Hänen päässään soi sinnikkäästi
"värit ovat vapauden",
kun hän sovitti sinistä sukkanauhaa
valkoisen mekkonsa alle.
Hän muistaisi hääpäivänsä aina:
itsenäisyyden muistopäivän.
torstai 3. joulukuuta 2009
torstai 26. marraskuuta 2009
Ihmisen kolme kerrosta
Voiko yleinen pikkulintu (avis parvus vulgaris) laulaessaan valehdella
Tuntevatko muurahaiset poluillaan totuuden ja valheen eron
Pelkääkö jääkarhu ilmastonmuutosta
Muistammeko me, että olemme myös eläimiä
Löydämmekö lihaksista ja luista sekä jänteistä voiman, joka ei kysele vaan tottelee vaistojaan
Tunnemmeko mielihyvän, kun lajitoveri rapsuttaa ja tulee liki
Ilon, joka on puhdasta ja vilpitöntä
kivun nälän himon
hartaan ihmetyksen
Että emme eläisi vain siinä kerroksessa,
jossa huoli elää kasvustona kuin home,
vaan joskus näkisimme olevamme eläimiä,
joskus puhdasta henkeä,
enkelienkin sukua
Laulaessamme tuntisimme kouraisun vatsanpohjassa,
kaiun taivaassa.
Tuntevatko muurahaiset poluillaan totuuden ja valheen eron
Pelkääkö jääkarhu ilmastonmuutosta
Muistammeko me, että olemme myös eläimiä
Löydämmekö lihaksista ja luista sekä jänteistä voiman, joka ei kysele vaan tottelee vaistojaan
Tunnemmeko mielihyvän, kun lajitoveri rapsuttaa ja tulee liki
Ilon, joka on puhdasta ja vilpitöntä
kivun nälän himon
hartaan ihmetyksen
Että emme eläisi vain siinä kerroksessa,
jossa huoli elää kasvustona kuin home,
vaan joskus näkisimme olevamme eläimiä,
joskus puhdasta henkeä,
enkelienkin sukua
Laulaessamme tuntisimme kouraisun vatsanpohjassa,
kaiun taivaassa.
perjantai 20. marraskuuta 2009
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Lääkärietiikkaa
Suomessa on olemassa järjestö Lääkärit ilman sponsoreita. Jäsenten hankinta on ollut hidasta, mutta järjestön idea on loistava: yrittää edes vähentää lääketeollisuuden ja terveydenhuollon välistä riippuvuuksien verkostoa. Nykyisin iso osa lääkärikoulutuksista on lääketehtaiden sponsoroimaa. Kiitollisuudenvelasta ja hyvistä suhteista voi olla sekä hyötyä että haittaa. - En tiedä, millaiseen eettiseen sankaruuteen kykenisin itse, jos olisin lääkäri. Lääketieteen etiikka on muutenkin täynnä hankalia kysymyksiä, ja esimerkiksi Duodecimin sivuilla on sangen kiinnostavia eettisiä tapauksia.
Katso myös
Lääkärit ilman sponsoreita
Duodecim
Eilisissä uutisissa Suomen korruptoitumattomuus oli pudonnut sijalle 6. Ei Suomessa kai juuri lahjota virkamiehiä, mutta on hyvä, jos totuttuja käytäntöjä joskus vähän pöyhitään.
Katso myös
Lääkärit ilman sponsoreita
Duodecim
Eilisissä uutisissa Suomen korruptoitumattomuus oli pudonnut sijalle 6. Ei Suomessa kai juuri lahjota virkamiehiä, mutta on hyvä, jos totuttuja käytäntöjä joskus vähän pöyhitään.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Lyhyt kohtaaminen Mefiston kanssa
Hänen kanssaan oli niin hauskaa. Hän vietteli sanoillaan, sai minut tuntemaan itseni fiksummaksi kuin massat. Hän osasi puhua kuin guru, ja kätkätti sitten päälle postmodernilla naurullaan - joko menit retkuun sinäkin? Hän oli todellakin älykäs. En osannut kumota hänen argumenttejaan, kun hän ohimennen henkevästi perusteli, miksi moraalia ei ole tai ainakin se on vain rahvasta varten. Hän pilkkasi lääkäreitä. poliitikkoja, tuomareita, moraalifilosofeja, hän pyörsi puheensa heti kun aloin melkein ymmärtää; hän ei päästänyt minua, ei maailmaa vähällä. Maailmanlopustakin hän väänsi sanaleikin, katsoi onko minussa pokkaa huvittua. Vankka maa jalkojeni alla alkoi muuttua lentohiekaksi. Oli pakko ottaa tukea seinästä.
Nauroin mukana, kunnes alkoi tuntua pahalta. Margareta oli poistunut jo aiemmin, todennut ettei pidä uudesta ystävästäni. Minun tuli ikävä Margaretan lämmintä hymyä. Mefiston pistävän ivan takaa näin vain tyhjyyden, enkä enää halunnut hänen silmistään peiliä itselleni. Ehkä tapaan hänet jälleen, mutta antaapa edes ajan kulua hiukan ennen sitä.
Nauroin mukana, kunnes alkoi tuntua pahalta. Margareta oli poistunut jo aiemmin, todennut ettei pidä uudesta ystävästäni. Minun tuli ikävä Margaretan lämmintä hymyä. Mefiston pistävän ivan takaa näin vain tyhjyyden, enkä enää halunnut hänen silmistään peiliä itselleni. Ehkä tapaan hänet jälleen, mutta antaapa edes ajan kulua hiukan ennen sitä.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Hitaat blogit ja tila Blogistaniassa
Rakas lukija,
Tat
ihan ensimmäiseksi pahoittelen, että olen niin satunnainen kirjoittaja. Toiseksi pahoittelen sitä, että aivan liian harvoin jaksan kuvittaa tekstini tai tarjota visuaalisia täkyjä, ja etten koskaan itse maalaa, ota valokuvia tai edes kuvankäsittele mitään. Kolmanneksi pahoittelen sitä, että ehdin aivan liian harvoin kommentoida muiden blogeja ja joskus tuntuu siltä, että aivan liian harvoin ehdin lukeakaan blogeja, joita haluaisin.
En lupaa muuttaa mitään. En halua tehdä blogikirjoittamisesta suoritusta, eikä minulla ole joka päivä aikaa istua vapaa-ajalla koneen äärellä. Nytkin välistä tunnen, että olisi hyvä mieluummin käydä metsässä tai olla suorassa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mutta - koska joskus on sillä tavalla ahne olo, että tekee mieli kurkistaa, mitä kuuluu tutuille blogisteille, joskus tulee halua kirjoittaa jotakin, minkä uskoo kiinnostavan ainakin muutamaa muutakin ihmistä maailmassa (joskus vaan on vaikea tietää, löytävätkö juuri ne harvinaiset oliot juuri silloin paikalle), ja siksi en ihan ole valmis lopettamaankaan.
Kun tänään mietin elämääni, se tuntuu ihan ihmisen elämän kokoiselta. Juuri nyt tuntuu siltä, että huolet ja murheet, joita kohdalleni on osunut, ovat passelin kokoisia. Elämässä on painovoimaa ja armoa (kuten Simone Weil asian kauniisti ilmaisi); keveällä ja raskaalla on oikeat mittasuhteet.
Kirjoittaminen ja lukeminen on aina auttanut minua. Se on tuonut muita ihmisiä lähemmäksi, auttanut syvemmin löytämään ihmisyyden yhteistä ydintä. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat lähentäneet minua myös itseeni ja lisänneet itsetuntemustani, vaikka tuskinpa se vieläkään kovin suurta on. Matka jatkuu.
Kanssaihminen, sinä joka juuri nyt luet tämän - sinussa on jotain minua, minussa on jotain sinua. Muuten et lukisi tätä nyt. Se olet sinä.
Tat
ihan ensimmäiseksi pahoittelen, että olen niin satunnainen kirjoittaja. Toiseksi pahoittelen sitä, että aivan liian harvoin jaksan kuvittaa tekstini tai tarjota visuaalisia täkyjä, ja etten koskaan itse maalaa, ota valokuvia tai edes kuvankäsittele mitään. Kolmanneksi pahoittelen sitä, että ehdin aivan liian harvoin kommentoida muiden blogeja ja joskus tuntuu siltä, että aivan liian harvoin ehdin lukeakaan blogeja, joita haluaisin.
En lupaa muuttaa mitään. En halua tehdä blogikirjoittamisesta suoritusta, eikä minulla ole joka päivä aikaa istua vapaa-ajalla koneen äärellä. Nytkin välistä tunnen, että olisi hyvä mieluummin käydä metsässä tai olla suorassa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mutta - koska joskus on sillä tavalla ahne olo, että tekee mieli kurkistaa, mitä kuuluu tutuille blogisteille, joskus tulee halua kirjoittaa jotakin, minkä uskoo kiinnostavan ainakin muutamaa muutakin ihmistä maailmassa (joskus vaan on vaikea tietää, löytävätkö juuri ne harvinaiset oliot juuri silloin paikalle), ja siksi en ihan ole valmis lopettamaankaan.
Kun tänään mietin elämääni, se tuntuu ihan ihmisen elämän kokoiselta. Juuri nyt tuntuu siltä, että huolet ja murheet, joita kohdalleni on osunut, ovat passelin kokoisia. Elämässä on painovoimaa ja armoa (kuten Simone Weil asian kauniisti ilmaisi); keveällä ja raskaalla on oikeat mittasuhteet.
Kirjoittaminen ja lukeminen on aina auttanut minua. Se on tuonut muita ihmisiä lähemmäksi, auttanut syvemmin löytämään ihmisyyden yhteistä ydintä. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat lähentäneet minua myös itseeni ja lisänneet itsetuntemustani, vaikka tuskinpa se vieläkään kovin suurta on. Matka jatkuu.
Kanssaihminen, sinä joka juuri nyt luet tämän - sinussa on jotain minua, minussa on jotain sinua. Muuten et lukisi tätä nyt. Se olet sinä.
torstai 1. lokakuuta 2009
Mitä opin tällä viikolla
Opin, että Kalle Holmbergin tytär ei kehdannut tunnustaa, että jatkojohtoleikin syynä oli salaa isän levyltä kuunneltu kappale Sinun täytyy astua johtoon.
Opin, että luumut ja sherry sopivat yhteen.
Opin, että Jari Tervon Koljatti kertoo melkoisista sisäisistä maailmoista ja onnistuu käsittääkseni melkoisen hyvin tavoittamaan keskustalaisen vallankäyttäjän fenomenologian - olematta tylsä.
Opin, että Stig Larssonin kirjassaan Miehet jotka vihaavat naisia kuvaama strategia siitä, että julkisuusmyllyä voi pyörittää tekemällä median naurunalaiseksi keskittämällä kaikki huomio yhteen isoon skuuppiin ja unohtamalla "pikkuasiat" kuten pitkäaikainen hyvävelijärjestelmä ja maantapainen korruptio - niin, että tämä strategia on täysin valittavissa tänään, tässä ja nyt. Ja että paras tapa saada kansa antamaan anteeksi vaalirahoituksen synnit on kyllästyttää se keskustelulla; sankari se, joka ei jaksa jauhaa vanhoja ja vanhasia.
Opin, että fiktion ja faktan välinen ero on hiuksenhieno.
Opin, että luumut ja sherry sopivat yhteen.
Opin, että Jari Tervon Koljatti kertoo melkoisista sisäisistä maailmoista ja onnistuu käsittääkseni melkoisen hyvin tavoittamaan keskustalaisen vallankäyttäjän fenomenologian - olematta tylsä.
Opin, että Stig Larssonin kirjassaan Miehet jotka vihaavat naisia kuvaama strategia siitä, että julkisuusmyllyä voi pyörittää tekemällä median naurunalaiseksi keskittämällä kaikki huomio yhteen isoon skuuppiin ja unohtamalla "pikkuasiat" kuten pitkäaikainen hyvävelijärjestelmä ja maantapainen korruptio - niin, että tämä strategia on täysin valittavissa tänään, tässä ja nyt. Ja että paras tapa saada kansa antamaan anteeksi vaalirahoituksen synnit on kyllästyttää se keskustelulla; sankari se, joka ei jaksa jauhaa vanhoja ja vanhasia.
Opin, että fiktion ja faktan välinen ero on hiuksenhieno.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Jos perustaisin uskonnon...
...ottaisin uhreikseni teekkareita. Kauppatieteilijät olisivat toisekis paras vaihtoehto, mutta insinöörin aivot sopisivat parhaiten kulttijäsenyydelle: ajattelutapaa olisi helppo manipuloida näennäisen loogisin perustein, ja monien uskonnollinen yleissivistys olisi sen verran alhainen, että kaikki uskontojen uhrien vahingollisina pitämät toimintatavat voisivat osua ja upota kohtalaisen hyvin.
Valikoisin näistä uhreista uskollisimmat ja pistäisin heidät puoli-ilmaiseen työhön. Ohjelmoijia kun tarvitaan aina. Palkitsisin teekkareitani kannustamalla ja kehumalla ahkerimpia. Imartelisin jäseniä vihjaamalla, että he ovat valittuja yli-ihmisiä. Tätä en kertoisi kuin sisäpiirille.
Ehken pistäisi lahkoni lapsia dieetille, ettei yhteiskunta jossain vaiheessa puuttuisi puuhiini. Kotikouluun ehkä pistäisin heidät, ja pitkää matematiikkaa opiskelemaan. Naiset voisivat miehiensä ohessa tehdä töitä kotikonttorissa - sen verran tasa-arvoinen olen.
Jos olisin tarpeeksi härski perustaakseni uskonnon, voisin rikastua. Rahat käyttäisin humanitaarisiin tarkoituksiin, tai niin minä ainakin sanoisin. Kahdenkymmenen vuoden päästä olisin soluttanut omat takaporttini kaikkiin valtionhallinnon tietokoneohjelmiin kilpailutuksen ansiosta kaikki urakat saaneiden firmojeni uskollisten ja taitavien työntekijöiden uurastuksen tuloksena. Jossakin vaiheessa aika iso määrä verotuloja ja palkkatuloja siirtyisi yhdellä tilisiirrolla tililleni Cayman-saarille.
Tällaista ei onneksi voisi tapahtua Suomessa. Olemmehan liian valistuneita emmekä lankea palvomaan uskonnollisia johtajia. Mutta voihan ajatuksilla leikkiä uskonrauhaa rikkomatta, voihan?
