Keväälle!

Ylistän kevättä, iloitsen vuokkojen tähden ja nähden
maasta kun nousevat tuhannet pikkuiset kukkaset meille.
Auringon valoa kurottaa ahnaasti aikainen taimi;
miksen siis minäkin eläisi valosta, kasvaisi siihen!

Koivu on jaksanut lykätä oksiinsa vihreän vaipan.
Likaisen ikkunan takana maailma huutaa: on kevät!
Laulakoon kuorot, laulakoon lintujen kanssa nyt kilpaa.
Lintusten daktyylit herkät hyvä on korvaini kuulla.

Vergiliusta lukiessa

Kirjastosta tarttui mukaan perjantaina Vergiliuksen Georgican käännös. Innostuin kahdesta asiasta: heksametreista ja Vergiliuksen kasvienhoito-ohjeista. Hänellä oli erikoisia näkemyksiä siitä, mitä kasveja voi varttaa toisiinsa. Latinantaitoni ei riitä arvioimaan, ovatko kasvien nimet oikein - epäilen, että kenties eivät. Mutta on niin mukava törmätä antiikin tekstissä omiin lempikasveihinsa - thymus (ajuruoho) oli jo silloin hyväksi tunnettu mehiläiskasvi, hedelmäpuut toivat iloa ihmisen elämään. Vertauskuvallinen panteismi oli somaa. Kaikelle voi lukea monia merkityksiä, löytää vuoroviljelyohjeista allegorian elämänhallinnalle.

Päivän sitaatti

Popper teoksessa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset kirjoittaa utopioista näin:
Ne, jotka ovat syöneet tiedon puusta, eivät voi enää koskaan palata paratiisiin. --- Ei ole paluuta sopusointuiseen luonnontilaan. Jos yritämme paluuta, silloin meidän on kuljettava tie loppuun saakka – meidän on palattava petojen tasolle.

ja näin:
Meidän täytyy jatkaa kulkuamme tuntemattomaan, epävarmaan tulevaisuuteen käyttäen hyväksi sitä järkeä, joka meille on suotu, suunnitellaksemme kykyjemme mukaan sekä turvallista että vapaata tulevaisuutta.

Muutama sekuntti

Ihan muutama sekuntti, muutaman asian tapahtuminen toisin erottaa olemisen ei-olemisesta, elämän kuolemasta. Olisin voinut kuolla koomisesti. Jälkikäteen ihmisiä sekä kauhistutti että nauratti. Tai ehkä en olisi voinut - voiko mahdollisilla maailmoilla jossitella? En säikähtänyt, en kokenut mystisiä kokemuksia, jatkoin vain laulamista. Alanko tottua siihen tosiasiaan, että olen kuolevainen?

Eikö elämä ole tätä: jatkuvaa rajalla olemista? Kuilun reunalta katsomista? Naurua ja kauhistelua?

Ja palaan arkeen, unohdan turvonneen sormen ja kämmenreunan mustelman, hautaan angstini tavallisiin murheisiin; nukun huonosti tekemättömien töiden vuoksi, en siksi että muistaisin kuolevani.

Vertaus

Olipa kerran hyvä kylväjä.

Hän kylvi monenlaisia siemieniä, mutta valitsi huolella, mihin maahan mikäkin siemen sopi. Kuivaan ja karuun maahan hän kylvi ketokasveja sinnittelemään sitkeästi, hyvään multamaahan hän kylvi vaativampia kasveja. Ja katso, kaikki siemenet itivät ja puutarhaan tuli loistava kukkien meri.

Kului vuosia, ja kylväjä suri vain sitä, että jotkut lajit olivat levittäytyneet liikaa ja vieneet tilaa muilta kasveilta. Miksi kylvinkään karhunköynnöstä, kylväjä mietti, tiesinhän sen olevan aggressiivinen levittäytyjä - olisin ainakin voinut huolehtia siitä, että sillä on juurimatto.

Mutta unikot loitsivat niin kirkkain värein, että kylväjä ei viitsinyt harmitella naapurin puolelle levittäytyviä rönsyjään. Ja joka kevät hän kokeili uusilla siemenillä ja nautti moninaisuudesta, joka hänen ympärillään kukoisti: puista, pensaista, ruohoista, rikkakasveistakin jotak kertoivat hänelle maaperän tilan.

Perjantain sitaatti

"Mieluummin kunniallinen helvetti kuin armosta saatu paratiisi."
"Parempi olla helvetissä eturivissä kuin taivaassa tohvelihyllyllä."
(sanalaskuja lähi-idästä, kirjasta Viisautta minareetin varjossa, kääntänyt ja valinnut Jussi Aro)

Päivän sitaatti

" Kaikki suuret viihteen muodot ovat vaaraksi kristilliselle elämälle, mutta maailman keksimistä eniten on syytä pelätä teatteria."
(Blaise Pascal, Mietteitä)

Hetki

Lokki lennähtää ikkunan takana,
aistin merituulen suolan.

En pelkää tulevaa juuri nyt.
Mieli on tyyni kuin perfektionistin silittämä pellavaverho.

Pallea hengittää puolestani,
olen tässä.

Puuttuuko mitään?
Aulassa istuu paperimassassa tehty buddha,
tarkkailee herpaantumatta.
Mitään ei ole liikaa.

Lunta tupaan ja ibn Arabi

Viikonloppuna tuli testailtua uutta tallentavaa digiboksia. Yksi helmi (jonka boksi onneksi tallensi) oli Lunta tupaan -sarjan jakso, jossa kaksi pappismiestä löysi itsensä odotushuoneesta, joka pian paljastui eräänlaiseksi tuomiopäivän erotteluvirastoksi, jossa ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin.

