Roolileikkejä

(Kuva: Sampo Kaikkonen)
On monta tapaa elää monta elämää.

Yksi on kuvitella itsensä mahdollisiin maailmoihin. Kirjoittaa ne eläviksi, herättää henkiin itsensä jossakin muualla, jonkun toisen housuissa.

Toinen on näytellä. Kun on rooliasussa ja se alkaa tuntua toiselta iholta, laskee leikkiäkin roolinsa sisältä, on jokin muu. Ja sitten voi kuitenkin palata takaisin itsekseen. (And if I got to trouble I would be another me...)

Kolmas on uusi alku. Joku muuttaa eri maahan, toinen menee naimisiin tai eroaa, vaihtaa miestä/naista, ammattia, uskontoa, nimeä tai tyyliä. Tatuoi pakaraan perhosen. Rakastumallakin voi tulla joksikin toiseksi, vahvemmaksi, viisaammaksi.

Neljäs on eläminen muiden kautta. Toisten elämän varastaminen tai siinä vierailu. Uusia ihmisiä tuntemalla muuttuu joksikin, mitä ei aiemmin ollut.

Viides on lukemisen tie. Se on edelliselle sukua. Elokuvat ja teatteri ja kaikki muu vastaava avaa saman samastumisen polun.

Blogissakin voisi olla joku muu. Mutta samalla on kuitenkin vanha itsensä.

Sen löytää aina edestään, vaikka kuinka luuli muualle ja muuksi menneensä.

Logiikan harjoitus

Oletetaan seuraavat premissit.

1. Yhteiskunnan lakeja tulee noudattaa. Syrjiä ei saa.
2.a. Nainen voi olla pappi.
2.b. Nainen ei voi olla pappi.
3. a. Nainen ei voi olla naisen kanssa naimisissa.
3.b. Nainen voi olla naisen kanssa naimisissa.
4.a. Pappi ei saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
4. b. Pappi saa elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
5. Pappi/kristitty ei saa hylätä puolisoaan.
6. On olemassa vähintään yksi pappi, joka on naimisissa ja vaihtaa sukupuoltaan.

Jos valitaan premissit 1, 2b, 3a, 4a ja 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, mihin päädytään? (Ainut looginen vaihtoehto olisi joko kieltää sukupuolenkorjaus tai vaatia sukupuolenkorjaajalta itsesyrjintää eli vapaaehtoista eroa virastaan.)

Jos valitaan premissit 1, 2a, 3b/4b sekä 5 ja premissi 6 osoittautuu todeksi, ongelmaa ei seuraa.

Ongelma ei tietenkään ole looginen. Eettisesti olisi erittäin arveluttavaa hylätä premissit 1 tai 5. Voidaan olettaa myös lisäpremissejä:
7. Ihmisellä on velvollisuuksia itseään kohtaan: oman sukupuolisuuden kieltäminen on väärin.
8. Ihmisellä on velvollisuuksia myös muita kohtaan: erityisesti hyväosaisilta ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevalta on voitava odottaa, että hän ei suostu syrjinnän kohteeksi vaan puolustaa oikeuksiaan (huolimatta siitä, että kaikki eivät pidä asiasta) siksikin, että näin autetaan muita vastaavassa asemassa olevia.

Ikävä kuoroon

Myytti romanttisesta kuolemasta

Vastikään katselin opiskelijoiden kanssa filmiä tappavista lahkoista. Lahkolaiset olivat aidosti valmiita kuolemaan ja tappamaankin johtajansa puolesta.

Onko asioita, joiden puolesta kannattaa kuolla? Yhä vähemmän. Mutta on paljon asioita, joiden puolesta ja takia kannattaa elää.