Seuraava linkki liittyy painajaisuneen, johon heräsin tiistaina.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu
Valikoisin näistä uhreista uskollisimmat ja pistäisin heidät puoli-ilmaiseen työhön. Ohjelmoijia kun tarvitaan aina. Palkitsisin teekkareitani kannustamalla ja kehumalla ahkerimpia. Imartelisin jäseniä vihjaamalla, että he ovat valittuja yli-ihmisiä. Tätä en kertoisi kuin sisäpiirille.
Ehken pistäisi lahkoni lapsia dieetille, ettei yhteiskunta jossain vaiheessa puuttuisi puuhiini. Kotikouluun ehkä pistäisin heidät, ja pitkää matematiikkaa opiskelemaan. Naiset voisivat miehiensä ohessa tehdä töitä kotikonttorissa - sen verran tasa-arvoinen olen.
Jos olisin tarpeeksi härski perustaakseni uskonnon, voisin rikastua. Rahat käyttäisin humanitaarisiin tarkoituksiin, tai niin minä ainakin sanoisin. Kahdenkymmenen vuoden päästä olisin soluttanut omat takaporttini kaikkiin valtionhallinnon tietokoneohjelmiin kilpailutuksen ansiosta kaikki urakat saaneiden firmojeni uskollisten ja taitavien työntekijöiden uurastuksen tuloksena. Jossakin vaiheessa aika iso määrä verotuloja ja palkkatuloja siirtyisi yhdellä tilisiirrolla tililleni Cayman-saarille.
Tällaista ei onneksi voisi tapahtua Suomessa. Olemmehan liian valistuneita emmekä lankea palvomaan uskonnollisia johtajia. Mutta voihan ajatuksilla leikkiä uskonrauhaa rikkomatta, voihan?
Seuraava linkki liittyy painajaisuneen, johon heräsin tiistaina.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu
torstai 3. syyskuuta 2009
Alakulo
Kurottui sielu toivomaan ettei
loppuisi rakkauden huume.
Kulottui metsä sadetta vailla,
karrelle poltti tuo kuume.
Valtava hehku ei lämmitä pitkään
vaan äkkiä loppuun palaa.
Sekö on rangaistus siitä kun kerran
rakastaa liikaa ja salaa?
Auringon säde kylmässä kieppuu,
varjoissa asuvat haamut.
En näe valossa kangastusta,
vain yksin vietetyt aamut.
Matalilla mailla kaunein sumu
hohkaa hallan uhkaa.
Alavan mielen pohjalla kumu:
olet vain tomua, tuhkaa.
(Kuva: Thomas Keith)
torstai 27. elokuuta 2009
Yksinäisyydestä
Olen lukenut (näemmä aloitan aika usein tekstini näin, mutta taidan myös omaksua paljon ajatuksia siten, että ensin luen jotain...) viime aikoina muutaman kirjan, joissa kuvataan nuorten ihmisten yksinäisyyden kokemuksia. Jotenkin mielessä on pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka harmi on se, että nuoret yksinäiset eivät tiedä, kuinka paljon maailmassa on olemassa heidän sukulaissielujaan. Tai kuinka yleistä yksinäisyyden tunne on, ja kuinka jo tuntemalla kokemuksellista yksinäisyyttä ihmisten keskellä osallistuukin aika yhteiseen tunteeseen.
Yksinäisyyden tunteet ovat jotain, minkä kanssa on pakko elää. Ja sitten hetkittäin: et ole sittenkään yksin. Kosminen vilu ei kestä toisen ihmisen antaman läheisyyden lämmön painoa, vaan hellittää, antaa periksi ja kaikkoaa.
Yksinäisyyden tunteet ovat jotain, minkä kanssa on pakko elää. Ja sitten hetkittäin: et ole sittenkään yksin. Kosminen vilu ei kestä toisen ihmisen antaman läheisyyden lämmön painoa, vaan hellittää, antaa periksi ja kaikkoaa.
torstai 20. elokuuta 2009
Uskollinen puutarhuri
Uskollinen puutarhuri oli kesän paras elokuvaelämys. Vieläkin tulee aavistuksen kaihoisa olo, kun mietin John le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan tunnelmaa ja päähenkilöiden sankaruutta. Musiikki varsinkin oli sellaista, että haluaisin kuunnella toistekin. Onneksi on YouTube!
Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?
Voisiko maailma parantua hitusen elokuvienkin kautta? Siten, että me välittäisimme?
tiistai 18. elokuuta 2009
Lomalta paluu
Taisi olla tarpeeksi pitkä loma, kun töihin on myös kiva palata. Olo on energinen, kiinnostunut, vielä riittää puhtia tarttua asioihin. Työkavereita oli kiva tavata ja muutenkin myönteinen adrenaliiniryöppy saa aikaan melkein ylitehokkaan olon.
Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.
Näinä aikoina on ilo, kun on mielekästä työtä.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Kiroilusta
Kiroilu lievittää kipua, tutkitusti. Mutta siihen turtuu. Harvoin kiroileva hyötyy kiroilusta enemmän kuin usein kiroileva. Kiroile siis harkiten.
Kirous ja siunaus ovat vastakohtia. Ilman metafyysisiä taustaoletuksiakin lienee ihmiselle hyväksi useammin siunata kuin kirota. "Sinua siunata tahdon/ jos olet väsynyt työstä/ tai levottomasta yöstä/ sinua siunata tahdon."
Kirous ja siunaus ovat vastakohtia. Ilman metafyysisiä taustaoletuksiakin lienee ihmiselle hyväksi useammin siunata kuin kirota. "Sinua siunata tahdon/ jos olet väsynyt työstä/ tai levottomasta yöstä/ sinua siunata tahdon."
torstai 16. heinäkuuta 2009
Musiikin voima
Scientific Americanista poimittu pikku-uutinen kertoi, että musiikki herättää kaikissa ihmisissä hyvin samanlaisia tunteita. Se on Oliver Sacksin mukaan varmin tapa saada ihmiset viritettyä samaan mielentilaan. Musiikki yhdistää, liikuttaa, sen kautta ymmärrämme toisiamme.
Musiikki on universaali kieli, se saattaa olla ihmiskunnan protokieli ja kaikki vauvat ymmärtävät musiikin rakenteita ja harmoniaa synnynnäisesti. Musiikkia käytetään itsehoitona mielialan muuttamiseen ja se soveltuu sosiaalisten siteiden lujittamiseen. Mielimusiikki on tehokas mielialan muuttaja altzheimer-potilailla. Yhdessä musisoiminen yhdistää.
Musiikki on universaali kieli, se saattaa olla ihmiskunnan protokieli ja kaikki vauvat ymmärtävät musiikin rakenteita ja harmoniaa synnynnäisesti. Musiikkia käytetään itsehoitona mielialan muuttamiseen ja se soveltuu sosiaalisten siteiden lujittamiseen. Mielimusiikki on tehokas mielialan muuttaja altzheimer-potilailla. Yhdessä musisoiminen yhdistää.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Hereillä?
Valvomisen ja heräämisen metafora on voimakas sekä uskonnollisessa että muussakin kielessä. Mietin heräämisen hetkiä: seksuaalisen, älyllisen, rakastumisen, hetkellisen ymmärryksen. Onhan näitä elämän varrella ollut, mutta voiko aina olla hereillä? Tarvitaanko myös unta, unityötä, alitajunnan horroksessa tekemää valmistelua?
Silti heräämisen hetket, vaikka olisivat pieniä ja arkisiakin, ovat merkityksellisiä. Milloin viimeksi sinä...
Silti heräämisen hetket, vaikka olisivat pieniä ja arkisiakin, ovat merkityksellisiä. Milloin viimeksi sinä...
maanantai 15. kesäkuuta 2009
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Puutarha/Paratiisi
Jotkut ajatukset ovat sitkeitä ja tulevat vastaan monesta suunnasta. Kuten paratiisin ja puutarhan yhteys. Aamuteeveestä kuuntelin nuorehkon uskontotieteen väikkärintekijän mietteitä erilaisista paratiisikuvista yli kulttuurin rajojen. Puutarha on yleisin arkkityyppi, ja tutkija arveli tällä olevan evolutiivinen tausta: olemme kaikki kotoisin puutarhasta.
Seuraava saman viikonlopun aikana kuultu yhteys oli eilen Lewis-sarjassa (joka on muuten yksi tämän hetken suosikkejani). Uskonnollinen, suvaitsematon kristillinen yhteisö oli siinä nimeltään the Garden. Getsemanen puutarha liittyi myös teemaan, tosin yhteys jäi aika ohueksi (kiusaukset ennen uhrausta).
Muistelin jo lauantaiaamuna 80-luvulla kuuntelemiani Risto Vuorisen luentoja, joissa hän palautti paratiisifantasian lapsuuden symbioosivaiheen. Paratiisin puutarha on kuva yhteydestä, joka on rikkomaton. Kaipuumme tilaan, johon emme oikeasti haluaisi kokonaan palata, heijastuu myös uskontojen kuvissa taivaasta. Kaikkiin tarpeisiimme vastataan, yhteys on täydellinen, ei minulta mitään puutu. Tätä kaipaamme tangojen tunnistamassa rakkaudenikävässämmekin.
Mutta oikeassa puutarhassa on mukavaa. Aktiivinen puuhastelu antaa välistä tilaa ja aikaa myös sielulle pysähtyä ja katsoa kauas. Kroppa kertoo itsestään ajoittain jotta muistan olevani rajallinen olio joka kaipaa työn hessa myös lepoa. Kaikki ympärillä elää, itää, rehottaa, muuttuu. Kuinka moni tuttu mainos hyödyntääkään puutarhakuvastoa luodakseen paratiisihalun?
Seuraava saman viikonlopun aikana kuultu yhteys oli eilen Lewis-sarjassa (joka on muuten yksi tämän hetken suosikkejani). Uskonnollinen, suvaitsematon kristillinen yhteisö oli siinä nimeltään the Garden. Getsemanen puutarha liittyi myös teemaan, tosin yhteys jäi aika ohueksi (kiusaukset ennen uhrausta).
Muistelin jo lauantaiaamuna 80-luvulla kuuntelemiani Risto Vuorisen luentoja, joissa hän palautti paratiisifantasian lapsuuden symbioosivaiheen. Paratiisin puutarha on kuva yhteydestä, joka on rikkomaton. Kaipuumme tilaan, johon emme oikeasti haluaisi kokonaan palata, heijastuu myös uskontojen kuvissa taivaasta. Kaikkiin tarpeisiimme vastataan, yhteys on täydellinen, ei minulta mitään puutu. Tätä kaipaamme tangojen tunnistamassa rakkaudenikävässämmekin.
Mutta oikeassa puutarhassa on mukavaa. Aktiivinen puuhastelu antaa välistä tilaa ja aikaa myös sielulle pysähtyä ja katsoa kauas. Kroppa kertoo itsestään ajoittain jotta muistan olevani rajallinen olio joka kaipaa työn hessa myös lepoa. Kaikki ympärillä elää, itää, rehottaa, muuttuu. Kuinka moni tuttu mainos hyödyntääkään puutarhakuvastoa luodakseen paratiisihalun?
perjantai 29. toukokuuta 2009
Tänään
Tänään olen halannut useita ihmisiä, saanut myönteistä palautetta, antanut sellaista muille, rukoillut eurovaalien puolesta kevätkirkossa ja miettinyt jossain välissä, onko fundamentalismiin pakko liittää kehäpäätelmiä, nauranut itselleni ainakin kerran varauksetta, hoitanut monia ihmissuhdeasioita, varannut ajan gynegologille, tilannut aurinkolasit ja kylvänyt iisoppia sekä persiljaa ruukkuun parvekkeelle sekä ostanut lisää kehäkukan siemeniä. Ja juonut timjamiteetä yskään!
Tämäkin on ollut hyvä päivä, vaikka maailma ei ole valmis. Kanssaihmisten vuoksi tulevaisuus tuntuu toiveikkaalta. Markku Ojanen vakuuttaa Hyvinvoinnin käsikirjassaan, että elämä on parhaimmillaan, kun ikäviä asioita on suhteessa paljon vähemmän kuin myönteisiä. Mutta raskaita ja ankariakin asioita tarvitaan, muuten kaikkeen hyväänkin turtuu. Itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Joskus on menetettävä jotain, jotta näkee sen arvon.
Tämäkin on ollut hyvä päivä, vaikka maailma ei ole valmis. Kanssaihmisten vuoksi tulevaisuus tuntuu toiveikkaalta. Markku Ojanen vakuuttaa Hyvinvoinnin käsikirjassaan, että elämä on parhaimmillaan, kun ikäviä asioita on suhteessa paljon vähemmän kuin myönteisiä. Mutta raskaita ja ankariakin asioita tarvitaan, muuten kaikkeen hyväänkin turtuu. Itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Joskus on menetettävä jotain, jotta näkee sen arvon.
torstai 28. toukokuuta 2009
Musikaalisuuden ja kiintymyksen yhteinen geeni?
Liisa Ukkolan tuore väitöstutkimus on äärimmäisen kiinnostava. Ukkola on tutkinut Helsingin yliopiston lääketieteen ja Sibelius-akatemian yhteisessä hankkeessa musikaalisen tuottavuuden (luovuuden) geneettistä perimää, ja on osoittanut yhteyden musiikillisen luovuuden ja AVPRIA-geenin välillä. Sama geeni liittyy kiintymyssuhteisiin, esimerkiksi aviolliseen uskollisuuteen miehillä.
Usein evoluutiopsykologisissa selityksissä musiikki selitetään herkästi suurinpiirtein yhtä tärkeäksi kuin riikinkukon pyrstö. Darwinin hypoteesi oli ymmärtääkseni, että musiikki edistää parivalintaa (osoittamalla että yksilöllä on niin paljon voimia että niitä riittää myös turhuuteen).
Musikaalisuus ja erityisesti korkeatasoinen, luova musiikin harjoitus näyttää siis olevan vieläkin tärkeämpi. Voisiko yhteys olla tunnetaitoihin? Musiikillinen älykkyys/luovuus taitaa tarvita kykyä erottaa sävelkorkeuksia ja äänen värejä. Samojen kykyjen merkitys kommunikaation onnistumisessa on suuri. Sekä kyky tuottaa että tulkita näitä eroja tietoisesti lienee yhteydessä sekä musikaalisuuteen että sosiaaliseen älyyn.
Luen parhaillani Mary Shelleyn klassikkoa Frankenstein. En ole voinut olla huomaamatta, miten tärkeänä piirteenä eri henkilöiden luonteen analysoinnissa Shelleyn henkilöt pitävät heidän soinnukasta tai karkeaa ääntään. (Miten epäreilua tämä onkaan erilaisista äänihäiriöistä kärsiviä kohtaan! Evoluutio ei ole varustanut meitä näihin poikkeuksiin, siihen tarvitaan korkeampia aivoalueita - no kai sekin on evoluution varustusta, mutta silti...)
