tiistai 21. lokakuuta 2008

Abrahamin uhri

Nuori Abraham kuului fundamentalistiseen kirkkokuntaan. Lapsesta asti hänelle oli opetettu oikeita arvoja ja kuuliaisuutta Jumalalle.

Nyt Abraham oli elämänsä vaikeimman kysymyksen edessä. Hän oli löytänyt rakkauden, Isakin. Isakin sylistä hän löysi maanpäällisen taivaan. Mutta täytyikö hänen luopua tästä rakkaudesta saadakseen hyväksynnän taivaalliselta isältään? Tätäkö usko häneltä todella vaati? Elämää ilamn rakkauden tuomaa lohdutusta ja turvaa? Ikuista yksinäisyyttä?

Murheellisin mielin hän pohti, josko Jumala tekisi hänelle sen mitä patriarkka-Abrahamille - ilmoittaisi viime hetkellä, että älä suotta uhraa rakkauttasi vaan juhli sitä, elä se todeksi, mutta vain jos hän olisi valmis sen uhraamaan. Tätä testiä Abraham ei uskaltanut Jumalalleen tehdä. Entä jos Jumala ei sitä läpäisisikään?

Mitä onni on?

Luin tänään yhdeltä istumalta Petri Tammisen pikkukirjan Mitä onni on.

Niin paljon kuin elämässäni olen kysymystä pohtinut ja pohdituttanut, vastaus pakenee. On niin paljon, mistä luopuminen tuntuisi epäonnelta; toisaalta kuinka tärkeää on olla onnellinen? Ei se ainakaan mikään ihmisen velvollisuus voi olla. On lupa myös epäonnistua. Tärkeämpää lienee, ettei tunne olevansa kenenkään muun onnen esteenä - ja ainahan sitä on, jossain mielessä, jos on kenellekään vähimmässäkään määrin tärkeä.

Onko onnea tärkeämpää kokea merkityksellisyyttä? Tai yhteyttä?

Tamminen jaksaa kirjoittaa hauskaa tekstiä arjesta ja pienistä ihmisistä. Tarinan Liisa-vaimoa alkaa ymmärtää, minäkertojan äärimmäinen itseensäkäpertynyt puuhastelu paljastaa, ettei hänellä ole hajuakaan onnesta. Siispä siitä on luontevaa kirjoittaa kirja. Onnesta tulee hanke. Projektielämässä lilluminen tuottaa hauskoja irtohuomioita pienistä asioista. Kirjailija kirjoittaa ja etsii onneaan Tanskanmaalta saakka. Ehkä onni (ja elämä) onkin aina toisaalla.

Pidin erityisesti tavasta, jolla Tamminen kuvasi unettomia öitä. Jos voisin muutamalle ystävälle antaa lahjaksi kunnon yöunen, olisinpa hetken onnellinen minäkin. Enkä nytkään ole onneton - ei, liian paljon pidän tästä kaikesta elämän liepeillä olevasta röhnästä, liian paljon on sellaista, mitä en haluaisi menettää. liian paljon sellaista, mikä saa aikaan kiitollisuutta ja iloa.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Kulissit

Nuorena ajattelin tyypillisen pikkuisen radikaalien ja prototyyppisellä tavalla kriittisten ikäryhmäni edustajien tavoin: kulissit merkitsivät ensisijaisesti teeskentelyä, varsinkin tietysti avioliitoissa ja perheissä.

Mitä ajattelen tänään? Yhden uuden näkökulman on tuonut oleskelu kirjaimellisissa kulisseissa, teatteriharrastuksen piirissä. Kulisseissa tapahtuu itse asiassa tavattoman paljon tärkeitä, merkittäviä asioita, kohtaamisia, huumorintäyttämiä hetkiä. Kulissien rakentaminen on tietoinen palvelutehtävä. Yleisölle halutaan luoda nautittava elämys, jonka suhteen molemmin puolin (sekä lavalla että sen ulkopuolella) tunnustetaan sen illusatorinen luonne.

Elämä tarvitsee tuekseen hyvät lavasteet. Kitsch ei vie merkitystä siltä, mikä on tärkeää, se vain korostaa, tuo näkyväksi, ehkä häivyttää näkyvistä ankean "todellisuuden" mutta ehkä myös luo uutta todellisuutta. Jos kulissit ovat koristeelliset ja kauniit, sekin on totta, vaikka läheltä katsoen huomaakin kuinka halvoista materiaaleista ne on luotu - taidolla ja rakkaudella.

Kauneuden tarve on perustarve. Ihmisillä on oikeus valita tyylinsä mukaiset kulissit. Kaikelle elämälleen. On myös lupa valita, kenet päästää kulissien taakse.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Koulutusohjelma

Ammattilaisia kutsutaan kouluttautumaan helvetin purkajiksi. Aiempi kokemus demonien manaamisesta ja vierailuista toisten henkilökohtaisissa helveteissä katsotaan eduksi koulutukseen valittavilta.

Helvetin purkutyö käsittää henkilökohtaisten helvettien kerrostumien huolellista ja kerroksellista, hidasta raivaustyötä. Purkajan on oltava äärimmäisen varovainen mutta myös rohkea. Tarkoitus on päästä kiinni perustuksiin ja järkyttää niitä. Jokainen helvetti on kuitenkin rakennettu hiekalle, vaikka ensin muulta näyttäisi ja vaikka pilarit olisivat kuinka syvällä.

