Päivän sitaatti

" Kaikki suuret viihteen muodot ovat vaaraksi kristilliselle elämälle, mutta maailman keksimistä eniten on syytä pelätä teatteria."
(Blaise Pascal, Mietteitä)

Hetki

Lokki lennähtää ikkunan takana,
aistin merituulen suolan.

En pelkää tulevaa juuri nyt.
Mieli on tyyni kuin perfektionistin silittämä pellavaverho.

Pallea hengittää puolestani,
olen tässä.

Puuttuuko mitään?
Aulassa istuu paperimassassa tehty buddha,
tarkkailee herpaantumatta.
Mitään ei ole liikaa.

Lunta tupaan ja ibn Arabi

Viikonloppuna tuli testailtua uutta tallentavaa digiboksia. Yksi helmi (jonka boksi onneksi tallensi) oli Lunta tupaan -sarjan jakso, jossa kaksi pappismiestä löysi itsensä odotushuoneesta, joka pian paljastui eräänlaiseksi tuomiopäivän erotteluvirastoksi, jossa ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin.

Tyylilaji poikkesi tavallisista Lunta tupaan -jaksoista, vaikka tutut näyttelijät siinä esiintyivätkin korkeakirkollisena helvettiin uskovana pappina sekä liberaalina kirkonmiehenä, joka hädin tuskin uskoi taivaaseen. Kummallekin kävi heidän uskonsa mukaan. Kumpikaan ei ollut erityisen tyytyväinen: modernimpaa pappia kauhistutti etukäteen taivaan urkujenpauhina sekä mahdollinen tylsä seura.

Ibn Arabista kertovassa Wikipedia-artikkelissa kerrotaan hänenkin uskoneen, että tuonpuoleisessa kukin saa uskonsa mukaisen kohtelun.

Lunta tupaan -jakson teologinen sanoma oli minusta mainio sunnuntaisaarna. Mitään ei väitetty, kerrottiin "vain" tarina. Kuin suufilainen runo. Johtopäätökset tekee kukin itse. Hermeneutiikka on väistämätöntä, mutta kyllä tuhannen tulkinnan kautta voi lähestyä myös totuutta...

Vallan lajit?

Innoittajana tälle oli osin Ikkuna-Iineksen päre Houkutuslinnut (http://i-iines.blogspot.com/2008/03/houkutuslinnut.html).

Tuoreessa filosofian ylioppilassatehtävässä piti analysoida vallan lajeja. Kuvat viittailivat mm. viihteen/median valtaan. "Oikeaan vastaukseen" olisi kuulunut kansalaisvaltaa, hallinto-, tuomio- ja toimeenpanovaltaa, ehkä taloudellistakin valtaa, asiantuntijavaltaa ja auktoriteettiin perustuvaa valtaa nyt kumminkin. Sekä tietty väkivalta, yhteiskunnan välttämätön perusta. Yksi laji jäi analysoimatta, sukupuoli- tai seksuaalinen valta. Tai rakkauteen perustuva valta, josta mm. Kullervo Raunio on mainiosti kirjoittanut: rakkauden kohteella on valtaa rakastavaan.

Ruotsalaisessa diskurssissa sukupuolivalta on peruskäsitteitä. Minustakin hauskaa käyttää sellaisia käsitteitä kuin heteronormatiivisuus; en kuitenkaan voi käyttää sanaa puhtaan informatiivisena, se sisältää aina tulkinnan. Tärkeä on siis myös sanan valta - sanojen valitsijan ja moralisoijan valta. Jonka jotkut osaavat kovin kärkkäästi ottaa itselleen. Kummasti ihmisellä on enemmän valtaa, jos hän hallitsee retorisen suostuttelun keinoja.

Mutta onko olemassa sukupuoleen (biologisena tai sosiaalisena käsitteenä) liittyvää aitoa vallankäyttöä? Vai voiko sen redusoida henkilökohtaisiin piirteisiin perustuvaan karismaan (yksi vallankäytön muoto sekin) yleisemmin?

Jos yhteiskunnassa on tietynlaisia rakenteita, jotka kohtelevat eri sukupuolia (tai muuten eri ryhmiä?) eri tavoin, siitä seuraa dialektisesti alistetuksi asemoidun suurempi legitimoitu valta esim. kertoa vitsejä tai harrastaa seksuaalista häirintää. Siksi naisille sallitaan enemmän kuin miehille. Oikeudet eivät ole symmetrisiä. Niin kauan kuin taloudellista valtaa käyttävät enimmäkseen miehet, naiset kokevat oikeutetuksi käyttää mm moralisoivaa valtaa?

Sekä komeilla (usein nuorilla) miehillä että kauniilla (nuorilla) naisilla on ulkonäköön perustuvaa valtaa. Mutta onko se luonteeltaan seksuaalista valtaa? Mitä tarkoitetaan puhuttaessa seksuaalisesta vallasta? Valtaa pihdata ja kiusatako? Vai Nefer-Nefer-Neferin valtaa saada toinen ihminen täydellisesti otteeseen? Ei kai sellaista valtaa saa pelkästään sillä, että on iso kuppikoko?

Kauneuteen ja nuoruuteen perustuva valta on suurelta osin illuusio. Siinä on kyse omasta markkina-arvosta, eli puhtaasta oman itsen välineellistämisestä. Mitä valtaa se on? Valta myydä itseään? Orjan vapautta sellainen on. Sama tietty pätee työelämässäkin. On hyvin naiivia uskoa, että työntekijänä minulla on valta myydä työni kenelle haluan. Globalisaation ansiosta työ on halpaa. Kilpailutamme itseltämme kaiken vallan valitsemalla helpon tien eli markkinakapitalismin ja korporativismin jatkuvan hyväksynnän jättämällä kaiken silleen, kuin meillä ei kansalaisina olisi mitään valtaa.

