Viikonloppuna tuli testailtua uutta tallentavaa digiboksia. Yksi helmi (jonka boksi onneksi tallensi) oli Lunta tupaan -sarjan jakso, jossa kaksi pappismiestä löysi itsensä odotushuoneesta, joka pian paljastui eräänlaiseksi tuomiopäivän erotteluvirastoksi, jossa ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin.
Tyylilaji poikkesi tavallisista Lunta tupaan -jaksoista, vaikka tutut näyttelijät siinä esiintyivätkin korkeakirkollisena helvettiin uskovana pappina sekä liberaalina kirkonmiehenä, joka hädin tuskin uskoi taivaaseen. Kummallekin kävi heidän uskonsa mukaan. Kumpikaan ei ollut erityisen tyytyväinen: modernimpaa pappia kauhistutti etukäteen taivaan urkujenpauhina sekä mahdollinen tylsä seura.
Ibn Arabista kertovassa Wikipedia-artikkelissa kerrotaan hänenkin uskoneen, että tuonpuoleisessa kukin saa uskonsa mukaisen kohtelun.
Lunta tupaan -jakson teologinen sanoma oli minusta mainio sunnuntaisaarna. Mitään ei väitetty, kerrottiin "vain" tarina. Kuin suufilainen runo. Johtopäätökset tekee kukin itse. Hermeneutiikka on väistämätöntä, mutta kyllä tuhannen tulkinnan kautta voi lähestyä myös totuutta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti