torstai 20. elokuuta 2009

Uskollinen puutarhuri

Uskollinen puutarhuri oli kesän paras elokuvaelämys. Vieläkin tulee aavistuksen kaihoisa olo, kun mietin John le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan tunnelmaa ja päähenkilöiden sankaruutta. Musiikki varsinkin oli sellaista, että haluaisin kuunnella toistekin. Onneksi on YouTube!

Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?

tiistai 18. elokuuta 2009

Lomalta paluu

Taisi olla tarpeeksi pitkä loma, kun töihin on myös kiva palata. Olo on energinen, kiinnostunut, vielä riittää puhtia tarttua asioihin. Työkavereita oli kiva tavata ja muutenkin myönteinen adrenaliiniryöppy saa aikaan melkein ylitehokkaan olon.

Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Kiroilusta

Kiroilu lievittää kipua, tutkitusti. Mutta siihen turtuu. Harvoin kiroileva hyötyy kiroilusta enemmän kuin usein kiroileva. Kiroile siis harkiten.

Kirous ja siunaus ovat vastakohtia. Ilman metafyysisiä taustaoletuksiakin lienee ihmiselle hyväksi useammin siunata kuin kirota. "Sinua siunata tahdon/ jos olet väsynyt työstä/ tai levottomasta yöstä/ sinua siunata tahdon."

torstai 16. heinäkuuta 2009

Musiikin voima

Scientific Americanista poimittu pikku-uutinen kertoi, että musiikki herättää kaikissa ihmisissä hyvin samanlaisia tunteita. Se on Oliver Sacksin mukaan varmin tapa saada ihmiset viritettyä samaan mielentilaan. Musiikki yhdistää, liikuttaa, sen kautta ymmärrämme toisiamme.

Musiikki on universaali kieli, se saattaa olla ihmiskunnan protokieli ja kaikki vauvat ymmärtävät musiikin rakenteita ja harmoniaa synnynnäisesti. Musiikkia käytetään itsehoitona mielialan muuttamiseen ja se soveltuu sosiaalisten siteiden lujittamiseen. Mielimusiikki on tehokas mielialan muuttaja altzheimer-potilailla. Yhdessä musisoiminen yhdistää.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Hereillä?

Valvomisen ja heräämisen metafora on voimakas sekä uskonnollisessa että muussakin kielessä. Mietin heräämisen hetkiä: seksuaalisen, älyllisen, rakastumisen, hetkellisen ymmärryksen. Onhan näitä elämän varrella ollut, mutta voiko aina olla hereillä? Tarvitaanko myös unta, unityötä, alitajunnan horroksessa tekemää valmistelua?

Silti heräämisen hetket, vaikka olisivat pieniä ja arkisiakin, ovat merkityksellisiä. Milloin viimeksi sinä...

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kesäkuu

Omenankukat
varisevat keinumaan
nokkosten syliin.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Puutarha/Paratiisi

Jotkut ajatukset ovat sitkeitä ja tulevat vastaan monesta suunnasta. Kuten paratiisin ja puutarhan yhteys. Aamuteeveestä kuuntelin nuorehkon uskontotieteen väikkärintekijän mietteitä erilaisista paratiisikuvista yli kulttuurin rajojen. Puutarha on yleisin arkkityyppi, ja tutkija arveli tällä olevan evolutiivinen tausta: olemme kaikki kotoisin puutarhasta.

Seuraava saman viikonlopun aikana kuultu yhteys oli eilen Lewis-sarjassa (joka on muuten yksi tämän hetken suosikkejani). Uskonnollinen, suvaitsematon kristillinen yhteisö oli siinä nimeltään the Garden. Getsemanen puutarha liittyi myös teemaan, tosin yhteys jäi aika ohueksi (kiusaukset ennen uhrausta).

Muistelin jo lauantaiaamuna 80-luvulla kuuntelemiani Risto Vuorisen luentoja, joissa hän palautti paratiisifantasian lapsuuden symbioosivaiheen. Paratiisin puutarha on kuva yhteydestä, joka on rikkomaton. Kaipuumme tilaan, johon emme oikeasti haluaisi kokonaan palata, heijastuu myös uskontojen kuvissa taivaasta. Kaikkiin tarpeisiimme vastataan, yhteys on täydellinen, ei minulta mitään puutu. Tätä kaipaamme tangojen tunnistamassa rakkaudenikävässämmekin.

Mutta oikeassa puutarhassa on mukavaa. Aktiivinen puuhastelu antaa välistä tilaa ja aikaa myös sielulle pysähtyä ja katsoa kauas. Kroppa kertoo itsestään ajoittain jotta muistan olevani rajallinen olio joka kaipaa työn hessa myös lepoa. Kaikki ympärillä elää, itää, rehottaa, muuttuu. Kuinka moni tuttu mainos hyödyntääkään puutarhakuvastoa luodakseen paratiisihalun?