Tyylilaji poikkesi tavallisista Lunta tupaan -jaksoista, vaikka tutut näyttelijät siinä esiintyivätkin korkeakirkollisena helvettiin uskovana pappina sekä liberaalina kirkonmiehenä, joka hädin tuskin uskoi taivaaseen. Kummallekin kävi heidän uskonsa mukaan. Kumpikaan ei ollut erityisen tyytyväinen: modernimpaa pappia kauhistutti etukäteen taivaan urkujenpauhina sekä mahdollinen tylsä seura.

Ibn Arabista kertovassa Wikipedia-artikkelissa kerrotaan hänenkin uskoneen, että tuonpuoleisessa kukin saa uskonsa mukaisen kohtelun.

Lunta tupaan -jakson teologinen sanoma oli minusta mainio sunnuntaisaarna. Mitään ei väitetty, kerrottiin "vain" tarina. Kuin suufilainen runo. Johtopäätökset tekee kukin itse. Hermeneutiikka on väistämätöntä, mutta kyllä tuhannen tulkinnan kautta voi lähestyä myös totuutta...

Vallan lajit?

Innoittajana tälle oli osin Ikkuna-Iineksen päre Houkutuslinnut (http://i-iines.blogspot.com/2008/03/houkutuslinnut.html).

Tuoreessa filosofian ylioppilassatehtävässä piti analysoida vallan lajeja. Kuvat viittailivat mm. viihteen/median valtaan. "Oikeaan vastaukseen" olisi kuulunut kansalaisvaltaa, hallinto-, tuomio- ja toimeenpanovaltaa, ehkä taloudellistakin valtaa, asiantuntijavaltaa ja auktoriteettiin perustuvaa valtaa nyt kumminkin. Sekä tietty väkivalta, yhteiskunnan välttämätön perusta. Yksi laji jäi analysoimatta, sukupuoli- tai seksuaalinen valta. Tai rakkauteen perustuva valta, josta mm. Kullervo Raunio on mainiosti kirjoittanut: rakkauden kohteella on valtaa rakastavaan.

Ruotsalaisessa diskurssissa sukupuolivalta on peruskäsitteitä. Minustakin hauskaa käyttää sellaisia käsitteitä kuin heteronormatiivisuus; en kuitenkaan voi käyttää sanaa puhtaan informatiivisena, se sisältää aina tulkinnan. Tärkeä on siis myös sanan valta - sanojen valitsijan ja moralisoijan valta. Jonka jotkut osaavat kovin kärkkäästi ottaa itselleen. Kummasti ihmisellä on enemmän valtaa, jos hän hallitsee retorisen suostuttelun keinoja.

Mutta onko olemassa sukupuoleen (biologisena tai sosiaalisena käsitteenä) liittyvää aitoa vallankäyttöä? Vai voiko sen redusoida henkilökohtaisiin piirteisiin perustuvaan karismaan (yksi vallankäytön muoto sekin) yleisemmin?

Jos yhteiskunnassa on tietynlaisia rakenteita, jotka kohtelevat eri sukupuolia (tai muuten eri ryhmiä?) eri tavoin, siitä seuraa dialektisesti alistetuksi asemoidun suurempi legitimoitu valta esim. kertoa vitsejä tai harrastaa seksuaalista häirintää. Siksi naisille sallitaan enemmän kuin miehille. Oikeudet eivät ole symmetrisiä. Niin kauan kuin taloudellista valtaa käyttävät enimmäkseen miehet, naiset kokevat oikeutetuksi käyttää mm moralisoivaa valtaa?

Sekä komeilla (usein nuorilla) miehillä että kauniilla (nuorilla) naisilla on ulkonäköön perustuvaa valtaa. Mutta onko se luonteeltaan seksuaalista valtaa? Mitä tarkoitetaan puhuttaessa seksuaalisesta vallasta? Valtaa pihdata ja kiusatako? Vai Nefer-Nefer-Neferin valtaa saada toinen ihminen täydellisesti otteeseen? Ei kai sellaista valtaa saa pelkästään sillä, että on iso kuppikoko?

Kauneuteen ja nuoruuteen perustuva valta on suurelta osin illuusio. Siinä on kyse omasta markkina-arvosta, eli puhtaasta oman itsen välineellistämisestä. Mitä valtaa se on? Valta myydä itseään? Orjan vapautta sellainen on. Sama tietty pätee työelämässäkin. On hyvin naiivia uskoa, että työntekijänä minulla on valta myydä työni kenelle haluan. Globalisaation ansiosta työ on halpaa. Kilpailutamme itseltämme kaiken vallan valitsemalla helpon tien eli markkinakapitalismin ja korporativismin jatkuvan hyväksynnän jättämällä kaiken silleen, kuin meillä ei kansalaisina olisi mitään valtaa.

Ei liene silti sattumaa, että Kanervaa välillä tituleerataan vallattomaksi.

oodi kaupungille

Suuriksi kasvavat puut, kaupungin katto on korkea.

Kivijalat notkuvat vain hiukan kaupungin painosta.
Katukivien kopina säestää tuulen pyöritystä,
kun se muotoilee hiekasta zeniläiset veistoksensa.

Voiko kaupunkiin rakastua?
Vai itseäänkö rakastaa sellaisena,
joka näkee kuinka kaunis se on:
vedestä heijastuvat venepaalut,
katot van Goghin taulusta, jonka muisti piirtää mieleeni,
pyöräilijän panoraama
ja merituuli kasvoilla, elämän henki.

Kaupunki hengittää valoa,
suuri ja avara sen syli.