheinen joutuisi sellaisen rakkauden pauloihin, jossa kuolema ja hävitys estetisoituu. (Ymmärrän juuri ja juuri tuon ajatuksen viehätyksen, ihminen kun olen. Mutta kuinka monta turhaa uhria tuollakin myytillä on? Kuinka moni itsemurhaaja leikkii ajatuksella siitä, kuinka kaunis on kuoltuaan, joko näkynä tai tarinana - ja kuinka kaukana totuus on tuosta ajatusleikistä?)
Tottakai vainaja voi olla kaunis. Kaunein on vanhus, joka on kuollut luonnollisen kuoleman oman aikansa tultua päätökseen. Kaunis on vanha iho, kaunis aukirevähtänyt katse, niin toisenlainen kuin pikkuvauvan, vasta maailmaan tulleen. Vaikka molemmat tuntuvat katsovan jonnekin, minne me emme näe.
Onko asioita, joiden puolesta kannattaa kuolla? Yhä vähemmän. Mutta on paljon asioita, joiden puolesta ja takia kannattaa elää.
Rakastavaisten kaksoisitsemurhissa en ole koskaan nähnyt juuri muuta kuin väärinkäytettyä valtaa. Haluta nähdä rakkaansa kuolleena? Voiko itsekkäämpää, paskamaisempaa halua olla. Kirjoittakoot kirjailijat siitäkin, mutta soisin niin, ettei kukaan minulle läheinen joutuisi sellaisen rakkauden pauloihin, jossa kuolema ja hävitys estetisoituu. (Ymmärrän juuri ja juuri tuon ajatuksen viehätyksen, ihminen kun olen. Mutta kuinka monta turhaa uhria tuollakin myytillä on? Kuinka moni itsemurhaaja leikkii ajatuksella siitä, kuinka kaunis on kuoltuaan, joko näkynä tai tarinana - ja kuinka kaukana totuus on tuosta ajatusleikistä?)
Tottakai vainaja voi olla kaunis. Kaunein on vanhus, joka on kuollut luonnollisen kuoleman oman aikansa tultua päätökseen. Kaunis on vanha iho, kaunis aukirevähtänyt katse, niin toisenlainen kuin pikkuvauvan, vasta maailmaan tulleen. Vaikka molemmat tuntuvat katsovan jonnekin, minne me emme näe.
Tilaa:
Kommentit (Atom)