Rakastavaisten kaksoisitsemurhissa en ole koskaan nähnyt juuri muuta kuin väärinkäytettyä valtaa. Haluta nähdä rakkaansa kuolleena? Voiko itsekkäämpää, paskamaisempaa halua olla. Kirjoittakoot kirjailijat siitäkin, mutta soisin niin, ettei kukaan minulle läheinen joutuisi sellaisen rakkauden pauloihin, jossa kuolema ja hävitys estetisoituu. (Ymmärrän juuri ja juuri tuon ajatuksen viehätyksen, ihminen kun olen. Mutta kuinka monta turhaa uhria tuollakin myytillä on? Kuinka moni itsemurhaaja leikkii ajatuksella siitä, kuinka kaunis on kuoltuaan, joko näkynä tai tarinana - ja kuinka kaukana totuus on tuosta ajatusleikistä?)

Tottakai vainaja voi olla kaunis. Kaunein on vanhus, joka on kuollut luonnollisen kuoleman oman aikansa tultua päätökseen. Kaunis on vanha iho, kaunis aukirevähtänyt katse, niin toisenlainen kuin pikkuvauvan, vasta maailmaan tulleen. Vaikka molemmat tuntuvat katsovan jonnekin, minne me emme näe.

Äänen katoaminen

Googlasin otsikon hakusanalla, kun ääni oli kolmatta päivää kadoksissa. Löysin pohdintaa koneellisesta äänestyksestä ja kurkunpään tulehduksesta ynnä muista äänihäiriöistä.

Yhteys on ehkä olemassa noiden kahden asian välillä. Hyvässä, terveessä maailmassa jokaisen ääni kuuluu. Ja tulee kuulluksi.

Jos menettäisin ääneni, olisin ehkä joku toinen. Ääneni on minulle tavattoman tärkeä. Se on tapa olla yhteydessä maailmaan. Kirjoittaessani en ole ihan varma siitä, kuuluuko tekstissä minun ääneni. On kuin koko ajan puhuisi syntetisaattorin koneäänellä. Jotakin uupuu. Sävyt, hitauden vaihtelut. (Kuinka monella erilaisella äänellä voi sanoa: minä rakastan sinua?)

Äänessä on osa ihmisen voimaa. Jopa kuiskauksessa.

Lukemisen ihmeellinen ote

Jäin vahingossa lukemaan loppuun Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan.

Näyte kirjan upeasta, ajatteluttavasta, rauhallisesta proosasta:

"Ne olivat dramaattisia iltapäiviä - ja draaman aihe oli Bill, joka ei koskaan ikävystyttänyt minua, koska hänen lähellään ollessani minä tunsin hänen painonsa. Se mies oli painava elämästä. Usein me ihailemme vain elämän keveyttä. Ihmiset jotka näyttävät painottomilta ja huolettomilta, jotka leijuvat sen sijaan että kävelisivät, vetävät meitä puoleensa torjuessaan tavallisen maan vetovoiman. Heidän huolettomuutensa matkii onnellisuutta, mutta Billissä ei sellaista ollut. Hän oli aina ollut kallio, massiivisen iso ja täynnä magneettista voimavarausta. Hän veti minua puoleensa enemmän kuin koskaan ennen. Minä laskin aseet ja lakkasin kadehtimasta, koska hän kärsi. En ollut koskaan tutkinut tuota tunnetta, en edes myöntänyt sitä itselleni, mutta silloin myönsin. Minä olin kadehtinut häntä - pystyvää, itsepäistä, hekumallista Billiä, joka oli tehnyt ja tehnyt kunnes oli tuntenut tehneensä kylliksi. Olin kadehtinut häneltä Lucillea. Ja Violetia. Olin kadehtinut häneltä markia, ja vain siksi että poika oli hengissä. Totuus oli katkera, mutta Billin tuska paljasti hänen luonteestaan uudenlaisen haurauden, ja tuo epävarmuus teki meistä tasavertaisempia."

Pidän tietysti kirjasta myös esineenä. Paksu kirja on lupaus, runsauden sarvi, lapsuuden ahmimisiästä (mikä sopii myös kirjan yhteen teemaan) sisäistetty hyvä objekti.