Ukkolan mukaan musiikillinen luovuus on pitkälti perinnöllistä. Hyvä musiikkikasvatus auttaa kuitenkin ihmisiä toteuttamaan tätä luontaista taipumusta helpommin, uskon. Eläköön suomalainen musiikkiopisto- ja musiikkiluokkaperinne! Miten paljon hyvää ne ovatkaan saaneet aikaan!
Usein evoluutiopsykologisissa selityksissä musiikki selitetään herkästi suurinpiirtein yhtä tärkeäksi kuin riikinkukon pyrstö. Darwinin hypoteesi oli ymmärtääkseni, että musiikki edistää parivalintaa (osoittamalla että yksilöllä on niin paljon voimia että niitä riittää myös turhuuteen).
Musikaalisuus ja erityisesti korkeatasoinen, luova musiikin harjoitus näyttää siis olevan vieläkin tärkeämpi. Voisiko yhteys olla tunnetaitoihin? Musiikillinen älykkyys/luovuus taitaa tarvita kykyä erottaa sävelkorkeuksia ja äänen värejä. Samojen kykyjen merkitys kommunikaation onnistumisessa on suuri. Sekä kyky tuottaa että tulkita näitä eroja tietoisesti lienee yhteydessä sekä musikaalisuuteen että sosiaaliseen älyyn.
Luen parhaillani Mary Shelleyn klassikkoa Frankenstein. En ole voinut olla huomaamatta, miten tärkeänä piirteenä eri henkilöiden luonteen analysoinnissa Shelleyn henkilöt pitävät heidän soinnukasta tai karkeaa ääntään. (Miten epäreilua tämä onkaan erilaisista äänihäiriöistä kärsiviä kohtaan! Evoluutio ei ole varustanut meitä näihin poikkeuksiin, siihen tarvitaan korkeampia aivoalueita - no kai sekin on evoluution varustusta, mutta silti...)
Ukkolan mukaan musiikillinen luovuus on pitkälti perinnöllistä. Hyvä musiikkikasvatus auttaa kuitenkin ihmisiä toteuttamaan tätä luontaista taipumusta helpommin, uskon. Eläköön suomalainen musiikkiopisto- ja musiikkiluokkaperinne! Miten paljon hyvää ne ovatkaan saaneet aikaan!
Ahaa?
- "Ahaa", sanoi Ihaa.
- "Terveysruoka on pahaa.
Vaan muupa kasvattaa mahaa."
Hän kulki pitkin pihaa
ja ajatteli rahaa.
Polttaisiko sahaa?
Aatokset kuin vahaa -
ne auringossa suli.
Takatalvi tuli.
Kelpasi syödä lihaa.
Näin ajatteli Ihaa,
koe sinäkin sama ahaa.
- "Terveysruoka on pahaa.
Vaan muupa kasvattaa mahaa."
Hän kulki pitkin pihaa
ja ajatteli rahaa.
Polttaisiko sahaa?
Aatokset kuin vahaa -
ne auringossa suli.
Takatalvi tuli.
Kelpasi syödä lihaa.
Näin ajatteli Ihaa,
koe sinäkin sama ahaa.
tiistai 26. toukokuuta 2009
Lähdöt
Hermann Hessen runo Vaiheet (Stufen) on viime päivinä ollut mielessä. Siitä on olemassa kaksikin käännöstä, kumpikaan ei ole täysin alkuperäisen runon tavoittava - mutta kauniita ja puhuttelevia ovat nekin. Runo puhuu lähdön lumouksesta, siirtymisistä, elämän jatkuvasta kutsusta. Muutos on elämän laki, mihinkään ei tule takertua. "Der Weltgeist will nicht fesseln uns und engen,/ Er will uns Stuf um Stufe heben, weiten."
Runo englanniksi
Ja saksaksi
Runo englanniksi
Ja saksaksi
tiistai 19. toukokuuta 2009
"Toukokuun 19:nä aamupäivällä klo 10½ 1838"
Kierkegaardin Gaudeten vuosipäivä. Satuin saamaan Lehtisen Kierkegaard-kirjan lahjaksi viime viikolla, lueskelen sitä hitaasti ja mietin autenttista elämäntapaa.
Muistan omasta nuoruudestani voimakkaan eetoksen, ajatuksen uskollisuudesta itseä kohtaan. Se elää vieläkin, mutta ei ehkä yhtä vahvana. Rakastin Potokin kirjaa Nimeni on Asher Lev; sen päähenkilöllä oli intohimo, taide, ja sen vuoksi hän oli valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Nuorena kaipasin suuria passioita, sellaisia haaveita joihin jaksaisi sitoutua. Olisi ollut rehvakasta Waltarin tavoi kokea elämänsä motoksi nöyryys ja intohimo. Mutta ei. Suurten intohimojen sijaan olen saanut elämän, jossa on paljon pieniä intohimoja. Olisi teeskentelyä muuttua joksikin toiseksi. Pienet tarinat, pienet kohtaamiset, pienet totuudet riittävät.
En ole koskaan kokenut yhtä, erityistä kääntymisen hetkeä. Sen verran pietistisissä piireissä kasvoin, että olisi ollut hauska kokea uskoontulo, muutos. Yritin kyllä. Mutta se ei ollut minun tieni. Itselleni uskollisena olen kokenut hitaita muutoksia, yrittänyt olla rehellinen sille mitä ajattelen.
Yhden avainkokemuksen elämästäni muistan nopeasti ajatellen. Vaikean elämänjakson keskellä menin avantouinnille. Oli pimeä talvi-iltapäivä, ahdistus ja tuska näversivät oloa. Ja sitten äkillinen muutos, armo. Valahdin kylmään veteen, johon jätin taakkani, ja nousin siitä ylös uutena ihmisenä, silti samana. Revontulet valaisivat taivaan ylläni. Hiljaisuus puhui.
Työtoveri kysäisi aamulla jotain metamorfoosista. Kaikki liittyy kaikkeen. Sellaiseen todellisuuteen meidät on heitetty. Merkitykset syntyvät, ei niitä tarvitse tehdä.
Autenttisuus: omassa elämässään läsnäoloa?
Muistan omasta nuoruudestani voimakkaan eetoksen, ajatuksen uskollisuudesta itseä kohtaan. Se elää vieläkin, mutta ei ehkä yhtä vahvana. Rakastin Potokin kirjaa Nimeni on Asher Lev; sen päähenkilöllä oli intohimo, taide, ja sen vuoksi hän oli valmis tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Nuorena kaipasin suuria passioita, sellaisia haaveita joihin jaksaisi sitoutua. Olisi ollut rehvakasta Waltarin tavoi kokea elämänsä motoksi nöyryys ja intohimo. Mutta ei. Suurten intohimojen sijaan olen saanut elämän, jossa on paljon pieniä intohimoja. Olisi teeskentelyä muuttua joksikin toiseksi. Pienet tarinat, pienet kohtaamiset, pienet totuudet riittävät.
En ole koskaan kokenut yhtä, erityistä kääntymisen hetkeä. Sen verran pietistisissä piireissä kasvoin, että olisi ollut hauska kokea uskoontulo, muutos. Yritin kyllä. Mutta se ei ollut minun tieni. Itselleni uskollisena olen kokenut hitaita muutoksia, yrittänyt olla rehellinen sille mitä ajattelen.
Yhden avainkokemuksen elämästäni muistan nopeasti ajatellen. Vaikean elämänjakson keskellä menin avantouinnille. Oli pimeä talvi-iltapäivä, ahdistus ja tuska näversivät oloa. Ja sitten äkillinen muutos, armo. Valahdin kylmään veteen, johon jätin taakkani, ja nousin siitä ylös uutena ihmisenä, silti samana. Revontulet valaisivat taivaan ylläni. Hiljaisuus puhui.
Työtoveri kysäisi aamulla jotain metamorfoosista. Kaikki liittyy kaikkeen. Sellaiseen todellisuuteen meidät on heitetty. Merkitykset syntyvät, ei niitä tarvitse tehdä.
Autenttisuus: omassa elämässään läsnäoloa?
maanantai 18. toukokuuta 2009
Seksi ja pakko
Millainen olisi hyvä seksuaalista pakottamista koskeva lainsäädäntö?
Tällä hetkellä Suomessa ainakin kaksi tunnettua naista, Anna Kontula ja Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, neuvovat raiskattuja naisia olemaan tekemättä rikosilmoitusta silloin kun teolle ei ole todistajia, koska heitä ei uskota ja oikeudenkäynti on raskas. Erityisesti prostituoidun raiskaamisesta ei anneta tuomioita. Toisaalta julkisuuden hyväosaisten raiskaajien toiminta jää usein seurauksitta.
Näin voi olla. Silti oikeusvaltiossa on myös tärkeä periaate, että syyllisyys on todistettava. Tuntuisi hirvittävältä ajatella, että oikeudenkäynnissä naisen sana olisi aina painavampi kuin miehen. Silloinhan kuka tahansa nainen voisi aina syyttää ketä tahansa miestä raiskauksesta. On parempi, että joskus syyllinen jää rankaisematta kuin että rangaistaan viattomia varmuuden vuoksi.
Kärsimystähän raiskauksesta seuraa aina. Kosto ei sitä vähennä. En usko, että kukaan normaali, terve mies ei tajuaisi, että raiskaus vahingoittaa uhriaan. Väkivaltainen ja julma kohtelu jättää jälkensä aina.
En hyväksy yhteiskuntaa, jossa sukupuoli määrittää uskottavuuden. Mieskin voi olla uhri. Voisi silti olla hyvä asia, jos naisia rohkaistaisiin hyvien asianajajien tuella oikeudenkäynteihin silloinkin, kun näyttö ehkä ei riitä tuomioon. Asenteet eivät koskaan muutu, jos nykykäytäntöihin alistutaan. Ja miehellekin pitää olla mahdollista puhdistaa maineensa, jos hän vaikka joskus olisikin viaton.
Tällä hetkellä Suomessa ainakin kaksi tunnettua naista, Anna Kontula ja Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, neuvovat raiskattuja naisia olemaan tekemättä rikosilmoitusta silloin kun teolle ei ole todistajia, koska heitä ei uskota ja oikeudenkäynti on raskas. Erityisesti prostituoidun raiskaamisesta ei anneta tuomioita. Toisaalta julkisuuden hyväosaisten raiskaajien toiminta jää usein seurauksitta.
Näin voi olla. Silti oikeusvaltiossa on myös tärkeä periaate, että syyllisyys on todistettava. Tuntuisi hirvittävältä ajatella, että oikeudenkäynnissä naisen sana olisi aina painavampi kuin miehen. Silloinhan kuka tahansa nainen voisi aina syyttää ketä tahansa miestä raiskauksesta. On parempi, että joskus syyllinen jää rankaisematta kuin että rangaistaan viattomia varmuuden vuoksi.
Kärsimystähän raiskauksesta seuraa aina. Kosto ei sitä vähennä. En usko, että kukaan normaali, terve mies ei tajuaisi, että raiskaus vahingoittaa uhriaan. Väkivaltainen ja julma kohtelu jättää jälkensä aina.
En hyväksy yhteiskuntaa, jossa sukupuoli määrittää uskottavuuden. Mieskin voi olla uhri. Voisi silti olla hyvä asia, jos naisia rohkaistaisiin hyvien asianajajien tuella oikeudenkäynteihin silloinkin, kun näyttö ehkä ei riitä tuomioon. Asenteet eivät koskaan muutu, jos nykykäytäntöihin alistutaan. Ja miehellekin pitää olla mahdollista puhdistaa maineensa, jos hän vaikka joskus olisikin viaton.
torstai 14. toukokuuta 2009
Ok?
Työkaveri antoi minulle luettavaksi joskus saamaansa koulutusmateriaalia, joka perustui Taibi Kahlerin transaktioanalyysin pohjalta tekemiin persoonallisuustyyppeihin. Kiinnostuin teemasta ja lueskelin netistä lisää. Teinpä yhden oppimistyylitestinkin, mutta onnistuin olemaan kaikessa täysin keskiväliä. Voiko tylsempää tulosta enää olla kuin täysin nelikentän keskellä!
Transaktioanalyysi on Bernen kehittämä malli, jonka mukaan onnistunut kommunikaatio ja elämä vaatii asenteen minä olen ok, sinä olet ok. Olen joskus muinoin lukenut Harrisin kirjan aiheesta ja pidin siitä kovin. Useinhan epäonnistunut kommunikaatio voidaan selittää sillä, että emme puhukaan aikuinen-aikuinen -tasolla, vaan lapsina tai arvostelevina vanhempina.
Kahlerin kuvaamat "hiostajat" (Drivers) ovat viestejä, joita voimme antaa joko itsellemme tai muille. Ne voivat toimia motivaattoreina ja vahvuuksina, mutta myös nujertaa itsetuntoa. Tällaisia hiostajia on viisi.
Olet ok, jos olet täydellinen.
Olet ok, jos miellytät.
Olet ok, jos yrität kovasti.
Olet ok, jos olet vahva.
Olet ok, jos kiirehdit.
Miksi on niin vaikea muistaa, että kelpaamme ihmisinä, vaikka emme olisikaan täydellisiä, vaikka kaikki eivät meistä pitäisikään, vaikka joskus antaisimme periksi tai olisimme heikkoja? Tai jos pysähtyisimme ja antaisimme kiireen mennä ohi? Läksy lukijalle ja kirjoittajalle: Muista sanoa jollekulle läheiselle, että tämä on arvokas ihan sellaisenaan.
Virikkeenä olen käyttänyt mm. Pelastakaa lapset -verkkolehden sivuilta löytämääni materiaalia. Harrisin kirjan nimi on Minulla menee hyvin, entä sinulla?
torstai 7. toukokuuta 2009
Kaksoisolentoni
Hän katsoo minuun peilistä ja hymyilee
kuin tietäisi mun toisen mieleni.
Hän jossain kaksoisplaneetalla majailee
ja toisinajattelee aatteeni.
En tiedä mitä voisin tehdä toisin
ja jos niin tekisin niin kuinka voisin -
vaan ajatuksissani olen joku muu
ja silloin kaikki jälleen kirkastuu.
En tiedä onko klooniani missään
vai olenko siis itse kuitenkin
tuo Toinen joka aatoseetterissään
on joskus kaikkein todellisin.
kuin tietäisi mun toisen mieleni.
Hän jossain kaksoisplaneetalla majailee
ja toisinajattelee aatteeni.
En tiedä mitä voisin tehdä toisin
ja jos niin tekisin niin kuinka voisin -
vaan ajatuksissani olen joku muu
ja silloin kaikki jälleen kirkastuu.