Työhön vaaditaan enemmän tunnekykyjä kuin älyä. Tärkeää on taluttaa asukki helvetistään ulos niin että hän pystyy jättämään sen taakseen lopullisesti. Vaikka asukki näyttäisi kuinka kiintyneeltä helvettiinsä, se ei ole hänen kotinsa. Koti-ikävä ohjaa hänet kyllä oikeaan suuntaan, mutta siihen hän tarvitsee Purkajan apua. Purkajan on siis ehdottomasti uskottava pelastukseen. Hänen epäuskonsa helvetin perimmäiseen voimaan on tärkein työkalu sen purkamiseksi niin että siitä tulee vain ohut tomupilvi ja etäinen kangastus.

Jos tunnet kutsumusta työhön, sitä riittää varmasti. Työmiehiä on vähän, mutta työtä on paljon. Aloita kuitenkin purkamalla oma helvettisi ensin. Vaikka se olisi kuinka pieni, se voi häiritä muuta purkutyötä ja pahimmillaan alkaa kasvaa.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Elämä vai blogi?

On aikoja, jolloin on helppo irrottaa aikaa kirjoittamiseen. Silloin tulee kirjoitettua niin itselleen kuin muillekin. Yksityisiä tekstejä, kirjeitä, jaettavia tekstejä.

En tiedä, onko ollut hyvä vai huono asia, että viime kuukaudet ovat menneet bloggaamatta. On tuntunut siltä, että ihan oikean elämän vuorovaikutushetket ovat vaatineet huomiota. Verkottuminen uusiin ihmisiin on jäänyt taustalle ja monet sinänsä kiinnostavat keskustelut ovat kulkeneet niin omille raiteilleen, että olen auttamattoman kyvytön enää kommentoimaan kenekään blogeja. Virtuaaliyhteisöissä olen muutenkin ollut niin huomaamaton, että kukaan ei ole jäänyt kaipaamaan panostani. Verkkoidentiteettini on hutera. En jaksa panostaa blogistanianvierailuihini niin paljon, että minut huomattaisiin, tunnistettaisiin, hyväksi nähtäisiin.

Ymmärrän verkon imun, välistä on sen verran vaikea löytää muuten ihmisiä, jotka pohtivat ja ajattelevat asioita. Mutta kuinka usein verkosta etsitään sellaista, jonka voisi saada elävässä elämässäkin?

Kirjeenvaihto on hiukan eri asia. En pystyisi luopumaan sähköpostista. On niin monia tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa ensisijainen kommunikoinnin väline on juuri meilailu.

Verkot myös mahdollistavat kummalliset ihmisten haut. Voin löytää muutaman vihjeen avulla jonkun ihmisen, saada yhteyden, on paljon helpompaa jäljittää kadonneita kuin aikana ennen sähköposteja ja facebookeja.

Työssä pitäisi aktivoitua verkkoiluun taas. Pää tuntuu tyhjältä sen suhteen. Haen muotja ja ideoita. Kaipa alitajunta tuottaa jonkun ratkaisun, kun sen ajattelulle on tilaa.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Filosofisen kirjoittamisen vaikeus

Maailma on täynnä filosofisia kirjoituksia, jotka ovat tärkeileviä, täynnä tapeettomnia pikkutietoja, vailla huumorin pilkahdustakaan. Alan epäillä, että hyvän filosofian ehdoton edellytys on huumori. Varsinkin kun puhutaan pyhistä asioista.

Haavelen, että joskus, sitten kun kasvan viisaammaksi ja oppineemmaksi, kirjoittaisin filosofiasta jotain keveää, hauskaa, luettavaa. Tarinoita, dialogeja, aforismeja ehkä. Kuinka Pascal on taivaan portilla eikä pääse sisään koska on vedonlyöjä. Aamuyötä kun uni ei tule, pää lykkää ideanpoikasia, mutta aamusta en enää jaksa innostua kirjoittamaan niitä muistiin.

Ehkä tärkeää onkin vain puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää. Kirsikat alkavat punertua. Karviaiset kasvavat kovasti. Joko alkaisin murhetia, mistä riittää aika sadonkorjuuseen ja säilömiseen? Vai antaisinko lintujen ensin napsia osansa?

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Conservapediatutkailua

Eilen eksyin katselemaan Conservapediaa. Oikeistolainen, konservatiivinen amerikkalainen fundamentalistijoukko ei ole yhtenäinen. Uuden maan kannattajat (Tellus 6000 vuotta ja dinosaurukset tuhoutuivat vedenpaisumuksessa) ja evoluution osittain hyväksyvät ovat molemmat edustettuina. Yleisenä huomiona voin todeta, että "tietokirjan" arvot olivat homovastaisia, feminismiin epäilyksellä suhtautuvia, aserajoituksia vastaan, taloudellisesti yritteliäisyyden puolesta ja abortinvastaisia. Obama sai paljon kritiikkiä, McCain ja Clinton olivat edes jollain lailla "äänestettäviä"; Obamahan nyt oli joko ateisti tai muslimi ja kommunisti ja muutenkin petollinen luonne. Bush taas Reaganin ja Thatcherin kera sai kaikkien liberalististen taloustieteilijöiden lailla pelkkiä kehuja.

Hauskin osio oli keskustelu, jossa pohdittiin, voiko osa Conservapediaa olla liberalistien kirjoittamaa satiiria. Ilmeisesti voi. Mikään ei erota toisistaan aidon uskovan ja kieli poskella asiaa tuntevasti kirjoittavan liberalistin hurjinta parodiaa toisistaan.