Sanoja

Mietin kauniita sanoja. Parru kuulostaa siltä mitä se onkin, jykevältä ja hienolta. Vuolas ja puokama soivat kauniisti vokaalien vuoksi. Haltijoista olen aina pitänyt, ja suruvaipoista. Kiitollisuus ja arvokkuus resonoivat oikein.

Kuu

Eilinen täysikuu oli vangitseva. Oli pakko yrittää kuvata sitä (vaikka kamera ei oikein riittänyt), pakko katsella, pakko seurata sen kirkasta katsetta.

Kuuhun liittyy paljon, niin salaliittoteorioita kuin lapsuusmuistojakin. Kuorossa olen laulanut ainakin kahta hauskaa kuulaulua. Kuu muistuttaa minua myös joistakin ihmisistä ja ramadanin kaltaisista kulttuurisista käytännöistä. Se liittyy niin antiikin Kreikan ja muihinkin jumaluuksiin kuin maanantaihinkin. Kuunkiertoja elämä täynnä.

Aikuisten leikit

Tapahtuipa päivänä eräänä, että tutussa harrastusryhmässäni yksi ryhmäläisistä oli kysynyt vetäjältä luvan aloittaa yhteisellä leikillä. Heittelimme sitten lankakerää ja kukin kertoi vuorollaan jostain elämänsä hyvästä asiasta (kuin kiitospäivän aterialla konsanaan). Lankakerästä muodostui "tukiverkko". Epäilemättä opimme toinen toisistamme asioita, joista muuten ei olisi ollut hajuakaan. Varmaan vaikutukset olivat lopulta enemmän myönteisiä kuin kielteisiä.

Huomasin, että vaikka itse useinkin leikitän ihmisiä, ei aina ole helppoa olla leikitettävänä. Yhteishenkeä kohottavaksi tarkoitettu harjoitus sai minut tuntemaan myös ulkopuolisuutta ja varovaisuutta. Voi olla, että tilanteeseen vaikutti sekin, että mielessä ei juuri sillä hetkellä pyörinyt juurikaan mukavia asioita, ja pakenin tilannetta kertomalla äärimmäisen yhdentekeviä asioita. Jotkut ryhmäläiset itkivät tehdessään tunnustuksiaan. Mietin, kuinka tärkeää olisi opettaa jokaiselle kansalaiselle sekin taito, että itsestään ei ole pakko jakaa mitään toisille jos ei tahdo - tungetteleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Rehellisyys ei sitä vaadi.

Pohdiskelin sitäkin, olenko tiukkis ja tosikko. No, sitä ei tarvitse edes kysyä - olenhan minä. Heittäytyminen tilanteisiin ei vain ole minun juttuni. Jään reflektoimaan omaa ja muiden oloa, katsomaan miten kaikki tilanteessa voivat, sekin huvitti vähän, kuinka naiset kilpailivat lastenlapsillaan ja miehillään. Jäin vain miettimään, miten tilanteen koki se, joka oli sairas tai jolla ei ollut miestä tai lasta tai työpaikan hauskoja sattumuksia. Tosikoista ei ole aikuisten leikkeihin.

Hyvä matkatoveri

Elämän matkalle emme ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Eikö olekin mukavaa jakaa jonkun matkatoverin kanssa ajatuksia, ideoita, kokemuksia? Eikö olekin hienoa, kun joku kulkee hetken vierellä tai hymyilee ja heiluttaa kättään ohittaessaan? Eikö olekin onni, että aina ei tarvitse raivata umpimetsästä tietä vaan voi kulkea polkuja ja ylittää siltoja? Että askeleet ovat jättäneet jälkiä ja että kuljemme niissä samoissa urissa vahvistaen ihmisen läsnäoloa, ja voimme samalla huomata jälkiä myös eläimistä tai huomata harakan hurmaavan lentoradan?

Tänään

Tänään hengitän.

En ajattele maailmaa sairastamisen kautta, mutta teen asioita, jotka edistävät tervehtymistäni.

Tänään elän aistit auki ja näen ja kuulen sekä luonnon ympärilläni että muita ihmisiä. Kuuntelen enemmän kuin puhun.

Tänään harjoittelen hiljaisuuden, läsnäolon, pysähtymisen ja hitauden taitoa. Olen kiitollinen ja avoin.

Tänään hengitän.

Elämän hidastaminen

Kun on tarpeeksi kiireitä, oppii hidastamaan kuluvaa hetkeä. Silloin yhteen hetkeen mahtuu enemmän.

Kiireinenkin voi olla elämässään läsnä. Katolisen katekismuksen mukaan emme voi pidentää emmekä leventää elämäämme, vaan syventää sitä. Ajasta voi tulla tiivistä ja merkityksellistä.

Tätä opettelen nyt.

Mitä ajatuksia tänä kesänä liikkuu mielessäni?

Kirjoitin ison otsikon, mutta pieniä ajatuksia seuraa. Ei tässä helteessä paljon ajatustoimintaa tapahdu, kunhan selviytyy päivästä toiseen.

Silti pinnan alla tapahtuu. Mieli kehrää omaa "kaiken teoriaansa", yrittää linkittää maailman asioita kokonaisuudeksi. Totuuden ongelma askarruttaa, klassinen "mitä voi tietää".

Eilen ovella käynyt kaupustelija (mukanaan lappu, jossa luki käsinkirjoitettuna samaan tyyliin kuin jo vuosia sitten puolalaisilla "opiskelijoilla", jotka möivät "taidetta", että tämä kuuro tyttö keräsi rahaa kuuloleikkaukseen) käynnisti mielessä eettisen pohdinnan: kun maailman kurjuus tulee kotiovelle, mitä teen? Annanko kerjäläiselle rahaa? Katsonko silmiin ja kiellän silti avun? Luultavasti luonnostaan "parempi" ihminen ei miettisi motiiveja vaan auttaisi epäilemättä väärinkäytöksiä. Mutta minä: jään miettimään ihmiskauppaa ja kaikenlaista muuta kurjuutta, jossa hyväksikäytetään naiivia suhtautumistamme ja sokeuttamme. En ostanut käsinmaalattua tervetulotaulua, jota en olisi halunnut omistaa.

Samoin olen jäänyt miettimään tavallisemmissakin kaupantekotilanteissa, että siinä ihmissuhteet välineellistyvät helposti. Kauppias kiinnostuu rahasta sinusta - jos et ole hyvä ja mielellään ylihintaa maksava asiakas, hän ei enää olekaan mukava. Talousjäörjestelmämme perustuu kategorisen imperatiivin vastaiselle käyttäytymiselle ja saa aikaan laskelmoinnin oletuksia sekä maksettua ystävyyttä. Mieluummin kävisin kauppaa tavaroista ja hyödykkeistä kuin ystävällisyydestä. Ihmissuhteiden vääristyminen yhdellä alueella tuntuu vääristävän sitä muillakin. On silti myyjiä, jotka kykenevät olemaan aidosti lämpimiä ja pitävät ihmisten kanssa olemisesta.

Kulttuureja olen myös miettinyt, ja niiden alueita. Itä/länsi -erottelu ei riitä. Kulttuuripiirejä on paljon, ja ne menevät osin päällekkäin. Vanhoista korkeakulttuureista on edelleen jälkiä sivilisaatiossa. Tähän tekisi mieli perehtyä.

Paljosta muustakin voisi kirjoittaa, yhteiskunnasta, ihmissuhteista, rakkaudesta, parantamisesta. Näitä kaikkia olen mietiskellyt myös. Taiteesta ja tieteestä.