En tiedä onko klooniani missään
vai olenko siis itse kuitenkin
tuo Toinen joka aatoseetterissään
on joskus kaikkein todellisin.
torstai 30. huhtikuuta 2009
Ajatuksia vappuihmisistä ja solipsisteista
Vappuihmiset
Ne on hauskoja kuin serpentiini
sen lailla ne roikkuu kaulassa kiinni
ja seuraavan päivän olokin on fiini -
ei siihen auta kuin kuohuviini.
Solipsistit
Niiden mukana maailma syntyy ja lakkaa,
ne ihan omaa päätään seinään hakkaa.
Ne ei voi salaisuuksia kellekään kuiskata,
ei tulla kaapista ulos, ei pelissä fuskata.
Huonot runoilijat
Ne riimejä vääntää ja luulee että
runo on siinä kuin mettä tai vettä.
Ne omaan nilkkaansa kompastuu
ja riimin pakottamina myös kastuu.
Kellä on huonosta runosta vastuu?
Sillä joka säkeiden tielle astuu.
Hauskaa vappua!
Ne on hauskoja kuin serpentiini
sen lailla ne roikkuu kaulassa kiinni
ja seuraavan päivän olokin on fiini -
ei siihen auta kuin kuohuviini.
Solipsistit
Niiden mukana maailma syntyy ja lakkaa,
ne ihan omaa päätään seinään hakkaa.
Ne ei voi salaisuuksia kellekään kuiskata,
ei tulla kaapista ulos, ei pelissä fuskata.
Huonot runoilijat
Ne riimejä vääntää ja luulee että
runo on siinä kuin mettä tai vettä.
Ne omaan nilkkaansa kompastuu
ja riimin pakottamina myös kastuu.
Kellä on huonosta runosta vastuu?
Sillä joka säkeiden tielle astuu.
Hauskaa vappua!
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Totuus metsästä?
En tiedä mitään metsänhoidosta. Olen siis huono metsänomistaja, jonka tulisi luottaa Asiantuntijoiden neuvoihin. Kuitenkin pieni ja sangen helposti johdateltava järkeni ohjaa minua epäilemään vallitsevaa metsätotuutta. Miksi metsä harsuuntuisi, vaikka sitä harvennettaisiinkin vain yläharvennuksella? Eivätkö isot ja paksut puut ole jo ehtineet siementää tarpeeksi? Miksi tavallisten metsänomistajien käsissä ei ole saada metsästään parasta mahdollista tuottoa eli tuottaa myös tukki-, ei vain kuitupuuta? Onko metsänhoidosta olemassa riippumatonta tutkimusta? Tiedämmekö me suomalaiset, miten metsiä tulee hoitaa? Joko virheistä on opittu?
Odotan neuvoja ja viisaita kommentteja. Tiedän, etten tiedä tästä mitään.
Odotan neuvoja ja viisaita kommentteja. Tiedän, etten tiedä tästä mitään.
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Autiot
1
Kahdeksankymmentäluvulla
minulla oli kämppis, joka soitti kovaa Dingon Autiotaloa.
Soitin hälytyspuhelun puhelinkopista. Ei siihen aikaan ollut kännyköitä.
Hänen koiransakin oli ressukka.
Seuraava asukas alakerran huoneessa oli siisti sihteerityttö.
2
Unessa
Risto Autio soitti minulle enkä
tiennyt kuka hän on.
3
Maa oli alkukeväästä autio ja tyhjä.
Mutta Puutarhuri otti siemenensä ja
teki taikojaan,
ja maa alkoi haista elämältä. Miten väkevä tuoksu.
Mullan uumenissa levänneet bakteerit ja kastemadot ryhtyivät töihin
ja kaikki alkoi kasvaa.
Iloitsin ensimmäisestä vihreästä alusta,
halusin kirjoittaa sen näkemisen blogiini.
Kahdeksankymmentäluvulla
minulla oli kämppis, joka soitti kovaa Dingon Autiotaloa.
Soitin hälytyspuhelun puhelinkopista. Ei siihen aikaan ollut kännyköitä.
Hänen koiransakin oli ressukka.
Seuraava asukas alakerran huoneessa oli siisti sihteerityttö.
2
Unessa
Risto Autio soitti minulle enkä
tiennyt kuka hän on.
3
Maa oli alkukeväästä autio ja tyhjä.
Mutta Puutarhuri otti siemenensä ja
teki taikojaan,
ja maa alkoi haista elämältä. Miten väkevä tuoksu.
Mullan uumenissa levänneet bakteerit ja kastemadot ryhtyivät töihin
ja kaikki alkoi kasvaa.
Iloitsin ensimmäisestä vihreästä alusta,
halusin kirjoittaa sen näkemisen blogiini.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Valeikkunasta katsoen
Kirjallisuus on valeikkuna, trombe d'oeil. Jos se on kirjoitettu hyvin, se tuntuu melkein todellisemmalta kuin oikea todellisuus. Taitava kirjailija maalaa valeikkunan, josta haluan kurkistaa sisälle. Ja tiedän tai arvaan, mitä näkymäni ulkopuolella on, miten ilma väreilee ja minne tie jatkuu, mitä on vuorien takana.
Luin Leena Krohnin Valeikkunan viikonloppuna yhteen menoon ja malttamatta lopettaa. Tiesin, ettei kirja ole totta, se oli kirjoitettu niin, että silmää ei huijattu. Mutta hetkittäin en tiennyt, miten epätotta se oli ja mikä oli fiktiossa olevaa fiktiota ja mikä sen maailman sisäistä totta.
torstai 16. huhtikuuta 2009
Possessiivisuffiksien tarve
Eikö olekin tärkeää, että säilytämme kauniissa suomessamme possessiivisuffiksit? Käykäämme hiljaiseen kapinaan kaikkia sellaisia kirjoitelmia vastaan, jotka pärjäävät possessiivisuffikseitta, boikotoikaamme kahviautomaatteja, jotka ilmoittavat "teidän kaakao on valmis". Kielemme tarvitsee omistusliitteensä. Älkäämme antako niiden hävitä kokonaan...
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Maarit Verronen: Karsintavaihe
Pääsiäisenä luin montakin kirjaa, mutta kummallisimmin mieltä jäi kaihertamaan Maarit Verrosen uusin kirja. Karsintavaiheen aiheena on dystopia, jossa eletään uusliberalismin äärimmäisimmillään todeksi globaalissa maailmassa. Päähenkilö Lumi on darwinilainen selviytyjä, joka kuitenkin jollakin hauraalla tavalla onnistuu pitämään kiinni moraalisesta integriteetistään, vaikka joutuu hengissä pysyäkseen mm. toimimaan ystäviensä ilmiantajana turvallisuusyhtiöille. Tarina oli kaunis eikä tavallaan yhtä ahdistava kuin vaikkapa Orwellin 1984, mutta jäi pyörimään päässä. Kuinka pitkälle ihmiset oikeasti olisivat valmiit myymään itseään? Kuinka lähellä olemme jo tätä Karsintavaiheen maailmaa?
Karsintavaiheessa ihmisiä katosi tiedostoista ja maailmasta, työtätekevät tavalliset ihmiset olivat korvattavaa massaa, jaksamispillereistä kehitettiin yhä uusia ja tehokkaampia versioita, joita testattiin koeihmisillä. Ihmiset uskoivat kovan työn ja yritteliäisyyden merkitykseen. Suurin osa tavoitteli asioita, jotka olivat vääränlaisia; Lumi oli yksi harvoista, jotka ymmärsivät luonnon, toisten ihmisten ja rakkauden sekä ystävyyden arvon.
Dystopioita lukiessaan joutuu miettimään, koskeeko moraali myös äärimmäisiä olosuhteita. Oikeudenmukaisuutta ei voi olla ääriolosuhteissa, jokainen joutuu elämään moraalisessa helvetissä. Olen onnekas, kun en ole koskaan joutunut tekemään päätöksiä, joita Lumi sai eteensä. Vastaavan kokemuksen välitti minulle nuori ystäväni luettuaan Puhdistuksen. Taitaa olla harvinaista elää paikassa ja ajassa, jossa on mahdollista elää suhteellisen normaalia elämää. Toisaalta...
Karsintavaiheessa ihmisiä katosi tiedostoista ja maailmasta, työtätekevät tavalliset ihmiset olivat korvattavaa massaa, jaksamispillereistä kehitettiin yhä uusia ja tehokkaampia versioita, joita testattiin koeihmisillä. Ihmiset uskoivat kovan työn ja yritteliäisyyden merkitykseen. Suurin osa tavoitteli asioita, jotka olivat vääränlaisia; Lumi oli yksi harvoista, jotka ymmärsivät luonnon, toisten ihmisten ja rakkauden sekä ystävyyden arvon.
Dystopioita lukiessaan joutuu miettimään, koskeeko moraali myös äärimmäisiä olosuhteita. Oikeudenmukaisuutta ei voi olla ääriolosuhteissa, jokainen joutuu elämään moraalisessa helvetissä. Olen onnekas, kun en ole koskaan joutunut tekemään päätöksiä, joita Lumi sai eteensä. Vastaavan kokemuksen välitti minulle nuori ystäväni luettuaan Puhdistuksen. Taitaa olla harvinaista elää paikassa ja ajassa, jossa on mahdollista elää suhteellisen normaalia elämää. Toisaalta...
tiistai 31. maaliskuuta 2009
"Minän" ongelma
Kuka olet?
Psykologiassa tunnetaan monta tapaa hahmottaa minän arvoitusta. Minäkuvalla voidaan tulkita olevan erilaisia osa-alueita, kuten suoritusminäkuva, sosiaalinen minäkuva tai fyysinen minäkuva. Minäihanne ja yliminäkin seikkailevat mukana. Psykoanalyysistä on peräisin egon käsite, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea ihmisen tietoisinta ja (itselle) tunnistetuinta minän osaa, joka pyrkii toimimaan realiteettien mukaisesti. Joskus puhutaan valeminästä, eli roolista, jonka avulla ihminen suojaa ydinminäänsä. Identiteetin käsitteen avulla saadaan mukaan pysyvän persoonallisuuden ja pysyvähköjen roolien kehitys.
Neuropsykologia on valottanut minän arvoitusta monin tavoin. Kuuluisat potilaskertomukset opettavat meille, mitä tapahtuu, jos jokin ei olekaan kunnossa. Oliver Sacks on esimerkiksi kuvannut Christineä, joka ei tuntenut olevansa kunnolla olemassa, koska hänen aivojensa yhteys kehotietoisuuteen oli vaurioitunut (terveisiä vaan Descartesille!). Vain aniharvoin hän saattoi tuntea tuulen poskellaan. Sacks on kuvannut myös muistinsa menettäneitä ja siten itsensä, oman tarinansa hukanneita ihmisiä koskettavasti. Antonio Damasio on kuvannut neurologian perusteella ihmisen tietoisuuden kerroksia: meillä on ensin orastava olemassaolon pohjavire, sen päälle rakentuu kehotietoisuus, sitten elämänkerrallinen ja refleksiivinen tietoisuus suurine filosofisine kysymyksineen. Moni neurologi kannattaa myös ajatusta monesta itsestä: ihminen on modulaarinen, käsitys eheästä minästä on jotain, jota rakennamme ja pidämme yllä joka hetki.
Myös uskonnoissa puhutaan itsestä. Buddhalaisuuden anatta-opin mukaan kaikki meissä muuttuu joka hetki, eikä mitään sielua ole. Minän harhasta on vapauduttava siinä missä muistakin takertumisista. Minän kuolettaminen taas kuuluu todella moneen uskonnolliseen perinteeseen. "...en enää minä, vaan Kristus minussa". Suufilaisillakin on tästä mielenkiintoinen versio. Silti uskonnot voi karkeasti jakaa minättömiin ja minän säilyttäviin. Kristinuskon taivaassa säilyy henkilökohtainen jatkuvuus, ja tähän kuuluu sekin, että ruumis nousee ylös (toki erilaisena kuin maanpäällinen ruumis) - ilman kehoa ei pärjää taivaassakaan.
Niin, mikä on se "sinä itse", joka olet?
Psykologiassa tunnetaan monta tapaa hahmottaa minän arvoitusta. Minäkuvalla voidaan tulkita olevan erilaisia osa-alueita, kuten suoritusminäkuva, sosiaalinen minäkuva tai fyysinen minäkuva. Minäihanne ja yliminäkin seikkailevat mukana. Psykoanalyysistä on peräisin egon käsite, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea ihmisen tietoisinta ja (itselle) tunnistetuinta minän osaa, joka pyrkii toimimaan realiteettien mukaisesti. Joskus puhutaan valeminästä, eli roolista, jonka avulla ihminen suojaa ydinminäänsä. Identiteetin käsitteen avulla saadaan mukaan pysyvän persoonallisuuden ja pysyvähköjen roolien kehitys.
Neuropsykologia on valottanut minän arvoitusta monin tavoin. Kuuluisat potilaskertomukset opettavat meille, mitä tapahtuu, jos jokin ei olekaan kunnossa. Oliver Sacks on esimerkiksi kuvannut Christineä, joka ei tuntenut olevansa kunnolla olemassa, koska hänen aivojensa yhteys kehotietoisuuteen oli vaurioitunut (terveisiä vaan Descartesille!). Vain aniharvoin hän saattoi tuntea tuulen poskellaan. Sacks on kuvannut myös muistinsa menettäneitä ja siten itsensä, oman tarinansa hukanneita ihmisiä koskettavasti. Antonio Damasio on kuvannut neurologian perusteella ihmisen tietoisuuden kerroksia: meillä on ensin orastava olemassaolon pohjavire, sen päälle rakentuu kehotietoisuus, sitten elämänkerrallinen ja refleksiivinen tietoisuus suurine filosofisine kysymyksineen. Moni neurologi kannattaa myös ajatusta monesta itsestä: ihminen on modulaarinen, käsitys eheästä minästä on jotain, jota rakennamme ja pidämme yllä joka hetki.
Myös uskonnoissa puhutaan itsestä. Buddhalaisuuden anatta-opin mukaan kaikki meissä muuttuu joka hetki, eikä mitään sielua ole. Minän harhasta on vapauduttava siinä missä muistakin takertumisista. Minän kuolettaminen taas kuuluu todella moneen uskonnolliseen perinteeseen. "...en enää minä, vaan Kristus minussa". Suufilaisillakin on tästä mielenkiintoinen versio. Silti uskonnot voi karkeasti jakaa minättömiin ja minän säilyttäviin. Kristinuskon taivaassa säilyy henkilökohtainen jatkuvuus, ja tähän kuuluu sekin, että ruumis nousee ylös (toki erilaisena kuin maanpäällinen ruumis) - ilman kehoa ei pärjää taivaassakaan.