Ei liene silti sattumaa, että Kanervaa välillä tituleerataan vallattomaksi.

oodi kaupungille

Suuriksi kasvavat puut, kaupungin katto on korkea.

Kivijalat notkuvat vain hiukan kaupungin painosta.
Katukivien kopina säestää tuulen pyöritystä,
kun se muotoilee hiekasta zeniläiset veistoksensa.

Voiko kaupunkiin rakastua?
Vai itseäänkö rakastaa sellaisena,
joka näkee kuinka kaunis se on:
vedestä heijastuvat venepaalut,
katot van Goghin taulusta, jonka muisti piirtää mieleeni,
pyöräilijän panoraama
ja merituuli kasvoilla, elämän henki.

Kaupunki hengittää valoa,
suuri ja avara sen syli.

Mystiikan tie ja totuus

Voiko mystikko koskaan olla väärässä?

Mystiikka on kokemuksellista. Kokemus itsessään on totta. Mutta tulkintamme kokemuksista voi olla monella tapaa harhautunutta. Varsinkin kun mystinen kokemus on kielennetty, kuvattu muille, se helposti alkaa saada merkityksiä, jotka ruokkivat itse itseään. Mutta sille ei voi mitään: muuten kokemus ei olisi kommunikoitavissa lainkaan.

Mystistä kokemusta kuvaillaan osoittamalla sen suuntaan. Viittaamalla, vihjaamalla, kiertelemällä. Vertauskuvin ja metaforin. Toisaalta mystisellä kokemuksella lienee universaaleja piirteitä. Sisältäpäin löytyvä maailma on samanaikaisesti äärimmäisen henkilökohtainen ja äärimmäisen yleinen. Rajattomuuden kokemus voidaan jopa nähdä aivokuvissa päälakilohkon kehonkartan alueen passiivisuutena. Läsnäolokokemuksia voidaan tuottaa tahallisesti ohimolohkoja ärsyttämällä, vaikkakaan tämä ei kaikilla koehenkilöillä tuota yhtäläistä kokemusta.

Voisi miettiä, millä ehdoilla kokemus jonkin suuremman (tai vaikka kuolleen omaisen) läsnäolosta voisi olla yksilön itsensäkin mielestä harhakuvitelmaa. Hallusinoimista ei yleensä pidetä luotettavan tiedon lähteenä. Tuntuu silti siltä, että mystinen kokemus on erityyppinen kokemus kuin varsinainen hallusinointi. Kukaan tuskin sotkee sitä normaalitajuntaan.

Uskonnollisissa perinteissä mystiikan tielle ei yleensä lähdetä yksin, vaan kokeneen opettajan johdolla. Mietiskely tapahtuu ohjatusti, perinteen viitoittamana. Silti mystisiä perinteitä on monia, erilaisia.

Voin ankarasti pinnistellen jollakin hyvin kapealla tavalla ymmärtää esim. morsius- tai kärsimysmystiikkaa. Varmaan ne aukaisevat jonkin kanavan inhimilliselle kokemukselle. Mutta ovatko ne mitenkään sen ylevämpiä, syvällisempiä kuin vaikkapa seksuaalinen nautinto an sich tai masokismi ja syyllisyydessä vellominen? Helpompi on ymmärtää vaikkapa buddhalaista tai tietynlaista kristillistä mietiskelyä, tai suufilaisuutta (Hämeen-Anttilankin hyvin tuntema perinne). Niissä hakeudutaan ensisijaisesti luopumaan oman minän rajallisuudesta, kokemaan jumalyhteyttä.

Myös mystiikalla on omat kognitiiviset ennakkoehtonsa. On oletettava minä tai minättömyys, Jumala tai jumaluus, kaikkeus.

Mystikko on ekspertti mystisen kokemuksen hankkimisessa. Vasta rationaliteettiin liittyneenä se kokemus tuo eksperttiyden myös muissa uskoon ja uskonnollisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Parhaat mystikot ovat olleet melko taitavia pohtimaan uskoaan ja kokemustaan myös verbaalisesti ja analysoivasti. Pelkkä mystinen kokemus ilman tulkintaa ei elä ihmisessä, ei kanna, ei tuota eettistä ja esteettistä reflektiota, joka rikastaa kokemuksen kulttuurisesti merkittäväksi ja kommunikoitavaksi.

Minun ei pitäisi kirjoittaa tästä aiheesta, josta en oikeastaan tiedä mitään. Harvat henkilökohtaiset välähdykseni mystisestä todellisuuden osasta ovat kyllä olleet vaikuttavia, mutta en ole niitä itse pahemmin halunnut jakaa muille.

Myönteistä stressiä?

Jostain syystä tämä lukuvuosi on ollut aika täynnä kaikkea. Pysäyttävä kysymys itselleni, kun mietin omaa ajanhallintaani ja stressiäni, oli ajatus siitä, että ehkä (siis ehkä) stressistä ei tarvitse päästä irti, se voi olla motivoiva voima; on moderni myytti, että stressi on pahasta, jos vain jonkinlainen elämänhallinta silti säilyy. Paineet saavat minut toimimaan tehokkaammin, aikaraot täyttyvät pienillä työtehtävillä. Silti haaveilen pienestä lomasta. Että saisi nukkua monta yötä tarpeeksi. Että olisi irtonaista ajatteluaikaa. Että ehtisi kirjastoon. Olisi aikaa ystäville. Kevät: istua puutarhassa, katsella pilvien kulkua, ruohon kasvua. Kyllä se vielä tulee.

Voimia tulee ihmisten kohtaamisista, pienistä onnistumisista, musiikista. Ne lataavat akkuja. Halaukset ja yhteinen nauru.