Tarina on tyly ja surullinen. Hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Hyvät ihmiset onnistuvat jotenkin kasvattamaan lapsistaan vaihdokkaita tai aavepoikia. Rakkaus ei kestä elämän painoa. Hyvät yritykset ja kärsivällinen hellyys ei kannattele lapsesta asti jakautunutta poikaa. Edes taide ei kestä, ainakaan kaikki. Mutta paljon jää. Yksityisten ja yhteisten muistojen hauraat kerrostumat reunustavat totuuden jäljittämisen polkua, valheet ja teeskennellyt identiteetit katoavat, menettävät merkityksen jota niillä ei ehkä koskaan ollut sellaisinaan. Rakastan Hustvedtin yksinkertaista, vanhanaikaista moraalista paatosta ja sitä herkkyyttä, jolla hän kuvaa monenlaisia ihmisiä: Billin Dan-veljeä, erinäisiä suurkaupungin lietteistä nousevia hahmoja, joilla silti on inhimillinen arvokkuutensa, jopa niitä, joiden osaksi jää olla ihmisiä ilman myötätunnon kykyä (ja jotka sitä kautta ovat menettäneet jonkin perimmäisen yhteyden toisiin ihmisiin). Pidän sitä, että tarina tunnustaa inhimillisen perspektiivin keskeneräisyyden ja useiden tarinoiden rinnakkaisen ehkä-olemassaolon.

Olin niin kuvitellut nukkuvani päiväunet, mutta romaani riisti sen hetken minulta. Luopuessaan saa:)

Marraskuuta

Aamuviideltä pikkukaupungissa ei ole kovin pimeää. Koivujen rungot heijastavat markettien lastauslaiturien ja harvakseltaan tönöttävien katulamppujen valjua valoa. En ole yksin maailmassa: kerrostalon ikkunoista näkee, että joku valvoo jo. Kadunlakaisija kävelee kärrynsä kanssa zeniläistä rauhaa huokuen.

Koulutuspäivä pidetään Olympiastadionilla. Ikkunasta näkee vihreän nurmen. Tuntuu siltä, kuin paikka olisi yhtä aikaa väärä ja oikea.

Opin toisia asioita kuin olisi ehkä pitänyt. Intialainen ruoka maistuu hyvältä. Teetä en tunnista, olisiko se chaita. Keskustelemme pöydässä trendikahveista.

Kävelen linja-autoasemalle. Matka on opiskeluajoista pidentynyt, tahtini ei ole yhtä rivakka vaikka tuuli sitä onkin. Eduskuntatalon rappusia laskeutuu joukko herroja. Ne tunnistaa pönäkästä olemuksesta ja mustista villaisista takeista. Muutenkin pääkaupunkilaiset ovat pukeutuneet arvokkaasti ja statustietoisesti. Nuhruistun sisäisestikin siitä havainnosta.

Bussi kiitää pimeyden läpi. Rekkoja ohitettaessa tulee ohitettua oikealta aaverekka, joka hetken päästä häviää näkyvistä. Jään tuijottelemaan ikkunaan heijastuvia kuvia, tapahtumien varjoja. Mieli tuottaa ajatuksia, jotka unohdan saman tien vaikken aikonut. Luen Mazzarellaa ruotsiksi, huomaan makustelevani hänen lauseitaan kuin lausuisin niitä itselleni. Toimin siis välillä kuten behavioristit uskoivat kaikkien lukijoiden toimivan.

Seuraavana päivänä saan kuulla, että veljeni on vaihtanut nimeä. Minä en ole koskaan vaihtanut etu- tai sukunimeäni. Olen liian kiintynyt identiteettiini, ehkä. Nimeä vaihtamalla saattaa ehkä tulla toiseksi ihmiseksi. Veljestäni on tullut onnellinen. Hänellä on parantavat kädet.