Niin, mikä on se "sinä itse", joka olet?
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Ajatuspäiväkirjaa
Pyhimyksiä ihaillaan, ei rakasteta.
Pahiksia pelätään muttei kunnioiteta.
Ihmistä me kaikki etsimme.
Messias on henkilö, joka voi pelastaa kaikki muut ihmiset paitsi itsensä. (Olisiko messiaan pelastaja metamessias?) Joukko-opillisesti tästä saa kiinnostavan paradoksin halutessaan, mutta messiaan itsensä kannalta väite on masentava.
Onnelliseksi tuleminen ei ole pakollista. Mielekäs elämä on mahdollista muutenkin.
Painovoima tekee ajasta hitaampaa, väittävät gravitaation ja kvanttifysiikan tutkijat. Tästä Simone Weil olisi pitänyt. Satelliitit elävät nopeutettua todellisuutta, ja sen huomaa.
GPS-laite ohjaa melkein minne vain. Mutta matkallaan GPS-keskukseen tutkija eksyi navigaattorinsa harhaanjohtamana.
Kun humanisti katsoo tiedeohjelmia, hän tulkitsee aina väärin näkemänsä ja kuulemansa.
Pahiksia pelätään muttei kunnioiteta.
Ihmistä me kaikki etsimme.
Messias on henkilö, joka voi pelastaa kaikki muut ihmiset paitsi itsensä. (Olisiko messiaan pelastaja metamessias?) Joukko-opillisesti tästä saa kiinnostavan paradoksin halutessaan, mutta messiaan itsensä kannalta väite on masentava.
Onnelliseksi tuleminen ei ole pakollista. Mielekäs elämä on mahdollista muutenkin.
Painovoima tekee ajasta hitaampaa, väittävät gravitaation ja kvanttifysiikan tutkijat. Tästä Simone Weil olisi pitänyt. Satelliitit elävät nopeutettua todellisuutta, ja sen huomaa.
GPS-laite ohjaa melkein minne vain. Mutta matkallaan GPS-keskukseen tutkija eksyi navigaattorinsa harhaanjohtamana.
Kun humanisti katsoo tiedeohjelmia, hän tulkitsee aina väärin näkemänsä ja kuulemansa.
Perusmetaforia
Lueskelin Lakoffin ja Johnsonin ajatuksia primaareista sensomotorisista metaforista kielen taustalla ja ajatus karkasi lentoon.
1. Kaavioiden tekijöiden kannattaisi käyttää hyväksi sitä sesomotorista perusmetaforaa, että korkea on enemmän. Siis pylväsdiagrammi on aika selkeämpi pysty- kuin vaakasuunnassa. (Ajatellaan vaikka sitä, kuinka Piaget'n kokeissa lapsen on erikseen opittava uskomaan, että korkeammassa lasissa ei ole enemmän mehua kuin leveässä).
2. hypoteesi Ajatus voisi selittää myös musiikkia: alavireisyys yhdistyy huonoon mielialaan. Mollit ja matalaääniset soittimet soveltuvat surumusiikiksi. Rytmikin hidastuu. Sävelkulut johtavat usein alaspäin.
3. Läheisyyden metaforan (läheiset käsitteet - kaukaiset käsitteet, eli lainataan metafora etäisyydestä) lisäksi ajatuksiin voisi soveltua järjestyksen ja epäjärjestyksen käsitteet sekä kartalla/sisällä asioissa oleminen vs pihalla oleminen. Voi olla, että nämäkin ovat mukana herrojen teoksissa, mutta lukemassani katkelmassa oli vain noin kolmisenkymmentä yleismaailmallista yhteistä metaforaa.
4. Pimeän ja valon metaforat sovelletaan ajattelussa todella moneen paikkaan. "Se tyyppi oli ihan hämärä", "hän on sitten valoisa ihminen", "hänen karismansa loistaa", "ajatukseni olivat tosi pimeitä", "idea kirkastui minulle, valaistuin", jne.
1. Kaavioiden tekijöiden kannattaisi käyttää hyväksi sitä sesomotorista perusmetaforaa, että korkea on enemmän. Siis pylväsdiagrammi on aika selkeämpi pysty- kuin vaakasuunnassa. (Ajatellaan vaikka sitä, kuinka Piaget'n kokeissa lapsen on erikseen opittava uskomaan, että korkeammassa lasissa ei ole enemmän mehua kuin leveässä).
2. hypoteesi Ajatus voisi selittää myös musiikkia: alavireisyys yhdistyy huonoon mielialaan. Mollit ja matalaääniset soittimet soveltuvat surumusiikiksi. Rytmikin hidastuu. Sävelkulut johtavat usein alaspäin.
3. Läheisyyden metaforan (läheiset käsitteet - kaukaiset käsitteet, eli lainataan metafora etäisyydestä) lisäksi ajatuksiin voisi soveltua järjestyksen ja epäjärjestyksen käsitteet sekä kartalla/sisällä asioissa oleminen vs pihalla oleminen. Voi olla, että nämäkin ovat mukana herrojen teoksissa, mutta lukemassani katkelmassa oli vain noin kolmisenkymmentä yleismaailmallista yhteistä metaforaa.
4. Pimeän ja valon metaforat sovelletaan ajattelussa todella moneen paikkaan. "Se tyyppi oli ihan hämärä", "hän on sitten valoisa ihminen", "hänen karismansa loistaa", "ajatukseni olivat tosi pimeitä", "idea kirkastui minulle, valaistuin", jne.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Koirien kieli
Susanna Kangasvuon kirjoitus rauhoittavista signaaleista kertoo koirien luontaisesta viestinnästä, jota me ihmiset usein luemme väärin tai sammutamme vääränlaisella komentelulla. En ole kiinnittänyt aiemmin huomiota tähän ilmiöön, tuskin olen osannut oikealla tavalla rauhoittaa esimerkiksi hyppivää koiraa vaan olen palkinnut sitä hätääntymällä ja huitomalla.
Mitähän olisivat ihmisiä rauhoittavat signaalit? Ne, joilla saataisiin tilanne tulkittua toisin, ei-uhkaavaksi? Sosiaalisia eläimiähän mekin olemme!
Mitähän olisivat ihmisiä rauhoittavat signaalit? Ne, joilla saataisiin tilanne tulkittua toisin, ei-uhkaavaksi? Sosiaalisia eläimiähän mekin olemme!
Puhutaan...
Talouselämä-lehden jutussa Outi Kokko pohtii oikean keskustelukulttuurin tärkeyttä työpaikoilla. Vaikeina aikoina yhteisöllisyys on koetteilla. Meiltä suomalaisilta tuntuu puuttuvan tapoja tukea toisiamme ja puhua vaikeista asioista. Mieluummin ollaan hiljaa ja jurotetaan kukin yksinämme. Voisiko olla sellaista yhteisöllistä huumoria ja keskinäistä tukea, jonka avulla selvittäisiin tästä lamasta synkistelemättä ja toivo ja motivaatio säilyttäen?
Tuen pyytäminen toisilta on vaikeaa. Kömpelöä meille pohjoisen asukeille on sekin, miten voi tukea toista, kun tämä on ahdistunut tai pelkää. On helpompaa jättää rauhaan, ettei vain tunkeutuisi toisen reviirille.
Tuen pyytäminen toisilta on vaikeaa. Kömpelöä meille pohjoisen asukeille on sekin, miten voi tukea toista, kun tämä on ahdistunut tai pelkää. On helpompaa jättää rauhaan, ettei vain tunkeutuisi toisen reviirille.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Säröt ja murtumat
Aikuisuuteen kuuluu luitten haurastuminen. Murtumien parantuminen kestää, ja luutuminen on epävarmaa. Nuoret eivät ole niin hauraita, tässä suhteessa.
Maailmankuvaan liittyy henkinen luukato. Jotenkin tuntuu, että iän myötä alkaa melkein kaivata säröjä ja murtumakohtia. Aukkoja kaikkitietävyydessä, omassa ja muiden. Sellaista tuntua, joka liittyy kehitteillä oleviin ajatuksiin, entisten totuuksien liukenemiseen.
Tämä hauraus tuntuu minusta paljon vankemmalta kuin jääräpäisyys ja selkärankainen omien ajatusten takana seisominen.
Joskus kauan sitten nuorena muistan saaneeni puheilmaisun kurssin opettajalta palautetta itsestäni. Hänestä minun olisi syytä harjoitella taipumista, etten murtuisi. Olin silloin kai niin varma. Sisäinen epävarmuuteni oli hyvin verhoiltu itsevarman esitystyylin naamion taakse. Vaikutin ylpeältä ja tietävältä, vaikka olin tavattoman arka ja pelokas. Ei tuo palaute minua murtanut, pikemminkin se tuntui siltä, että tuo opettaja oli nähnyt jotain olennaista. Joskus opettajatkin opettavat jotain, millä on väliä.
Maailmankuvaan liittyy henkinen luukato. Jotenkin tuntuu, että iän myötä alkaa melkein kaivata säröjä ja murtumakohtia. Aukkoja kaikkitietävyydessä, omassa ja muiden. Sellaista tuntua, joka liittyy kehitteillä oleviin ajatuksiin, entisten totuuksien liukenemiseen.
Tämä hauraus tuntuu minusta paljon vankemmalta kuin jääräpäisyys ja selkärankainen omien ajatusten takana seisominen.
Joskus kauan sitten nuorena muistan saaneeni puheilmaisun kurssin opettajalta palautetta itsestäni. Hänestä minun olisi syytä harjoitella taipumista, etten murtuisi. Olin silloin kai niin varma. Sisäinen epävarmuuteni oli hyvin verhoiltu itsevarman esitystyylin naamion taakse. Vaikutin ylpeältä ja tietävältä, vaikka olin tavattoman arka ja pelokas. Ei tuo palaute minua murtanut, pikemminkin se tuntui siltä, että tuo opettaja oli nähnyt jotain olennaista. Joskus opettajatkin opettavat jotain, millä on väliä.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Kiitos Rita
En ole tottunut saamaan blogipalkintoja, mutta kiitos muistamisesta, Rita, huomaavaisen blogikulttuurin henkilöitymä! Edellisen ystävällisen muistamisen saadessani en edes oikein tiennyt, mitä sillä tehdään (kiitos silti edelleen PeeÄR-mies, e ole unohtanut!).Taidan odottaa, kunnes olen sopivalla tavalla löytänyt sellaisia fantastisia blogeja, joita haluan nostaa esille. Nyt en ennätä selailla ja etsiä, vaikka heti tuleekin mieleen monenlaisia ajatuksia. Todella monet ihmiset bloggaavat suorastaan terveellisen ja tervehdyttävän mukavaa tekstiä, jota olisi kiva muistaa palkinnolla. Palataan asiaan!
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
vampyyrejä, sattumia
Nuoret lukevat fantasiaromaaneistaan vampyyreistä ja ihmissusista. Minusta tuntuu, että tyyppi on tuttu: vampyyrit eivät hallitse impulssejaan ja ovat siksi vaarallisia läheisilleen. Heillä on vain jano, ei ikinä nälkä. Syntyessään he olivat ihmisiä. Sitten jokin muutti heidät. Ehkä pitäisi lukea fantasiaromaaneja itsekin.
Mietin merkityksellisiä sattumia. Todellisuus on luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi. En kuitenkaan kirjoita esimerkkejä, koska ne tuntuvat henkilökohtaisilta. Jung oivalsi jotain tärkeää elämästä.
Ihmiset kirjoittavat ja kuvaavat kameroillaan nykyään hyvin, ainakin monet. Elämä ei jää tutkimattomaksi. Se saa merkityksen ja arvon. Kuvien ja kirjoitusten virta on olemassa, ja johtaa kummallisiin kohtaamisiin. Platon olisi viihtynyt online, vaikka kirjoitettua sanaa pitikin huonona keskusteluna.
Mentaalisessa sanakirjassani tänään esiintyvät seuraavat sanat: perinnöllisyys, astangajooga, kasvihuoneet ja koirien kieli.
Mietin merkityksellisiä sattumia. Todellisuus on luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi. En kuitenkaan kirjoita esimerkkejä, koska ne tuntuvat henkilökohtaisilta. Jung oivalsi jotain tärkeää elämästä.
Ihmiset kirjoittavat ja kuvaavat kameroillaan nykyään hyvin, ainakin monet. Elämä ei jää tutkimattomaksi. Se saa merkityksen ja arvon. Kuvien ja kirjoitusten virta on olemassa, ja johtaa kummallisiin kohtaamisiin. Platon olisi viihtynyt online, vaikka kirjoitettua sanaa pitikin huonona keskusteluna.
Mentaalisessa sanakirjassani tänään esiintyvät seuraavat sanat: perinnöllisyys, astangajooga, kasvihuoneet ja koirien kieli.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Kävelyllä, eilen
Kuuntelin linnunlaulua ja vastalurituksia,
pysähdyin vanhalle puusillalle nojailemaan ja hengittelemään.
Kiireestä voi ja pitää ottaa lomaa.
Hitaus tekee hyvää.
Tietoisuus aisteista, kropasta, vuotavasta lapikkaastakin -
päässä soi laulu, paremmin kuin jos olisin laulanut ääneen.
pysähdyin vanhalle puusillalle nojailemaan ja hengittelemään.
Kiireestä voi ja pitää ottaa lomaa.
Hitaus tekee hyvää.
Tietoisuus aisteista, kropasta, vuotavasta lapikkaastakin -
päässä soi laulu, paremmin kuin jos olisin laulanut ääneen.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Eksistentiaalista tietoa
(Kuva: Lost in the mist, tekijä jjjohn, flickr.com, some rights reserved)
En voi valita uskoa, jonka joku toinen on minulle valinnut. Tämä päätös minun on tehtävä yksin, itse olen myös vastuussa valinnastani ja sen seurauksista sille, kuka ja mitä minä olen.
Eksistentialistille varmuus on aina huonon uskon merkki. Tämä väärän varmuuden epäautenttisuus leimaa kuitenkin vain niitä asioita, jotka ovat eksistenssimme kannalta tärkeitä. Tieteellä ei ole mitään sanottavaa tästä.
Eksistentiaalinen kokemukseni on ainut tuomari, johon luotan. Muuta en voi. Toisen ihmisen eksistentiaalinen kokemus johtaa hänet eri tulokseen. Abraham ja Jaakob tekivät hyvin erilaisia eksistentiaalisia valintoja. En voi sanoa, kumpi oli oikeassa. Sydämeni on Jaakobin puolella. Mutta en ole ollut heidän tilanteissaan. En siis tiedä, mitä itse valitsisin.
Todellisuus on absurdi, siis etymologisesti kuuromykkä. Se ei kerro minulle oikeaa valintaa. Valittava on silti. Sitä elämä on, ihmisenä. Todellisuuden ja maailmankaikkeuden äärettömässä hiljaisuudessa kuulen oman ääneni.
Onni ja hyvä tuuli
Onnellisuuteen johtava tie on eilisen Hesarin tiedeuutisen mukaan mietiskely, joka auttaa ihmistä pääsemään eroon liiasta ärtymyksestä, pelosta ja vihasta. Hallinta ja keskittyminen lisääntyvät ja halut/päämäärät maltillistuvat ja joustavoituvat.
Toinen tie hyvään mielialaan terveillä yksilöillä on uusimman Scientific American Mindin kuvaaman Emily Proninin alkuunpaneman tutkimushankkeen tulosten mukaan nopea ajattelu. Vaihtelu ja monipuolisuus tuovat hyvää mieltä ja innostusta, toistuvat ajatukset taas ahdistavat. Ajatuksen nopeus ja esimerkiksi nokkela ja nopea huumori nostavat mielialaa. Tämän säännön poikkeus ovat yksilöt, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ehkä tässä on selitys sille, miksi stressi joskus johtaa melko hyväänkin fiilikseen, kun aikapaineessa pystyykin yllättäen keskittymään nopeaan ongelmanratkaisuun.
Yhteistä näille molemmille uutisille on keskittyminen. Ehkä osalla mietiskelemättömiä yksilöitä keskittyminen on parhaimmillaan, kun ajattelee nopeita ja vaihtelevia ajatuksia. (Pronin ehdottaa myös, että hidas, vaihteleva ajattelu johtaa mielenrauhaan ja tyyneen onnellisuuteen, hidas toistuva ajattelu taas masennukseen.)
Arkiterapiaksi voisi siis hyvinkin sopia nopea, nokkela, ajatuksia virittävä komedia.
Toinen tie hyvään mielialaan terveillä yksilöillä on uusimman Scientific American Mindin kuvaaman Emily Proninin alkuunpaneman tutkimushankkeen tulosten mukaan nopea ajattelu. Vaihtelu ja monipuolisuus tuovat hyvää mieltä ja innostusta, toistuvat ajatukset taas ahdistavat. Ajatuksen nopeus ja esimerkiksi nokkela ja nopea huumori nostavat mielialaa. Tämän säännön poikkeus ovat yksilöt, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ehkä tässä on selitys sille, miksi stressi joskus johtaa melko hyväänkin fiilikseen, kun aikapaineessa pystyykin yllättäen keskittymään nopeaan ongelmanratkaisuun.
Yhteistä näille molemmille uutisille on keskittyminen. Ehkä osalla mietiskelemättömiä yksilöitä keskittyminen on parhaimmillaan, kun ajattelee nopeita ja vaihtelevia ajatuksia. (Pronin ehdottaa myös, että hidas, vaihteleva ajattelu johtaa mielenrauhaan ja tyyneen onnellisuuteen, hidas toistuva ajattelu taas masennukseen.)
Arkiterapiaksi voisi siis hyvinkin sopia nopea, nokkela, ajatuksia virittävä komedia.
maanantai 23. helmikuuta 2009
Varmuudesta, epävarmuudesta
Tarvitsen toimeen tullakseni monenlaisia varmuuksia. Jollakin tasolla mitään täydellisen varmaa ei ole, silti on toimittava ikään kuin varmoja tosiasioita olisi, kuin omat merkityksen kokemuksemme olisivat luotettava ja vakaa perusta tehdä oikeita valintoja.
Ainakin minä käytän sanaa varmuus, kun kuvaan vähintään melko suurta varmuuden astetta. Olen esimerkiksi käytännössä sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että en ole vain aivot lasimaljassa (jo ihan siitä syystä, että mihin tässä ajatuskokeessa oikein tarvitaan aivojakaan). Olen varma huomisesta - siis teen huomiseksikin suunnitelmia enkä elä vain tätä hetkeä.
Liiallinen epävarmuus lamauttaa. Jos en pysty päättämään, tekisinkö töitä vai heiluisinko tietoverkoissa, en tee kumpaakaan. Elämä on tätä: on tehtävä asioita, vaikkei olekaan varma kaiken tekemisensä kaikista seurauksista. Omenan tai banaanin valitsemiseen ei kannata käyttää tuntia. Olin myös riittävän varma siitä, että lukitsin aamulla oven, enkä siis kääntynyt takaisin kotiin varmistamaan asiaa.
Tämäkin mekanismi voi häiriytyä. Esimerkiksi tietyntyyppinen pakkoneurootikko ei koskaan koe varmuutta tunteena. Ei esimerkiksi synny riittävää varmuutta siitä, että nyt kädet ovat puhtaat, ja peseminen jatkuu. Tai ihminen ei ole riittävän varma siitä, että omat taikauskoiset ajatukset eivät voi vahingoittaa muita, ja jatkaa pelkäämistä.
YUseat ihmiset vierastavat liiallista itsevarmuutta ja ennen kaikkea fanaattista varmuutta omista totuuksista. Kuitenkin kognitiivinen dissonanssi saa meidät väistämättä puolustamaan verisimmin niitä totuuksia, joiden murenemista pelkäämme eniten. Opin eniten oman ajatteluni heikoista kohdista, kun/jos tajuan hermostuvani kritiikistä kohtuuttomasti. Usein oivallukset, jotka ovat tulollaan, aiheuttavat ensin vahvaa torjuntaa, jopa yritystä käännyttää muita. Toisaalta on luonnollista, että haluamme vakuuttaa muutkin siitä totuudesta, joka on vapauttanut juuri meidät.
Jokainen käännyttäjä yrittää vakuuttaa ensi sijassa itsensä. Tämän tajuaminen auttaa tuntemaan myötätunnon hivenen silloinkin, kun ensimmäinen reaktio on ärsyyntyminen.
Ainakin minä käytän sanaa varmuus, kun kuvaan vähintään melko suurta varmuuden astetta. Olen esimerkiksi käytännössä sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että en ole vain aivot lasimaljassa (jo ihan siitä syystä, että mihin tässä ajatuskokeessa oikein tarvitaan aivojakaan). Olen varma huomisesta - siis teen huomiseksikin suunnitelmia enkä elä vain tätä hetkeä.
Liiallinen epävarmuus lamauttaa. Jos en pysty päättämään, tekisinkö töitä vai heiluisinko tietoverkoissa, en tee kumpaakaan. Elämä on tätä: on tehtävä asioita, vaikkei olekaan varma kaiken tekemisensä kaikista seurauksista. Omenan tai banaanin valitsemiseen ei kannata käyttää tuntia. Olin myös riittävän varma siitä, että lukitsin aamulla oven, enkä siis kääntynyt takaisin kotiin varmistamaan asiaa.
Tämäkin mekanismi voi häiriytyä. Esimerkiksi tietyntyyppinen pakkoneurootikko ei koskaan koe varmuutta tunteena. Ei esimerkiksi synny riittävää varmuutta siitä, että nyt kädet ovat puhtaat, ja peseminen jatkuu. Tai ihminen ei ole riittävän varma siitä, että omat taikauskoiset ajatukset eivät voi vahingoittaa muita, ja jatkaa pelkäämistä.
YUseat ihmiset vierastavat liiallista itsevarmuutta ja ennen kaikkea fanaattista varmuutta omista totuuksista. Kuitenkin kognitiivinen dissonanssi saa meidät väistämättä puolustamaan verisimmin niitä totuuksia, joiden murenemista pelkäämme eniten. Opin eniten oman ajatteluni heikoista kohdista, kun/jos tajuan hermostuvani kritiikistä kohtuuttomasti. Usein oivallukset, jotka ovat tulollaan, aiheuttavat ensin vahvaa torjuntaa, jopa yritystä käännyttää muita. Toisaalta on luonnollista, että haluamme vakuuttaa muutkin siitä totuudesta, joka on vapauttanut juuri meidät.
Jokainen käännyttäjä yrittää vakuuttaa ensi sijassa itsensä. Tämän tajuaminen auttaa tuntemaan myötätunnon hivenen silloinkin, kun ensimmäinen reaktio on ärsyyntyminen.
perjantai 13. helmikuuta 2009
Järki ja tunne, kaksi toisiaan täydentävää voimaa
Pitäisi lukea Humea. Jotenkin tuntuu siltä, että hänen kirjojensa viisaus saattaisi osittain kestää nykyisen neurobiologisen tietämyksen tuomaa valoa.
Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.
Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.
Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.
Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.
Järjen ja tunteen toisiaan täydentävä luonne jatkaa kiusaamistani. Viimeksi olen näiden kahden erotteluun törmännyt Bluffia-blogissa (erittäin mielenkiintoinen luento tunteiden vaikutuksesta sodankäyntiin ja järjen kaipuusta) sekä Vartija-lehdessä, jossa Heikki Kirjavainen käsitteli kysymystä siten, että ajatteli tunteen täydentävän maailman metafyysisiä mahdollisuuksia, viittaavaan johonkin (mahdolliseen todellisuuteen), mihin pelkällä tiedonintressillä ei voi päästä. Kirjavainen kertoi tarinan insinööristä, joka pakenee kaikkia, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan insinööritaidosta, mutta näyttäytyy niille, jotka ovat kiinnostuneita runoista. Toisille insinööriä ei ole olemassakaan. Lähestymistapa on väärä. Puhdas rationaliteetti ei johda
uskonnollisiin totuuksiin.
Kirjavaisen ajattelumalli vaikuttaa ensin toimivalta, mutta sitten alan ajatella (ehkei aina pitäisi). Tiedonintressiinkin kuuluu nimittäin tunne. Minun on tunnettava uteliaisuutta ja monia muitakin tunteita halutakseni tietää jotain, voidakseni ratkaista ongelman, tehdäkseni päätöksen tai ottaakseni kantaa. Tunteet ovat aina järjen käyttövoima. Tunteita vailla järkeä on pelkkää komputaatiota, jotain johon täytyy sen itsensä ulkopuolelta asettaa tavoite ja algoritmin päätepiste.
Ergo: sodan logiikassa käytetään väärin sekä rationaliteettia että tunteita. Tunteet alhaisen ja epäempaattisen sodan taustalla ovat kehittymättömiä ja defensiivisiä. Järki tuo tähän lisää vain uusia, tehokkaita tapoja kostaa, jollei järkeä ohjaa esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vaade, joka onkin huomattavasti aikuisempi tunne. Empatia kyllä hyötyy logiikasta, muttei tyhjenny siihen.
Ja edelleen: varmuutemme ja valintamme maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä ohjautuu sekä järjen että tunteiden taitavalla yhteispelillä. Mitä vähemmän joudumme typistämään ajatteluamme tehdessämme maailmankatsomuksellisia valintoja, sitä enemmän ne avaavat mielemme vapaalle, aikuiselle, jossain määrin sitoutumattomalle järjen ja tunteiden yhteispelille.
tiistai 10. helmikuuta 2009
lauantai 7. helmikuuta 2009
Making up appearances
Meikkaaminen tarkoittaa muuttumista joksikin Toiseksi. Se on eron tekemistä Luonnollisen ja Konstruoidun välillä ja jälkimmäisen arvon nostamista. Se on kohottamista, ylevöittämistä, ikuisen nuoruuden ylistystä. "On vain kahdenlaisia naisia, rumia ja maalattuja" (Oscar Wilde); meikkaaminen on kauneuden ja ei-yksilöllisyyden valintaa. Korostamalla "parhaita" piirteitä, peittämällä sen mikä tekee ihmisestä yksilön, meikkaajan kynä kieltää todellisuuden ja valitsee fiktion.
Huulten punaaminen on huomiosignaali. Ei ole väliä, mitä suu sanoo, kunhan amorinkaari piirtyy harmonisen symmetrisenä. Naisen kuuluu näkyä (mutta ei ihmisenä vaan Naisena, ideaalina, fantasmana), ei kuulua. Meikattuna nainen sanoo "Kyllä" naiseuden ikiaikaiselle idealle, "Ei" omalle seksuaalisuudelleen tai itselleen. Valokynän hehku merkitsee minän häivyttämistä. Omat kasvoni häviävät tuttuine yksilöllisine piirteineen, juonteineen, epätasaisuukksineen ja peilistä minua katsoo Kuka tahansa. Hei, meikkaaminenhan on buddhalaisuutta! Minä koostuu. Ilmenen sellaisena, mitä en ole, siis olen se, jona ilmenen. Todellisuus voi olla tätäkin.
Meikkaaminen on sovitusta, sopimista, ajan realiteetin kieltämistä. Se on roolileikkiä ja teeskentelyä: itsensä keksimistä uudenlaisena. Se on inhimillistä toimintaa, sotaa kaaosta ja entropiaa vastaan. Se on sovinnaisista sovinnaisinta toimintaa, jota ohjaa yhteinen kulttuurinen näky kauneudesta jonakin sellaisena, joka vaatii stailausta ja itsekuria ja kieltäymystä sekä aikaa, pääomistamme rajallisinta.
Näin Free dictionary määrittelee make up -verbin merkityksen:
make up
1. To put together; construct or compose: make up a prescription.
2. To constitute; form: Ten years make up a decade.
3.
a. To alter one's appearance for a role on the stage, as with a costume and cosmetics.
b. To apply cosmetics.
4. To devise as a fiction or falsehood; invent: made up an excuse.
5.
a. To make good (a deficit or lack): made up the difference in the bill.
b. To compensate for: make up for lost time.
6. To resolve a quarrel: kissed and made up.
7. To make ingratiating or fawning overtures. Used with to: made up to his friend's boss.
8. To take (an examination or course) again or at a later time because of previous absence or failure.
9. To set in order: make up a room.
10. Printing To select and arrange material for: made up the front page.
Huulten punaaminen on huomiosignaali. Ei ole väliä, mitä suu sanoo, kunhan amorinkaari piirtyy harmonisen symmetrisenä. Naisen kuuluu näkyä (mutta ei ihmisenä vaan Naisena, ideaalina, fantasmana), ei kuulua. Meikattuna nainen sanoo "Kyllä" naiseuden ikiaikaiselle idealle, "Ei" omalle seksuaalisuudelleen tai itselleen. Valokynän hehku merkitsee minän häivyttämistä. Omat kasvoni häviävät tuttuine yksilöllisine piirteineen, juonteineen, epätasaisuukksineen ja peilistä minua katsoo Kuka tahansa. Hei, meikkaaminenhan on buddhalaisuutta! Minä koostuu. Ilmenen sellaisena, mitä en ole, siis olen se, jona ilmenen. Todellisuus voi olla tätäkin.
Meikkaaminen on sovitusta, sopimista, ajan realiteetin kieltämistä. Se on roolileikkiä ja teeskentelyä: itsensä keksimistä uudenlaisena. Se on inhimillistä toimintaa, sotaa kaaosta ja entropiaa vastaan. Se on sovinnaisista sovinnaisinta toimintaa, jota ohjaa yhteinen kulttuurinen näky kauneudesta jonakin sellaisena, joka vaatii stailausta ja itsekuria ja kieltäymystä sekä aikaa, pääomistamme rajallisinta.
Näin Free dictionary määrittelee make up -verbin merkityksen:
make up
1. To put together; construct or compose: make up a prescription.
2. To constitute; form: Ten years make up a decade.
3.
a. To alter one's appearance for a role on the stage, as with a costume and cosmetics.
b. To apply cosmetics.
4. To devise as a fiction or falsehood; invent: made up an excuse.
5.
a. To make good (a deficit or lack): made up the difference in the bill.
b. To compensate for: make up for lost time.
6. To resolve a quarrel: kissed and made up.
7. To make ingratiating or fawning overtures. Used with to: made up to his friend's boss.
8. To take (an examination or course) again or at a later time because of previous absence or failure.
9. To set in order: make up a room.
10. Printing To select and arrange material for: made up the front page.
Lyhyt kiitosrukous ihmisyydestä
Kiitos, Elämän perimmäinen voima, että teit minusta ihmisen, et jumalaa.
Kiitos, että saan elää haavoittuvassa, kuolevassa, tuntevassa kehossa.
Kiitos mielestä kaikkine kykyineen, sen taidosta elää kehoa kuin kotia.
Kiitos, että saan ihmetellä ja jäädä kysymään.
Kiitos, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, ei ainakaan vastauksia suuriin kysymyksiin.
Kiitos, että saan tuntea ilon ja surun, hyvän ja pahan, itsessäni ja muissa.
Kiitos muista ihmisistä, joiden kanssa saan jakaa tätä elämää.
Kiitos luonnollisista ihmeistä, jokapäiväisen elämän lahjasta.
Kiitos siitä, että Sinä (jos olet sinä) et tarvitse kiitollisuuttani vaan annat lahjasi vaikken teekään mitään, tai ainakaan kaikkea, oikein.
Kiitos siitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.
Kiitos pitkästymisen hetkistä, kiitos kiireestä, kiitos ahdistuksesta ja huolista.
Kiitos onnen ja rakkauden hetkistä. Kiitos armollisuudestasi.
Kiitos kaipuusta ja tyytymättömyydestä.
Kiitän Sinua myös seuraavista asioista juuri nyt:
liskoista
lumen muodoista puiden oksilla
kosketuksista
tästä päivästä, eilisestä ja huomisesta
alennusmyynneistä
meikkivoiteesta joka oli kadonnut mutta löytyi
naurunrypyistä
huonoista työasennoista joiden ansiosta tiedostan niska- ja hartianseutuni
yllättävistä kohtaamisista
logiikasta
ja
toivosta.
Kiitos, että saan elää haavoittuvassa, kuolevassa, tuntevassa kehossa.
Kiitos mielestä kaikkine kykyineen, sen taidosta elää kehoa kuin kotia.
Kiitos, että saan ihmetellä ja jäädä kysymään.
Kiitos, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, ei ainakaan vastauksia suuriin kysymyksiin.
Kiitos, että saan tuntea ilon ja surun, hyvän ja pahan, itsessäni ja muissa.
Kiitos muista ihmisistä, joiden kanssa saan jakaa tätä elämää.
Kiitos luonnollisista ihmeistä, jokapäiväisen elämän lahjasta.
Kiitos siitä, että Sinä (jos olet sinä) et tarvitse kiitollisuuttani vaan annat lahjasi vaikken teekään mitään, tai ainakaan kaikkea, oikein.
Kiitos siitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.
Kiitos pitkästymisen hetkistä, kiitos kiireestä, kiitos ahdistuksesta ja huolista.
Kiitos onnen ja rakkauden hetkistä. Kiitos armollisuudestasi.
Kiitos kaipuusta ja tyytymättömyydestä.
Kiitän Sinua myös seuraavista asioista juuri nyt:
liskoista
lumen muodoista puiden oksilla
kosketuksista
tästä päivästä, eilisestä ja huomisesta
alennusmyynneistä
meikkivoiteesta joka oli kadonnut mutta löytyi
naurunrypyistä
huonoista työasennoista joiden ansiosta tiedostan niska- ja hartianseutuni
yllättävistä kohtaamisista
logiikasta
ja
toivosta.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Keskusteluja
Olen tällä viikolla läynyt monta sangen kiinnostavaa keskustelua yllättävissä tilanteissa. Tässä joitain aiheita:
Mitä oikeastaan on kauneus?
Voisiko olla tietoisuutta ilman aivoja?
Mikä ero on henkisyydellä ja hengellisyydellä?
Miten sairauksiin tulisi suhtautua?
Voivatko miehet ymmärtää taidetta? Ja onko todellakaan olemassa putkiaivoja?
Miksi emme useammin kerro meille rakkaille ihmisille, että he ovat arvokkaita suorituksista riippumatta, sellaisinaan?
Olisiko hauskaa olla kuolematon?
Onko taivas samanlainen paikka kuin Turku? (Älkää kysykö...)
Voiko taivaassa pitkästyä?
Mitä oikeastaan on kauneus?
Voisiko olla tietoisuutta ilman aivoja?
Mikä ero on henkisyydellä ja hengellisyydellä?
Miten sairauksiin tulisi suhtautua?
Voivatko miehet ymmärtää taidetta? Ja onko todellakaan olemassa putkiaivoja?
Miksi emme useammin kerro meille rakkaille ihmisille, että he ovat arvokkaita suorituksista riippumatta, sellaisinaan?
Olisiko hauskaa olla kuolematon?
Onko taivas samanlainen paikka kuin Turku? (Älkää kysykö...)
Voiko taivaassa pitkästyä?
tiistai 3. helmikuuta 2009
Tekijänoikeudet ja taidekasvatus
Tällä hetkellä Suomessa moni hyvä ja luova projekti jää kouluissa toteuttamatta tekijänoikeuslainsäädännön vuoksi.
Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?
Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.
Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.
Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.
Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.
Esimerkiksi koulun kuvataiteen kursseilla ei voi laillisesti tehdä musiikkivideoita muusta kuin itse tehdystä musiikista niin, että tuotoksen voisi myös julkisesti esittää. Varmaan itse tehtykin musiikki kehittää luovuutta, mutta kuvailmaisun kehittämisen välineenä valmiin laadukkaan musiikin käyttö yhtenä vaihtoehtona helpottaisi keskittymistä leikkaamiseen, tunnelman luomiseen, kokonaisuuden tarkkaan rakentamiseen. Nuoret voisivat esimerkiksi luvallisesti käyttää videon taustana pätkiä kokonaisista kappaleista. Olisiko se kohtuutonta?
Koulun elokuvakasvatus voisi olla paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa, jos olisi helpompaa näyttää laillisesti elokuvia ilman suuria korvauksia. Nythän sentään on olemassa palvelu, jonka kautta koulut voivat halutessaan saada vuodeksi elokuvannäyttöoikeuden.
Jos tekijänoikeuslakia uudistettaisiin siten, että pienimuotoinen videoiden teko ja jopa levitys esim. paikallistelevisiossa tulisi mahdolliseksi, vaikka taustalla olisikin käytetty tekijänoikeuksien alaista musiikkia, ja jos elokuvia voisi koulussa vapaasti esittää, saataisiin enemmän hyviä ja valistuneita elokuvan ja musiikin kuluttajia. Kaikki voittaisivat.
Ymmärrän, että tekijänoikeuksia tarvitaan. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi minun, joka en koskaan lataa musiikkia mihinkään, pitäisi maksaa muistitikustani tekijänoikeuksista - omiin teksteihini? Tällaistakin on vireillä. Yritin joskus selvittää nykyistä tekijänoikeuslakia itselleni, se osoittautui haastavaksi tehtäväksi.
Hyvää mediakasvatusta tarvittaisiin. Melko laadukasta mediakasvatusta on, kun nuoret itse videoita tekemällä huomaavat, miten esim. musiikilla vaikutetaan.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Aamuisia hyvin pieniä ajatuspoikasia
Opin eniten silloin kun minua ei opeteta.
Opetan eniten silloin kun en yritä opettaa.
Harvat asiat ovat yhtä tärkeitä kuin hengittäminen. Mutta suhteellisuudentajua tarvitaan hengitykseenkin keskittyessä. Ettei paniikkihäiriö iske.
Ajattelen maailman paremmaksi. En ajattele sitä liikaa.
Peruskurssin ymmärtää vasta, kun on pitkällä opinnoissa. Oli sitten kyse vaikka elämästä.
Pilvien liikkeellä on väliä.
Nihilisti parka, kaipaa niin kovasti, että joka lohduttaisi ja toisi merkityksen elämään.
Ahdistus opettaa minulle aina jotain. Paikallaanoloa. Jos kestän siinä hetkessä, vahvistun. Suden hetki on kuuntelemista varten. En nuku elämäni ohi.
Itsehillintä ja viisaus. Puuttuvat, tarpeelliseksi tunnistetut hyveet. Itseironian taju puuttuu puolestaan aina vain muilta; kuten järki Descartes'n aikaan.
Elämä ei ole läksy, joka tulisi oppia. Tämänkin läksyn olen elämältä oppinut.
Kuka on solipsistin muusa? Sivupersoonako?
Yksi sivupersoonistani on solipsisti. Hän ei usko minuun.
Heittelen sanoja kuin kiviä. Tulee aika jolloin ne on kerättävä.
Opetan eniten silloin kun en yritä opettaa.
Harvat asiat ovat yhtä tärkeitä kuin hengittäminen. Mutta suhteellisuudentajua tarvitaan hengitykseenkin keskittyessä. Ettei paniikkihäiriö iske.
Ajattelen maailman paremmaksi. En ajattele sitä liikaa.
Peruskurssin ymmärtää vasta, kun on pitkällä opinnoissa. Oli sitten kyse vaikka elämästä.
Pilvien liikkeellä on väliä.
Nihilisti parka, kaipaa niin kovasti, että joka lohduttaisi ja toisi merkityksen elämään.
Ahdistus opettaa minulle aina jotain. Paikallaanoloa. Jos kestän siinä hetkessä, vahvistun. Suden hetki on kuuntelemista varten. En nuku elämäni ohi.
Itsehillintä ja viisaus. Puuttuvat, tarpeelliseksi tunnistetut hyveet. Itseironian taju puuttuu puolestaan aina vain muilta; kuten järki Descartes'n aikaan.
Elämä ei ole läksy, joka tulisi oppia. Tämänkin läksyn olen elämältä oppinut.
Kuka on solipsistin muusa? Sivupersoonako?
Yksi sivupersoonistani on solipsisti. Hän ei usko minuun.
Heittelen sanoja kuin kiviä. Tulee aika jolloin ne on kerättävä.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Tämä aika
Olin eilen kenkäkaupassa. Olisin ostanut kotimaiset Kuoma-lenkkarit, mutta omaa kokoani oli vain punaisia ja mustia tarralenkkareita. Siis aikuisille tarralenkkareita!
Työikäisille markkinoidaan ripulilääkettä julistaen, etä on oma päätöksesi, jos et pysty töihin normaalisti. Tämä on minusta medikalisaatiota, ei se, että vaikka vakavaan masennukseen syö lääkkeitä. Lisäksi mainos on armoton kuva siitä, millaisien pelkojen avulla meitä ohjaillaan. On oltava vahva, väsymätön, aina kunnossa (välttyäkseen putoamasta systeemistä?). Otin minäkin toisaalta eilen flunssarokotteen.
Mutta samaan aikaan kaikki on myös toisin. En jaksa tuohtua kaikesta tästä, lateksimaalista ja viipaloidusta leivästä ja hometalokulttuurista, kun kuuntelen Vox Silentiin kaikuvaa laulua. Mieli tyyntyy pakostakin. Eikä se haittaa. Miserere...Outoa miten musiikki ei vanhene. John Dowlandkin puhuttelee yhä, luuttu soi kauniisti ihmisäänen vastaäänenä.
Työikäisille markkinoidaan ripulilääkettä julistaen, etä on oma päätöksesi, jos et pysty töihin normaalisti. Tämä on minusta medikalisaatiota, ei se, että vaikka vakavaan masennukseen syö lääkkeitä. Lisäksi mainos on armoton kuva siitä, millaisien pelkojen avulla meitä ohjaillaan. On oltava vahva, väsymätön, aina kunnossa (välttyäkseen putoamasta systeemistä?). Otin minäkin toisaalta eilen flunssarokotteen.
Mutta samaan aikaan kaikki on myös toisin. En jaksa tuohtua kaikesta tästä, lateksimaalista ja viipaloidusta leivästä ja hometalokulttuurista, kun kuuntelen Vox Silentiin kaikuvaa laulua. Mieli tyyntyy pakostakin. Eikä se haittaa. Miserere...Outoa miten musiikki ei vanhene. John Dowlandkin puhuttelee yhä, luuttu soi kauniisti ihmisäänen vastaäänenä.
perjantai 23. tammikuuta 2009
John Dowland lohduttaa yhä synkkää mieltä
Älä kuole ennen kuin aikasi on tullut
(vapaa, mahdollisesti virheellinen raakakäännös/harjoitustulkinta)
Älä kuole ennen kuin aikasi koittaa, poloinen mies,
nosta katseesi, joka lakaisee maan pintaa,
älä suostu Epätoivon suudeltavaksi Toivoa halveksien;
se vanha noita on iloa vailla, ruikuttaa riemua osakseen.
Tahdothan raukkaparka sittenkin
säilyttää elämäsi, itsesikin:
Hänelle joka pitää sinusta kiinni
toivo iloa, jotta hän sinut vapauttaisi,
käskisi mennä pois eikä haluaisi enää nähdä sinua,
kiirehdi sinä nopeasti väärästä pois
niin hän lakkaa tahtolaulunsa.
Midi-versioon tästä
Dye not before thy day
Structure: g-minor, 4/2, 3/2 rhythm, 1 Strophe.
Comment: Contrasting sections: sustained lines, then dance-like. Text must come from a masque or play.
Text:
Die not before thy day, poor man condemned,
But lift thy low looks from the huumble earth,
Kiss not Despair and see sweet Hope contemned:
The hag hath no delight, but moan for mirth,
O fie poor fondling fie be willing,
To preserve thyself from killing:
Hope thy keeper glad to free thee,
Bids thee go and will not see thee,
Hie thee quickly from thy wrong,
So she ends her willing song.
Lähde
(vapaa, mahdollisesti virheellinen raakakäännös/harjoitustulkinta)
Älä kuole ennen kuin aikasi koittaa, poloinen mies,
nosta katseesi, joka lakaisee maan pintaa,
älä suostu Epätoivon suudeltavaksi Toivoa halveksien;
se vanha noita on iloa vailla, ruikuttaa riemua osakseen.
Tahdothan raukkaparka sittenkin
säilyttää elämäsi, itsesikin:
Hänelle joka pitää sinusta kiinni
toivo iloa, jotta hän sinut vapauttaisi,
käskisi mennä pois eikä haluaisi enää nähdä sinua,
kiirehdi sinä nopeasti väärästä pois
niin hän lakkaa tahtolaulunsa.
Midi-versioon tästä
Dye not before thy day
Structure: g-minor, 4/2, 3/2 rhythm, 1 Strophe.
Comment: Contrasting sections: sustained lines, then dance-like. Text must come from a masque or play.
Text:
Die not before thy day, poor man condemned,
But lift thy low looks from the huumble earth,
Kiss not Despair and see sweet Hope contemned:
The hag hath no delight, but moan for mirth,
O fie poor fondling fie be willing,
To preserve thyself from killing:
Hope thy keeper glad to free thee,
Bids thee go and will not see thee,
Hie thee quickly from thy wrong,
So she ends her willing song.
Lähde
torstai 22. tammikuuta 2009
Ylistys tällekin päivälle
(omistettu Elizabeth Alexanderille)
Tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa joku korjaa traktoriaan, pyyhkii hihaansa öljyä kädestään; opettaja jossain on pikkuisen paremmalla tuulella, kuuntelee kärsivällisesti oppilastaan; paikallisbussit kulkevat, naiset istuvat katsellen ulos ikkunasta muuttuvaa taivasta tulevaa enteillen; ihmiset kohtaavat, jälleen.
Heräsimme tähän aamuun ja kukaan ei ollut murhannut presidenttiä, askel ei tuntunut raskaalta, uskaltauduimme aloittamaan lauseen, kirjoittamaan runon. Tiesimme pystyvämme melkein mihin vaan. Tulevaisuus aukesi edessämme tienä jota on mahdollista kulkea.
Jollakin soi vielä korvissaan juhlakonsertin kumu, puheen kaiku. Presidentin arvokkuudesta tuntui tarttuneen jotain omaan arkeemme, tämän maailman toivon rakennusaineeksi. Mekin nostimme katseemme pystympään. Ryhti oikeni, eikä hävettänyt elää osana tätä sukupolvea.
Talvi on valoa täynnä ja huomisia edessä vielä monta. Ei pelota uskoa ihmisiin, ihmiseen. Tällaisena päivänä tietää, mikä on tärkeää. Että voi uskoa, toivoa, rakastaa.
Tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa joku korjaa traktoriaan, pyyhkii hihaansa öljyä kädestään; opettaja jossain on pikkuisen paremmalla tuulella, kuuntelee kärsivällisesti oppilastaan; paikallisbussit kulkevat, naiset istuvat katsellen ulos ikkunasta muuttuvaa taivasta tulevaa enteillen; ihmiset kohtaavat, jälleen.
Heräsimme tähän aamuun ja kukaan ei ollut murhannut presidenttiä, askel ei tuntunut raskaalta, uskaltauduimme aloittamaan lauseen, kirjoittamaan runon. Tiesimme pystyvämme melkein mihin vaan. Tulevaisuus aukesi edessämme tienä jota on mahdollista kulkea.
Jollakin soi vielä korvissaan juhlakonsertin kumu, puheen kaiku. Presidentin arvokkuudesta tuntui tarttuneen jotain omaan arkeemme, tämän maailman toivon rakennusaineeksi. Mekin nostimme katseemme pystympään. Ryhti oikeni, eikä hävettänyt elää osana tätä sukupolvea.
Talvi on valoa täynnä ja huomisia edessä vielä monta. Ei pelota uskoa ihmisiin, ihmiseen. Tällaisena päivänä tietää, mikä on tärkeää. Että voi uskoa, toivoa, rakastaa.
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Varmuudesta
Uskon, että varmuus on yksi ihmisen ajattelun peruskategorioista. Varmuus on ennen kaikkea tunne, sisäinen tila, joka mahdollistaa toiminnan. Varmuuden tunteella ei ole kovin paljon tekemistä totuuden kanssa. Olen usein ollut varma sellaisesta, mikä ei ollutkaan totta.
Inhimillinen päätöksenteko vaatii varmuustilan. Teen päätöksen, puntaroin sitä; tietyllä hetkellä olen riittävän varma tehdäkseni päätöksen. Varmuus kasvaa, kun päätös on tehty.
Nuoret ihmiset ovat varmempia kuin vanhemmat. Erityisesti maailmankatsomuksellisissä kysymyksissä tietty varmuus on karissut iän myötä. Muut ihmiset onnistuvat helpostikin järistyttämään varmoja "totuuksiani". Varmuudella on asteensa. Kun olen epävarmin, mesoan eniten (ja kritiikki loukkaa pahimmin, ärsyttää...). Kognitiivisen dissonanssin tutkija Festinger tutki ilmiötä lahkolaisissa, jotka ryhtyivät julistamaan oikeaa oppia siinä vaiheessa, kun heidän uskonsa oli koetuksella. (Olisiko sama ilmiö näkynyt esim. vasemmistolaisen 70-luvun puutumisena taisteluksi oikeaoppisesta kommunismista? Tai kirkon historiassa, kun uskonpuhdistus jäykistyi puhdasoppisuuden aikaan? Oliko pietistin uskonvarmuus paluuta uskon fides qua -puoleen?)
Puhunko koko ajan varmuudesta samassa merkityksessä? En ole varma.
Epävarmuuden sietokyky on nykyisin muotia. Siitä huolimatta uskon sen olevan oikea ilmiö ja hyödyllinenkin. On suunnistauduttava osin tuntemattomassa maastossa - sitä on elämä. Varmuutta voi siis olla liikaa tai liian vähän. Liika varmuus johtaa asenteeseen, jota voisi ehkä kutsua dogmaattiseksi. Liian vähäinen varmuus taas johtaa epäröintiin, mahdottomuuteen tehdä päätöksiä tai toimia.
Arjen varmuuksiin riittää "beyond reasonable doubt" -asenne, joskus jopa se, että ei ole rationaalista syytä epäillä.
Eikö skeptikkokin ole tavallaan varma skepsismistä?
Koen varmuuden jollakin tavalla samanlaisena kuin hyväksynnän ja paheksunnan tunteet. Ihminen ei pääse hyvän ja pahan tuolle puolen ennen kuin kuolema tai Atzheimer meidät sinne kuljettaa. Samalla tavalla elämme tiettyjen epävarmuuksien ja suhteellisten, tilapäisten varmuuksien varassa, koska ihmisinä totuus ei ole meille koti vaan päämäärä (illusorinen tai ei...).
Pystyinkö todellakin kirjoittamaan varmuudesta mainitsematta Wittgensteiniä? Näemmä en.
Inhimillinen päätöksenteko vaatii varmuustilan. Teen päätöksen, puntaroin sitä; tietyllä hetkellä olen riittävän varma tehdäkseni päätöksen. Varmuus kasvaa, kun päätös on tehty.
Nuoret ihmiset ovat varmempia kuin vanhemmat. Erityisesti maailmankatsomuksellisissä kysymyksissä tietty varmuus on karissut iän myötä. Muut ihmiset onnistuvat helpostikin järistyttämään varmoja "totuuksiani". Varmuudella on asteensa. Kun olen epävarmin, mesoan eniten (ja kritiikki loukkaa pahimmin, ärsyttää...). Kognitiivisen dissonanssin tutkija Festinger tutki ilmiötä lahkolaisissa, jotka ryhtyivät julistamaan oikeaa oppia siinä vaiheessa, kun heidän uskonsa oli koetuksella. (Olisiko sama ilmiö näkynyt esim. vasemmistolaisen 70-luvun puutumisena taisteluksi oikeaoppisesta kommunismista? Tai kirkon historiassa, kun uskonpuhdistus jäykistyi puhdasoppisuuden aikaan? Oliko pietistin uskonvarmuus paluuta uskon fides qua -puoleen?)
Puhunko koko ajan varmuudesta samassa merkityksessä? En ole varma.
Epävarmuuden sietokyky on nykyisin muotia. Siitä huolimatta uskon sen olevan oikea ilmiö ja hyödyllinenkin. On suunnistauduttava osin tuntemattomassa maastossa - sitä on elämä. Varmuutta voi siis olla liikaa tai liian vähän. Liika varmuus johtaa asenteeseen, jota voisi ehkä kutsua dogmaattiseksi. Liian vähäinen varmuus taas johtaa epäröintiin, mahdottomuuteen tehdä päätöksiä tai toimia.
Arjen varmuuksiin riittää "beyond reasonable doubt" -asenne, joskus jopa se, että ei ole rationaalista syytä epäillä.
Eikö skeptikkokin ole tavallaan varma skepsismistä?
Koen varmuuden jollakin tavalla samanlaisena kuin hyväksynnän ja paheksunnan tunteet. Ihminen ei pääse hyvän ja pahan tuolle puolen ennen kuin kuolema tai Atzheimer meidät sinne kuljettaa. Samalla tavalla elämme tiettyjen epävarmuuksien ja suhteellisten, tilapäisten varmuuksien varassa, koska ihmisinä totuus ei ole meille koti vaan päämäärä (illusorinen tai ei...).
Pystyinkö todellakin kirjoittamaan varmuudesta mainitsematta Wittgensteiniä? Näemmä en.
lauantai 17. tammikuuta 2009
Pieniä tiedeuutisia
1. Tetriksen peluu heti traumaattisen kokemuksen jälkeen voi auttaa siihen, että posttraumaattista stressireaktiota ei synny.
2. Oksitosiini voi lisätä miesten kykyä muistaa kasvoja.
3. Autismin lisääntymiseen etsitään nyt entistä ahkerammin syitä ympäristötekijöistä.
4. Uudetkin antipsykoottiset lääkkeet voivat lisätä sydänkuolemariskiä.
5. Valtameri on vaarallisempi ympäristö haille kuin ihmiselle.
6. 7-11 vuoden iässä lapset oppivat kyynisyyttä, mutta vasta vaiheen lopulla he tunnistavat myös itsepetoksen mahdollisuuden.
Tiedeuutisten selailu on hauskaa. Ajantaju menee, tekisi mieli jatkaa aina vaan...
2. Oksitosiini voi lisätä miesten kykyä muistaa kasvoja.
3. Autismin lisääntymiseen etsitään nyt entistä ahkerammin syitä ympäristötekijöistä.
4. Uudetkin antipsykoottiset lääkkeet voivat lisätä sydänkuolemariskiä.
5. Valtameri on vaarallisempi ympäristö haille kuin ihmiselle.
6. 7-11 vuoden iässä lapset oppivat kyynisyyttä, mutta vasta vaiheen lopulla he tunnistavat myös itsepetoksen mahdollisuuden.
Tiedeuutisten selailu on hauskaa. Ajantaju menee, tekisi mieli jatkaa aina vaan...
torstai 15. tammikuuta 2009
Profeetta Aamos julisti...
Filistean kaupungeille
6 Näin sanoo Herra: -- Koska Gaza on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. Kokonaisia kyliä he ovat tyhjentäneet ja luovuttaneet niiden väen edomilaisille. [1:6-8: Jes. 14:29-31+ : 2. Aik. 21:16,17]
7 Sen tähden minä sinkoan tulen Gazan muureihin, ja se nielee kaupungin palatsin. [Jer. 47:5]
8 Minä tuhoan hallitsijan Asdodista ja vallanpitäjän Askelonista. Minä ojennan käteni Ekronia kohti, ja viimeisetkin filistealaiset hukkuvat, sanoo Herra Jumala. [Jer. 25:20]
Surullista.
6 Näin sanoo Herra: -- Koska Gaza on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. Kokonaisia kyliä he ovat tyhjentäneet ja luovuttaneet niiden väen edomilaisille. [1:6-8: Jes. 14:29-31+ : 2. Aik. 21:16,17]
7 Sen tähden minä sinkoan tulen Gazan muureihin, ja se nielee kaupungin palatsin. [Jer. 47:5]
8 Minä tuhoan hallitsijan Asdodista ja vallanpitäjän Askelonista. Minä ojennan käteni Ekronia kohti, ja viimeisetkin filistealaiset hukkuvat, sanoo Herra Jumala. [Jer. 25:20]
Surullista.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
torstai 8. tammikuuta 2009
Vatsataudin jälkeen
Kun on ollut sairas, ja paranee, kaikki tuntuu hetken tuoreemmalta ja oikeammalta. Ruoka maistuu hyvältä (paitsi kahvi). Ensimmäinen lusikallinen mustikkavadelmasoppaa on taivaallisen hyvä. On ilo kulkea ulkona ja tuntea jaksavansa kävellä. On levännyt ja hyvä kokonaisvointi - kun tauti lopulta on voitettu.
Haluaisin säilyttää tämän tuoreen asenteen. Pelkään, että kohta unohdan, miten ihanaa on normaali arki. Mutta vielä nautiskelen tästä olotilasta, hymyilen ja nauran enemmän kuin aikoihin, ahmin elämää.
Sairastaessa jaksoi sentään lukea jotain. Katri Lipsomin Kosmonautti oli kiva yllätys kuulaassa tyylissään, samoin pienenpieni kirjanen, Alan Bennettin Epätavallinen lukija.
Nyt alkaa päähän taas mahtua uusia ajatuksia. Kuhisee, ajatukset hakevat hahmoaan. Mitä olen viime päivinä ajatellut? Jakautuneita persoonallisuuksia, dogmatiikkaa, yhtä ja toista vielä sanoiksi pukematonta.
Haluaisin säilyttää tämän tuoreen asenteen. Pelkään, että kohta unohdan, miten ihanaa on normaali arki. Mutta vielä nautiskelen tästä olotilasta, hymyilen ja nauran enemmän kuin aikoihin, ahmin elämää.
Sairastaessa jaksoi sentään lukea jotain. Katri Lipsomin Kosmonautti oli kiva yllätys kuulaassa tyylissään, samoin pienenpieni kirjanen, Alan Bennettin Epätavallinen lukija.
Nyt alkaa päähän taas mahtua uusia ajatuksia. Kuhisee, ajatukset hakevat hahmoaan. Mitä olen viime päivinä ajatellut? Jakautuneita persoonallisuuksia, dogmatiikkaa, yhtä ja toista vielä sanoiksi pukematonta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)